Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

kategoria

Lääkärit

Millerin pyramidin huipulla saa tuulettaa

Juice Leskisen laulussa lauletaan: ”Ne, jotka osaa, ne tekee mitä vaan. Jotka ei, ryhtyy opettamaan.” Teini-ikäisen psyykeen lause kilahti kivasti ja se auttoi kestämään opettajia kohtaan tuntemaa pelonsekaista tunnetta. Opettajaksi ajautuvat Leskistä mukaillen siis vain osaamisessaan keskinkertaiset wanna-be-asiantuntijat.

Processed with VSCOcam with c1 preset
Processed with VSCOcam with c1 preset

Opetan harvakseltaan ja lähinnä ammattilaisia. Pidän itseäni kohtalaisena asiantuntijana niissä asioissa, joita opetan. Olen pohtinut, onko osaamiseni sen väärti, että voisin opettaa muita. Pohdinnassani on ollut apuna Millerin pyramidi, joka on osaamisen kertymistä kuvaava kaavio. Siinä pohjalla lukee ”tietää” (knows), sen päällä ”tietää miten” (knows how), sitten voi ”näyttää mitä ja miten osaa” (shows how) ja lopuksi homman sitten tekee (does). Tutkijat ovat esittäneet uusia palikoita pyramidiin niin, että tietoa edeltää tarve saada tietoa lisää eli nöyrä ymmärrys jatkuvan oppimisen tarpeesta (knows about). Pyramidin huipun muodostaisi asiantuntijuus (Integrated into identity), jossa osaamiseen sulautuvat omat arvot ja kokemukset.

Opettaminen on oman osaamisen, tietojen, taitojen ja näkemysten, jakamista toiselle ihmiselle. Se edellyttää ensiksi asiantuntijuuden jossain tietosisältökokonaisuudessa tai hankitut ja osoitetut taidot. Se on vasta lähtökohta. Tiedot ja taidot eivät siirry toiselle millään taikatempulla vaan ne opetetaan. Tarvitaan osaamista opettamisesta ja kykyä käyttää näitä menetelmiä tarkoituksenmukaisesti. Haavan ompelua ei opi luennoilla, tilastomatematiikkaa ilman laskemista eikä ryhmässä työskentelemistä ilman harjoittelua. Opettamaan voi toki vain ryhtyä, mutta muiden oppimista siitä ei aina seuraa.

Opetusmenetelmät ovat muutoksessa. Nyt puhutaan sulautuvasta oppimisesta (blended learning), jossa yhdistetään erilaisia menetelmiä oppijalle mukavaksi kokonaisuudeksi. Mukana voi olla verkko-oppimista, ilmiöoppimista, luentoja, käsillä tekemistä ja itse tehtävää pohdintaa. Opetettaessa tarvitaan aivan uutta osaamista aiemman lisäksi: tietotekniikan hyödyntämistä, palautteen antamisen keinoja ja ryhmäyttämistä. Millerin pyramidin huipulle kiivettäessä joutuu kokeilemaan, harhailemaan ja onnistumaan opettamisessaan. Opettamisen oppiminen on riskin ottamista.

Opettaminen haastaa opettavan käsityksen sen hetkisestä osaamisesta. Vaikka tuntee asian sisällön hyvin, niin miettiessään olennaisia asioita tiiviiseen muotoon, huomaa väistämättä uutta tiedontarvetta. Opettaminen opettaa. Jokainen luennon valmistelu alkaa Millerin pyramidin pohjalta: mitä minun pitäisi tietää tästä aiheesta. Sitä seuraa usein tietokantahaku (esim. Pub Med) tai kirjan selaaminen ja heti löytyy luettavaa valmistelutyöhön. Sitten se uusi tieto linkittyy aiempaan osaamiseen eli tapahtuu omaa oppimista. Sitä tietää tietävänsä ja silti tietää tietonsa rajalliseksi.

”Ne, jotka osaa tekee mitä vaan.”  Juuri he itseasiassa ryhtyvät opettamaan. He seisovat Millerin pyramidin huipulla tiedoissaan, taidoissaan ja näkemyksessään ja opettamisen osaamisessaan. Opettajalla on kaksinkertainen osaaminen: tiedollinen ja pedagoginen. Juice oli väärässä. Opettajat osaavat, eivät he ole siirtyneet opettamaan taitojen puutteen takia, päinvastoin. Millerin pyramidin huipulla voi huoletta tuulettaa!

Millerin alkuperäinen julkaisu tästä

Ps. Kiitos kaikille opettajille kaikilla koulutuksen asteille ja Hangosta Ivaloon!

 

Sotea saippuasarjatyyliin – in the next episode

Muistat ehkä amerikkalaisen komediasarjan Kupla (orig. Soap), jonka alussa kerrattiin  IMG_4648edellisen jakson tapahtumat. Ohjelmassa tapahtui hullunkurisia kiemuroita ja lopuksi tehtiin yhtä hulluja kysymyksiä seuraavien jaksojen tapahtumista. Sarja tuli mieleeni, kun kuuntelin eduskunnan kyselytunnin keskustelua.

Tähän mennessä tapahtunutta. Viisi hallitusta on laatinut pelastussuunnitelman suomalaisen terveydenhuollon korjaamiseksi. Terveydenhuolto on henkitoreissaan ja tähän mennessä rikki ovat olleet muun muassa rahoitusjärjestelmä, päätöksenteko, hallintosysteemi, lääkekorvausjärjestelmä, järjestämisvastuut, moniammatillisuus, palveluintegraation, potilastietojärjestelmät, kustannusrakenne, kunnallispolitiikka, väestöpohja, ja väestökin on väärän ikäistä.

Edellisessä jaksossa hallitus perui osan ehdotuksistaan perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen, mutta laati uusia ehdotuksia hylättyjen tilalle. Sitten Lapin seudun kunta toteutti julkisesti tiedossa olleen suunnitelmansa ja sairaalalaitoksen yksityistäminen otti takapakkia. Hallitus kasasi uuden paperinivaskan ja pisti sen pikapostina eduskuntaan. Yksi hallituspuolueen kansanedustaja luki ehdotuksen ajatuksella ja olikin yllättäen eri mieltä hallituksen kanssa. Sitten suuri eteläsuomalainen kaupunki sai hepulit.  Miten nyt käy? Saako hallitus edes omiltaan tukea? Miten sinertävät kestävät kaiken jännityksen, jos ministerikyydit päättyvät ennen aikojaan? Saako joku avustaja taas takakonttikyytiä? Millaisin gallupein edetään päätöksenteossa? Saako oppositio lainkaan ääntään kuuluviin?  Näihin saat vastauksen seuraavassa episodissa, katso siis – Sote- saippuaa.

Jakson aikana nähdään runsaasti puhetta asiasta ja asian vierestä. Uhkakuvia maalaillaan kannattajien ja vastustajien taholta. Kansakunnan elinehto tulee olemaan vahvat maakunnat ja kansalaisten vapaus. Toisaalta Suomi tulee kaatumaan maakuntiin ja valinnanvapauteen. Kustannuksia tullaan säästämään tai ainakin kustannuskehitystä hillitsemään. Sitten käykin ilmi, että säästöjä ei ehkä tulekaan vaan lisäkustannuksia. Syyllisiksi todetaan terveydenhuollon tuhlailevat ammattilaiset, digitalisaatio ja huonon johtaminen. Sydäntä särkeviä tarinoita Pihtiputaan mummoista ja Inarin koululaisten hammastarkastuksista alkaa kertyä mediaan. Talvisodan henki kaivetaan naftaliinista.

Seuraavassa jaksossa selviää saadaanko avoterveydenhuoltoon järjellinen  toimintaa säätelevä lainsäädäntö?  Miten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja terveysneuvonta järjestetään? Millaisia palveluja on tarjolla verkossa ja puhelimessa ja sovelluksissa? Miten ensineuvopalvelut järjestetään? Onko lasten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto osa avopalveluita vai liikelaitosten toimintaa? Kuka rokottaa ja kenet? Onko odottavan perheen suun terveydenhuollon palveluja tarjolla? Mitä on neuvolan perhetyö? Kuka huolehtii  lasten ja koululaisten terveystarkastukset ja terveysneuvonnan? Mitä tapahtuu nuorten hyvinvointiasemille? Mistä saa apua ehkäisyn pulmiin? Kuka hoitaa kutsunnat ja kirjoittaa nuorten terveystodistukset?

Mistä saa ennaltaehkäisevää neuvontaa ravitsemuksen, liikunnan ja päihteiden kanssa? Miten ikääntyvien ennaltaehkäisevä terveydenhuolto hoituu? Missä kausirokotteet pistetään? Millaisin keinoin hoidon tarpeen arviointi tehdään ja millaisin kriteerein? Riittääkö nyt kaikille kiireettömiä avovastaanottoja?  Missä lasten infektiot hoidetaan? Missä vainajat todetaan kuolleiksi ja missä heitä säilytetään? Kenen vastuulla on saattohoito? Miten kotisairaala organisaoidaan? Kenen on kirjoitettava todistuksia ja kenelle ja miksi? Millaisia terveystarkastuksia on tarjolla? Kuka arvio ajokykyä tai aselupaa?

Mitä diagnostisia tutkimuksia on pakko tarjota ja mihin aikaan? Missä päivystetään? Mitä hoitotarvikkeita jaetaan, kenelle ja miksi? Mitä saa tuottaa ostopalveluina ja mitä on tuotettava itse? Millaisia fysioterapeuttisia palveluita on oltavasaatavilla? Kuka kilpailuttaa apuvälineet? Kuka päättää niiden myöntämisestä? Kuka korjaa apuvälineet? Miten puhe- ja toimintaterapia järjestyy osana avopalveluita? Onko ravitsemusterapiapalveluita oltava tarjolla ja kenelle? Millaista lääkehuollon arviointia tehdään ja onko tarjolla farmaseuttista neuvontaa? Miten välineet huolletaan?

Mitä erityisryhmiä on huomioitava?  Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, korvaushoitoa saavat, osatyökykyiset,  pakolaiset? Missä ovat vammaisten terveyspalvelut, mielenterveyspalvelut ja päihdepalvelut? Onko enää erityistä tukea tarvitsevien perheiden palveluja? Onko terveyskeskuksella yhteistyötä sosiaalipalvelujen kanssa? Kuka organisoi yrittäjien työterveyshuollon? Kenelle ohjataan pyynnöt, kyselyt, muistutukset ja kantelut? Kuka antaa poliisille annettava virka-apua? Kuka on ympäristöterveydenhuollon kumppani? Missä arvioidaan väestön terveyspalvelujen tarve? Millainen kehittämisvastuu avopalveluilla on? Kuka kouluttaa seuraavan sukupolven ammattilaiset? Vai saako kuka vaan kouluttaa ketä vaan ja miten vaan? Kenellä on raportointi vastuu ja minne? Mikä kaikki unohtuu huomioida kiireessä?

Saippuakomedia Kuplassa luvattiin lopuksi, että näihin ja moniin muihin kysymyksiin, saamme vastauksen seuraavassa episodissa. Toivottavasti saamme vastaukset näihin kysymyksiin aivan seuraavassa episodissa. Tai käytännön arkea pyörittävää voi pelottaa.

Ps. Kysymykset perustuvat terveyskeskuksen nykyisiin tehtäviin, jotka perustuvat noin 50 eri lakiin, joista johdetaan terveyskeskuksen tehtävät. Kansainvälisesti terveyskeskus-konseptia pidetään onnistuneena ideana, mutta ilmeisen aliresursoinnin takia konseptin kehitys jäi jälkeen jo 1990-luvun alussa. Uudistus tarvitaan, siitä ei ole epäilystä.

Tästä linkki Soap-sarjan tietoihin

Koulutusammattilaisten kiireiset diat estävät oppimisen

Istun kansainvälisen lääkärien koulutukseen keskittyvän kongressin suuressa IMG_4533luentosalissa. Puhuja on oman alansa palkittu huippu. Hän pitänyt satoja vastaavia esityksiä. Istun salin keskiosassa. Puhuja selvittää lääkärin työn arvioinnin kriteereitä oman tutkimuksensa perusteella. Hän kertoo, että hänellä on tässä kiireinen dia, ”a busy slide”. Tihrustan salin keskiosassa kalvoja, joille on survottu taulukko tieteellisestä julkaisusta ja virkistävä liikkuva nuoli. Puhuja kertoo, miten emme näe väsyä enkä jaksaisi seurata puhetta, vaikka olen motivoitunut aiheeseen. Miksi näin?

Me oppimisemme rajautuu työmuistimme varaan.  Yksinkertaistan nyt rajusti. Aivomme pitkäkestoisessa muistissa meillä on valtava määrä tavaraa, kuten tunnemuistoja, tietoa, havaintoja ja kokonaisuuksia. Teemme jatkuvasti havaintoja aivojen monella kanavalla yhtä aikaa, kun näköaisti tuo kuvia ja liikettä, kuuloaisti puhetta ja kohinaa sekä tuntoaisti tilatietoa ja joskus hajuaisti vaikkapa pullan tuoksua. Ne kaikki pyrkivät saman suppilon, työmuistimme kautta tallentumaan pitkäkestoiseen muistiin. Jotta pääsisimme hyvään rajallisen työmuistin hyötysuhteeseen, tulisi eri kanavilta tulevien tietojen liikkua samaan suuntaan yhtäaikaisesti, olla koherentteja. Jos puhuja kertoo kokemuksiaan lääkärien arvioinnista ja näkökentässä on valtava tekstimassa, ne kilpailevat samasta suppilosta. Syntyy epäkoherenssia ja aivomme käyttävät osan kapasiteetistaan ristiriidan selvittelyyn: kumpaan keskityn?

Esityksessä kuvalla tulisi olla puheen viestiä vahvistava vaikutus. Kuvan tehtävä on täydentää ja vahvistaa oppimisjälkeä. Jos sana ja kuva eivät noudata tätä periaatetta, syntyy häiriö tiedon jatkumoon. Liikkuva kuva on erityisen hankala.  Sen voima on suuri. Kongressissa puhuja käytti kuuluisaa Tacoma-sillan sortumista esimerkkinä terveydenhuollon ja lääkärikoulutuksen tilasta. Sillan sortuessa sille jää auto ja koira. Juutuin miettimään, miten sen koiran kävi ja miksi sitä ei kutsuttu pois. Sillalla oli auto ja sen merkitys ihmetytti. Minulta menikin muutama minuutti esityksestä ohi, kun tunnetila esti tietoa pääsemään läpi tietoisuuteeni. Liikkuvan kuvan aikana ei voi puhua ja se tulee huolella kytkeä ideaan, johon palaa myöhemmin. Puhuja ei varsinaisesti jatkanut esitystä sillasta sen enempää, joten sen merkitys kokonaisuudelle jäi epäselväksi.

Kulttuuriset vinkit ja kokonaisuuksiin tai käsitteisiin sitominen auttavat kuulijaa. Kuulija voi käyttää merkityksellistä rakennetta uuden tietomöykyn omaksumiseen ja aiempaan tietoon liittämiseen. Asiakokonaisuuteen liittäminen, kontektualisointi kannattaa tehdä heti alussa. Kansainvälisen yleisön kanssa tässä voi hyvin epäonnistuakin. Eräässä kongressissa muslimimaassa amerikkalainen puhuja käytti mahdottomista asioista esimerkkinä sikojen lentämistä (if pigs could fly). Hän näytti videon, jossa sika lentää. Kylmä hiljaisuus salissa paljasti pilalle menneen kontekstualisoinnin. Koettu loukkaus taisi estää monien tiedonsiirtoa. Viitekehys, ympäristö tai ajanjakso kannattaa kuvata yhdellä havainnollisella, neutraalilla kuvalla.

Koulutuksen ammattilaisten olettaisi osaavan tehdä selkeitä esityksiä vaan eipä näin ole. Se lohduttakoon kaikkia esityksen diojen kanssa tuskailevia. Kongressin työpajassa sain yksinkertaiset opit. Täyteen tuupatut diat ovat puhujaa varten, eivät kuulijaa.  Puhuja on asiansa osaaja ja osaa kertoa ilmankin, tekstimassa on tehoa vievä turha turvatekijä. Tee diat ensin ja siirrä kaikki teksti sitten muistiinpanokenttään. Poimi muistiinpanoista sitten 1-4 keskeistä sanaa tai mieti mikä kuva tukee viestiäsi. Kuvatekstejä ei tarvita vaan kerro mitä kuvassa on. Korosta tärkeitä asioita sanottamalla ja toistamalla. Muista pitää kuvan ja äänen älyllinen ja tavoitteellinen yhteys. Silmät voittavat korvat yleensä, liikkuva kuva voittaa aina kaiken.  Musiikki vie puheelta voiman. Hyvän esityksen tekeminen on kova työ, varsinkin, kun luopuminen on vaikeaa. Vähemmän on enemmän.

Osallistuin Ottawa-konferenssissa 2018 inspiroivaan Dr. Briseida Meman työpajaan:Using multi-media in light of how human mind works.

Tacoma bridge https://www.youtube.com/watch?v=lXyG68_caV4

Lisää aiheesta tästä

 

 

Sanat ja kieli lääkärin työvälineenä

Olin puhumassa lukiolaisille kielestä lääkärin työvälineenä. Päivän lähestyessä kieli alkoi kuivua. Kieli on työvälineenä niin itsestään selvä, ettei sen eri ulottuvuuksia tule ajatelleeksi. IMG_4486Harjoitus oli kuitenkin antoisa.  Piti pohtia, miten kieli palvelee minua ammatissani eri rooleissa: kuultuna, puheena, tekstinä sekä myös ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden välineenä. Keskustelu nuorten kanssa avasi vielä lisää kiinnostavia kysymyksiä kielen ja ammattimielen yhteyksistä. Me olemme lääkäreitä kielen kautta.

Lääkärin työstä iso osa tehdään sanoilla. Kaikki alkaa kuuntelemisesta. Potilaan kertoessa kuulemme sanat, sanojen painot ja merkitykset. Samalla kuulemme puheen rytmistä hengityksen kulun, katkot ja käheydet. Kielellisestä ilmaisusta saamme tietoa koulutustaustasta, mielen liikkeistä ja huolen painosta. Kielen vaikeudet tuovat tärkeää tietoa ja ajatukset siirtyvät heti kriittisiin aivosairauksiin. Hajanainen kieli ajatukset vievät psyykkiseen haurauteen. Yhteisen kielen puuttuminen tekee vuorovaikutuksesta raskasta, olisi niin tärkeä ymmärtää. Kielen kautta teemme merkittävimmät havainnot, joita sitten tarkastelemme tutkimalla potilasta. Potilaan aktiivinen kuuntelu ja kuuleminen ovat kielen käyttömme ensimmäinen tavu.

Lääkärin oma puhe on osa hoitoprosessia. Kielen asettaminen tilanteeseen ja potilaan vastanottamisen tasoon on tärkeää, mutta joskus vaikeaa. Sanoilla voi hoitaa ja estää paranemista. Tunteemme välittyvät kielen kautta ja empatian osoittaminen tapahtuu useimmiten sanoilla. Sanojen valitseminen tutulle potilaalle on helpompaa vaikeassakin tilanteessa ja vieraan kanssa valitsemme mieluummin ehkä neutraalin linjan. Kieli on joustava työväline ja antaa toisaalta lääkärille anteeksi pienet kankeudet, sillä sellaista meiltä vähän voidaan odottaakin, joskus. Toinen tavu on hoitava sana.

Lääkärinä puheemme määrä on helposti liiallinen. Kerromme kaiken mitä olemme tottuneet sanomaan. Haluamme kertoa ja opettaa. Unohdamme, että potilaalle tilanne on ainutkertainen, vaikka meille kyseessä on päivän viides saman tyyppinen sairausvastaanotto. Kieli on valtaa ja voimme ohittaa vaikeilla käsitteillä oman epävarmuutemme karikot. Sanavalinnoilla voi pelata aikaa ja hämätä, tahtomattaankin. Olen varmasti itsekin käyttänyt koukeroista diagnoosikieltä ihan turhan monta kertaa.

Ilmaisemme asioita kirjoitetussa muodossa. Kirjoitettu lääkäriteksti oli aiemmin tarkoitettu lähinnä toiselle lääkärille tai muulle terveydenhuollon ammattilaiselle. Se sai olla lyhyttä, sisältää lyhenteitä ja latinaperäistä slangia. Se oli nopeaa tuottaa ja lukea. Hyvinkin selkeä teksti oli muotoa: ”Cor et pulm ausk 0, yt hyvä, vatsa palp. 0, periferia lämmin.” Sitten sama piti avata suomeksi lauseiksi: ” Yleistila hyvä, sydämen ja keuhkojen auskultaatiossa ei poikkeavaa, vatsan alueella ei kipua eikä painamusta, raajat lämpimät”. Nyt tekstit ovat samaan aikaan potilaan ja ammattilaisen. Tämä tuottaa joskus hilpeitäkin keskusteluja. Yleinen tyytymättömyyden kohde on fraasimme ”Yleistila hyvä”. Se aiheutti ylilääkärinä toimiessa useita puheluja. Kansalainen oli sitä mieltä, että teksti poistettava, koska hän oli todella sairas tullessaan päivystykseen omalla autollaan. Lääkärille fraasi kertoo, että potilas ei ole vaarassa menettää tajuntaansa tai muuten heikkenemässä äkillisesti, mutta potilas voi kokea sen tilaansa väheksyvänä. Ehkä lääkärikieleen on tehtävä muutos, sillä tuskin kannattaa opettaa kansalle selvän ilmaisun epäselvää tulkintaa. Lääketieteen kieli elää ajassa kansalaisten ehdoilla. Kolmannella tavulla asuu muutos.

Kirjoittamaamme liittyy myös kansalaisen kannalta taloudellisia riskejä. Lääkärin kannanotto eläkehakemukseen, kuntoutuslausuntoon tai lääkekorvauksiin lasketaan euroina kansalaisen arjessa. Todistukset ja lausunnot ovat lääkärien kielenkäytössä erityistehtäviä, joista emme juuri pidä. Niiden sisältö on yhtä aikaa säännelty ja samalla perustelun tulee olla kattava. Kielenkäytön kannalta muodon oppiminen tuntuu välillä olevan oleellisempaa kuin asian välittyminen. Opimme, millaisin sanamuodoin vakuutamme toisen lääkärin puoltamaan näkemystemme. Toisaalta merkittävä osa lääkekorvauslausunnoista voitaisiin korvata hyvinkin luottamuksella lääkärin diagnostisiin kykyihin. Sanoilla halutaan korostaa tehdyn päätöksen merkitystä, kun se täytyy oikein lausunnoksi sanoittaa. Se pitää myös lääkärin kynän varuillaan. Lääkärinä suhtaudumme vakavasti tähän kielenkäytön muotoon, ymmärtäen sen merkityksen potilaalle. Neljäs tavu on sanan merkityksen vakavuus.

Kieli on lääkärin työväline. Hyvillä sanoilla hoidetaan. Harvoin pysähdymme pohtimaan miten ja millaista kieltä me käytämme. Kiitänkin espoolaisia lukiolaisia hyvästä haasteesta. Lääkärinä käytän paljon muiden tekstiä. Näin teen nytkin. Päätän pohdinnan kielestä Kalevalaan, kun oma kieli on vajavainen. Väinämöinen lausuu manalan majoilta:

 ”Vielä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin lateli

nuorisolle nousevalle, kansalle ylenevälle;

Elkätte, imeisen lapset, sinä ilmoisna ikänä

tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle!”

 

 

Digi-loo-Digi-lei- Mitä odotan Big Datalta jo nyt?

Kanta-kirjautuminen jo puolipäivää alhaalla, argh!  Reseptisovelluksessa väärät annokset lääkkeistä! Uusi potilastietojärjestelmä ajaa hulluuden partaalle! IMG_4430Järjestelmäpäivitys hävitti sanelut! Puolipäivää olen purkanut lappusilta lääkitystietoja potilastietojärjestelmään, toivotaan, että kaikki laput tallessa. Näin lääkärit purkavat arkisia kokemuksiaa sosiaalisessa mediassa. Työtunteja kuluu, hermoja vaaditaan ja potilaiden hyvä hoito vaarantuu. Digitalisaatiota hehkutetaan ratkaisuna ongelmiin ja tekoälyä kerrotaan olevan systeemeissä jo nyt. Missä päin, kysyy lääkäri?

Tietojärjestelmien ongelmat ovat kammottavan yleisiä ja alkeellisia. Terveydenhuolto on täynnä numeerista tietoa. Numeroiden käsittelemisen luulisi olevan tietokoneelle juuri helpointa. Mittaamme erilaisia asioita numeroilla, kuten verestä proteiineja, solujen määrää tai näiden suhteellisia osuuksia. Käytämme ihan kansainvälisiä mittayksiköitä, kuten millilitroja tai millimooleja.

Tämä syntyvä tieto diagnostisista tutkimuksista ei tietojärjestelmä muodosta mitään älykästä tällä hetkellä. Siitä ei osata tehdä yhteenvetoja, vertailuja tai graafisia esityksiä. Se ei osaa edes muodostaa aikajanaa välttämättä. Ainoa algoritmi on lääkärin sisukkuus, jolla hän vyöryttää näytöllä pitkää numerovanaa. Poikkeamien esiintyminen kerrotaan pienin merkein kuvaruudun sivussa. Häytysjärjestelmää ei ole saatu tehtyä mihinkään systeemiin luotettavasti. Sivussa voi kulkea tekstivana, jossa kerrotaan vuosien takaistenkin satunnaislöydosten tiedoista johdettuja varotteita.(päätöksentuki).  Jos nyt ihan jotain ensin tältä digitalisaatiolta voisin toivoa, niin numeraalisen tiedon esittämistä työtä helpottavalla tavalla.

Toinen ihmetys on tiedon ja ajan välisen yhteyden hukkaaminen. Prosessia ei osata lainkaan visualisoida. Hoitoon saavutaan yhteisesti ymmärretyn päivämäärän ja kellon ajan puitteissa ja koneelle kirjautuu tieto siitä. Käyttäjät tunnistetaan sähköisen numeerisen tunnisteen perusteella eikä tietoja saa kirjata kenenkään muun nimissä. Miten voi olla vaikeaa kuvata potilaan prosessia aikajanalla? Se on monen kroonisen sairauden hoidossa oleellinen tieto. Onko potilas käynyt sovituissa kokeissa? Onko hän joutunut käymään sovittujen käyntien välissä ensiavussa? Missä kohti hoitoprosessi pysähtyi? Tämän tyyppisen tiedon esittämistä voi katsoa vaikkapa Facebookin tai Googlen raporttilehdeltä, josta voi saada graafisesti tai numeroina tietoa omasta ja muiden aktiivisuudesta sekä siitä miten olemme toimineet sovelluksessa. Tämä ei ole edes tekoälyä vaan ihan perusohjelmointia.

Moneen kertaan saman asian kirjaaminen melkein samalla tavalla tekee terveydenhuollon tiedosta kimuranttia. Kirjaamme koodattua tietoa, kuten lääkkeitä, diagnooseja tai toimenpiteitä, . Kirjaaminen tapahtuu ammattilaisen valinnan mukaan. Miksi ihmeessä tietojärjestelmä ei osaa ehdottaa mitään? Kun alan kirjoittaa potilaalle diagnoosia, niin miksi en saa listaa potilaan samanryhmän diagnooseista, jotka hänelle on jo asetettu? Miksi minun annetaan valita se yhdellä desimaalilla eroava verenpainediagnoosi, kun sillä ei ole mitään merkitystä ja samalla vain kuormitan uudella numerolla systeemiä. Eikö minulle voisi näyttää vaikkapa sellaista kehon kuvaa, jossa on näytetty henkilön diagnoosikoodien ryhmät eri kehonosissa? Voisin sitten katsoa, olenko päätynyt samaan numeroon kuin kollegani. Vai haluanko todella muuttaa sen viimeisen pilkun jälkeisen kuutosen seiskaksi, kun olen tottunut käyttämään juuri sitä numeroa. Vai olisiko jopa niin, että pysyvien diagnoosien osalta en saisi edes muuttaaa koodia? Lääketietokanta on samanlainen numerokoodattu järjestelmä. Siinä jo heti kaksi arjen työtä helpottavaa digitoitua systeemiä. Toivon siis näihin sujuvuutta ja heti saatte lisää tuottavuutta ja laatua.

Minä odotan tiedonkäsittelyn kehittymiseltä ensin niitä samoja asioita, joita on kehitetty kuluttajatuotteisiin. Tiede on selvittänyt tapaamme hahmottaa tietoa ja se on pitkälti visuaalista. Graafikkaohjelmien huima kehitys on ollut ilo lehtien lukijoille, puhelinapplikaatioiden käyttäjille ja viihteen tekijöille. Missä se luuraa terveydenhuollossa? Hyvällä esittämisen tavalla voidaan lisätä selkeyttä, ehkäistä tiedon hukkumista ja parantaa sen hyödyntämistä. Se olisi ihan iso osa potilasturvallisuutta sekä ammattilaiselle että potilaalle.

Riskien tunnistamisessa kone on ihmistä parempi ja on ihmeellistä, miten tiedon louhintaa ei ole tehty ollenkaan tästä näkökulmasta, paitsi  piloteteissa vaikkapa keskosten monitoroinnissa. Päätöksentukisysteemi on hyvä alku, vaikkakin sen käytettävyys on pulma. Algortimien tekeminen on vaikeaa ja kompleksisen hoidon osalta sellaisena pysyy. Silti esimerkiksi laboratoriokokeiden ja aikaleimojen osalta paljon olisi jo tehtävissä. Koetamme ratkoa suurta määrää ongelmaa ja jätämme mielellämme vanhat arkiset hautumaan ja odottamaan. Hyvästä esitystavasta olisi arjessa hyötyä, kun ei tartvitsisi käyttää aikaa vuosien takaisen tiedon etsimiseen.

Odotan digitalisaatiolta älykkäitä tekoja arkeen. Usein toistuvan asian miettiminen uudella tavalla säästää enemmän aikaa kuin suuren systeemin vuosien rakentaminen. Odotan Big Datalta osallistavaa kehittämistä, jossa ammattilaiset voisivat kertoa työn sujumisen pulmista ja niitä ratkottaisiin avoimin ajatuksin. Kehittämisessä Big Data voi auttaa meitä tunnistamaan niitä arjen pullonkauloja, joita työn vilskeessä ei havaitse. Odotankin innolla siihen uusia toimivia työvälineitä – Digi-loo-digi-lei!

Tavallisuuden etiikkaa

Olen sijaisena terveysasemalla muutaman kuukauden. Hoidan itseäni kokeneemman lääkärin väestöä, jota on suosituksiin nähden aivan liikaa.IMG_3742 Työt kasaantuvat ja lausuntoja riittää iltatöiksi. Kiireelliselle ajalle on tullut nuori potilas, joka haluaa uusittavaksi kaikki hänen kemiallista riippuvuutta aiheuttavat lääkkeensä. Näen potilastiedoista, että kollegani on uusinut niitä suuria määriä säännöllisesti. Lääkkeitä pitäisi olla vielä viikoksi. Teenkö nopeimman ratkaisun ja uusin reseptit lääkemäärästä, jota käyttämällä potilas olisi tuskin tajuissaan vai alanko kyseenalaistaa kollegani hoitoa? Tavallinen eettinen ongelma: Mahdollistanko riippuvuutta aiheuttavien aineiden määrääminen niistä riippuvaiselle henkilölle, kun havaitsen mahdollisuudet väärinkäyttöön tai tunnistan potilaan käyttävän lääkkeitä todennäköisesti väärin.

Ensilukemalla varmaan heti ajattelit, että ilman muuta jätän määräämättä lääkkeet ja ohjaan potilaan vierotushoitoon. Käytännössä potilas tarvitsisi kunnollisen arvion tilanteestaan ja olet jo nyt myöhässä aikataulustasi, vierotushoitoon on kuukausien jono, kollegasi näyttää hoitaneen potilasta jo vuosia samalla lääkityksellä ja olet vain sijainen. Potilas on myös uhkaava ja huomaa epäröintisi. Mitäpä tehdä? Tilanne on niin tavallinen, että sitä ei aina miellä eettiseksi ongelmaksi ja varsinkaan, kun hyviä mahdollisuuksia ratkaista sitä ei hetkessä ole.

Työskentelet työterveyshuollossa terveyspalveluyrityksessä. Potilas tulee vastaanotolle hengitystieinfektion takia ja haluaa antibiootteja kaiken varalta. Hän kertoo olevansa lähdössä Espanjaan työmatkalle ja haluaa antibiootit varmuudeksi mukaansa.  Hänen vakuutuksensa korvaa kaikki reseptilääkkeet ja näitä olisi nyt hyvä olla varalla. Potilastiedoista näkee, että potilaalla on tosiaan paljon antibioottikuureja vuoden aikana hengitystieinfektioiden takia. Mitähän niiden taustalla? Kirjoitatko siis keskiluokkaiselle toimihenkilölle antibiootteja, kuten kollegasi on tehnyt? Miksi et kirjoittaisi? Tavallinen eettinen ongelma: Antibioottien määrääminen potilaan vaatimuksesta. Käytännössä perustelet päätöksesi kliinisin perustein, mutta silti takaraivossa vähän kolottaa epäilys. Tämäkin on todella tavallinen tilanne eikä sen eettisiä ulottuvuuksia tule pohtineeksi. Antibiottiresistenssi syntyy huonoin perustein määrätty resepti kerrallaan, vaikka Espanjassa ne ovat muuten reseptivapaita.

Tavallisuuden eettiset ongelmat liittyvät myös mahdollisuuksiin tehdä työnsä kunnolla. Terveydenhuollossa resurssien määrä on rajallinen ja niiden jakamisesta päätetään poliittisessa prosessissa kaukana toiminnasta. Seurasin sosiaalisen median keskustelussa kollegan pohdintaa mahdollisuuttaan tehdä työtään ikäihmisten terveyspalveluissa edes säällisesti. Julkisen talouden säästöissä ikäihmisten palveluiden kehitys on jäänyt monin paikoin jalkoihin ja säästöjä kohdennetaan mieluusti näihin palveluihin. Lääkärien työpanosta on vähennetty, potilaat yhä sairaampia ja ikäihmiset halutaan kotiin, hinnalla millä hyvänsä. Miten siis toimia lääkärinä oman ammattivalansa puitteissa, kun kokee joutuvansa jatkuvasti jättämään ikäihmisiä heitteille? Voiko toimia oman vakaumuksensa vastaisesti ja olla osa toimintatapaa, joka luo pahoinvointia, turvattomuutta ja sairautta? Tavallinen eettinen ongelma: ”Piilota haittatapahtuma tai riskitilanne tai vähättele potilashaitan merkitystä”. Mahdollisuus hoitaa lääketieteellisesti ja hoidollisesti inhimillisesti ja hyvin ovat lääkärin ammatissa eettistä ydintä. Lääkärin kokema ahdistus seuraa tästä sisäisestä eettisestä ristiriidasta ja valitettavasti se on ihan tavallinen. Onko ratkaisu jättää hoitopaikka ilman lääkäriä, koettaa viestiä kuurolle johdolle vai kirjoittaa paikalliseen lehteen? Tavallisuuden etiikkaa elävästä elämästä.

Tunnistamme suuret eettiset kysymykset, kuten kuolemaan ja syntymään liittyvät raskaat tilanteet. Kaikki kulttuurit kautta aikojen ovat muodostaneet näihin kahteen eettisen säännön. Eutanasiasta ja kuolevan hoidoista on erittäin tärkeää keskustella laajasti. Ammattikunnat ovat muodostaneet niistä sääntöjä ja lainsäätäjä lakeja. Tavalliset eettiset ongelmat eivät ratkea laeilla eivätkä kovalla kontrollilla, koska niihin ei ole aina olemassa yhtä sosiaalisesti hyväksyttyä ratkaisua. Yhdessä hetkessä soveltuvin ratkaisu voi olla jatkaa riippuvuutta aiheuttavan lääkkeen jatkamista ja pitää yllä hoitosuhdetta kuin hylätä potilas ja hoitosuhde.

Vakuutusten ja taloudellisten etuuksien viidakossa lääkärit kohtaavat tavallisia eettisiä ongelmia päivittäin. Ammatillisen vakaumuksen ja käytännön toimintamahdollisuuksien välinen kuilu kuluttaa. Nämä tavalliset eettiset kysymykset koskettavat ammattilaisia ja kansalaisia. Etiikka ei ole vain syntymää ja kuolemaa vaan arkisia tilanteita. Eettiset ristiriitatilanteet kuormittavat ja niistä olisi hyvä päästä puhumaan. Kunhan ne ensin tunnistaa.

 

Ps. Jos haluat tutustua alan tutkimukseen niin hae sanaparilla ethics of ordinary

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑