Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

kategoria

Yleinen

Elinikäiset lääkärin oikeudet vai ei?

Cmaalis26 234Lääkärin oikeudet ammattinsa harjoittamiseen ovat periaatteessa elinikäiset.  Työuran varrella lääkärin ammattitaitoa arvioivat työnantajat, potilaat ja työtoverit, mutta muodollista ja toistuvaa arviointia työuralle välttämättä satu. Erikoistuminen, erilaiset pätevyydet tai väitteleminen ovat tutkintoon tai pätevyyteen oikeuttavia arviointeja. Suomi on vähemmistöä, ja seitsemän maata kymmenestä arvioi lääkärien oikeudet määrä vuosin, 5-7 vuoden välein. Lääkärin oikeuksien uusiminen (ns. resertifikaatio) on usein luotu ylläpitämään kansalaisten luottamusta lääkärikuntaan. Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa käytännöt syntyivät yksittäisten lääkärien osaamisen vajeiden takia syntyneiden potilasvahinkojen ja yksittäisten lääkärien vakavien väärinkäytösten seurauksena. Millä asioilla määräaikaisia oikeuksia on perusteltu eri maissa?

Luottamuksen säilyttäminen lääkärikuntaan näyttää olevan yleisin peruste. Lääkärin ammatissa toimitaan ihmisen sairauden, hädän ja huolen kanssa ja voidaan puuttua ihmisen perusoikeuksiin: vapauteen ja koskemattomuuteen. Siksi lakiin on kaikissa maissa kirjattu lääkärille vahva velvoite pitää olla osaamistaan ja tunnistaa toimintansa rajat. Osassa maita osaamisen ylläpitäminen tulee osoittaa kuvaamalla mitä ja miten on ammattitaitoaan kehittänyt. Kanadassa nähdään lääkäri luottamuksen arvoisena ja autonomisena ammattilaisena, jos hän kuvaa osaamisen kehittymistään säännöllisesti omalle ammattikunnalleen. Ammattikunta on luonut yhteiskunnan kanssa luonut tavoitteet ja pelisäännöt. Jos lääkäri täyttää ne, säilyvät oikeudet. Yhteiskunta luottaa ammattilaisen sitoumukseen pyrkiä kohti parempaa osaamista sekä hänen harkintaansa.

Terveydenhuollon organisaatio vastaa työntekijöidensä osaamisesta. Potilasturvallisuus on toinen asia, joka nousee esiin lääkärin oikeuksien rajaamisen perusteena. Terveydenhuolto on asiantuntijatoimintaa ja sen turvallisuus perustuu osaaviin ammattilaisiin. Potilasturvallisuus vaarantuu harvoin lääketieteellisen osaamisen puutteisiin. Lääkärit kouluttautuvat aktiivisesti lääketieteellisessä tiedossa. Haittoja tapahtuu enemmän vuorovaikutuksen ja tiedon siirtymisten yhteydessä. Osaaminen ei ole kuitenkaan vain sisältöjä vaan myös käytäntöjä, toimintatapoja, asenteita ja viestintää. Potilasturvallisuuden parantamisessa onkin pyritty lisäämään ammattilaisten osaamista näillä ns. ei-lääketieteellisillä osaamisen alueilla. Iso-Britanniassa arviointiin sisältyy arvioita vuorovaikutuksesta ja hoitoprosessien tuntemuksesta. Osaamisperustaisuus palvelee terveydenhuollon organisaation toimintaa, kun laajentaa osaamisen arviointia enemmän käytännön työtä tukevaksi.

Terveydenhuollon laadun kehittäminen on oppimista, kehittämistä ja muutosta. Koska kyse on asiantuntijatyöstä, ei laatua ole ilman osaamista. Tämä on kolmas tekijä, joka on nostettu esiin ammattioikeuksien valvonnassa. Terveydenhuollon laatu ei ole puhdas potilaan kokemus vaan sitä tulee arvioida hoidon vaikutus potilaan toimintakykyyn, arkeen, elämänlaatuun ja terveydentilaan. Laatu syntyy investoimalla oikeisiin asioihin. Yksi tapa näyttää investoinnit, on seurata osaamisen kertymiseen käytettäviä resursseja ja niiden tuloksellisuutta. Laatutyövälineissä on monella alalla mukana henkilöstön osaamisen kehittämiseen käytetyt rahat, joiden pitää sitten näkyä laadun pysymisenä ja mielellään kehittymisenä. Saksassa on vakuutusperustainen terveydenhuolto ja siellä lääkärillä tulee olla suoritettuna riittävä täydennyskoulutusmäärä, jotta hän voi ottaa vastaan potilaita vakuutusyhtiön korvauksella. Oikeuksien uudistaminen on osa vakuutusyhtiöiden laadunvalvontaa. Laadunvalvonta velvoittaa sekä lääkäriä, että terveydenhuollon palvelun tuottajaa. Kummankin on investoitava: toisen aikaa ja toisen rahaa.

Lääkärillä on velvoite kehittyä ammatissaan jatkuvasti, kun lääketieteellinen tieto lisääntyy, hoitomahdollisuudet muuttuvat ja uusia käytäntöjä kehitetään. Lääkäreillä on vahva halua tähän. Terveydenhuollon resurssit ovat rajalliset ja terveyspalveluja rahoittavilla voi olla halua rajoittaa lääkärien mahdollisuuksia osallistua täydennyskoulutukseen ja ammatilliseen kehittymiseen. Lyhyellä tähtäimellä voi olla houkuttavaa ottaa ns. kaikki irti lääkäristä potilastyössä. Lääkäreillä on itselläänkin vahva sitoumus potilaiden hoitamiseen ja vajaalla miehityksellä toimivasta työpisteestä voi olla vaikea irtautua kehittämään ammattitaitoa. Ammattioikeuksien valvonta on nähty tällöin ammatillisen osaamisen edunvalvontana, joka turvaa lääkärin oikeuksia. Alankomaissa potilashaittatapahtumissa haetaan tiedot lääkärin ammatillisen kehittymisen toimista ja arvioidaan, onko työnantaja mahdollistanut riittävät mahdollisuudet kehittyä. Resetifikaatio toimii osana lääkärin oikeusturvaa haittatapahtumien viranomaiskäsittelyssä. Se lisää työnantajan vastuuta lääkärien ammatillisesta kehittymisestä.

Suomessa on lääkärien ammatillisesta kehittymisestä keskusteltu ammattikunnan piirissä pitkään. Kaikkien yhteinen kanta on, että lääkärillä on velvoite ja halu ylläpitää ammattiaan oppimalla jatkuvasti uutta. Ammattioikeuksien määräaikaisuus on ollut ajoittain keskusteluissa ja sitä ei ole nähty tarpeellisena. Se ei yksin takaa lääkärille oikeutta saada aikaa ammatilliseen kehittymiseen, ei terveydenhuollon hyvää laatua eikä potilasturvallisuutta. Se voi olla yksi osatekijä luomassa luottamusta kansalaisten, lääkärien ja terveyspalvelujen kolmiossa. Mullistuksissa tahtoo olla luottamus kovilla, joten ammattikunnan pohdinta aiheesta jatkuu varmasti. Se, että kansalaiset eivät ole olleet Suomessa aiheesta kiinnostuneita voi kertoa hyvästä luottamuksesta. Jos luottamus on hyvä, sitä ei pidä rikkoa luomalla tiukkaa säätelyä perusteettomasti. Kaikella arvioinnilla tulee pyrkiä mahdollisimman moneen hyötyyn: potilaan, yhteiskunnan ja myös lääkärin.

Osaamisesta huolehtiminen on potilasturvallisuutta

Pöyhönen3.vasemmaltaSairauden hoidossa on riskinsä. Osa niistä tunnetaan hyvin, osaan voidaan varautua ja osaa tiedetään odottaa, mutta riski on pakko ottaa. Ihoon kajoamisessa on aina tulehdusriski. Lääkkeistä on hyvä muistaa, että jos sillä on tehoa, niin sillä on haittojakin – kaikki riippuu annoksesta. Kun sairaus on vakava, tiedetään, että joudutaan ottamaan riskejä haittojen ja hyötyjen välillä. Täysin haitattomaksi terveydenhuoltoa ei saa tai sitten joudumme jättämään vaikeita sairauksia hoitamatta. Se ole lääketieteen etiikan mukaista. Riskien kanssa lääkärit joutuvat työskentelemään ja sietämään niitä. Ammattitaitoa on olla ottamatta turhia riskejä, jättää siis tekemättä asioita. Se on joskus kaikkein vaikeinta sekä potilaalle, että lääkärille.

Potilasturvallisuus tarkoittaa sitä, että potilas saa tarvitsemansa ja oikean hoidon, josta aiheutuu hänelle mahdollisimman vähän haittaa. Hyvä hoito koostuu osaavan ammattilaisen ajantasaisesta tilannearviosta ja suunnitelmasta, jotka perustuvat keskusteluun potilaan kanssa, potilaan fyysiseen tutkimiseen ja tarvittaviin lisätutkimuksiin. Lääkärin ammattitaito on olennainen osa hyvää hoitoa. Jokainen potilas ansaitsee lääkärin, jonka tiedot ja taidot ovat ajantasaisia ja ammatillinen asenne kohdillaan.

Hoitovirheet ovat tavallisia ja arviolta kahdeksan prosenttia potilaista on altistunut haittatapahtumalle hoidon aikana sairaalahoidossa. Arviot hoitovirheisiin kuolleista liikkuvat 700 ja 1500 välillä. Suomessa ei seurata haittatapahtumia valtakunnallisesti ja arviot perustivat kansainvälisiin tutkimuksiin tai muiden maiden rekisteritietoihin. Potilashaitat syntyvät suurelta osin virheellisten toimintatapojen tai hyvien puutteen takia. Myös viestiketjun katkeaminen tai vuorovaikutuksen ongelmat johtavat potilashaittoihin. Asioita unohtuu kertoa, tarkistaa tai selvittää. Harvoin ne syntyvät suoraan yksilöiden osaamattomuutena, sillä suurin osa terveydenhuollon ammattilaisista kouluttautuu jatkuvasti, vaikka omalla ajalla jos työnantaja ei huolehdi velvoitteistaan.

Miten sitten pidämme yksittäiset ammattilaiset potilaille mahdollisimman turvallisina? Huolehtimalla siitä, että he noudattavat lain mukaista velvoitettaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen ja työssä oppimiseen. Osaamiseen panostaminen on osa potilasturvallisuutta. Kun turvallisuus uhka havaitaan, siihen puututaan. Jos pulmat ovat hoitoprosesseissa ja siirtymissä, niin silloin panostetaan niiden kehittämiseen, kouluttamiseen eli ammattilaisten osaamisen lisäämiseen riskitilanteissa. Jos vuorovaikutus potilaan kanssa ontuu, panostetaan siihen. Kun yhteistyö ei toimi ja havaitaan ”läheltä piti” –tilanteita, niin silloin kehitetään yhteisiä toimintamalleja ja opetellaan olemaan ihmisiksi ristiriitatilanteissakin. Jos diagnostisia tutkimuksia käytetään hoitosuositusten vastaisesti, opetellaan talouden aakkosia, niin että saadaan resurssit riittämään. Monipuolinen uuden oppiminen on hyvä investointi, kansalaiselle.

 

Miten tähän päästään? Monissa maissa on pohdittu samaa eikä mitään yhtä helppoa ratkaisua ole olemassa. Olemme varmasti samaa mieltä, että kaikki potilaat ansaitsevat hyvän lääkärin ja hyvän hoidon. Sairaus, vaiva, haitta ja huoli ovat potilaan. Potilaskeskeinen ajattelu ja tavoitteiden asettaminen potilaan kautta tekevät monet riskit selkeiksi ymmärtää. Kun riskit ymmärtää, niiden ehkäisyyn on valmiimpi investoimaan. Läpinäkyvyys toiminnassa, myös haittojen raportoinnissa tai osaamiseen panostamisessa, koituu pitemmällä ajalla potilaan hyväksi. Vain mitattua ja seurattua voi arvioida, muutoin elämme luulon ja mielipiteen varassa. Terveydenhuollossa pitää voida arvioida suoriutumista ja sen perusteella panostaa osaamisen kehittämiseen. Kukaan ei koskaan ole valmis vaan aina riittää uutta opittavaa. Käyttäytymisen arviointi on hyvä asia, muttei ohjaa automaattisesti vaikuttavaan ja turvalliseen hoitoon.

Ammattilaisten osaamisessa on eroja ja se on hyvä asia. Emme kaipaa standardoituja robotteja vaan moninaisia osaajia erilaisiin terveyden ja sairauden tarpeisiin. Perusasioissa ei sen sijaan saisi yksilöiden välillä olla suuria laadullisia eroja. Hoitokertomuksessa pitää olla kuvattuna keskeiset asiat aina ymmärrettävästi eikä potilaalle saa jättää kertomatta hoidon riskeistä. Suomessa meillä ei ole sovittuja käytäntöjä terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen seuraamiseen vaan luotamme ammattilaisten ja palveluntuottajien omaan toimintaan. Valvonta on jälkikäteisvalvontaa eli jotain on jo tapahtunut. Luottamus on kantanut pitkälle.

Terveydenhuollon myllerryksessä on edessä paljon siirtymiä: tietoja, ammattilaisia, osaamista, potilaita, laitteita ja rahaa siirtyy paikasta toiseen. Potilasturvallisuudessa siirtymät ovat aina vaaran paikka. Näin on järjestelmien siirtymissä, yhdistymisissä tai hajoamisissa eli tulevissa Sote-muutoksissa. Itseasiassa muutostilanteissa oppimisen tarve kasvaa. Toivottavasti hoidon laatumittareita mietittäessä muistetaan se, että terveydenhuollon koneet tai seinät eivät ketään yksin paranna. Myllerryksessä osaamiseen tulee panostaa eli käyttää rahaa, ammattilaisten ja kansalaisten.

Riskitilanteiden ehkäisyssä ammattilaisten toiminnan arviointi, nopea puutteiden korjaaminen ja osaamisen panostaminen ovat hyvä panostus. Osaamispääomaan kannattaa investoida ja investoinnin tuottavuutta pitää voida seurata. Mitattu potilasturvallisuuden kehittyminen sopii yhdeksi mittareista. Osaava ammattilainen on turvallinen ammattilainen.

Kuka saa tietomme käyttöön – Yritys hyvä kymmenen, valtio heikko nolla?

IMG_0367.JPGTerveytemme on meille kaikille ainutlaatuinen ja tärkeä. Sen ylläpitämiseksi annamme tietoja mielenliikkeistämme, elimistömme toiminnasta ja tuntemuksista, valinnoistamme ja teoistamme monelle eri toimijalle. Tietoa kertyy verenkuvastamme, luista ja ytimistä ja mittalaitteista. Osallistumme yhä enemmän itse tiedon tuottamiseen vastaamalla kyselyihin, käyttämällä sovelluksia eli Appseja, verkkopalveluita ja jakamalla sosiaalisessa mediassa tietoja itsestämme ja tekemisistämme. Puhelimme tietää missä kuljemme ja rannekellomme analysoi sykkeemme ja unenlaatumme. Puhumme ”mitatusta minästä” (quantified self), joka kerään tietoa elintoiminnoistani, tekemisistäni ja tunteistani ja jaan niitä ”tiedon lahjoittajana” (data donors) julkisesti tai yksityisesti. Olemme siirtymässä aikakauteen, jossa kaikesta jää tietoa sähköisesti. Tietokoneiden laskentakapasiteetti pystyy yhdistämään tiedot ja syntyy ns. Big Dataksi. Kansainvälistä säätelyä tiedon käyttämiseksi vasta pohditaan. Nykyiset tietosuojan ja kuluttajaoikeuksia lait ja asetukset eivät anna vielä ohjeita, miten meidän tietojamme käytetään.

Onko sinulle merkitystä, kenelle annat tietoja? Todennäköisesti on. Tiedon jakamisessa emme ole järin rationaalisia. Asiaa on vasta vähän, mutta tulokset ovat osin yllättäviä. Kiinnostavaa kyllä, suhtaudumme yrityksille antamaamme tietoon löyhemmin kuin viranomaisille annettuun tietoon. Jos terveyspalveluyritys lähettää sähköpostissa mainoksen, jossa on linkki verkkokyselyyn, osallistumisemme kynnys on matalampi kuin jos lähettäjä on julkinen toimija eli viranomainen. Viranomaiset keräävät tietoja useimmiten palveluihin, etuisuuksiin tai oikeutuksiin liittyen. Annamme tietoja jatkuvasti, kun täytämme veroilmoituksen, KELAn hakemuksen, kouluun ilmoittautumisen tai terveyspalvelujen tietosuojasuostumuksen. Puhelimeni sosiaalisen median sovellus, ranteessani kulkeva älykello ja tietokoneeni keräävät minusta myös tietoja. Tuotan niihin tietoa itsekin ja kerron miltä lenkki tuntui ja oliko lounaani hyvänmakuinen. Se tieto kulkee automaattisesti yritysten tietovarantoihin ilman, että minun tarvitsee tehdä mitään tai ajatella asiaa suuremmin. Olenhan rastittanut käyttöehdot ja hyväksynyt niiden päivitykset, jotta voin päivittää statukseni tai testata millainen kukka olisin profiilikuvani perusteella. Annan yksityisluonteisia tietoja hyvin eri tavoin erilaisiin tietopyyntöihin. Käytännössä kaikki tämä tieto on yhdistettävissä. Kuvasovelluksen runsaat lounaat paljastavat ruokailutapani ja GPS tietää miten vähän liikun todellisuudessa arjessani.

Miksi sitten suhtaudumme eri tavoin yrityksiin ja viranomaisiin? Viranomainen edustaa yhteiskuntaa ja kontrollia. Monet elämäämme rajaavat asiat syntyvät heidän toimistaan: liikennesäännöt, rakennussäännökset, opetussuunnitelmat ja lääkkeiden hintasääntely. Viranomaiselta edellytetään harkintaa, suunnitelmallisuutta ja erehtymättömyyttä. Viranomainen on kaukana ja virallinen.  Viranomainen on osa sitä julkista taloutta, joka rasittaa yhteiskuntaa. Yrityksiltä taas odotetaan uutta, jännittävää ja kokeilevaa toimintaa. Haluamme uusia tuotteita ja palveluita kokeiltavaksi. Yritykselle sallitaan erehtymisen kautta kehittyminen. Ne nähdään positiivisena taloudellisena yhteiskunnallisena voimavarana. Yritys voi antaa tuotteelle käyttöehdot ja rajata pois osan vastuistaan, viranomainen taas ei voi. Jos yrityksen toiminta johtaa katastrofiin, tulevat viranomaiset apuun.

Meiltä puuttuu yhteinen käsitys, yhteiskuntasopimus omien tietojemme yhdistämisen arvoista, tavoitteita ja periaatteista. Sen valmistelussa meidän kaikkien olisi jollain tavalla ymmärrettävä oma osuutemme tiedon tuottajina ja hyödyntäjinä. Yksityisyyden suojaamisesta tulee merkittävä tekijä tietomassojen yhdistämisessä ja suostumuksen merkitys korostuu. Huoleton klikkaus ruutuun ”hyväksyn käyttöehdot” vaatisi ehkä harkintaa. Jos kuitenkin esimerkiksi terveyspalvelut edellyttävät sovellusten käyttöä, olisi niitä voitava käyttää ns. yksityisesti tai ainakin tiedettävä, että tieto jatkaa elämäänsä tunnisteetta.

Digitalisaatio lisää terveemmän elämän mahdollisuuksia ja tulee tuottamaan hyviä ratkaisuja terveyspulmiin. Sitä ei pidä kahlita, mutta yhteisiä pelisääntöjä ja säätelyä tarvitaan hyötyjen saamiseksi. Kansalaisten tietoisuutta erilaisten tietojen käyttämisestä on lisättävä. Tietosuoja ei ole ainoa tulokulma vaan kansalaiset voivat olla aktiivisia tiedon käyttäjiä ja uusien tuotteiden, palvelujen tai tarpeiden luojia. Suhde viranomaistietoon olisi saatava myönteisemmäksi. Näitä tietoja on voitu käyttää jo nyt palvelujen kehittämiseen ja tutkimukseen ilman yksityisyyden vaarantumista. Ne ovat helpottaneet arkeamme monella tapaa. Menestystarinoita ovat sähköiset veroilmoitukset, kirjastojen verkkopalvelut ja sähköiset terveyspalvelut. Ne ovat ihan ehtaa viranomaistyötä. Kansallista lainsäädäntöä voidaan tehdä viranomaisia varten, mutta yritysten tietojen käyttö on maailmanlaajuista. Tietojen luovuttamisen ja kaupallisen hyödyntämisen säännöt vielä kehittymässä. Yksityisyyden suojaa voidaan parantaa monin tavoin jo nyt. Tietovarantojen kerääminen kolmannen toimijan haltuun ilman tunnisteita ja sen luovuttaminen sovituin säännöin ovat jo nyt tutkimuksessa arkipäivää. Malleja löytyy.

Suomessa vakuutusyhtiöt, vähittäiskaupat ja pankit siirtyvät terveyspalvelujen tuottajiksi. Kysymys tietojen yhdistämisen periaatteista on ajankohtainen. Yrityksellä on käytössään tietoja ruokakoristani, pankkitilistäni ja vakuutuksistani, joten miten voin olla varma, ettei niitä yhdistetä ja käytetä ilman lupaani? Viranomainen voi tietyin ehdoin sen tehdä erityistapauksissa ja siitä on jäätävä sähköinen jälki. Ainakin terveyspalveluissa sama koskee yrityksiä ilman muuta ja ne noudattavat niitä samalla tavalla kuin julkiset toimijat. Houkutus voi olla suuri. Kuluttajakansalaisten erottelu erilaisiin ryhmiin on markkinoinnille tärkeää. Kustannusten hillinnässä voisin olla kiva tietää, mitä potilaan ostoskoriin livahtaa. Toisaalta tämä tieto olisi minulle hyödyksi. Jos voin sen avulla tehdä omat valintani näkyviksi ja ehkä muuttaa niitä myönteisempään suuntaan, tieto toimisi minun hyväkseni. Asia on siis mutkikas ja vaatii yhteistä pohdintaa kansalaisten, viranomaisten ja yritysten kesken.

Digitaalinen läpinäkyvyys voisi olla yksi mahdollisuus. Viro on toteuttanut julkisissa palveluissa digitaalisen jäljen, jolla kansalainen voi nähdä kuka hänen tietoaan on käsitellyt. Se on hyvä alku. Omasta tietomassastamme meidän olisi hyvä saada tietä, mihin sitä on jaettu, onko se ollut tunnisteetonta ja onko sitä käytetty kaupallisiin tarkoituksiin. Jos tieto on bittinä, niin sen matkaa kyllä voi seurata. Samalla se tekisi meille itsellemme näkyväksi, miten verkotumme digitaalisesti yhteiskuntaan ja toisiimme. Uhkakuvien hälventämisessä läpinäkyvyys luo luottamusta. Läpinäkyvää voidaan valvoa ja seurata. Viranomaisten on oltava aloitteellisia ja eturintamassa. Näin voidaan parantaa kansalaisten luottamusta myös heihin toimijoina. Yritys ei ole aina hyvä kymmenen eikä valtio heikko nolla. Kumpaakin tarvitaan, mielellään samoin pelisäännöin terveystietojen tuottamisessa, hyödyntämisessä ja kuluttamisessa.

Ajatuksia artikkelista:  Who Owns the Data? Open Data for Healthcare. Kostkova P, Brewer H, de Lusignan S, Fottrell E, Goldacre B, Hart G, Koczan P, Knight P, Marsolier C, McKendry RA, Ross E, Sasse A, Sullivan R, Chaytor S, Stevenson O, Velho R, Tooke J. Front Public Health. 2016 Feb 17;4:7.

Tästä artikkeliin

 

Arvoisa Sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksesta päättävä,

IMG_3866Terveydenhuolto on kansalaisia ja potilaita varten. Otan nyt silti esiin omat toiveeni. Olette päättämässä työni sisällöistä, työpaikasta ja palkkaukseni perusteista. Ne ovat isoja asioita ja niitä rakenteellisia asioita, joita en jaksaisi miettiä. Minä teen työtä ja hoidan kansalaisten sairauksia ja oireita, kuuntelen pelkoja ja suruja sekä toimitan monenlaisia asioita hoitokokouksissa, puhelimessa ja verkossa. Minun toiveeni tulevaisuudesta eivät olet visionäärisiä eivätkä strategisia vaan ihan arkisia. Esitänkin nyt toiveeni siitä, että saisin työni tehtyä paremmin tulevaisuudessa. Se missä, miten ja kenen kanssa, ei ole minulle niin tärkeä kuin se, että saan tehdä sitä ammattitaitoni puitteissa niin, että se auttaa potilailtani, lisää hyvinvointia ja työtä tehdään osaavassa porukassa.

Työ muuttunut kiireiseksi, kun meitä on työmäärän nähden liian vähän. Se ei aina johdu siitä, että potilaita olisi enemmän vaan heidän pulmansa ovat mutkistuneet. Tänne perustason vastaanotolle on valunut potilasryhmiä tasaiseen tahtiin erikoissairaanhoidosta, jossa heitä aiemmin hoiti sairauteen erityisesti vihkiytyneet ammattilaiset. Nyt otamme heidät sinne vaihtelevan potilasjoukon jatkoksi. Heidän sairautensa edellyttäisi usein enemmän perehtymistä ja pidemmän ajan vastaanotolla ekuin kaksikymmentä minuuttia. Tiedän, että sanotte, että organisoikaa työnne paremmin. Voi se olla yksi ratkaisu, mutta sitten on siirrettävä jonnekin ne viisitoista puhelinaikaa ja 55 uusittavaa reseptiä sille päivälle enkä ehdi iltapäivän neuvolaan ajoissa. Sitä jotakuta, jolle töitä voi siirtää ei vaan ole olemassa. Silloin tingimme ajasta. Toivon siis, että saisin mahdollisuuden hallita työmääräni ja tarjota niille potilaille, jotka hyötyvät ajasta kanssani enemmän aikaa. Ymmärrän, että se tarkoittaa vähemmän aikaa niiden kanssa, jotka eivät itseasiassa tarvitse minua oireidensa tai sairauden hoidossa. Toivon rohkeutta teille rajaamiseen, koska rahaa on edelleen rajallisesti.

 

Toivon, että saisitte minulle toimivat sähköiset työvälineet. Käytän tuntitolkulla viikossa aikaa odottamiseen, jotta voisin hoitaa potilasta. Odottelen, että saan tietokantoja auki, klikkailen vääriin paikkoihin epäloogisten ohjelmien sisällä, reseptikeskuksen yhteys pätkii ja aloitan alusta melkein valmiin reseptin. Yritän etsiä potilaalle oikeaa jatkohoitopaikkaa sähköisestä konsultaatiovalikosta tai lähetteessä, koska väärään paikkaan mennyt lähete voi palautua ja potilaan asia ei etene. Sairaalan organisaatiouudistus on muuttanut kaikkien klinikoiden nimet enkä ole ehtinyt oppia vielä uusia vatsa-selkä-kylkikeskuksia. Klikkailen sähköisen asioinnin potilassuostumuksia, ja sähköisen asioinnin postilaatikon toimivuus takkuilee. En voi oikein olla aivan varma siitä onko viesti mennyt perille ja tapahtuuko asialle mitään. Käytän aikaani soitellen potilaiden lähetteiden perään ja toisaalta kyselen konsultaatioiden koukeroista, kun en saa toimintaohjetta vaan pelkkää pohdintaa. Toivon, että saatte minulle kunnolliset työvälineet, jotta aikani tulisi käytetyksi potilaiden parhaaksi. Toivoisin, että potilaani saisivat sen tiedon, jota he tarvitsevat ja se olisi myös minun tiedossani. Voitte kysyä minulta ja potilailtani, mitä me tarvitsemme.

 

Hoidan potilaita, joilla on paljon sairauksia ja vaikeuksia hoitaa arjen asioita. Lähettäessäni heitä muiden ammattilaisten konsultaatioihin, en voi olla varma, pääsevätkö he näihin palveluihin, enkä saa tietoa mitä heille suunnitellaan. Kuitenkin tämä potilas käy usein luonani kaikissa vaiheissa ja kyselee minulta, mitähän hänelle tapahtuu tai mitä toimenpiteessä tehtiin tai mitä seuraamuksia asioilla on. En osaa aina vastata, kun hoitoa ei ole liimattu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi potilaalle. Hän ei saa ajantasaista tietoa siitä mitä suunnitellaan, mitä toimia on sovittu tai mikä se tuleva tilanne voisi olla. Toimin usein tiedonhankkijana erikoissairaanhoitoon, sosiaalitoimeen tai työvoimatoimeen. Ajokorttien, sosiaalietuisuuksien, vammaispalvelujen tai apuvälineiden oikeuksien selvittämisessä koen olevani välillä salapoliisi. Käytän tähän joka viikko aikaa ja välillä turhaudun. Mutta koska tämä potilasryhmä juuri tarvitsee ammattilaisen tukea ja hoitoa, jaksan selvitellä asioita sitkeästi. Toivon, että järjestätte hoidon yhtenäisesti kokonaisuutena  20-30 % aikuisikäisistä kansalaisista, joilla on vaikeuksia arjenhallinnassa siten, että heille syntyy ymmärrys omasta hoidosta ja samalla minä pysyn siinä mukana. Se lisää potilaan hyvää hoitoa, turvallisuuden tunnetta karsii turhia toimenpiteitä ja tutkimuksia ja tekee työstäni sujuvampaa. Kerrotte, että muutoksen jälkeen ihmisiä ei pompotella palveluissa. Toivotaan, että se koskee myös ammattilaisia.

Perustasolla teemme työtä yhdessä eri ammattilaisten kanssa. Käytänkin paljon aikaa toisten etsiskelyyn, sillä kaikkia meitä on nuukasti. Oma työni hidastuu päivittäin, kun toimenpiteiden välineitä ei ehditä täydentää tai avustavaa henkilöä ei riitä. Tässä taas tarjotaan sitä työn suunnittelua ja hyvää johtamista. Se ei yksin nyt auta.  Terveydenhuollon pulma on, että potilaiden määrä vaihtelee päivän, viikon ja kuukauden mukaan. Osaamme varautua siihen aika hyvin, mutta silti ruuhkahuippuja ja jonoja syntyy. Koska julkisessa terveydenhuollossa toimitaan virkapohjavankilassa, emme voi palkata joustavasti ammattilaisia tekemään työtä ruuhkahuippuihin, vaikka tiedämme, että ne ovat tulossa. Kokeneena ammattilaisena kestän jo sen potilaiden kiukun ja ärtymyksen, kun jonottaminen sairaana ei ole herkkua, mutta nuorempia se tuntuu kiusaavan enemmän. Toivon siis, että tulevaisuudessa saisin tehdä työtäni myös ruuhkahuippuina laadukkaasti. Toivon, että saamme palkata lisää väkeä, jos meillä on siihen varaa. Ja tietäkää, ettemme tarjoa mercedestä päivystyksessä vaan teemme sen toyotan verran asioita, kyllä me olemme ammattilaisia.

Vielä minulla on yksi toive. Haluan oppia uutta ja kehittyä työurani loppuun saakka. Olen sitoutunut hoitamaan potilaitani mahdollisimman hyvin uusimman tiedon ja tutkimuksen perusteella. Työpaikallani on sisäinen paine tehdä mahdollisimman paljon potilastyötä, koska jokainen poissaoloni siirtyy työtaakaksi muille. Kouluttautumiseen meillä ei ole juuri työpaikan rahaa, mutta käytän siihen omaa rahaani. Joskus otan lomaa kouluttautuakseni. En halua työni jonoutuvan, joten pyrin olemaan poissa järkevästi. Tingin omasta täydennyskoulutuksestani ja se on minulle vaikeaa. Haluaisin oppia uutta ja päivittää tietojani, koska siten voin tarjota potilailleni hyvää ja ajantasaista hoitoa. Haluan myös saada tietoa, miten muualla ratkaistaan käytännön pulmia, jotta voin ottaa omaan työyhteisööni uusia työtapoja. Minulla on pieniä lapsia, joten juuri nyt en voi joustaa vapaa-ajastani kovin paljoa. Toivon, että te uudistuksessa varaatte minulle mahdollisuuden pitää pääomani kunnossa. Se on terveydenhuollon tärkein pääoma, ammattilaisen osaaminen. Siihen tarvitaan aikaa eli rahaa, pelisäännöt ja systeemi. Toivon, että tulevaisuudessa voin hoitaa potilaita mahdollisimman uudistuvin tiedoin ja taidoin. Tietäkää, että me terveydenhuollossa olemme innokkaita oppimaan ja kehittämään. Toivon siis, että varmistatte muutoksessa minulle mahdollisuuden oppia ja kehittyä.

Arvoisa päättäjä, suureellisten sanojen takana on käytännöllisiä asioita. En osaa neuvoa teitä siinä, millaisilla lakiteksteillä saatte nämä toiveeni toteutumaan. Näitä nyt kuitenkin toivon teiltä tuloksena siitä, että puurratte kaavioiden, perusoikeuksien ja maakuntien hallinnon kanssa. Lupaan tehdä parhaani. Kiitos.

Kirjoituksen inspiroi Lääkärityönohjaajien kokous, jossa keskusteltiin SOTEn ja digitalisaation vaikutuksista hoitosuhteeseen sekä sen näkymisenä ammatti-identiteetissä. 

Irti kalusteista – etäkotoilusta luopumisen tuskaa

2014-09-07 12.19.54Tietokoneet ja tietoverkot vapauttavat monenlaisen työn irti paikasta. Työtä voi tehdä kotona, kahvilassa, kirjastossa tai työpaikalla. Palveluammateissa tämä ei täysin tietenkään onnistu, vaikka sielläkin opastusta, ohjausta tai tiedottamista voi tehdä melkein mistä vaan jos tietosuoja ei vaarannu. Toisaalta palveluammateissa on harvoin henkilökohtaista työtilaa vaan työ tehdään potilashuoneissa, luokissa, kassoilla tai korjaamotilassa. Työhuoneen statusarvo on katoamassa, sillä kokouksia pidetään verkon kautta kameran välityksellä, kahvilassa tai sähköisenä tekstivirtana. Työtavat ovat muuttuneet, mutta työtilat muuttuvat hitaammin.

Olen seurannut työtilakipuilua useita vuosia, työtoverien, ystävien ja tuttavien. Koska itse en kiinny erityisesti työhuoneisiin, pöytiin tai kynäpurkkeihin, on kohtalaisen helppoa havainnoida muiden tuskaa. Sillä näyttää olevan saman tyyppinen polku. Aluksi työpaikalla halutaan tehostaa tyhjien työtilojen käyttöä. Ensimmäinen keino tuntuu olevan avokonttori. Ilmeisesti siinä esimiehistä tuntuu, että ollaan todella tekemässä radikaalia muutosta. Kun on aloittanut työuransa yhteishuoneessa kolmen muun tutkijan kanssa, niin olisiko kevyempi ja halvempi ratkaisu laittaa ihmisiä työskentelemään samaan huoneeseen? Onko se jotenkin oleellisen rauhallisempaa olla kahdeksan ihmisen kanssa korvakuulokkeet päässä seisomapöydän äärellä kuin kahdestaan yhdessä huoneessa.

Miksi sitten huoneiden jakaminen ei käy? Syy on etäkotoilu. Työhuoneita personoidaan oman näköisiksi ja sinne kasataan kansioita, kirjoja, mattoja, orkideoita, lemmikkejä ja valokuvia. Esimiehelle on todella vaikeaa saada työntekijää viemään kotiin rakkaita pokaaleja, lasten askarteluja, kukkivia kaktuksia ja teekannuja, koska silloin hän pelkää loukkaavansa työntekijää. Kertomalla, että persialainen matto toimistossa ei ole sopivaa tai lemmikkejä ei saa tuoda työpaikalle, esimies astuu yksityiselle alueelle. Onhan kyseessä työntekijän tavaroiden arvosteleminen: nämä eivät ole sopivia työpaikalle. Mikä siis ratkaisuksi? Avokonttori, johon ei saa tuoda mitään omia tavaroita ja työpistettä vaihdetaan joka päivä.

Avokonttori herättää niin paljon vastustusta, että sen rinnalle varataan sitten hiljaisia huoneita ja kokoustiloja runsain mitoin. Tilan säästö on aika olematon, jos jokaiselle on varattu hiljainen tila eli siis oma huone.  Mutta sehän ei ole pääasia. Sitten neukkareita ja hiljaisia tiloja aletaan varustaa. Yhteen tulee myyntitiimin vitsikäs juliste ja toiseen värikkäitä tyynyjä Tallinnan matkalta. Kun oveen ilmestyy lappu, että kyseinen hiljainen tila on varattu vain tietyn ryhmän käyttöön, on peli menetetty.

Miksi me etäkotoilemme? Koska me olemme ihmisiä ja suurelle osalle meistä on tärkeää saada se tila, jossa olemme näyttämään itseltämme. Silloin kun se on mahdollista. Jos emme voi muuta kuin tuoda vaatekaapin sisäoveen suosikkilaulajan kuvan, niin sen teemme. Näin itsekin tein koulussa, kun muu yksilöllisyys perustui lähinnä mauttomaan vaatetukseen. Elämä ei ole kaksinapaista vaan moniulotteista. Haluamme olla työpaikalla yksilöitä, haluamme tulla sellaisina huomattua.

Voisiko teknologia auttaa meitä? Voisimmeko personoida paremmin sähköisiä kohtaamisiamme, joita tulee aina vaan lisää. Miten saisimme saman etäkotoilu-tunnelman luotua digitaalisesti. Olisiko meillä omat avattaret leijumassa viestiemme vierellä tai kuvallinen viesti, äänimaisema tai video aktivoituu sähköpostiimme? Voisinko saada livekuvaa olohuoneeni kivasta kukkapöydästä? Täytyyhän meidän saada tilalle jotain, jos luovumme maljakoista, hierontatuoleista tai limsa-automaateista, on saatava jotain tilalle. Etäkotoilun tunnepuolesta on huolehtineet Facebook, Instagram ja Snapchat. Nyt tarvitaan kalustepuolen kovia innovaatioita etäkotoiluun ja reviirien merkkaamiseen. Se olisi ekologista, kun tilaa säästyy ja tavaroita ei tarvita yhtä paljon. Tässäkin on varustelun mahdollisuus ja statusta voi osoittaa varmasti kehittyneemmillä sähköisissä etäkotoilusovelluksilla.

Miksi Sotesta ei saa olla eri mieltä?

”Miksi olet Sote-kriittinen? kysyi päättäjä minulta. 

IMG_3201Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden muutos, tuttavallisesti Sote, etenee eduskunnassa. Muutosta on tehty yli 15 vuotta, joten ymmärrettävää väsymystä on ilmassa. Tunnelma on kuin aikamiespojalla päivätansseissa: ”Nyt tai ei koskaan”. Kärjistäen julkinen keskustelu on linnoittautunut kahteen leiriin: kannattaviin poliitikkoihin ja vastustaviin asiantuntijoihin. Sotesta on tullut poliittinen teema, jota asiantuntija muuttuu leiristä riippuen joko hyvikseksi tai pahikseksi.  Erityisesti Kokoomuksen ajamasta terveydenhuollon palvelujen valinnan vapaudesta (siis mahdollisuudesta valita lääkärinsä) on tehty pyhä lehmä, jota voi vain vastustaa tai kannattaa. Esittämällä tutkimustietoa tai kokemuksia toteutuksen ongelmista, on koko Sotea vastaan. Asiantuntijasta on tullut Sote-kriitikko. Hullua! Suomessa käytetään mielellään sanaa ”kriittinen”, kun halutaan kertoa, että oikeasti olen oikeassa ja muut väärässä. Sanakirjan mukaan kriittinen tarkoittaa arvostelevaa tai pessimististä. Sote-kriitikko on siis Sote-epäilijä, joka arvostelee hallituksen esitystä. Miksi Soten sisällöistä ei saa olla eri mieltä?

Ammattilaiset, jotka ovat töissä sosiaali- ja terveyspalveluissa tai tutkivat niiden toimintaa tuntevat tämän valtavan toimintasektorin käytäntöjä, lainalaisuuksia ja todellisuutta. Aivan varmasti heillä on perusteltuja, tietoon ja kokemukseen pohjautuvia tietoja, joita he tuovat esiin. Osa niistä sisältää omiin arvoihin perustuvaa mielipidettä, koska kaikkien ammattilaisten on toimittava oman ammattinsa eettisen arvopohjan mukaisesti. Sairaista ja heikoissa asemassa olevista kuuluu huolehtia ja heidän ääntään pitää ammattilaisten tuoda esiin. Kuka muu sen tekisi kuin ihmiset, jotka näkevät arjessa millaisia vaikutuksia poliittisilla päätöksillä on niihin, jodein ääni ei kuulu vallan kabineteissa. On hienoa, että ammattilaiset ovat ottaneet kantaa muutokseen kansalaisten kanssa. Olen eri mieltä siitä, että lausuntoja tai keskustelua on liikaa, muutos koskee 5,5 miljoonaa suomalaista ja yli 200 000 ammattilaista.

Ammattilaisista ja asiantuntijoista on luotu kuvaa vastahankaisina muutoksen vastustajina, jotka eivät halua kansalaisten vapaata valintaa. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Lääkärikunta on ajanut vuosikymmeniä palveluihin valinnan mahdollisuutta ja korostanut potilaan oikeuksia. Valinnan tulee perustua helposti saatavilla olevaan ja ymmärrettävään tietoon mitä palveluihin kuuluu ja mikä ei ole valittavissa. Valinnan mahdollisuutta ei vastusteta. Sen sijaan ollaan eri mieltä siitä, että katteettomia, huonosti valmisteltuja ja keskeneräisiä lakeja ei pidä panna toimeen poliittisen kasvojen menetyksen takia. Sitä ammattilaiset vastustavat. Alkuperäisen hallituksen ehdotuksen mukaan eteneminen olisi tehty portaittain. Valittavia palveluista olisi tehty kunnon listaukset, hinnoittelut ja sisällöt. Ne kuvattaisiin verkossa kansalaisille.  Silloin kansalainen tietää mitä hän valitsee ja ammattilainen tietää, mitä häneltä odotetaan. Olen lääkärinä eri mieltä aikataulusta ja muutoksen järjestyksestä, en tavoitteista.

Sote-uudistuksen paras asia on, että resurssit kootaan yhteen. Osa-optimoinnin loppuminen voi lisätä tasavertaisuutta ja siirtää rahaa terveemmiltä sairaammille. Kaikki ammattilaiset ovat kannattaneet monikanavaisen rahoituksen lopettamista. Erikoistuneita palveluita voi tuottaa laadukkaasti vain riittävän suurella väestöpohjalla, jotta osaamista kannattaa hankkia alueelle.  Huonoa ei kannata tuottaa, se tulee kalliiksi. Asiantuntijat ovat olleet eri mieltä maakuntien määrästä, koska osa niistä on tutkimuksen ja kokemuksen perusteella liian pieniä tuottamaan kattavia palveluja kansalaisille. Maakunnista suurinkin, Uusimaa, on pienempi kuin esimerkiksi Birgminghamin kaupunki (3,7 miljoonaa asukasta), jossa NHS järjestää ja tuottaa terveyspalvelut yli 500 toimipisteessä. Poliittisesti suuruuden ekonomiaa Suomessa käytetään tarkoitushakuisesti. Kun katson rahaa ja numeroita, niin olen eri mieltä maakuntien määrästä, osa niistä liian pieniä. Luulen, että talous ja laatupulmat ajavat lopulta pienempäämme maakuntalukuun, jos vaalimatematiikka ei sitä tulevaisuudessa estä.

Sosiaalihuoltoa tarvitsevat ovat kansalaiset ovat vähemmistö Sote-muutoksessa. Siksi heidän äänensä ei tunnu kantavan oikein mihinkään. Terveydenhuollon ammattilaiset ja asiantuntijat ovat tuoneet tämän toistuvasti esiin. Heidän arjessaan ihmiset, joilla on elämänhallinnassa pulmia, tarvitsevat apua terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja toimeentulon tukea. Sitä on lukuisilla eri luukuilla, jonne pulmallisessa tilanteessa uupunut kansalainen ei välttämättä löydä. Kansalaiset kokevat sen pompotteluna ja monet ammattilaiset uupuvat tilanteeseen.

Ammattilaiset näkevät, että olisi viisasta antaa sosiaalihuollon palveluita samassa paikassa lähiterveyspalveluiden kanssa. Tätä sanotaan palvelujen yhteen liittämiseksi yhdeksi kokonaisuuksiksi eli integraatioksi. Sote-muutoksen suuri tavoite oli juuri se, että paljon palveluita tarvitsevat saisivat niitä saumattomasti ja matalalla kynnyksellä. Se on sekä inhimillistä että kustannustehokasta. Ammattilaiset näkevät tämän joka päivä arjessa: päivystyksessä, kotihoidossa, neuvolassa ja päihdepalveluissa. Suuri oli hämmästys, kun valinnan mahdollisuus ja elinkeinopolitiikka ajoivat palvelujen integraation ylitse. Nyt luodaan lisää rinnakkaisia palveuja, joita sitten kerätään yhteen eli koordinoidaan. Siinä kohti moni meistä oli tiukasti eri mieltä ja perustellusti. Mikään tutkimus ei tue sitä, että palveluja hajauttamalla voidaan lisätä heikompiosaisten palvelujen parantamista.  Kun kustannusten lasku oli suuri poliittinen tavoite, on ollut ällistyttävää, että integraatiosta on luovuttu. Jos 20 % palvelujen asiakkaista käyttää 80 % resursseista, niin luulisi kiinnostavan paneutua juuri tämän ryhmän palvelujen saumattomuuteen, laatuun, oikea-aikaisuuteen ja kustannusvaikuttavuuteen. Olen eri mieltä Sote-muutoksen marssijärjestyksestä, kun mennään valinnan mahdollisuus edellä.

Terveydenhuolto on toimintasektori, jossa turvallisuus on tärkeää, virhe voi maksaa ihmishengen tai terveyden. Se on luonteeltaan konservatiivista ja se ottaa käyttöön menetelmiä, lääkkeitä ja laitteita tieteelliseen tutkimukseen tai raportoituun kokemukseen pohjautuen. Se ei ole tottunut hyppäämään trendien perässä vaan luottaa ihmisen kohtaamiseen, kosketukseen, päättelyyn ja tutkittuun tietoon. Terveydenhuollon ammattilaisten tehtävänä on sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen sekä sairauksien ehkäisy. Siihen kuuluu humanististen arvojen kunnioittaminen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen. Poliittinen päätöksenteko perustuu myös arvoihin. Nyt Sote-muutoksessa olen eri mieltä osasta asioita, sillä näen, että ne vaarantavat minulle lääkärinä tärkeitä arvoja. En vastusta muutosta vaan näen sen tarpeellisena. Kannatan sen tavoitteita: tasavertaiset ja laadukkaat palvelut kansalaisille, eriarvoisuuden seurausten lievittäminen, ennalta ehkäisyyn panostaminen ja kustannusten kasvun taittuminen. Saan kai silti olla eri mieltä ehdotuksen sisällöistä ja aikataulusta ilman leimaa otsassa?

Kaino mies ei saa kaunista akkaa – suomalainen myyntiosaaminen?

img_5477Suomalaisia moititaan huonoiksi myyjinä: emme osaa markkinoida tuotteitamme yhtä tehokkaasti kuin naapurimme Ruotsi. Väitteen totuuden pohja voi olla mielikuvien varassa, mutta on kiinnostavaa pohtia, mitä sen taustalla on.  On historiallisia syitä, kuten vahva sitoutuminen neuvostokauppaan vuosikymmenien ajan ja pääomien rajallisuus sodan jälkeen. Rauhan aikaa elänyt naapurimme sai kerätä pääomaa vuosisatoja ja kartuttaa kansalaisten henkistä pääomaa koulutuksella.

Suhteilla on Suomessa suri merkitys. Suomalaisia on vähän ja olemme sirottuneet pitkin laajaa maatamme. Suomi asutettiin kyläyhteisöillä vesi- ja maareittien varrelle. Maan läpi on kävelty idästä länteen ja lännestä itään sotien melskeessä, joten vieras ei ole aina automaattisesti ollut toivottu. Kyläyhteisössä turva on suhteiden verkostossa. Tuotteita, palveluita ja apua on vaihdettu sujuvasti tuttujen tai puolituttujen kesken.  Uudet asiat, kuten kansakoulu, uudet viljelymenetelmät tai kulttuuririennot ovat levinneet verkostona yhteisöstä yhteisöön. Markkinointi on tehty tuttujen kesken, suhteilla.

Yhteisen tutun löytäminen on meille tärkeää. Väkiluku on kasvanut, mutta edelleen olemme pieni kansakunta. Suurissa maissa oletusarvona ei voi olla niin helposti, että meille löytyy yhteinen sukulainen tai tuttu. Sen havaitsee aloittamalla keskustelun itselleen tuntemattoman suomalaisen kanssa. Varsin pian löytyy yhteinen tuttu tai tutun tuttu. Ainakin joku yhteisen sukulaisen työkaveri tai entinen opettaja saadaan kaivettua keskustelussa esiin. Välillä se yllättää, kuten ulkomailla ollessa, että sen ravintolan ainoa suomalainen on töissä siskon miehen firmassa. Toki muuallakin maailmassa on samanlaisia keskittymiä, mutta vain pienissä kansakunnissa se ulottuu läpi koko maan. Näennäinen luottamus syntyy yhteisen oletuksen varaan, että tuttujahan tässä ollaan.

Myymisessä ja markkinoinnissa luottamus ja myönteinen ilmapiiri ovat tärkeitä. Myyminen on useimmiten kasvokkain tapahtuvaa työtä, jossa myyjä keskustelee asiakkaan kanssa tuotteen tai palvelun hyödyistä, ominaisuuksista ja mahdollisuuksista. Myymisestä sanotaan, että se on asiakkaan auttamista, kun hänelle etsitään parasta ratkaisua ongelmaan. Myymisessä tuttuus auttaa kumpaankin suuntaan. Mitä kauemmas omasta mukavuusalueesta siirtyy vaikkapa muihin kulttuureihin, sitä vaikeampaa on myyminen. Luottamuksen rakentaminen ja viestintäväylän avaaminen vievät aikaa ja resursseja. Siihen on oltava tahtoa.  Viisas pääsee vähemmällä ja myy tutulle, vai olisiko se laiska, joka myy tutulle?

 

Sanalaskussa sanotaan, että kaksi suomalaista ei tulkkia tarvitse. Olisiko suomalaisten heikoksi väitetyn myyntitaidon taustalla sittenkin se, että olemme tottuneet toimimaan tutussa verkostossa? Olemme myyneet poliittisilla suhteilla itään ja länteen tai kaupanneet asioita toisillemme. Kun katsoo suomalaista keskisuurta kuntaa, voi tulla johtopäätökseen, että kyllä siinä jotain perää on. Paikallisten yritysten suosiminen laadun tai hinnan kustannuksella ei ole ihan tavatonta. Otetaan sitä mitä tarjotaan läheltä. Silloin ei mennä tarve edellä vaan tuote tai palvelu edellä. Tässä tämä nyt on, joten hankkikaa. Tutulta uskaltaa ostaa tarpeetontakin, eikä myyjän tarvitse liikoja huhkia. Silloin ei kerry osaamista, kun ei tule liikoja epäonnistumisia vaikeista myyntitilanteista.

Suomessa vaatimattomuus kaunistaa. Liikaa ei saa tarvita mitään turhuutta. Suomalainen lottovoittaja ajelee edelleen käytetyllä autolla ja hankkii keskihintaiset nahkasohvat, vaikka televisio voi olla sitä suurempaa sorttia. Tarpeet ja toiveet pidetään maltillisina eikä niitä kylillä huudella. Se heijastuu ajatteluumme. Emme lähde selvittämään myyjinäkään ostajan ajatuksia, toiveita tai tarpeita vaan tarjoamme sen tuotteen tai palvelun, joka meillä nyt on. Lisäksi uskomme vahvasti, että hyvä tuote myy itsensä, turha sitä on lähteä kehumaan. On se maailman paras, kun sen on VTT testannut.

Suomalainen sananlasku toteaa, että kehumatta paras. Kehumista pidetäänkin suomalaiselle vaikeana. Suomalainen ei kehu eikä pidä kehuttavana olemisesta. Miten sitten saada tuote tai palvelu kaupaksi, jos siitä ei mitään myönteistä saa sanotuksi? Ainakin sen voi myydä toiselle suomalaiselle, kun hän ymmärtää, että ei tässä nyt ruveta kehua retostamaan vaan ymmärtäähän sitä hyvän päälle vähemmälläkin. Liika kehuminen voi herättää epäluuloja, että mitäs vikaa siinä on kun niin on kehuttava. Tämäkin liittyy tuttuuteen, sillä tuntemattomalle on varmasti kerrottava enemmän hyviä ominaisuuksia ja mahdollisuuksia kuin tutulle. Kehumisen kankeus yhdistettynä tutunkauppaan ei taida olla meille hyväksi.

Onneksi maailma on muuttunut ja Suomi samoin. Olemme kekseliäs ja tuottelias hyvin koulutettu kansa, joka on saanut piristystä maahamme muista maista muuttaneilta. Olemme ottaneet vieraat kielet ja kulttuurit haltuun niin livenä kuin somena. Vuosikymmeniä suomalaiset ovat vieneet raaka-aineita ja suuria koneita maailmalle. Nyt meillä olisi annettavaa ikäihmisten teknologiasovelluksissa, koulutuksessa tai ekologisissa palveluissa. Ei kaupata niitä vain toisillemme, viedään ne kaupan tosi kauaksi. Kysellään, mitä tarpeita ja ongelmia muilla on ja mietitään yhdessä, miten ne ratkotaan. Myydään siinä ohessa tuotteita, palveluja ja osaamista. Ei olla kainoja vaan otetaan se myyttinen suomalainen sisu käyttöön. Kaino kauppamies tutun ovella ei tee tiliä.

Eliittiä vastustamalla uudeksi eliitiksi

IMG_3316Eliitin käyttäminen oman vallantavoittelun välineenä ei ole uutta. Iivana Julma käytti eliittiä eli pajareita rappion ja kansan kurjuuden syyllisinä 1400-luvulla ja kaappasi yksinvallan tsaarille. Hän koetti muodostaa oman eliitin perimysvallan ja uskollisten virkamiesten kanssa. Kustaa Vaasa tarvitsi sodan käymiseen rahaa ja nosti katolisen kirkon eliitiksi kansaa vastaan. Näin hän sai puhdistettua kirkon kassat sotimiseen. Sitä sanottiin sitten uskonpuhdistukseksi. Kommunistit ovat puhdistaneet eliittiä edestään ja muodostaneet tiukan puolue-eliitin maihin, joissa ovat hallinneet. Äärikonservatiivit ja -oikeisto on käyttänyt eliittiä lyömäaseena niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Nyt perussuomalaisten ehdokas pyrkii valta-asemaan syyttämällä omassa puolueessa eliittiä toisen ehdokkaan suosimisesta. Eliitti on kätevä harhaanjohtamisen väline.

Mikä se eliitti sitten oikein on? Wikipedian mukaan ”Eliitti on sosiaalisessa rakenteessa olevien taloudellisten ja poliittisten voimien tulos. Yhteiskunnilla on aina ollut muodostuessaan pyrkimys kerrostua sekä politiikan, että kykyjen takia. Eliittiaseman haltijalla on paineita pitää yllä oma asemansa osana eliittiä.” Eliitti eli sellaisten henkilöiden ryhmä, joka käyttää valtaa suuremman ihmisjoukon puolesta syntyy väistämättä aina, kun ihmiset muodostavat ryhmiä. Maaseudulla suurimpien talojen isännät ovat kylän napamiehiä eli eliittiä. Ammattiyhdistyliikkeeseen alkaa kerääntyä työväestön eliittiä. Akateemiset yliopistoihmiset merkitsevät oman eliittinsä arvonimin. Yritysmaailmassa jaetaan vuorineuvosten titteleitä. Kaikkialla missä ihmiset kerääntyvät toimimaan yhdessä, joku alkaa nousta toisten edelle. Ihmiset toimivat laumaeläimen lailla.

Kaukana olevan eliitin tunnistaa helposti. Helsingin herrat sopivat hyvin syntipukeiksi, kun yrityksillä menee heikosti tai lähikoulu lakkautetaan. Lähellä oleva eliitti on paljon vaikeampi huomata. Meillä on oikeutettua tuntea olevamme ihmisinä tasavertaisia ja eliitin olemassaolo haastaa tätä tunnetta. Onko olemassa joku, jolla on enemmän tasavertaisuutta kuin minulla?

Eliitin vastustaminen ja syyttäminen on helppoa mutta hyödytöntä. Me kaikki osallistumme tässä ajassa syntyvän eliitin muodostamiseen. Ehkä meidän pitäisi ennemmin pohtia, minkälaisen eliitin haluamme eli millaisilla mekanismeilla eliitti pitäisi muodostaa, miten se uusiutuu ja mitä me siltä odotamme.

 

Suomessa ei ole juurikaan periytyvää eliittiä, aatelia. Hyvä näin. Suomalainen eliitti muodostuu koulutuksen ja työn kautta. Se tekee siitä joustavamman, sillä se merkitsee eliitin osittaista uusiutumista. Poliittinen eliitti vaihtuu vaalien kautta ja kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Se on hieno asia ja tässä ajassa erityisen arvokas. Taloudellinen eliittikin muokkautuu ajan myötä, kun pääomien liike Suomessa on ollut suureksi osaksi osakeyhtiöissä, joiden omistuksia kuka vaan voi hankkia. Toki perheen taloudelliset ja henkiset mahdollisuudet tukea lasta vaikuttavat hänen mahdollisuuksiinsa: joidenkin on helpompi nousta eliittiin kuin toisten. Suomalainen loikka keskiluokkaan on ollut valtava ponnistus, josta voimme olla ylpeitä. Mahdollisuus koulutukseen, kirjastoihin, terveydenhuoltoon ja sosiaalitukeen on olemassa. Eliittiin on mahdollista kaikkien nousta, toki se edellyttää työntekoa, mutta sitä se edellyttää kaikilta. Kumoukset ovat aina synnyttänet oman eliitin. Eliitin käyttäminen poliittisena pelokkeena vetoaa toki tunteisiin ja lisää vihantunnetta käyttövoimaksi. Sillä kuitenkin tavoitellaan valta-asemaa eli pääsyä osaksi eliittiä tai kokonaan uuden eliitin muodostamista.

Entä mitä edellytämme eliitiltä? Kun ihminen päättää asioista, joilla on vaikutuksia muiden ihmisten elämään, häneltä pitää voida edellyttää osaamista, asiantuntemusta ja ymmärrystä. Jos teemme päätöksiä pelkästään tunnepohjaisesti heikoilla tiedoilla, teemme niitä omien etujemme ja eturyhmiemme parhaaksi. Eliitiltä pitää edellyttää työntekemistä. Perintöruhtinaat voivat käyttää aikansa purjehtien, mutta parhaiden yhteiskunnan osaajien pitää panna osaamisensa yhteisen hyvän kehittämiseen. Vallan käyttäminen sisältää aina vastuun ja sen vastuun tulisi olla näkyvää. Huonosti valmistelluista päätöksistä pitäisi seurata muutakin kuin selittelyä. Luulen, että suuri osa eliittiin kohdistuvasta epäluulosta syntyy siitä, että vastuullisuuden korostaminen on unohtunut. Huonoja kauppoja tehneen suuryrityksen johto kätkeytyy sijoittajien taakse epämääräisin selityksin, vaikka he juuri tekivät virhearvion ja työntekijät kantavat vastuun. Huonosti valmistellut poliittiset päätökset verhotaan virkamiesjargoniin, joita lukiessa ajatus katoaa nopeammin kuin pieru Saharaan.

Eliitin tulee olla tiedossa ja heidän toimintansa tulee olla läpinäkyvää. Suomessa on pitkään toimittu ns. hyvässä uskossa. Jos herra antaa viran, niin antaa viisaudenkin, sanoo sananlasku. Kun mietimme eliitille asetettavia vaatimuksia, niin avoimuus ja läpinäkyvyys voisi olla tärkeää. Taloudelliset ja toiminnalliset eturistiriidat tulee olla tiedossa, pois niitä ei välttämättä aina saa. Jos eliitillä on voimakas eturistiriita asiaan tai päätökseen, niin se tulee tuoda julki. Kun etujärjestö E kertoo kommenttinsa asiaan A, niin siinä tulee olla esillä, mitä eliitin osajoukkoa tämä etujärjestö edustaa. Eturistiriidat herättävät epäluulon tunteen, mutta emme voi hälventää niitä kuin avoimuudella. Eliitin on opittava elämään avoimuuden kanssa ja ns. kansan on opittava tunnistamaan haitalliset eturistiriidat. Kyllä kirkonmiehen pitää tunnustaa raamatun tekstiä ja lääkärin lääketiedettä, asia ei saa hukkua epäluuloon.

Suomella Suomessa on aina ollut eliitti ja tulee aina olemaan. Kiinnostavasti eliittiin pyritään syyllistämällä ja vastustamalla tämän hetkistä eliittiä. Meidän ei pidä lähteä näennäiseen eliitin murskaamiseen vaan keskustella siitä, miten haluamme eliittimme muodostuvan. Yhteiskunnallisen kehityksen kannalta on hyvä, että eliitin muodostuminen on joustavaa ja uusiutuvaa. Minkä tahansa eliitin tulee toimia vastuullisesti ja tätä voi olla syytä avata ja pohtia: mitä se on se vastuullinen päätöksenteko ja vallankäyttö. Käytännössä on kuitenkin niin, että valtaa joutuu joskus käyttämään yleisen mielipiteen ohitse ns. kansan parhaaksi. Suurinta osaa terveyttä suojelevia lakeja ei olisi ehdotettu eikä säädetty, jos eliitillä ei olisi ollut tietoa siitä, miten päätös parantaa kansalaisten terveyttä. Kansanterveyslaki, Tupakkalaki, Työsuojelulaki ja muut ovat syntyneet sen eliitin tuotteina. Se millaisen eliitin päästämme valtaan, on pitkällä aika välillä meidän kaikkien käsissämme.

Sote ja sukupuoli: Hiljaa jonossa, kaikki saa mutt’ komiat ensin

Ctouko18 048Suomessa on vaihtumassa 205 000 julkisen sosiaali- ja terveysalalla työskentelevän naisen työnantaja. Se vastaa noin kahdeksaa prosenttia työvoimasta.  Vuonna 2014 julkisissa terveyspalveluissa työskenteli 133 252 henkilöä ja sosiaalipalveluissa 126 180 henkilöä sekä hallinnon palveluissa työskenteli 6 143 henkilöä. Heistä yhdeksän kymmenestä on naisia. He ovat keskimäärin 44-vuotiaita, parhaassa työiässä, jota jäljellä yli kaksikymmentä vuotta. Millaisia vaikutuksia sosiaali- ja terveydenhuollon rakennemuutoksella on naisten asemaan työelämässä?

Sote-muutoksesta tehty sukupuolivaikutusten arviointiraportti kertoo, että ”Pidemmällä tähtäimellä työnantajan tarve organisoida uudelleen toimintaansa sekä työtehtävien uudelleen järjestely, päällekkäisyyksien purkaminen ja muut muutokset voivat vaikuttaa henkilöstön määrään, asemaan ja työtehtäviin sekä palvelussuhteen ehtoihin.” Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa sitä, että työvoiman määrä vähenee, työehtoja heikennetään ja työsuhteista siirrytään työvoiman vuokraukseen tai nollasopimuksiin. Koska palveluja on saatava ympäri vuorokauden ja terveyskuluttajalle miellyttävimpään aikaan, työajat pirstoutuvat ja muuttuvat epäyhtenäisiksi. Muutoksen tavoitteena on säästää, lisätä saatavuutta ja valinnanvapautta. Toisella puolella ovat työntekijöiden palkat, riskinotto ja varalla olo. Sote-rakennemuutos todella mullistaa naisten työmarkkinat.

Tilannetta voi pohtia tarkastelemalla lääkärityövoimaa. Se on koulutetuin ja etuoikeutetuin osa terveydenhuollon työvoimaa, joten se tulee selviämään muutoksista vähimmin vaurioin. Muiden ammattiryhmien osalta tilanne lienee vaikeampi. Kuten arviointiraportti toteaa: ”Muutoksella olisi vaikutuksia myös koko työmarkkinoiden ja kunta-alan sukupuolten palkkaeroon. Myös muun kuin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osalta sovellettavan työehtosopimuksen vaihdosten palkkavaikutukset voivat olla merkittäviä. Tällaiset muutokset olisivat mahdollisia muun muassa siirryttäessä soveltamaan yksityisen palvelualan työehtosopimuksia.” Henkilöstövuokrausta tai nollasopimusten mahdollisuutta raportti ei käsittele lainkaan.

Lääkärien määrä on lisääntynyt yksityisellä sektorilla kolmanneksen viimeisen kymmenen vuoden aikana. He toimivat ammatinharjoittajina eli kantavat taloudellisen riskin siitä, että potilaita ei ole, he jäävät tulematta tai jättävät maksamatta. Korvauksen sopii lääkäripalveluyritys lääkärin kanssa ja saa osan korvauksena tiloista ja muusta työvoimasta. Nyt heille on riittänyt työtä, kun julkisen terveyskeskuksen potilaille on ollut tarjota niukkuutta. Se taas johtuu mm. siitä, että julkiselle puolelle ei saa ottaa työhön ammatinharjoittajia. Ammatinharjoittajat olisivat yhtä riskitön resurssi julkisella puolella, muttei sallittu. Työ on tehtävä virassa ja niissä on noudatettava ammattiliiton palkkasopimusta.  Julkiselle puolelle lääkäripulaa paikkaamaan on luotu taas vuokratyövoima, joka on lääkärireservi, josta singotaan tarpeen mukaan päivystämään, paikkaamaan poissaoloja, tai maantieteestä johtuvaa lääkäripulaa. Yritykselle maksetaan ylihintaa reservistä eli riskistä, ettei työtä olekaan. Lääkäri saa työtä pätkissä tai toivomallaan tiheydellä. Vielä tällä hetkellä tätä työtä on tarjolla.

Kun markkinat muuttuvat kokonaan yrittäjävetoisiksi, lääkärit alkavat kilpailla selkeämmin potilaista eli palkasta. Vaikuttaako tämä jotenkin naislääkärien asemaan? Tällä hetkellä yksityisellä sektorilla lääkärien palkat ovat keskimäärin paremmat kuin julkisella sektorilla. Uudistuksen myötä kaikki ovat ns. yksityisellä sektorilla. Jos sukupuolten välinen palkkaero muuttuu yksityisen nykyiseen, niin lääkärien palkkatasa-arvo kokonaisuutena heikkenee. Julkisella puolella miesten ja naisten välinen palkkaero on pieni, noin 100 euroa kuukaudessa. Yksityisellä sektorilla mies saa keskimäärin 1000 euroa kuukaudessa enemmän kuin nainen (vuonna 2014).

Työikäisistä lääkäreistä kuusi kymmenestä on naisia. Julkisella puolella työskentelee enemmän naislääkäreitä kuin mieslääkäreitä (terveyskeskus 65 % vrs. 35 %). Yksityisellä naisten osuus on 54 %.  Kun lääkärityövoimasta alkaa olla ylitarjontaa, niin yrityksillä on varmasti halua harmonisoida palkkioita ja asettaa ehtoja lääkärille palvelutuotannon turvaamiseksi. Kun julkisen puolen palkat ovat alhaisempia kuin yksityisen, voi lopputulemana olla laskeva palkkaus. Se taas koskisi useammin naisia kuin miehiä. Samaan vaikutukseen päädytään, jos lääkärillä ei ole riittävää määrää potilaita, joiden käyntimaksuista palkkaus muodostuu. Pääkaupunkiseudulla kaikille yksityisen puolen lääkäreille ei riitä potilaita ja ansiot jäävät alle keskiarvon. Erityisesti nuoret lääkärit voivat joutua pulmiin. Miten siis synnyttää riittävä kokemus ja potilasmäärä uran alkuvaiheessa? Tilanne voi muuttua pahimmillaan saman tyyppiseksi kuin Yhdysvalloissa, jossa uran ensimmäiset vuodet työskennellään pienellä palkalla ja heikoissa työolosuhteissa, jotta päästään sitten suuremmille ansioille.

Hallitus on kantanut huolta pienyrittäjien asemasta. Sosiaali- ja hoiva-alalla yrityksiä ovat perustaneet naiset. Yritykset ovat pieniä ns. mikroyrityksiä. Nyt mittakaava muuttuu ja suuresta tulee parhautta. Terveysalalta pienet lääkäriyritykset ovat jo hävinneet lähes kokonaan, miten käy sosiaali- ja hoiva-alalla.  Arviointiraportti toteaa, että ” valinnanvapausmallilla onkin vaikutusta erityisesti naisyrittäjien edellytyksiin osallistua uudistuksen jälkeen uudelleen muotoutuville sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotantomarkkinoille.” Naisyrittäjyyden määrä vähenee ja se yksipuolistaa naisten mahdollisuuksia työelämässä.

Naisten asema työmarkkinoilla muuttuu Sote-uudistuksen myötä. Vaikutusten arviointiraportin perusteella muutos tapahtuu heikompaan suuntaan. Kiinnostavaa on, että Suomessa tämä ei ole saanut keskustelua aikaan edes ammattiyhdistysliikkeessä. Aihe ei innosta Sote-väittelyissä. Arviointiraportissa kootaan numeroita, muttei arvioida mitään: ”Sillä perustein valinnanvapausmallilla onkin vaikutusta erityisesti naisyrittäjien edellytyksiin osallistua uudistuksen jälkeen uudelleen muotoutuville sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotantomarkkinoille.”  Luen tekstiä siten, että se heikentää naisyrittäjien asemaan tulevassa Sotessa: joskus se ikävä asia jätetään rivien väliin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksessa muuttuvat kyllä työntekijöiden työehdot, esimiehet, työpaikat ja työajat. Siten saamme tehtyä säästöä, joustavuutta ja lisättyä saatavuutta. Kansalaisen kannalta se voi johtaa hyvään lopputulemaan, mutta voisi olla rehellistä myöntää, että ihan kaikki eivät tästä vaurioitta selviä. Todennäköisemmin se kärsijä olla sote-alan naisammattilainen. Meitä on niin paljon ja meidän palkkamme ovat suurin osa palkkamenoista. Kun sosiaali- ja terveysalan naisammattilaisia on 205 000, niin jokaisen suomalaisen perheeseen, ystäväpiiriin tai sukuun kuuluu ainakin yksi meistä. Se meille tapahtuu, vaikuttaa läheistemme arkeen. Ei ihan pikku juttu.

 

Lähde: Maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi laaditun hallituksen esitysluonnoksen sukupuolivaikutusten arviointi. 31.8.2016

Raportti ei varsinaisesti arvioi vaikutuksia luettelee lukuja ja mahdollisia vaikutuksia. Se toteaa, ettei vaikutuksia voi arvioida keskeneräisyyden takia.   Raportti aukeaa tästä

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑