Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

kategoria

Yleinen

Onko sijoittamisella ja enkelihoidolla jotain yhteistä?

HS:n huhtikuun 2018 kuukausiliite kertoi enkelihoidoista. Hoitojen pääasiallinen 2015-06-09 08.04.36vaikuttava asia on usko. Ihmisen, joka antaa hoitoa, pitää uskoa enkeleiden olevan olemassa. Hänen on oltava varman oloinen ja kerrottava yksityiskohtia enkeleiden olemuksesta, teoista ja voimista. Hän tietää ja tuntee enkelit. Enkeleissä on ikuinen, henkinen kasvu. Heidät on perehdytetty enkelien saloihin. Heidät on valittu ja koulutettu. Heille on annettu diplomit. Työstään he peritään rahaa.

Hoidon kohteenkin pitää uskoa, että enkelit voivat vaikuttaa ihmisen elämään. Ihmisen tulee enkelihoitoon mukanaan toive paremmasta. Hänellä on huoli, tarve tai kipu. Hoidon toivotaan lisäävään onnistumisia arjessa, terveyttä ja onnellisuutta. Ne ovat meille kaikille yhteisiä tavoitteita. Hoitoihin antautuminen tuntuu hyvältä ratkaisulta, kun tulee kuulluksi. Ratkaisukin on yksinkertainen: usko. Hän on valmis sijoittamaan siihen rahaa.

Luin jutun heti sen ilmestyttyä. Samana iltana televisiossa esitettiin vuoden 2008 pörssiromahdukseen johtanutta kehitystä kuvaava elokuva Big Short. Elokuvassa pörssimeklarit ja pankinjohtajat kiihdyttävät taloutta yhä suurempien voittojen toivossa. He uskoivat taloudellisen kasvun olevan ikuista. He olivat siitä varmoja ja vakuuttivat toisiaan ja asiakkaitaan ikuisesta kasvusta. He olivat oppineet puhumaan talouden salakieltä, antamaan yksityiskohtia ennusteista ja tuotoista. He olivat luoneet mutkikkaita johdannaisia, joiden sisällöstä eivät ymmärtäneet. Heidät oli perehdytetty sijoittajien saloihin. Heidät oli valittu ja koulutettu. Heille oli annettu diplomit. He perivät työstään rahaa.

Sijoittajien oli tärkeä uskoa, että talouden kasvu on ikuista. He uskoivat, että taloudellinen menestys vaikutta heidän elämäänsä. Tuotot tuovat toiveen paremmasta. Kun arjessa on huolta, tarpeita ja kipua, niin taloudellinen turva ja menestys tuntuvat hyvältä. Sijoittamisten onnistuminen tuo hyvää tunnetta ja onnellisuutta. Sijoitusneuvojan puheisiin tuntuu hyvältä luottaa, kun tuntee arvostusta. Ratkaisu on yksinkertainen: sijoita. Näin raha liikkuu.

Elokuvassa uskomuksen sisäistänyt rahoitusmaailma kaatuu omaan sokeuteensa. Syy on siinä, että rahan arvo sopimuksena syntyy työstä ja tavaroista. Raha on vaihdannainen eikä itsenäinen asia. Kun talot, tavarat ja palvelut menettivät yliarvostuksensa, niin yritysten arvo laski. Niiden tulevaisuuden tuottojen arvio eli osakkeiden arvo romahti. Samalla osakkeista luotujen mutkikkaiden johdannaisten kauppa kiihdytti romahdusta. Usko esti näkemästä kokeneita, pitkälle koulutettuja ammattilaisia, mitä oli tapahtumassa. Ne, jotka näkivät, pelastautuivat ajoissa varakkaina. Kansa maksoi laskut asuntohuutokauppoina, työttömyytenä ja veroina.

Enkelihoidot eivät romahduta kansantaloutta. Niiden haitat varmasti vähäiset, jos ihminen ei jätä hoitamatta vakavaa sairautta tai arjen talous ei koe haittoja hoidon maksuista. Esimerkit vain kuvaavat, miten tärkeä uskominen on ihmiselle. Me kaikki uskomme johonkin, ainakin hetkellisesti.

Emme ole uskomusvapaita vaan itsekin uskon tieteelliseen maailmankuvaan. Minun uskoni on, että ihmisen toiminta nimeltä tiede tieto synnyttää tietoa ja tietämättömyyttä yhtä aikaa. Ratkaisemalla maailman ja maailmankaikkeuden kysymyksiä löydämme uusia kysymyksiä ratkottaviksi. Siksi en usko enkeleihin, enkä usko myöskään ikuiseen talouskasvuun tavoitteena. Voin olla väärässä, sekin sisältyy tieteelliseen maailmankuvaani.

Kuukausiliite osoitteesta hs.fi

Elokuvasta https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Big_Short

Sotea saippuasarjatyyliin – in the next episode

Muistat ehkä amerikkalaisen komediasarjan Kupla (orig. Soap), jonka alussa kerrattiin  IMG_4648edellisen jakson tapahtumat. Ohjelmassa tapahtui hullunkurisia kiemuroita ja lopuksi tehtiin yhtä hulluja kysymyksiä seuraavien jaksojen tapahtumista. Sarja tuli mieleeni, kun kuuntelin eduskunnan kyselytunnin keskustelua.

Tähän mennessä tapahtunutta. Viisi hallitusta on laatinut pelastussuunnitelman suomalaisen terveydenhuollon korjaamiseksi. Terveydenhuolto on henkitoreissaan ja tähän mennessä rikki ovat olleet muun muassa rahoitusjärjestelmä, päätöksenteko, hallintosysteemi, lääkekorvausjärjestelmä, järjestämisvastuut, moniammatillisuus, palveluintegraation, potilastietojärjestelmät, kustannusrakenne, kunnallispolitiikka, väestöpohja, ja väestökin on väärän ikäistä.

Edellisessä jaksossa hallitus perui osan ehdotuksistaan perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen, mutta laati uusia ehdotuksia hylättyjen tilalle. Sitten Lapin seudun kunta toteutti julkisesti tiedossa olleen suunnitelmansa ja sairaalalaitoksen yksityistäminen otti takapakkia. Hallitus kasasi uuden paperinivaskan ja pisti sen pikapostina eduskuntaan. Yksi hallituspuolueen kansanedustaja luki ehdotuksen ajatuksella ja olikin yllättäen eri mieltä hallituksen kanssa. Sitten suuri eteläsuomalainen kaupunki sai hepulit.  Miten nyt käy? Saako hallitus edes omiltaan tukea? Miten sinertävät kestävät kaiken jännityksen, jos ministerikyydit päättyvät ennen aikojaan? Saako joku avustaja taas takakonttikyytiä? Millaisin gallupein edetään päätöksenteossa? Saako oppositio lainkaan ääntään kuuluviin?  Näihin saat vastauksen seuraavassa episodissa, katso siis – Sote- saippuaa.

Jakson aikana nähdään runsaasti puhetta asiasta ja asian vierestä. Uhkakuvia maalaillaan kannattajien ja vastustajien taholta. Kansakunnan elinehto tulee olemaan vahvat maakunnat ja kansalaisten vapaus. Toisaalta Suomi tulee kaatumaan maakuntiin ja valinnanvapauteen. Kustannuksia tullaan säästämään tai ainakin kustannuskehitystä hillitsemään. Sitten käykin ilmi, että säästöjä ei ehkä tulekaan vaan lisäkustannuksia. Syyllisiksi todetaan terveydenhuollon tuhlailevat ammattilaiset, digitalisaatio ja huonon johtaminen. Sydäntä särkeviä tarinoita Pihtiputaan mummoista ja Inarin koululaisten hammastarkastuksista alkaa kertyä mediaan. Talvisodan henki kaivetaan naftaliinista.

Seuraavassa jaksossa selviää saadaanko avoterveydenhuoltoon järjellinen  toimintaa säätelevä lainsäädäntö?  Miten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja terveysneuvonta järjestetään? Millaisia palveluja on tarjolla verkossa ja puhelimessa ja sovelluksissa? Miten ensineuvopalvelut järjestetään? Onko lasten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto osa avopalveluita vai liikelaitosten toimintaa? Kuka rokottaa ja kenet? Onko odottavan perheen suun terveydenhuollon palveluja tarjolla? Mitä on neuvolan perhetyö? Kuka huolehtii  lasten ja koululaisten terveystarkastukset ja terveysneuvonnan? Mitä tapahtuu nuorten hyvinvointiasemille? Mistä saa apua ehkäisyn pulmiin? Kuka hoitaa kutsunnat ja kirjoittaa nuorten terveystodistukset?

Mistä saa ennaltaehkäisevää neuvontaa ravitsemuksen, liikunnan ja päihteiden kanssa? Miten ikääntyvien ennaltaehkäisevä terveydenhuolto hoituu? Missä kausirokotteet pistetään? Millaisin keinoin hoidon tarpeen arviointi tehdään ja millaisin kriteerein? Riittääkö nyt kaikille kiireettömiä avovastaanottoja?  Missä lasten infektiot hoidetaan? Missä vainajat todetaan kuolleiksi ja missä heitä säilytetään? Kenen vastuulla on saattohoito? Miten kotisairaala organisaoidaan? Kenen on kirjoitettava todistuksia ja kenelle ja miksi? Millaisia terveystarkastuksia on tarjolla? Kuka arvio ajokykyä tai aselupaa?

Mitä diagnostisia tutkimuksia on pakko tarjota ja mihin aikaan? Missä päivystetään? Mitä hoitotarvikkeita jaetaan, kenelle ja miksi? Mitä saa tuottaa ostopalveluina ja mitä on tuotettava itse? Millaisia fysioterapeuttisia palveluita on oltavasaatavilla? Kuka kilpailuttaa apuvälineet? Kuka päättää niiden myöntämisestä? Kuka korjaa apuvälineet? Miten puhe- ja toimintaterapia järjestyy osana avopalveluita? Onko ravitsemusterapiapalveluita oltava tarjolla ja kenelle? Millaista lääkehuollon arviointia tehdään ja onko tarjolla farmaseuttista neuvontaa? Miten välineet huolletaan?

Mitä erityisryhmiä on huomioitava?  Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, korvaushoitoa saavat, osatyökykyiset,  pakolaiset? Missä ovat vammaisten terveyspalvelut, mielenterveyspalvelut ja päihdepalvelut? Onko enää erityistä tukea tarvitsevien perheiden palveluja? Onko terveyskeskuksella yhteistyötä sosiaalipalvelujen kanssa? Kuka organisoi yrittäjien työterveyshuollon? Kenelle ohjataan pyynnöt, kyselyt, muistutukset ja kantelut? Kuka antaa poliisille annettava virka-apua? Kuka on ympäristöterveydenhuollon kumppani? Missä arvioidaan väestön terveyspalvelujen tarve? Millainen kehittämisvastuu avopalveluilla on? Kuka kouluttaa seuraavan sukupolven ammattilaiset? Vai saako kuka vaan kouluttaa ketä vaan ja miten vaan? Kenellä on raportointi vastuu ja minne? Mikä kaikki unohtuu huomioida kiireessä?

Saippuakomedia Kuplassa luvattiin lopuksi, että näihin ja moniin muihin kysymyksiin, saamme vastauksen seuraavassa episodissa. Toivottavasti saamme vastaukset näihin kysymyksiin aivan seuraavassa episodissa. Tai käytännön arkea pyörittävää voi pelottaa.

Ps. Kysymykset perustuvat terveyskeskuksen nykyisiin tehtäviin, jotka perustuvat noin 50 eri lakiin, joista johdetaan terveyskeskuksen tehtävät. Kansainvälisesti terveyskeskus-konseptia pidetään onnistuneena ideana, mutta ilmeisen aliresursoinnin takia konseptin kehitys jäi jälkeen jo 1990-luvun alussa. Uudistus tarvitaan, siitä ei ole epäilystä.

Tästä linkki Soap-sarjan tietoihin

Koulutusammattilaisten kiireiset diat estävät oppimisen

Istun kansainvälisen lääkärien koulutukseen keskittyvän kongressin suuressa IMG_4533luentosalissa. Puhuja on oman alansa palkittu huippu. Hän pitänyt satoja vastaavia esityksiä. Istun salin keskiosassa. Puhuja selvittää lääkärin työn arvioinnin kriteereitä oman tutkimuksensa perusteella. Hän kertoo, että hänellä on tässä kiireinen dia, ”a busy slide”. Tihrustan salin keskiosassa kalvoja, joille on survottu taulukko tieteellisestä julkaisusta ja virkistävä liikkuva nuoli. Puhuja kertoo, miten emme näe väsyä enkä jaksaisi seurata puhetta, vaikka olen motivoitunut aiheeseen. Miksi näin?

Me oppimisemme rajautuu työmuistimme varaan.  Yksinkertaistan nyt rajusti. Aivomme pitkäkestoisessa muistissa meillä on valtava määrä tavaraa, kuten tunnemuistoja, tietoa, havaintoja ja kokonaisuuksia. Teemme jatkuvasti havaintoja aivojen monella kanavalla yhtä aikaa, kun näköaisti tuo kuvia ja liikettä, kuuloaisti puhetta ja kohinaa sekä tuntoaisti tilatietoa ja joskus hajuaisti vaikkapa pullan tuoksua. Ne kaikki pyrkivät saman suppilon, työmuistimme kautta tallentumaan pitkäkestoiseen muistiin. Jotta pääsisimme hyvään rajallisen työmuistin hyötysuhteeseen, tulisi eri kanavilta tulevien tietojen liikkua samaan suuntaan yhtäaikaisesti, olla koherentteja. Jos puhuja kertoo kokemuksiaan lääkärien arvioinnista ja näkökentässä on valtava tekstimassa, ne kilpailevat samasta suppilosta. Syntyy epäkoherenssia ja aivomme käyttävät osan kapasiteetistaan ristiriidan selvittelyyn: kumpaan keskityn?

Esityksessä kuvalla tulisi olla puheen viestiä vahvistava vaikutus. Kuvan tehtävä on täydentää ja vahvistaa oppimisjälkeä. Jos sana ja kuva eivät noudata tätä periaatetta, syntyy häiriö tiedon jatkumoon. Liikkuva kuva on erityisen hankala.  Sen voima on suuri. Kongressissa puhuja käytti kuuluisaa Tacoma-sillan sortumista esimerkkinä terveydenhuollon ja lääkärikoulutuksen tilasta. Sillan sortuessa sille jää auto ja koira. Juutuin miettimään, miten sen koiran kävi ja miksi sitä ei kutsuttu pois. Sillalla oli auto ja sen merkitys ihmetytti. Minulta menikin muutama minuutti esityksestä ohi, kun tunnetila esti tietoa pääsemään läpi tietoisuuteeni. Liikkuvan kuvan aikana ei voi puhua ja se tulee huolella kytkeä ideaan, johon palaa myöhemmin. Puhuja ei varsinaisesti jatkanut esitystä sillasta sen enempää, joten sen merkitys kokonaisuudelle jäi epäselväksi.

Kulttuuriset vinkit ja kokonaisuuksiin tai käsitteisiin sitominen auttavat kuulijaa. Kuulija voi käyttää merkityksellistä rakennetta uuden tietomöykyn omaksumiseen ja aiempaan tietoon liittämiseen. Asiakokonaisuuteen liittäminen, kontektualisointi kannattaa tehdä heti alussa. Kansainvälisen yleisön kanssa tässä voi hyvin epäonnistuakin. Eräässä kongressissa muslimimaassa amerikkalainen puhuja käytti mahdottomista asioista esimerkkinä sikojen lentämistä (if pigs could fly). Hän näytti videon, jossa sika lentää. Kylmä hiljaisuus salissa paljasti pilalle menneen kontekstualisoinnin. Koettu loukkaus taisi estää monien tiedonsiirtoa. Viitekehys, ympäristö tai ajanjakso kannattaa kuvata yhdellä havainnollisella, neutraalilla kuvalla.

Koulutuksen ammattilaisten olettaisi osaavan tehdä selkeitä esityksiä vaan eipä näin ole. Se lohduttakoon kaikkia esityksen diojen kanssa tuskailevia. Kongressin työpajassa sain yksinkertaiset opit. Täyteen tuupatut diat ovat puhujaa varten, eivät kuulijaa.  Puhuja on asiansa osaaja ja osaa kertoa ilmankin, tekstimassa on tehoa vievä turha turvatekijä. Tee diat ensin ja siirrä kaikki teksti sitten muistiinpanokenttään. Poimi muistiinpanoista sitten 1-4 keskeistä sanaa tai mieti mikä kuva tukee viestiäsi. Kuvatekstejä ei tarvita vaan kerro mitä kuvassa on. Korosta tärkeitä asioita sanottamalla ja toistamalla. Muista pitää kuvan ja äänen älyllinen ja tavoitteellinen yhteys. Silmät voittavat korvat yleensä, liikkuva kuva voittaa aina kaiken.  Musiikki vie puheelta voiman. Hyvän esityksen tekeminen on kova työ, varsinkin, kun luopuminen on vaikeaa. Vähemmän on enemmän.

Osallistuin Ottawa-konferenssissa 2018 inspiroivaan Dr. Briseida Meman työpajaan:Using multi-media in light of how human mind works.

Tacoma bridge https://www.youtube.com/watch?v=lXyG68_caV4

Lisää aiheesta tästä

 

 

Sanat ja kieli lääkärin työvälineenä

Olin puhumassa lukiolaisille kielestä lääkärin työvälineenä. Päivän lähestyessä kieli alkoi kuivua. Kieli on työvälineenä niin itsestään selvä, ettei sen eri ulottuvuuksia tule ajatelleeksi. IMG_4486Harjoitus oli kuitenkin antoisa.  Piti pohtia, miten kieli palvelee minua ammatissani eri rooleissa: kuultuna, puheena, tekstinä sekä myös ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden välineenä. Keskustelu nuorten kanssa avasi vielä lisää kiinnostavia kysymyksiä kielen ja ammattimielen yhteyksistä. Me olemme lääkäreitä kielen kautta.

Lääkärin työstä iso osa tehdään sanoilla. Kaikki alkaa kuuntelemisesta. Potilaan kertoessa kuulemme sanat, sanojen painot ja merkitykset. Samalla kuulemme puheen rytmistä hengityksen kulun, katkot ja käheydet. Kielellisestä ilmaisusta saamme tietoa koulutustaustasta, mielen liikkeistä ja huolen painosta. Kielen vaikeudet tuovat tärkeää tietoa ja ajatukset siirtyvät heti kriittisiin aivosairauksiin. Hajanainen kieli ajatukset vievät psyykkiseen haurauteen. Yhteisen kielen puuttuminen tekee vuorovaikutuksesta raskasta, olisi niin tärkeä ymmärtää. Kielen kautta teemme merkittävimmät havainnot, joita sitten tarkastelemme tutkimalla potilasta. Potilaan aktiivinen kuuntelu ja kuuleminen ovat kielen käyttömme ensimmäinen tavu.

Lääkärin oma puhe on osa hoitoprosessia. Kielen asettaminen tilanteeseen ja potilaan vastanottamisen tasoon on tärkeää, mutta joskus vaikeaa. Sanoilla voi hoitaa ja estää paranemista. Tunteemme välittyvät kielen kautta ja empatian osoittaminen tapahtuu useimmiten sanoilla. Sanojen valitseminen tutulle potilaalle on helpompaa vaikeassakin tilanteessa ja vieraan kanssa valitsemme mieluummin ehkä neutraalin linjan. Kieli on joustava työväline ja antaa toisaalta lääkärille anteeksi pienet kankeudet, sillä sellaista meiltä vähän voidaan odottaakin, joskus. Toinen tavu on hoitava sana.

Lääkärinä puheemme määrä on helposti liiallinen. Kerromme kaiken mitä olemme tottuneet sanomaan. Haluamme kertoa ja opettaa. Unohdamme, että potilaalle tilanne on ainutkertainen, vaikka meille kyseessä on päivän viides saman tyyppinen sairausvastaanotto. Kieli on valtaa ja voimme ohittaa vaikeilla käsitteillä oman epävarmuutemme karikot. Sanavalinnoilla voi pelata aikaa ja hämätä, tahtomattaankin. Olen varmasti itsekin käyttänyt koukeroista diagnoosikieltä ihan turhan monta kertaa.

Ilmaisemme asioita kirjoitetussa muodossa. Kirjoitettu lääkäriteksti oli aiemmin tarkoitettu lähinnä toiselle lääkärille tai muulle terveydenhuollon ammattilaiselle. Se sai olla lyhyttä, sisältää lyhenteitä ja latinaperäistä slangia. Se oli nopeaa tuottaa ja lukea. Hyvinkin selkeä teksti oli muotoa: ”Cor et pulm ausk 0, yt hyvä, vatsa palp. 0, periferia lämmin.” Sitten sama piti avata suomeksi lauseiksi: ” Yleistila hyvä, sydämen ja keuhkojen auskultaatiossa ei poikkeavaa, vatsan alueella ei kipua eikä painamusta, raajat lämpimät”. Nyt tekstit ovat samaan aikaan potilaan ja ammattilaisen. Tämä tuottaa joskus hilpeitäkin keskusteluja. Yleinen tyytymättömyyden kohde on fraasimme ”Yleistila hyvä”. Se aiheutti ylilääkärinä toimiessa useita puheluja. Kansalainen oli sitä mieltä, että teksti poistettava, koska hän oli todella sairas tullessaan päivystykseen omalla autollaan. Lääkärille fraasi kertoo, että potilas ei ole vaarassa menettää tajuntaansa tai muuten heikkenemässä äkillisesti, mutta potilas voi kokea sen tilaansa väheksyvänä. Ehkä lääkärikieleen on tehtävä muutos, sillä tuskin kannattaa opettaa kansalle selvän ilmaisun epäselvää tulkintaa. Lääketieteen kieli elää ajassa kansalaisten ehdoilla. Kolmannella tavulla asuu muutos.

Kirjoittamaamme liittyy myös kansalaisen kannalta taloudellisia riskejä. Lääkärin kannanotto eläkehakemukseen, kuntoutuslausuntoon tai lääkekorvauksiin lasketaan euroina kansalaisen arjessa. Todistukset ja lausunnot ovat lääkärien kielenkäytössä erityistehtäviä, joista emme juuri pidä. Niiden sisältö on yhtä aikaa säännelty ja samalla perustelun tulee olla kattava. Kielenkäytön kannalta muodon oppiminen tuntuu välillä olevan oleellisempaa kuin asian välittyminen. Opimme, millaisin sanamuodoin vakuutamme toisen lääkärin puoltamaan näkemystemme. Toisaalta merkittävä osa lääkekorvauslausunnoista voitaisiin korvata hyvinkin luottamuksella lääkärin diagnostisiin kykyihin. Sanoilla halutaan korostaa tehdyn päätöksen merkitystä, kun se täytyy oikein lausunnoksi sanoittaa. Se pitää myös lääkärin kynän varuillaan. Lääkärinä suhtaudumme vakavasti tähän kielenkäytön muotoon, ymmärtäen sen merkityksen potilaalle. Neljäs tavu on sanan merkityksen vakavuus.

Kieli on lääkärin työväline. Hyvillä sanoilla hoidetaan. Harvoin pysähdymme pohtimaan miten ja millaista kieltä me käytämme. Kiitänkin espoolaisia lukiolaisia hyvästä haasteesta. Lääkärinä käytän paljon muiden tekstiä. Näin teen nytkin. Päätän pohdinnan kielestä Kalevalaan, kun oma kieli on vajavainen. Väinämöinen lausuu manalan majoilta:

 ”Vielä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin lateli

nuorisolle nousevalle, kansalle ylenevälle;

Elkätte, imeisen lapset, sinä ilmoisna ikänä

tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle!”

 

 

Digi-loo-Digi-lei- Mitä odotan Big Datalta jo nyt?

Kanta-kirjautuminen jo puolipäivää alhaalla, argh!  Reseptisovelluksessa väärät annokset lääkkeistä! Uusi potilastietojärjestelmä ajaa hulluuden partaalle! IMG_4430Järjestelmäpäivitys hävitti sanelut! Puolipäivää olen purkanut lappusilta lääkitystietoja potilastietojärjestelmään, toivotaan, että kaikki laput tallessa. Näin lääkärit purkavat arkisia kokemuksiaa sosiaalisessa mediassa. Työtunteja kuluu, hermoja vaaditaan ja potilaiden hyvä hoito vaarantuu. Digitalisaatiota hehkutetaan ratkaisuna ongelmiin ja tekoälyä kerrotaan olevan systeemeissä jo nyt. Missä päin, kysyy lääkäri?

Tietojärjestelmien ongelmat ovat kammottavan yleisiä ja alkeellisia. Terveydenhuolto on täynnä numeerista tietoa. Numeroiden käsittelemisen luulisi olevan tietokoneelle juuri helpointa. Mittaamme erilaisia asioita numeroilla, kuten verestä proteiineja, solujen määrää tai näiden suhteellisia osuuksia. Käytämme ihan kansainvälisiä mittayksiköitä, kuten millilitroja tai millimooleja.

Tämä syntyvä tieto diagnostisista tutkimuksista ei tietojärjestelmä muodosta mitään älykästä tällä hetkellä. Siitä ei osata tehdä yhteenvetoja, vertailuja tai graafisia esityksiä. Se ei osaa edes muodostaa aikajanaa välttämättä. Ainoa algoritmi on lääkärin sisukkuus, jolla hän vyöryttää näytöllä pitkää numerovanaa. Poikkeamien esiintyminen kerrotaan pienin merkein kuvaruudun sivussa. Häytysjärjestelmää ei ole saatu tehtyä mihinkään systeemiin luotettavasti. Sivussa voi kulkea tekstivana, jossa kerrotaan vuosien takaistenkin satunnaislöydosten tiedoista johdettuja varotteita.(päätöksentuki).  Jos nyt ihan jotain ensin tältä digitalisaatiolta voisin toivoa, niin numeraalisen tiedon esittämistä työtä helpottavalla tavalla.

Toinen ihmetys on tiedon ja ajan välisen yhteyden hukkaaminen. Prosessia ei osata lainkaan visualisoida. Hoitoon saavutaan yhteisesti ymmärretyn päivämäärän ja kellon ajan puitteissa ja koneelle kirjautuu tieto siitä. Käyttäjät tunnistetaan sähköisen numeerisen tunnisteen perusteella eikä tietoja saa kirjata kenenkään muun nimissä. Miten voi olla vaikeaa kuvata potilaan prosessia aikajanalla? Se on monen kroonisen sairauden hoidossa oleellinen tieto. Onko potilas käynyt sovituissa kokeissa? Onko hän joutunut käymään sovittujen käyntien välissä ensiavussa? Missä kohti hoitoprosessi pysähtyi? Tämän tyyppisen tiedon esittämistä voi katsoa vaikkapa Facebookin tai Googlen raporttilehdeltä, josta voi saada graafisesti tai numeroina tietoa omasta ja muiden aktiivisuudesta sekä siitä miten olemme toimineet sovelluksessa. Tämä ei ole edes tekoälyä vaan ihan perusohjelmointia.

Moneen kertaan saman asian kirjaaminen melkein samalla tavalla tekee terveydenhuollon tiedosta kimuranttia. Kirjaamme koodattua tietoa, kuten lääkkeitä, diagnooseja tai toimenpiteitä, . Kirjaaminen tapahtuu ammattilaisen valinnan mukaan. Miksi ihmeessä tietojärjestelmä ei osaa ehdottaa mitään? Kun alan kirjoittaa potilaalle diagnoosia, niin miksi en saa listaa potilaan samanryhmän diagnooseista, jotka hänelle on jo asetettu? Miksi minun annetaan valita se yhdellä desimaalilla eroava verenpainediagnoosi, kun sillä ei ole mitään merkitystä ja samalla vain kuormitan uudella numerolla systeemiä. Eikö minulle voisi näyttää vaikkapa sellaista kehon kuvaa, jossa on näytetty henkilön diagnoosikoodien ryhmät eri kehonosissa? Voisin sitten katsoa, olenko päätynyt samaan numeroon kuin kollegani. Vai haluanko todella muuttaa sen viimeisen pilkun jälkeisen kuutosen seiskaksi, kun olen tottunut käyttämään juuri sitä numeroa. Vai olisiko jopa niin, että pysyvien diagnoosien osalta en saisi edes muuttaaa koodia? Lääketietokanta on samanlainen numerokoodattu järjestelmä. Siinä jo heti kaksi arjen työtä helpottavaa digitoitua systeemiä. Toivon siis näihin sujuvuutta ja heti saatte lisää tuottavuutta ja laatua.

Minä odotan tiedonkäsittelyn kehittymiseltä ensin niitä samoja asioita, joita on kehitetty kuluttajatuotteisiin. Tiede on selvittänyt tapaamme hahmottaa tietoa ja se on pitkälti visuaalista. Graafikkaohjelmien huima kehitys on ollut ilo lehtien lukijoille, puhelinapplikaatioiden käyttäjille ja viihteen tekijöille. Missä se luuraa terveydenhuollossa? Hyvällä esittämisen tavalla voidaan lisätä selkeyttä, ehkäistä tiedon hukkumista ja parantaa sen hyödyntämistä. Se olisi ihan iso osa potilasturvallisuutta sekä ammattilaiselle että potilaalle.

Riskien tunnistamisessa kone on ihmistä parempi ja on ihmeellistä, miten tiedon louhintaa ei ole tehty ollenkaan tästä näkökulmasta, paitsi  piloteteissa vaikkapa keskosten monitoroinnissa. Päätöksentukisysteemi on hyvä alku, vaikkakin sen käytettävyys on pulma. Algortimien tekeminen on vaikeaa ja kompleksisen hoidon osalta sellaisena pysyy. Silti esimerkiksi laboratoriokokeiden ja aikaleimojen osalta paljon olisi jo tehtävissä. Koetamme ratkoa suurta määrää ongelmaa ja jätämme mielellämme vanhat arkiset hautumaan ja odottamaan. Hyvästä esitystavasta olisi arjessa hyötyä, kun ei tartvitsisi käyttää aikaa vuosien takaisen tiedon etsimiseen.

Odotan digitalisaatiolta älykkäitä tekoja arkeen. Usein toistuvan asian miettiminen uudella tavalla säästää enemmän aikaa kuin suuren systeemin vuosien rakentaminen. Odotan Big Datalta osallistavaa kehittämistä, jossa ammattilaiset voisivat kertoa työn sujumisen pulmista ja niitä ratkottaisiin avoimin ajatuksin. Kehittämisessä Big Data voi auttaa meitä tunnistamaan niitä arjen pullonkauloja, joita työn vilskeessä ei havaitse. Odotankin innolla siihen uusia toimivia työvälineitä – Digi-loo-digi-lei!

Pilliin vihelletään harkiten

Olen seurannut lehdistä Helsingin hiippakunnan ja seurakunnan toimintaa piispan taloudellisten epäselvyyksien ja toimintatapojen selvittämisessä. IMG_3556En tunne osapuolia lainkaan. Pohdin tätä enemmän uteliaana näytelmän katsojana koettaen tunnistaa yleisiä kuvioita, joita ristiriitatilanteissa näyttää syntyvän. Myrskyn silmässä niitä ei itse helposti tunnista, mutta ehkä sivusta katsoen jotain tarttuu opiksi. Ristiriitojahan on elämässä aina tarjolla.

Väärinkäytösten paljastaminen on tarkkaa puuhaa. Pääsääntöisesti kannattaa varautua saamaan runsaasti kuraa niskaan. Ensimmäisenä näyttää heräävän paljastusmenetelmän arvosteleminen. Miten Wikileaks olisi paljastanut laajan salakuuntelun oikein? Miten median olisi pitänyt valelääkäri paljastaa, kun viranomaiset eivät tarttuneet toimeen?  Jos organisaation oma valvontaprosessi on pettänyt ja johto haluaa salata tämän, ei asiaa taida olla kovin helppo edistää päätöksentekokoneistossa.

Oman pesän likaaminen on moraalisesti paheksuttava teko, vaikka se lisäisi yhteisön uskottavuutta. Enemmistö aina kääntyy pilliin viheltäjää vastaan, koska hänen koetaan uhkaavan yhteisön olemassa oloa ja oikeutusta. Siksi me yleensä jätämme kertomatta pienet vilpit, välistävedot ja epäasialliset kommentit emmekä nosta eettisesti vaikeita kysymyksiä keskusteluun.  Terveydenhuollossa on käytössä systeemi, johon raportoidaan ”läheltä piti” -tilanteet, haittatapahtumat ja prosessipoikkeamat anonyymisti, jotta niihin voidaan puuttua ennen kuin jotain vakavaa tapahtuu eikä virhe heti henkilöidy. Vakavat tapahtumat käsitellään aina toki nimien kanssa. Yhdysvalloissa on järjestöjä, joiden kautta voi kertoa valtion- ja osavaltion hallinnon mahdollista väärinkäytöksistä (whistler blowers).  Näin hallinnossa ja toiminnassa väärinkäytökset mahdollistavat käytännöt voidaan korjata. Ensisijaisesti silti organisaatiolla tulisi olla avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa epäselvyyksistä voidaan kertoa ja niihin puututaan.

Kriisissä tunteet leiskuvat kaikilla. Kiusaus ikävän asian kertojan mustamaalaamiseen on suuri. Tässäkin kertomuksessa on ollut monesta suunnasta tunnepohjaista puhetta puolesta ja vastaan. Oikeudentunto herää molempiin suuntiin, kun tunnemme henkilön. Puolustamme ystäviämme ja oman sosiaalisen piirimme jäseniä, kuten ihmisen luontoon kuuluu tehdä. Puolet alkavat vetäytyä siilipuolustukseen ja etsivät oikeutusta puolustautua toista ryhmää vastaan. Kirkon perustehtävä luo tähän ehkä jopa lisämausteen. Syntisen puolustaminen on kirkon perustehtäviä. Ensimmäisen kiven heittämistä seuraa posken kääntäminen. Tässä se taisi nyt lyödä poskelle, kun ei pohdittu mihin se johtaa. Kirkon tulot ovat vähentyneet ja se joutuu supistamaan diakoniaan käytettäviä varoja heikko-osaisten auttamisessa. Harkinnan puute yhteisten varojen käytössä johtotehtävissä on vakava asia.

Ristiriidat ovat henkilöiden välillä. Ulkopuolisena näyttää siltä, että piispanvaalissa jätettiin kertomatta merkityksellistä tietoa tarkoitushakuisesti. Ylimmän viranhaltijan tulee hallita taloudenjohtaminen ja olla siinä uskottava. Miten kirkon vaaliprosessissa ehdokkaiden taustoja ei tarkistettu toimen vastuualueilla? Jos taas taloussotkuista tiedettiin, niin miksi ne salattiin. Kumpikaan näistä ei ole miellyttävä kysymys kirkon kannalta. Ymmärrän hyvin, että ne herättävät ärtymystä. Kirkko on kuitenkin kansalaisensa verovaroilla ja lahjoituksilla toimiva yhteisö, jonka toiminnan tulee kestää läpivalaisu. Henkilöristiriitaa korostamalla saadaan asia näyttämään yksioikoisesti pahansuopuudelta ja heikolta pettymyksen sietämiseltä kriitikon osalta ja uhriutumiselta puolustajien toimesta. Kumpikaan positio ei auta kirkkoa vaan lopulta sinne peiliin on katsottava.

Sananlasku sanoo, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Se tapahtuu aina ja on hyvä tiedostaa. Jokainen tiimi, hallitus, valtuuskunta, projektiryhmä, joukkue ja kirjapiiri muodostaa yhteisön, jossa pyritään luomaan oma toimintatapa ja roolitus. Saman mielisyyden paine on suuri. Yhteisön sisäisestä luottamuksesta riippuu kuinka se kestää erimielisyyttä ja salliiko se kyseenalaistamisen.

Mitä aatteellisempi toiminta on, sitä uhkaavampana erimielisyys koetaan. On ”me” ja ”ne”.  Ihmiselle suurin rangaistus on joutua sosiaalisesti hylätyksi.  Samanlaisia yhteisöjä ovat puolueet, ammattiyhdistysliike tai urheiluseura, jotka perustuvat samanmielisten yhteenliittymiseen ja oman oikeutuksen vahvaan kokemukseen. Se on hyvä asia ja kantaa toimintaa ja toimijoita. Riskit on hyvä tiedostaa. Jos kyseenalaistava puheenvuoro saa sykkeesi nousemaan niin kysy itseltäsi miksi. Siilipuolustuksesta on vaikea tulla kunniallisesti ulos. Tiedän tämän ihan kokemuksesta.  Kannattaa muistaa, että ulkopuolisen on erittäin vaikea ymmärtää, ettei yhteisö tunnista väärinkäytöksiä, resurssien tuhlaamista ja haluaa jopa ne salata.

Kirkon tapaus merkittävä. Se viestii pahimmillaan siitä, miten oman pesänlikaajalle käy. Parhaimmillaan se johtaa tärkeän yhteisön toiminnan avoimuuden lisääntymiseen. Kriisit paljastavat yhteisön kyvykkyyden ja kehitystarpeet. Niitä tulee ja menee. Käytetään ne hyödyksi. Rohkeus tarttua yhteiskunnallisiin ongelmiin tai organisaation kipupisteisiin ei saisi horjua. Oman pesän moraalinen nenä on pidettävä herkkänä. Pilliin pitää voida välillä viheltää.

Vaikuttaako lääkärin polittinen kanta hoitoon?

Lääkärin ja potilaan välisessä keskustelussa liikkuu politisoituneita aiheita.IMG_3642Alkoholi, tupakka, lisääntymisterveys, ajoterveys, monet etuudet ja lääkekorvattavuudet ovat paitsi lääketieteellisiä myös poliittisia kysymyksiä. Kaikkiin näihin liittyy politiikan kentällä painotuseroja konservatiivisten ja liberaalien välillä tahi oikeiston ja vasemmiston välillä. Vaikuttaa siltä, että oikeistolaiset korostavat vahvemmin yksilön vastuuta terveydestään ja vasemmisto järjestelmän merkitystä. Lääkärin poliittisen suuntautumisen vaikutusta tutkittiin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa. Yhdysvalloissa äänestäjät rekisteröityvät, joten republikaanien ja demokraattien rekisteristä voitiin poimia lääkärinmmatissa toimivia rekisteröityneitä äänestäjiä kyselytutkimukseen (vastausprosentti 20 %).

Lääkäreille esitettiin potilastapauksia ja pyydettiin arvioimaan terveydellistä vakavuutta sekä oman toiminnan aktiivisuutta eli puuttuisiko, ohjaisiko ja miten. Tausta tietoja kerättiin tilastollista vakiointia varten, kuten ikä, sukupuoli, potilaskunnan rakenne ja uskonnollisuus.

Poliittisesti herkiksi aiheiksi arvioitiin raskauden keskeytys, seksityö, marihuana ja aseisiin liittyvät asiat. Muita tapauksia olivat alkoholi, tupakka, ylipaino, masennus ja pyöräilykypärän käyttö. Poliittisesti neutraaleissa aiheissa (tupakka, kypärän käyttö) eroa ei ollut. Republikaanilääkärit kertoivat puuttuvansa marihuanan, alkoholin ja tupakan käyttöön useammin kuin demokraatit. He korostivat laillisuuteen liittyviä asioita enemmän. Raskauden keskeytys erotteli puoluekannassa eniten, eikä ihan yllättäen. Republikaanilääkäri arvioi useammin kehottavansa välttämään tulevia abortteja, miettimään sen mielenterveysvaikutuksia ja suunnittelemaan ehkäisyä. Poliittinen kanta vaikutti ainakin lääkärin omaan näkemykseen työstään. Suomessa abortti ei ole samalla tavalla politisoitunut eikä jaa lääkärikuntaa. Ilmiö on kyllä kiinnostava pohtia.

Lääkärin antamissa ohjeissa oli eroja. Suhtautuminen aseisiin jakaa puolueita. Demokraattilääkäri kehotti todennäköisemmin lapsiperheen isää luopumaan aseesta ja republikaanilääkäri kehotti säilyttämään sitä turvallisesti. Seksityöläisen kohdatessaan republikaanit korostivat lainsäädännöllisiä näkökulmia ja vaikutuksia naisen henkilösuhteisiin, kun demokraatit henkilöön suoraan kohdistuvia terveysriskejä ja tuen järjestämistä. Lääkärin valitsema keskustelun suunta näytti erilaiselta eri puolueisiin suuntautuvilla lääkäreillä. Tämä havainto on tehty toisessakin tutkimuksessa, jossa republikaanilääkärit arvioivat selvästi kriittisemmin ja osa vastusti Yhdysvaltojen terveydenhuolto uudistusta (Affordable Care Act, ”Obama Care”) kuin demokraattilääkärit. Terveydenhuollon uudistuksissa asiantuntijoiden poliittiset taustat voivat vaikuttavat, kun arviointi tehdään aina asiantuntemuksen ja arvojen pohjalta. Silti politiikka tarvitsee lääkäreitä ja lääkärit politiikkaa.

Poliittinen kanta ei yksioikoinen tekijä eikä kuvaa henkilön arvoja sellaisenaan. Sosiaalistumme ammattimme, henkilöhistoriamme vaikuttaa arvoihimme ja elämänkokemukset muokkaavat meitä. Poliittinen tausta vaikuttaa, kuten moni muukin asia. Lääkärin tulisi olla tietoinen näistä mahdollisista vaikutuksista arjessa, ei vain näkyvimmissä eettisissä kysymyksissä. Poliittinen kanta ei saa olla este tai haitta, mutta on se silti tiedostettava. Jos kannattaisin puoluetta, joka ajaa vahvasti keskitettyä järjestelmä, niin todennäköisesti intuitiivisesti valitsen useammin keinoja tästä työkalupakista. Jos taas kannattaisin puoluetta, joka korostaa yksilön vastuuta, niin nappaisin sitten todennäköisemmin toisesta pakista. Tietoisuus oman ajattelun rajoittuneisuudesta ja arvojen vaikutuksesta on asiantuntijatyössä tärkeä. Arvot vaikuttavat ja saavat vaikuttaa vuorovaikutuksessa.

Lääkäri vannoo valassaan: ”Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.” Lääkäri käyttää tietoaan ja taitoaan potilaan parhaaksi. Työ on vuorovaikutusta ja tehdään oman persoonan, asenteiden ja opittujen käyttäytymismallien avulla. Vahvat henkilökohtaiset vakaumukset voivat vaikuttaa työn tekemiseen, kuten nähdään keskusteluissa vaikeista eettisistä kysymyksistä. Lääkäri on onneksi aina myös ihminen.

Tutkimus on avoin julkaisu: tästä julkaisuun

Ps. Puoluekanta vaikuttanee erikoisalan valintaan vai erikoisala puoluekantaan?. Kirurgi on todennäköisemmin republikaani ja psykiatri demokraatti. Miten lie meillä? Tästä lehtijuttuun

Potilas keskiöön ja johtamisen pyramidit ympäri

Matkailu avartaa. Kuuntelin pohjoismaisessa seminaarissa Norjan sairaalamaailman IMG_3701johtamisen toisinajattelijaa Per Bleikelia. Hän on kääntänyt sairaalan ylimpänä johtajana johtamishierarkian ylösalaisin. Hänen sairaalansa hoito toteutetaan potilaskeskeisesti, joten myös johtaminen on muokattu uuteen malliin. Pyramidi on käännetty ympäri. Sairaalassa huipulla ne lääkärit, jotka ovat lähimpänä potilasta. Kliinisiä tiimejä johdetaan lääketieteellisen tiedon pohjalta ja ne toimivat ilmeisen autonomisina toteutuksen suhteen. Perinteisen ns. ylimmän johdon tehtävänä on tukea kliinistä johtamista niin, että se on mahdollista tehdä laadukkaasti, hyvillä menetelmillä ja taloudellisesti. Kuulostaa uskomattomalta ja mielen valtasi heti epäusko. Kliinikothan tuhlaavat vain kaikki rahat omiin laitteisiinsa! Kiinnostavasti kyllä Bleikelian johtamat sairaalat ovat parantaneet hoidon laatua, lisänneet tuottavuutta ja kustannukset hoidettua potilasta kohden ovat laskeneet. Taloudellisuus ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt, samoin työtyytyväisyys.

Mitä tämä on edellyttänyt? Toiminnan läpinäkyvyyttä on lisätty kaikilla tasoilla. Se on tarkoittanut suunnittelun avaamista ja siitä viestimisen lisäämistä. Kliinikot saavat tietoa suoraan toiminnasta eri puolilla sairaalaa, ei vain omasta yksiköstään tai koko sairaalan tuloksesta. Johtajat ovat näkyvillä ja he käyvät jatkuvasti siellä missä työ tehdään. Bleikelia kertoi käyvänsä kävelemässä säännöllisesti sairaalansa osastoilla ja poliklinikoilla katsomassa, miten asiat sujuvat. Hän kyselee ja keskustelee ammattilaisten kanssa ilman raja-aitoja. Hän haluaa tunnistaa kasvoja ja havainnoida toimintaa. Kokousten määrä on minimissä. Hän on luopunut aiemmasta tittelistään sairaalan johtajana ja on ammattinimikkeeltään fasilitoija (chief facilitator). Se kuvastaa ydintehtävää: johto on tukena mahdollistamassa ja kyseenalaistamassa.

Toinen elementti on erimielisyyden ja moniäänisyyden salliminen. Bleikelia kertoo, miten hänestä on tärkeää ja mukavaa keskustella ammattilaisten kanssa, kun nämä eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan.  Hän ei näe tehtäväkseen käännyttää ammattilaisia hänen kannalleen vaan ymmärtää miksi he ovat eri mieltä ja miten voidaan löytää hyvä yhteinen ratkaisu yhdessä (solving, not managing). Kyse ei ole siis hallinnon tahdosta yli ammattilaisten vaan enemmän dialogista ja tahdosta löytää yhteistä ymmärrystä.

Organisaatiossa ei saa olla pelon ilmapiiriä vaan kunnioituksen ilmapiiri. Se koskee kaikkia. Suurista päätöksistä keskustellaankin ammattilaisten kuulleen ja kanssa. Kun talousarviota tehdään, niin hankinnoista käydään yhteisiä keskusteluja, jolla varataan aikaa. Hänen kokemuksensa mukaan ammattilaiset osaavat priorisoida, kun tavoitteet on asetettu ja yhdessä sovittu. Hankinnat ovat avoimia ja niistä keskustellaan yhdessä. Hankintojen priorisointi tehdään yhdessä ja se perustuu potilashyötyyn, ei johdon tahtotilaan.

Strategisten tavoitteiden neuvotteleminen on sairaalan johdon työtä ja se ei ole käännetyssä mallissa poistunut minnekään. Kansanterveydellisten tavoitteiden asettaminen, laadun parantaminen tai taloudellisuus ovat edelleen työlistalla. Johtavan fasilitoijan tehtävä on viedä ne käytäntöön keskustelemalla ja viestimällä sekä asettamalla niistä tavoitteita ylimmän johdon kanssa eli kliinisen johdon. Kliinisellä johdolla on vastuu toteutumisessa, mutta myös autonomiaa toteuttamisesta. Toteutumista seurataan ja siitä raportoidaan.

Kaikkien on sitouduttava yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Niitä voi olla 5-6- vuodessa ja niiden on oltava ymmärrettäviä. Kliiniset, hoidolliset ja taloudelliset tavoitteet linkittyvät toisiinsa potilastyössä. Ammattilaisten on ymmärrettävä roolinsa osana hoitoa eikä erillisinä toimijoina. Sairaalan puhtaus on osa hoitoa, samoin toimivat työvälineet ja maittava ruoka. Hoito ei ole yhden ihmisen tekninen suorite vaan yhdessä tuotettu kokonaisuus. Sen viestiminen on fasilitoijien tehtävä, jotta kaikki saadaan mukaan. Se ei poista vastuita vaan päinvastoin lisää jokaisen ammattilaisen vastuuta omasta palasestaan osana hoitokokonaisuutta.

Potilaskeskisen hoitojärjestelmän potilaskeskeinen johtamisjärjestelmä vaatii paljon luottamusta. Luottamus rakentuu ja säilyy vuorovaikutuksessa. Arjen tapaamiset ovat merkityksellisiä ja niille on oltava tilaa. Potilasta lähellä olevan ylimmän johdon on tavatta keskenään, jotta eri osaamisen alojen ammattilaisten välinen ymmärrys lisääntyy. Kokoukset ovat silti minimissä. Luottamus ja ymmärrys vähentävät niiden merkitystä. Kun samalla päätökset tapahtuvat siellä missä toiminta on, ei tarvita suuria muodollisia päätöskoneita, paitsi poliittisella tasolla. Siellä ei edes uudessa mallissa päästä kokouksista eroon. Mutta kliinikkojen ei tarvitse osallistua, kun he voivat luottaa fasilitoijan vievän yhteisiä tavoitteita poliittisessa päätöksentekokoneistossa.

On kiinnostavaa, että se voi todella toimia. Bleikelia on johtanut kahta sairaalaan samanlaiseen muutokseen menestyksellä. Hän voi siis puhua kokemuksestaan eikä teoriasta. Ensiksi toki valtaa hämmästys –  se ei voi toimia. Kun asiaa hieman pohtii, se sopii varsin hyvin moniin ihmisen käyttäytymisen teorioihin. Asiantuntijat arvostavat haasteita, vastuuta ja mahdollisuutta kehittää ja kehittyä. Me kaikki hakuamme tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Työn ei tarvitse olla helppoa, mutta sen tulee olla palkitsevaa, suurimmaksi osaksi. Kun ammattilainen kokee voivansa vaikuttaa asioihin, hän aktivoituu ajattelemaan. Kun hän saa valtuudet kehittää, se tapahtuu. Kun tiimille annetaan haaste ratkaista ongelmia, se yleensä tekee sen. Pulmien ja kysymysten äärellä sitten fasilitoijat auttavat löytämään ratkaisuja, mutta eivät anna niitä valmiina. Johtaminen on palveluammatti.

Bleikelia on ollut tekemässä terveyspolitiikkaa viiden ministerin avustajana ja mukana YK:n rauhanneuvottelijana. Hän on koulutukseltaan poliisi. Konflikti ovat hänelle tuttuja, mutta hän korostaa avoimuutta. Jos onnistumme pitämään organisaatiot avoimina, vältämme monet konfliktit ja säästämme niihin uppoavat resurssit työn kehittämiseen.

Potilaskeskeinen johtamisjärjestelmä kääntää perinteisen johdon ylösalaisin: kliinisestä johdosta tullee ylin johto ja ylimmästä johdosta alin johtoporras. Tämä oli riemukas ajatus. Se riisuu johtamisesta perinteisen statussymboliuden ja tekee siitä toisaalta vaativampaa ja samalla palkitsevampaa. Johtaminen on valmentamista ja ajatteluttamista sekä rajojen ja suunnan näyttämistä. Se, että pyramidin kääntäminen on onnistunut kahdessa keskisuuressa sairaalassa antaa toivoa. Älkäämme ottako nykytilaa annettuna, olemme sen luoneet. Potilaskeskeinen hoito vaatii uudenlaiset johtamisen rakenteet ja opit.

Per Bleikeilan haastattelu:

 

Yhden lompakon taktiikka terveydenhuollossa

IMG_3611Suomessa on käynnissä terveydenhuollon uudistus, jossa toivottavasti on mukana myös sosiaalihuolto. Alkuperäinen tavoite lievittää yhteiskunnan väistämättömän eriarvoisuuden ja sen seurauksena syntyvän ylimääräisen sairastavuuden ja pärjäämättömyyden taakkaa. Hyvinvoinnin edistäminen, kärsimyksen lievittäminen ja toivon antaminen olivat uudistuksen ytimessä. Sitten hallituspuolueiden lehmänkaupat alkoivat ja poliittisen hinnan vääntäminen alkoi. Nyt huhuillaan uusin termein muutoksen autuutta: valinnanvapaus, saatavuus, monituottajamalli, palveluvalikoma, palvelujen sirpaleisuus, palveluverkko ja tuottavuusloikka.

Monet sanoista on käännetty Yhdysvaltalaisten terveysyritysten strategioista tai kansallisista tavoitejulkaisuista. Ne on luotu järjestelmään, jossa kansalainen valitsee vakuutusyhtiön, joka tuottaa tämän kansalaisen kaikki terveyspalvelut tai hankkii ne hänelle sopimusten kautta. Tavallaan kuten kunta on tällä hetkellä vastaava toimija ja kansalainen valitsee terveydenhuoltonsa päättäessään missä asuu. Tietenkään emme ajattele asiaa muuttopäätöksissä, mutta periaatteessa näin.

Useiden maiden mallissa, kuten Yhdysvalloissa tai Saksassa yksi tuottaja hallinnoi koko terveyspalveluketjua ennalta ehkäisystä sairaalahoitoon. Toiminnassaan se pyrkii optimoimaan sen laatua ja kustannuksia. Jos se onnistuu pitämään kansalaisen terveenä tai sairauden sattuessa toimintakykyisenä, tuottajan tuotto säilyy tai kasvaa. Tyypillisesti väestöpohja on vähintään miljoona ihmistä, mutta 10-15 miljoonan väestöpohjalla toimivia palveluntuottajia on Yhdysvalloissa useita.

Yhden lompakon omistajilla on suuri kiinnostus sairauksien ehkäisyyn, sillä he hyötyvät suoraan kansalaisen hyvästä toimintakyvystä ja hyvinvoinnista. Suuresta koosta on etua. Kun yksi tuottaja hallinnoi koko ketjua, kaikki kustannukset tulevat näkyviin eikä systeemissä kannata osa-optimoida eli siirtää kustannuksia toisella palveluntuottajalle. Suomessahan tämä on todellisuutta, josta haluttaisiin päästä eroon. Palvelutuottaja alkaa nopeasti nähdä, että ennaltaehkäisyn proaktiiviseen eli ennakoivaan toimintaan kannattaa lisätä rahaa ja vastaavasti vähentää raskaasta hoidosta. Puhelimeen ja verkkoon on luotu etsiviä palveluita mm. varhaiseen masennuksen tunnistamiseen. Suuren tuottajan on mahdollista luoda kattava valikoima palveluita erilaisilla välineillä ja liittää ne yhdeksi joustavaksi kokonaisuudeksi. Kansalainen voi siirtyä helposti puhelinpalvelusta masennusryhmään ja saada ajan lääkärille ja takaisin. Uudenlainen rahan suuntaaminen on vähentänyt raskaan hoidon tarvetta. Yhdysvalloissa palveluntuottajat ovat sulkeneet sairaaloita. Näin muuten on käynyt Suomessa EKSOTE:ssa psykiatrian matalan kynnyksen palvelujen kehittämisen jälkeen.

Lompakko taskussa tarkastelee laatua harkiten. Kun tavoite on tuottaa terveyttä, hyvinvointia ja pärjäämistä, niin niitä on mitattava. Se on merkinnyt kansalaisten mukaan ottamista, mutta samalla tieteellisen näytön vahvaa roolia arvioinnissa. Terveyshyöty-käsite on syntynyt ristiriidasta, jossa hoito voidaan kokea hyödylliseksi, vaikka se ei sitä ole. Uskomushoito on tästä ääriesimerkki, mutta terveydenhuollossakin tehdään (terveys)hyödyttämiä asioita. Suuren lompakon kanssa on mahdollista ammatillistaa terveyshyödyn arvioinnin. Terveyshyödyn arviointiin tarvitaan suuri aineisto, mielellään miljoonien kansalaisten tietoja. Suomessa tämä on nähty kansallisena toimintana. Silti rahaa on siirretty pois mm. THL:stä, jossa tätä työtä on tehty. Laadun arviointi on paikallista toimintaa, mutta vertailemisen varmistamiseksi tarvitaan iso joukko osaajia.

Suomen Sote-puheissa ei terveydenhuollon ammattilaisten osaamiselle ja sen kehittämiselle tunnuta antavan arvoa. Se ei näy edes juhlapuheissa, mittaristoissa eikä resursseissa. Viime vuosina yhdysvaltalaisten terveyspalvelutuottajien laatuarvioihin on otettu yhä useammin mukaan terveyttä käytännössä luovat ammattilaiset. Heidän osaamisensa kautta syntyvät vaikutukset käyttäytymisen muutoksessa, hoidossa ja toimenpiteissä. Suurimpien terveydenhuoltoyritysten tavoitteissa on aina mukana ammattilaisista huolehtiminen. (esim. Health Partners: Support a continuous learning environment). Tämä edellyttää ammattimaista otetta ja tekijöitä. Ammattilaisille se on tarkoittanut palkkauksen perusteiden muutoksia ja ammatillisen kehittymisen osoittamista. Jos halutaan maksaa vaikuttavasta ja laadukkaasta työstä, se edellyttää oikeudenmukaista arviointia. Sen kehittämiseksi tarvitaan riittävät leveät hartiat.

Monen vaikean sote-jargon sanan, kuten vaikuttavuusperustaisuus, taustalle tarvitaan uudenlaisia ammattilaisia ja tekemistä. Siksi niiden viljeleminen perusteina milloin avopalvelujen yksityistämiselle, palvelusetelille tai kuntoutuksen kilpailutukselle on erikoista. Jotta ne toteutuisivat kansalaisen kannalta hyödyllisesti, tarvitaan yksi riittävän kokoinen lompakko, jolla tasataan kustannusriskiä, luodaan uudet palvelut, arvioidaan palvelujen koettu laatu, kustannuslaatu, tieteellinen näyttö sekä huolehditaan ammattilaisista. Näitä ei tehdä nyrkkipajoissa. Se on nyt nähty nykyisessä järjestelmässä. Terveydenhuolto on varmasti yksi yhteiskunnan monimutkaisimmista kokonaisuuksista. Pikkuisten osien kilpailuttaminen ja pilkkominen eivät ratkaise nykyisiä ongelmia. Kyllä se ansaitsee ihan oikean yhden lompakon taktiikan.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑