Kohti hyvää

Lupauksia muutokseen on taas ilmassa, kun vuoden vaihtuessa koetamme laihtua, kuntoilla enemmän, aloittaa uuden harrastuksen ja olla enemmän läsnä läheisille. Käytännössä muutumme koko ajan ja teemme pieniä lupauksia päivittäin. Muutos on hiipivää.  Sama koskee yhteisöjä, vaikkapa tätä satavuotiasta kotimaata. Se on luonut itsensä kansakuntana 1800-luvulla, rimpuillut teininä itsenäisyyteen sisällissodan kautta, kipuillut nuorta aikuisuutta ison naapurin vierellä, kokenut suuren taloudellisen menestyksen ja tasaantunut sitten kypsään kansakuntien keski-ikään. Suomen ajatus on ollut kasvaa, kehittyä ja nousta ylöspäin. Se edellyttää vertailua muihin, uhoa, pettymyksiä ja kompromisseja. Matalalta aloitettiin ja korkealle on kohottu. Matkan varrella olemme tottuneet hyvinvointiimme, toimivaan yhteiskuntaan ja sisäiseen luottamukseen toistemme välillä. Se on ollut uhattuna monta kertaa talouden ja sotien takia, mutta nyt uhka taitaa tulla meistä itsestämme. Emme pyri kohti hyvää vaan katsomme sivussa, kun vihainen ilmapiiri laskeutuu yllemme sumun lailla.

Suomalaisen sanotaan olevan parhaimmillaan tiukoissa paikoissa. Ulkoisen uhan ja paineen alla olemme tiivistyneet puolustamaan elämäntapaamme ja kansallisia uskomuksiamme. Hyvää on tehty toisille, jotta selviämme kaikki tiukasta tilanteesta. Miksi sitten olemme kansakuntana viimeiset 30 vuotta vieneet maatamme eri arvoisempaan suuntaan. Kun 1960-luvulla koulutuksella sai eväät hyvän elämään, on 1990-luvulta lähtien epävarmuus kohtuulliseen elämään selviytymiseen laajentunut kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Olemme hyväksyneet ajatustapana, että talouden kriisit saavat pakottaa yhteiskunnallisiin päätöksiin, jotka eriarvoistavat yhteiskuntaa yhä syvemmin. Kansalainen on säästökohde, syrjäytyvä lisäkustannus, jonka edellytetään osallistuvan vaaleissa valkoisen lappusen täyttämiseen. Samalla sosiaalinen media on avannut kaikille mahdollisuuden ottaa tässä ja nyt kantaa mihin tahansa asiaan. Ei mikään ihme, että vihainen puhe saa vallan. Emmekö me kaikki olekaan arvokkaita sellaisenaan?

Yhteiskunta syntyy ihmisistä, heidän ajatuksistaan ja valinnoistaan, joten ilman muutosta meidän ajattelussamme, ei synny yhtään muutosta. Pääsääntöisesti pidämme muutoksista, jotka vahvistavat ajattelutapaamme eivätkä haasta sitä. Siksi satavuotias maamme tarvitsee kokonaisen ajattelutavan muutoksen. Meidän pitää kaikkien pyrkiä kohti hyvää arjessa. Aletaan etsiä hyviä hetkiä, asioita ja tekoja. Käyttäydytään ihmisiksi, tervehditään toisiamme ystävällisesti. Kiitetään toisiamme. Otetaan kantaa vihapuheeseen eikä seisota sivussa. Jos tämä ehdotus tuntui ärsyttävältä, on todennäköistä, että se haastaa ajattelutavassasi jotain olennaista tai jotain sellaista, josta et halua luopua.  Onko helpompaa siis olla tyytymätön tai keksiä ilkeä kommentti kuin hymyillä ja miettiä ystävällinen sana? Mitä se kertoo?

Yhteiskunta syntyy meistä, ei päinvastoin. Jos riittävän suuri määrä meistä liikkuu samaan suuntaan, muuttuu yhteiskunta. Näin on käynyt kielteisen asenteen ja vihaisen puheenkin suhteen. Toinen suunta on yhtä mahdollinen. Muutos voidaan tehdä vain tahtomalla sitä, toimimalla itse ja haastamalla lähellä oleviamme samaan. Yhteisöissä on hyvää voimaa. Otetaan oppia itsenäisyyden alkutaipaleelta. Suomalaisen kansakoulun seinät rakennettiin kylän lahjahirsistä ja opettajan palkkaan kerättiin kolehti. Se oli tahtoa mennä kohti hyvää yhdessä.