Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

Kirjoittaja

krpatja

Lääkelista Blues, kuka soittaa komppia ja kenelle kuuluu leadkitara?

Lääkärillä on käytettävissään noin 100 000 lääkevalmistetta tai niiden yhdistelmää eri valmistajilta. Niillä on ns. ATC-koodi (Anatomical Therapeutic Chemical), jolla valmistet erotellaan toisistaan. IMG_3273Se kirjatuu sähköiseen reseptiin ja jos valmiste muuttuu, niin apteekki korjaa koodin oikeaksi. Jokaisella lääkevalmistajalla on lääkevalmisteelleen myös numeraalinen koodin. Lääkevalmisteistä on kuvatietokanta, johon on valokuvattu palkkaukset ja tabletit tai muu lääkemuoto sellaisena kuin potilas sen annostelee. Koko lääkeala on säädeltyä ja koodattua sähköistä tietoa.

Lääkelistat ovat lääkärien, hoitajien, potilaiden ja omaisten tuskanhikinen blues. Tietokoneen näytöllä on 50 kertaa sama valmiste, ehkä eri tuotenimellä, aloituspäivät ovat hukassa ja säännölliset ja kuurimaiset lääkkeet valuvat pötkönä näytöllä. Kyseessä on siis numeerisesti määriteltyä tietoa, jota luulisi voivan suodattaa, vaan näin ei ole. Kansalaisen on näkymä ei ole paljoa selkeämpi vaan samanlainen listaus erilaisia latinaperäisiä lääkenimiä, valmisteita, muutoksia pakkauksissa ja niin edelleen.

Olen Amazonin asiakas. Se tietää mitä kirjoja tai muita tuotteita olen tilannut asiakkuuteni alusta noin vuodesta 2007. Saan koosteen ostoistani, hinnoista ja ostopäivistä edelleen. Amazon näyttää minulle ostoni kuvineen ja linkkeineen vuoteen 2010 saakka. Kuvassa näkyy kirjani kansi ja muistankin kyseisen teoksen hetimiten. Voin luoda itselleni suosikkilistoja, joiden perusteella saan tietoa uutuuksista aiheeseen liittyen. Jos olisin erityisen suurella rahalla ostava asiakas, saisin oman Dash-valikon puhelimeeni, niin saisin tuotteet tilattua yhdellä hipaisulla tai muistutuksen toistuvan tuotteen tilaamisesta suoraan kotiini.

Mitä enemmän käytän verkkokaupan palveluita, sitä enemmän ihmettelen lääkelistojen vaikeutta. Vaikka kyseessä ovat potentiaalisesti vaaralliset kemikaalit ja joiden annostukseen tarvitaan ammattilaisen ohjaus ja lupa, niin monet elementit ovat ihan samanlaisia. Haluan tietää mitä nyt tarvitsen ja käytän ja mitä minulla jo ollut. Jos ne esitetään ajantasaisina ja tuotekuvallisina tietoina, voisin kertoa helpommin, mitä aidosti käytän. Minulla voisi olla mahdollisuus valita tuoreimmasta päivitetystä kuvamateriaalista ne lääkkeet, joita oikeasti otan. Sitten voisin klikata jollain kivalla emojilla ne lääkkeet, jotka ostin, mutten aio syödä. Sitten minulla on ne reseptit, joita en ole hakenut ja osaa pidän varalla. Niillekin voisi olla joku oma kuvake. Loput voisin siirtää virtuaaliseen roskakoriin. Näin lääkärini ja apteekkarini tietäisivät mitä oikeasti teen. Jos kuva ja hiiri ei pysy kädessä, niin koko homman tulisi hoitua ääniohjauksessa. Eikös vaan?

Kun lääkelistani olisi ajantasainen ja olisin sen hyväksynyt ja saisin sille lääkärin vahvistuksen, niin lääkkeet toimitettaisiin minulle ajantasaisesti kotiin. Niin tekee Amazon. Silloin minun. Ei tarvitsisi miettiä sitä, että yhden lääkkeen KELA-korvaus umpeutuu vasta ensi viikolla, kun toinen lääke onkin jo loppu. Ihmeellisen kyykyttävää muutenkin se KELAn toiminta näissä asioissa. Toki ymmärrän, että lääkkeitä voisi jäädä yli ja se onkin epäekologista, mutta jatkuvatoimitteisella digitaalisella verkkokaupalla se hoituisi vielä jouhevammin.

Terveydenhuolto koettaa kehittää itse kaikenlaisia asioita, vaikka maailma ulkopuolellamme toteuttaa niitä jo varsin sujuvasti. Täytyy katsoa vain kontekstin ohi toiminnallisuutta ja tarvetta. Onneksi meidän tietomme on pääosin numeroitua ja järjestettyä kooditietoa, joten voimme hypätä suoraan palvelunrakentamiseen. Nyt koetamme noudattaa vuosisataisia perinteitämme ja viedä niitä teknologiaksi. Ehkei se kannata ihan kaikkialla vaan katsella digitaalista maailmaa uteliaana ja olla valmis ottamaan uudenlaisia loikkia. Lääkelista on potilaan, hän hakee lääkkeet, syö ne, nauttii hyödyt ja haitat. Suurin osa meistä osaa kyllä kantaa vastuunsa, kunhan välineet ovat helppokäyttöiset ja kivat. Sitten on se iso joukko, jolle vapautuu näin ihmisen aikaa ja paneutumista, jota he tarvitsevat. Malleja tule olemaan useita joka tapauksessa, niin on nytkin. Mikä estä meitä kokeilemasta? Komppia soittaa muuten lääkäri ja kansalainen on pääosassa eli leadkitarassa.

Lausuntorobotit kehiin – automatisoidaan terveydenhuollon rakenteisen tiedon käyttö

Terveydenhuollon digitalisaation painopisteet ovat olleet potilastietojärjestelmien IMG_0348.JPGuudistaminen ja tiedon tuottamisen ja palveluun hakeutumisen arvioinnin siirtäminen kansalaiselle. Ensimmäisestä esimerkki on Apotti ja jälkimmäisestä erilaiset diagnostiset kysymysalgoritmit, joilla pyritään valikoimaan hoitoon terveistä sairaat. Kumpaankin on tarvittu rakenteista tietoa ja sitähän terveydenhuollossa riittää.

Kansalaisen osallistamisen lisäksi kannattaisi tarkastella terveydenhuollon kalleimman osa eli lääkärin työn sisältöä ja automatisoida sitä. Lääkärin kielenkäytön muodollisin ja säädellyin osa ovat erilaiset lausunnot ja todistukset. Niihin liittyy kannalta taloudellisia riskejä, etuisuuksia tai haittoja. Lääkärin kannanotto eläkehakemukseen, kuntoutuslausuntoon tai lääkekorvauksiin lasketaan euroina kansalaisen arjessa. Niiden tekeminen on työlästä ja vaatii potilastietokannoissa seikkailemista. Niiden tekstimassa on toistoa toiston perään ja olennaisen etsiminen on joskus vaikeaa.

Todistukset ja lausunnot ovat lääkärien työn erityistehtäviä, joista emme juuri pidä. Niiden sisältö on yhtä aikaa säännelty ja samalla perustelun tulee olla kattava. Tarkkuuden vaatimus on suuri ja se tekee niistä raskaita. Samalla se olisi itseasiassa sellaista kielenkäytön tapaa, jossa fraasien automatisointi olisi itseasiassa kohtalaisen helppoa, riippuvathan päätökset kriteerien täyttymisestä tai täyttymättä jäämisestä.

Etuisuuksien kriteerien sanakäänteet, diagnoosinumerot tai hoidonkiireellisyyden määritelmät ovat määrämuotoista teksti- tai numeromassaa. Sellaisen aineiston koodaaminen algortimeiksi ei luulisi olevan ihan mahdotonta. Algoritmi tuottaisi ehdotuksen, jossa kriteereitä vastaan olisi tietokannasta ajettu soveltuvat tekstit ja diagnoosit, tutkimustulokset tai lääkitykset. Lääkärin kahlaamista tiedossa voidaan olennaisesti nopeuttaa. Vapaa tekstihaku toimisi myös, joka erottelisi toiston pois ja kokoaisi lääkärille materiaalin lausunnon pohjaksi. Koneet osaavat lukea strukturoimatontakin tekstimassaa ja hakea sieltä tekstifragmentteja tarjolle.

Algortimin tuotos voisi olla puheella tai kosketuksella hallittavissa ja olennaiset osuudet voisi valita todistusta tai lausuntoa varten. Päätöksenteko algoritmit ovat kuin karttasovellus, jossa kuljemme valitsemassa fraaseja ja kriteereitä. Tai sitten annamme algoritmin robotinhuoleksi.  Voimme luoda lausuntorobotin, jolle voimme huikata, että katsopas toi  Herkko Muttilaisen tekstimateriaali, kokoa olennaiset seikat ja mä tarkista sun algoritmit ja voit jatkaa sen pohjalta sen korvauslausunnon koostamista.

Robotti tekisi ehdotuksen ja grafiikan sen seuraksi sekä hakisi mahdolliset puuttuvat olennaiset tiedot, joilla lausuntoa olisi täydennettävä, jotta sillä olisi mahdollisuus tulla hyväksytyksi. Jos niitä ei ole saatavissa, niin joko ne hankitaan tai lausuntoa ei edes kannata lähettää. Luuletteko, että tämä on fiktio. Amazon ja Facebook toimivat vähän tällä tavalla jo nyt. Puheentunnistuksen kanssa toimivan robotin kanssa ei tarvitsisi tuskailla hiiriranteen kanssa ja tämänhän voisi tehdä vaikkapa potilaan kanssa yhdessä? Varsin vallankumouksellista, mennään askel kerrallaan….

Sitten se loppukaneetti: Toisaalta merkittävä osa lääkekorvauslausunnoista voitaisiin korvata hyvinkin luottamuksella lääkärien diagnostisiin kykyihin ja kykyyn arvioida potilaan tilanne ja tarvittavat tukitoimet. Hmh, ei kun robottia suunnittelemaan.

 

 

Miksi teemme elämän rypyistä sairautta?

Länsimainen ihminen on ajautunut sietämättömään tilanteeseen. Elämän epävarmuutta 2014-10-12 18.27.21ja sattumanvaraisuutta ei voi selittää ulkoisella tekijällä kuten jumalten tahdolla tai edellisen elämän pahoilla teoilla. Olemme omien valintojemme, ruumiimme ja tekojemme armoilla. Homo economicus mittaa arvoaan suorittamalla ja olemassa tuottava. Työssä on oltava taloudellisesti tuottava. Perhe tuottaa laadukkaita lapsia. Vapaa-ajalla tuotetaan hyvinvointia. Sairaudet hoidetaan alta pois. Riskien ennakointi, minimointi ja ratkaiseminen hoidetaan keräämällä minä-minä-dataa itsestä härpäkkeillä.

Terveydenhuolto on tehnyt oman osuutensa tässä ihmiskuvamme muutoksessa. Puhumme medikalisaatiosta, kun me lääkärit olemme ottaneet uudenlaisia rooleja ihmisten elämänalueilla, joille emme kuuluisi. Olemme luoneet määritelmiä elämän luonnollisista vaiheista ja tehneet niistä diagnooseja. Keksimme diagnooseja, joita voimme etsiä ja löytää (overdetecting). Suru ei ole sairaus vaan luonnollinen reaktio menetykseen (DSM-V) ja ihmisen ruumiin ominaisuuksiin kuuluu kulua käytössä (ICD-10). Kun olemme luoneet diagnoosin, niin sen ympärille rakennamme menetelmiä erotella näitä elämänkulussa koettavia ja havaittavia asioita eri luokkiinsa. On vakavaa mielipahaa, keskivakavaa mielipahaa ja lievää mielipahaa. Luomme mittareita ja diagnoosivälineitä ja käytämme niitä innolla (overdiagnosing). Kun sitten löydämme jotain, niin sehän on pakko hoitaa ja sorrumme ylihoitoon (overtreatment). Kun ylidiagnosoitu aiemmin terve ihminen saa keksityn taudin ylihoidosta haitan, niin sitten hoidamme haitan aiheuttamaa aitoa kipua ja vaivaa.

Miten tässä näin kävi? Olemmehan koulutettuja tekemään ihmiselle hyvää ja suojelemaan terveyttä. Syyt ovat inhimilliset, olemme kaikki ihmisiä. Ihmislaji luokittelee saadakseen maailmaan tolkkua. Luomme itsellemme hallinnantunnetta luokittelemalla asioita näennäiseen järjestykseen.  Olemme kehitelleet eläinluokat, kivilajit tai alkuaineluokat. Kun sairaus voidaan luokitella johonkin lokeroon: tiedämme mistä on kysymys. Se voi antaa syyn oireille ja vapauttaa sosiaalisesta leimasta: en ole laiska vaan minulla on sairaus.  Sillä on silti varjonsa. Se voi passivoida tai leimata. Diagnoosin taakse voi piiloutua tai piilottaa. Se on ammattilaisen vallankäyttöä. Diagnoosi ei hoida meitä.

Lääkärin yksi tapa hallita epävarmuutta on ICD-järjestelmä. Kun aloitin lääkärinä, ICD-kirja oli noin 150 sivuinen punainen opas ja nyt se on tuhansien sivujen mammuttimainen tietokanta, jossa erotellaan erikseen alligaattorin ja krokotiilin purema omaksi diagnoosikseen. Olemalla näennäisen tarkka diagnoosissa, minulla on tunne, että teen laadukasta työtä. Noudatan minulle annettua velvollisuutta toimia tieteellisesti ja tarkasti tarjoamalla potilaalle mahdollisimman tarkan diagnoosin. Varsin harvoin potilaan hoidon laadun kannalta on olennaista päästä nippelitasolle ja silloinkin sen koodaaminen sisältää suuret virhemarginaalit.

Ylidiagnosointi syntyy epävarmuudesta. Kansalainen haluaa tietää ja ammattilaisella on uusia kivoja värkkejä tuottaa tietoa potilaastaan. Kun kerran voimme kuvata magneetilla rasitusvammaa, niin miksi jättää se tekemättä. Hoito kyllä ihan sama, mutta tiedämme mitä hoidamme. Pulmia on useita. Kun tutkitaan kuvantamisella tai verikokein seulonnalla terveitä ihmisiä, niin löydetään sairauksia, joita ei muutoin olisi löydetty tai löydöksellä ei ole merkitystä. Tietoa alaselän luuston muutoksesta ei voi ottaa pois ihmiseltä ja sen jälkeen oireet voidaan selittää muutoksella eikä istumatyön ja liikunnan puutteella. Löydökseen on helpompi määrätä laboratorio tai kuvantamisen jatkotutkimuksia ja lääkkeitä.

Tutkimusmenetelmämme ovat epätarkempia kuin uskomme. Biologinen vaihtelu yksilön kohdalla on suurta ja peräkkäiset mittaukset vaihtelevat samallakin potilaalla 5-25 % välillä. Mittausajankohta vaikuttaa. Verenpainearvot ovat korkeampia iltaisin kuin aamuisin, vastaavasti talvella  korkeampia kuin kesällä. Mittausarvojen rajat eivät ole välttämättä vain normaaleja tai poikkeavia vaan ne on luotu tilastollisin mallein ja/tai sovittu asiantuntijoiden kesken. Tiedämme, että kolesterolitaso nousee keski-iän jälkeen keskimäärin 0,5-1 % vuodessa, joten toistomittauksiin voi varautua 5-10 vuoden välein. Lääkitystä syödään kuolemanriskin pienentämiseen, ei laboratorioarvojen laskemiseksi ja osa saa lääkkeestä vain haitat.

Terveydenhuollon raha ei ole rajaton. Ylidiagnostiikka on rahan siirtämistä sairailta terveille. Mitä enemmän teemme valikoimattomia tutkimuksia varmuuden vuoksi, sitä enemmän käytämme rahaa niihin ja niiden jälkipyykin setvimiseen. Ennaltaehkäisy on järkevää, mutta silloin sen tulee perustua tieteelliseen näyttöön vaikutuksesta suuren joukon terveyteen. Se, että joku hyötyy, ei ole riittävä peruste. Terveysongelmiemme alkutekijöitä ovat edelleen ravitsemus, liikkuminen ja päihteet. Rahaa kannattaa käyttää madaltamaan kynnystä arjen terveempiin valintoihin ja tekoihin. Siinä ei tarvita edes lääketiedettä.

Ylihoitaminen on helppo ymmärtää. Lääkärin ammattiin hakeutuu ihmisiä, joilla on sisäinen halu auttaa toisia ihmisiä. On paljon vaikeampi kysyä potilaalta ja itseltään: ”Mitä jos en tekisi mitään?”. Kirurgian professori opetti aikanaan, että hän voi opettaa kenet vain leikkaamaan, mutta vain hänellä menee vuosia opettaa se, milloin ei saa leikata. Vaikeinta on kertoa se potilaalle. Pettymyksen tuottaminen ei ammattilaiselle helppoa. Haluamme antaa edes jotain toivoa tai siirtää sitä pettymyksen hetkeä tuonnemmas. Hyväksymme lääkäreinä heikosti tehtyjä tutkimuksia hoitomme perustaksi, jos niissä annetaan pieni mahdollisuus parantumiseen tai hyötyyn. Samalla unohdamme biologisen tosiasian lääkkeen vaikutuksesta: jos sillä on vaikutus, niin se on sekä hyödyksi, että haitaksi. Sama koskee toimenpiteitä. Haitatonta lääkettä tai leikkausta ei ole, kyse on aineen vaikutusmekanismista ja annoksesta tai toimenpiteen laadusta ja tekijästä.

Olemme medikalisaation suossa yhdessä: kansalaiset ja lääkärit. Voimme yhdessä edellyttää terveydenhuollon tutkimuksilta, diagnooseilta ja hoidolta perusteita, joista suurimman osan tulee pohjautua tieteelliseen tutkimusnäyttöön.  Minusta voisimme ottaa potilaan mukaan antamaan meille arjen palautetta hoidosta. Malli löytyy kodinkoneliikkeestä. Imurin ostajana minulta kysyttiin vuoden kuluttua, miten imurini toimii ja olenko siihen tyytyväinen. Leikkauksen jälkeen selvitetään kiinnostaa vain, että olenko elossa tilastoissa. Ottamalla potilaat aidosti toimijoiksi saisimme ehkä tietoa hoitojen vaikutuksista, haitoista ja vaikutuksista nopeammin kuin odottamalla haittarekisterien koosteita. Elämän rypyissä huolenpito ja välittäminen voi tapahtua ihan ilman diagnoosia.

 

Kirjoituksen taustalla on Too much medicine -seminaari, joka käsitteli yllä olevia aiheita Helsingissä elokuussa 2018. Erityisesti professori James McGormackin podcasteihin kannattaa tutustua Tästä linkkiin

 

Nirppalive, leppoistamaton luontokanava

Kaupunkien perusrakenteita, tien rakenteita, vesi- ja lämpöputkia, korjataan Suomessa kesäisin, ymmärrettävästi. Kaupunkien keskustat muuttuvat kaivaustyömaiksi, kapeiksi poikkeusreiteiksi ja nutiseviksi sepelipoluksi. Päivittäinkin muuttuvat reitit aiheuttavat päänvaivaa. Autolijoiden aggressivisuus nousee suorassa suhteessa ruuhkajonon pituuteen. Pyöräilijällä ja kävelijällä menee hermot toisiinsa ja yhdessä remontteihin.2014-09-05 18.14.14

Teiden kaivannot aiheuttavat suurinta kiusaa siellä missä kuljemme suurina joukkoina. Työntekijät saavat kokea kiukkuista huutelua, huomautuksia ja vähintäänkin mulkoilua. Työt alkavat aamuvarhaisella ja työmatkalaisten ruuhka-aikaan työmailla voi olla hyvin ansaittu kahvitauko. Työn tekeminenkin voi olla vaikeaa, kun emme noudatakaan annettuja reittejä vaan poukkoilemme keskelle työmaata.

Seurasin yhden kiireisen risteyksen kaaosta liikennevaloja odotellessa. Se oli melkoinen näytös. Se olikin melkoinen nirppailijoiden kokoontumisajo. Jalankulkijat mutisivat pyöräilijöille, pyöräilijät toisilleen, molemmat puivat nyrkkiä autoilijoille, joista sitten osa näytti sormien vilautteluosaamistaan. Liikennevaloja korvannut liikenteen ohjaaja sai varoa niin autoja, pyöriä kuin jalankulkijoita, jotka jättivät huomioimatta ohjaajan kiellot. Aina joku ajatteli ehtivänsä livahtaa autojonon edestä tai autoilija jalankulkijoiden välistä.

Kaikki eivät pääse kokemaan kesäkaupunkilaisten parhaita kokemuksia. Siksi ehdotankin luontokokemuskameroiden vastapainoksi kaupunkikokemuskameroita. Pahimpiin teiden kaivantojen läheisyyteen asetetaan livekamera kuvaamaan kaaosta. Näin tarjoutuu mahdollisuus seurata livenä kaupunkilaisten ja tieremonttien kohtaamisia. Nirppalivestä voisi seurata sitä, miten me arvostamme katujemme kunnostajia, lämpöputkien asentajia tai raitiolinjojen rakentajia. Tietenkin häiritsemättä itse kohteita, kuten luontokameroissakin.

Näkyväksi tekeminen on ensimmäinen askel muutoksessa. Nirppaliveä katselemalla voimme oppia, miltä nirppailumme näyttää ja mitä siitä seuraa. Toisaalta se voisi avata kaupunkien suunnittelijoille sitä todellisuutta, jota huonosti suunnitellut remontit aiheuttavat. Vaikka kolme kuukautta tuntuu suunnittelijan pöydällä lyhyeltä ajalta, niin arjessa lastenrattaiden puskeminen sepelissä muutamia viikkojakin tuntuu ikuisuudelta. Nirppaliveä seuraamalla ehkäpä seuraava katuremontti alkaakin suunnittelemalla jalankulkijoille ja pyöräilijöille turvalliset reitit ennen kuin katu kaivetaan auki.

Nirppalive-lähetyksille löytyy varmasti muitakin kaupunkikokemuksen elämyskohteita, sillä nirpat eivät ole harvinaisia, toisin kuin Saimaan norpat.

Millerin pyramidin huipulla saa tuulettaa

Juice Leskisen laulussa lauletaan: ”Ne, jotka osaa, ne tekee mitä vaan. Jotka ei, ryhtyy opettamaan.” Teini-ikäisen psyykeen lause kilahti kivasti ja se auttoi kestämään opettajia kohtaan tuntemaa pelonsekaista tunnetta. Opettajaksi ajautuvat Leskistä mukaillen siis vain osaamisessaan keskinkertaiset wanna-be-asiantuntijat.

Processed with VSCOcam with c1 preset
Processed with VSCOcam with c1 preset

Opetan harvakseltaan ja lähinnä ammattilaisia. Pidän itseäni kohtalaisena asiantuntijana niissä asioissa, joita opetan. Olen pohtinut, onko osaamiseni sen väärti, että voisin opettaa muita. Pohdinnassani on ollut apuna Millerin pyramidi, joka on osaamisen kertymistä kuvaava kaavio. Siinä pohjalla lukee ”tietää” (knows), sen päällä ”tietää miten” (knows how), sitten voi ”näyttää mitä ja miten osaa” (shows how) ja lopuksi homman sitten tekee (does). Tutkijat ovat esittäneet uusia palikoita pyramidiin niin, että tietoa edeltää tarve saada tietoa lisää eli nöyrä ymmärrys jatkuvan oppimisen tarpeesta (knows about). Pyramidin huipun muodostaisi asiantuntijuus (Integrated into identity), jossa osaamiseen sulautuvat omat arvot ja kokemukset.

Opettaminen on oman osaamisen, tietojen, taitojen ja näkemysten, jakamista toiselle ihmiselle. Se edellyttää ensiksi asiantuntijuuden jossain tietosisältökokonaisuudessa tai hankitut ja osoitetut taidot. Se on vasta lähtökohta. Tiedot ja taidot eivät siirry toiselle millään taikatempulla vaan ne opetetaan. Tarvitaan osaamista opettamisesta ja kykyä käyttää näitä menetelmiä tarkoituksenmukaisesti. Haavan ompelua ei opi luennoilla, tilastomatematiikkaa ilman laskemista eikä ryhmässä työskentelemistä ilman harjoittelua. Opettamaan voi toki vain ryhtyä, mutta muiden oppimista siitä ei aina seuraa.

Opetusmenetelmät ovat muutoksessa. Nyt puhutaan sulautuvasta oppimisesta (blended learning), jossa yhdistetään erilaisia menetelmiä oppijalle mukavaksi kokonaisuudeksi. Mukana voi olla verkko-oppimista, ilmiöoppimista, luentoja, käsillä tekemistä ja itse tehtävää pohdintaa. Opetettaessa tarvitaan aivan uutta osaamista aiemman lisäksi: tietotekniikan hyödyntämistä, palautteen antamisen keinoja ja ryhmäyttämistä. Millerin pyramidin huipulle kiivettäessä joutuu kokeilemaan, harhailemaan ja onnistumaan opettamisessaan. Opettamisen oppiminen on riskin ottamista.

Opettaminen haastaa opettavan käsityksen sen hetkisestä osaamisesta. Vaikka tuntee asian sisällön hyvin, niin miettiessään olennaisia asioita tiiviiseen muotoon, huomaa väistämättä uutta tiedontarvetta. Opettaminen opettaa. Jokainen luennon valmistelu alkaa Millerin pyramidin pohjalta: mitä minun pitäisi tietää tästä aiheesta. Sitä seuraa usein tietokantahaku (esim. Pub Med) tai kirjan selaaminen ja heti löytyy luettavaa valmistelutyöhön. Sitten se uusi tieto linkittyy aiempaan osaamiseen eli tapahtuu omaa oppimista. Sitä tietää tietävänsä ja silti tietää tietonsa rajalliseksi.

”Ne, jotka osaa tekee mitä vaan.”  Juuri he itseasiassa ryhtyvät opettamaan. He seisovat Millerin pyramidin huipulla tiedoissaan, taidoissaan ja näkemyksessään ja opettamisen osaamisessaan. Opettajalla on kaksinkertainen osaaminen: tiedollinen ja pedagoginen. Juice oli väärässä. Opettajat osaavat, eivät he ole siirtyneet opettamaan taitojen puutteen takia, päinvastoin. Millerin pyramidin huipulla voi huoletta tuulettaa!

Millerin alkuperäinen julkaisu tästä

Ps. Kiitos kaikille opettajille kaikilla koulutuksen asteille ja Hangosta Ivaloon!

 

Ping-pong-tehokkuus

Oletko istunut kokouksessa, jossa iso osa naputtelee jotain joko tietokoneelle tai

Processed with VSCOcam with a6 preset
Processed with VSCOcam with a6 preset

puhelimeensa? Mitä ihmettä he tekevät? Koska olen itsekin sortunut olemaan vain paikalla enkä kuitenkaan läsnä, taidan tietää. He lukevat sähköpostejaan ja laittavat niihin pika-pikaa kommentteja. Heidän työtoverinsa saavat kryptisiä viestejä: ”asap ok joo tai ok, sopii, katso kohta 5”. Vastaanottaja ihmettelee, kun suoraan kysymykseen kahden vaihtoehdon välillä ei saa nyt tolkkua eikä viestissä ollut kohtaa viisi.

Olen nimennyt tämän toimintatavan ping-pong-tehokkuudeksi. Näpäytän puhelimen viestin ja hätäisesti luen sen läpi. Kun kirjoitan siihen jotain ja lähetän sen takaisin, minulla on sellainen tunne, että olen tehnyt jotakin. Usein olenkin, nimittäin tuhlannut omaa aikaani ja varsinkin lähettäjän aikaa. Erityisen kalliita ovat viestini, jotka menevät suurelle jakelulle. Tehottomuuteni kertautuu vastaanottajien lukumäärällä.

Yleensä joudun palaamaan viestiin ja miettimään, mitä toimia se edellyttää ja kenelle tieto pitäisi välittää. Monia asioita ei voi hoitaa yhdellä kertaa vaan tietoa pitää kerätä. Sähköpostien hoitelua kokouksissa häiritsee kokous. En pysty todellisuudessa keskittymään kumpaankaan kunnolla ja tehokkuuteni mitätöityy kahteen kertaan. Onnistun näyttämään kokouksessa välinpitämättömältä ja epäkohteliaalta. Vastaukseni taas sisältävät tyhjiä lauseita kuten: ”Tässä on nyt tehty hienoa työtä, sen merkitys kyllä on suuri” tai ”Palaan tähän, hyvältä näyttää”.  Miksi siis en vain malta mieltäni ja hoida asiaa myöhemmin ajatuksen kanssa? Ehkä kokous sujuisi joutuisammin, kun siinä ei tarvitsisi kerrata asioita henkisesti poissaoleville. Ping-pong-tehokas on ding-dong-kokoustaja.

Miksi siis toimimme näin? Tärkeys houkuttaa. Kun minulle oikein on laitettu sähköpostia ja sitä on paljon, niin tunnen oloni merkittäväksi. Minulta odotetaan vastausta, jolla on merkitys. Tyhjä sähköpostilaatikko tuntuu hylkäykseltä, liian täysi ahdistaa, joten siivoilemalla sitä pitkin päivää, tasapaino säilyy. Useat asiat on laitettu vain tiedoksi, mutta sähköpostissa usein tulee laitettua kaikki vastaanottajat samaan kenttään. Sähköpostiohjelma voisi muuttaa viestin eri väriseksi, jos olen vain valittu kenttään ”kopio”. Voisin jo lähtökohtaisesti tarkastella niitä viestejä rennosti.

Sähköposti tuntuu joskus dialogilta. Keskustellessamme vuoro vaihtuu sekunneissa, minuuteissa.  Vastavuoroisuuden aikajänne sähköisissä välineissä aikayksikkö on vuorokausi tai enemmän. Siksi kiire vastaamiseen tuntuu erikoiselta. Jos tieto on saatava heti, niin henkilölle voi soittaa tai laittaa tekstiviestin tai somen kautta viestin. Sähköposti viestii nykyisin hitautta, ei nopeutta. Onneksi sentään on takana ne ajat, kun joku soitti heti perään ja kysyi, olenko ehtinyt avata hänen sähköpostinsa.

Ping-pong-tehokkuudesta luopuminen ei ole helppoa. Kiireen tunne on tuttua ja turvallista.  Vanhat tavat istuvat lujassa. Arjen pienet muutokset vaativat itsekuria ja työtä. Kokouksista, joissa näprätään tietokonetta tai puhelinta, on luovuttava ensimmäisenä. Ehkä sen kokouksen asian voi hoitaa vaikkapa sähköpostilla tai keskustelualustalla. Niin ei sidota viittä ihmistä seuraamaan kuudennen sähköpostin näpräämistä. Toki kokouskahvit jäävät nauttimatta, mutta vastaavasti työaikaa syntyy monelle ihmiselle lisää. Ne voi sitten käyttää sosiaalisen pääoman luomiseen työyhteisössä eli yhteisiin kahvihetkiin.

Kokousten kustannuksia voi laskea huvikseen vaikkapa ilmaisessa laskurissa 

Onko sijoittamisella ja enkelihoidolla jotain yhteistä?

HS:n huhtikuun 2018 kuukausiliite kertoi enkelihoidoista. Hoitojen pääasiallinen 2015-06-09 08.04.36vaikuttava asia on usko. Ihmisen, joka antaa hoitoa, pitää uskoa enkeleiden olevan olemassa. Hänen on oltava varman oloinen ja kerrottava yksityiskohtia enkeleiden olemuksesta, teoista ja voimista. Hän tietää ja tuntee enkelit. Enkeleissä on ikuinen, henkinen kasvu. Heidät on perehdytetty enkelien saloihin. Heidät on valittu ja koulutettu. Heille on annettu diplomit. Työstään he peritään rahaa.

Hoidon kohteenkin pitää uskoa, että enkelit voivat vaikuttaa ihmisen elämään. Ihmisen tulee enkelihoitoon mukanaan toive paremmasta. Hänellä on huoli, tarve tai kipu. Hoidon toivotaan lisäävään onnistumisia arjessa, terveyttä ja onnellisuutta. Ne ovat meille kaikille yhteisiä tavoitteita. Hoitoihin antautuminen tuntuu hyvältä ratkaisulta, kun tulee kuulluksi. Ratkaisukin on yksinkertainen: usko. Hän on valmis sijoittamaan siihen rahaa.

Luin jutun heti sen ilmestyttyä. Samana iltana televisiossa esitettiin vuoden 2008 pörssiromahdukseen johtanutta kehitystä kuvaava elokuva Big Short. Elokuvassa pörssimeklarit ja pankinjohtajat kiihdyttävät taloutta yhä suurempien voittojen toivossa. He uskoivat taloudellisen kasvun olevan ikuista. He olivat siitä varmoja ja vakuuttivat toisiaan ja asiakkaitaan ikuisesta kasvusta. He olivat oppineet puhumaan talouden salakieltä, antamaan yksityiskohtia ennusteista ja tuotoista. He olivat luoneet mutkikkaita johdannaisia, joiden sisällöstä eivät ymmärtäneet. Heidät oli perehdytetty sijoittajien saloihin. Heidät oli valittu ja koulutettu. Heille oli annettu diplomit. He perivät työstään rahaa.

Sijoittajien oli tärkeä uskoa, että talouden kasvu on ikuista. He uskoivat, että taloudellinen menestys vaikutta heidän elämäänsä. Tuotot tuovat toiveen paremmasta. Kun arjessa on huolta, tarpeita ja kipua, niin taloudellinen turva ja menestys tuntuvat hyvältä. Sijoittamisten onnistuminen tuo hyvää tunnetta ja onnellisuutta. Sijoitusneuvojan puheisiin tuntuu hyvältä luottaa, kun tuntee arvostusta. Ratkaisu on yksinkertainen: sijoita. Näin raha liikkuu.

Elokuvassa uskomuksen sisäistänyt rahoitusmaailma kaatuu omaan sokeuteensa. Syy on siinä, että rahan arvo sopimuksena syntyy työstä ja tavaroista. Raha on vaihdannainen eikä itsenäinen asia. Kun talot, tavarat ja palvelut menettivät yliarvostuksensa, niin yritysten arvo laski. Niiden tulevaisuuden tuottojen arvio eli osakkeiden arvo romahti. Samalla osakkeista luotujen mutkikkaiden johdannaisten kauppa kiihdytti romahdusta. Usko esti näkemästä kokeneita, pitkälle koulutettuja ammattilaisia, mitä oli tapahtumassa. Ne, jotka näkivät, pelastautuivat ajoissa varakkaina. Kansa maksoi laskut asuntohuutokauppoina, työttömyytenä ja veroina.

Enkelihoidot eivät romahduta kansantaloutta. Niiden haitat varmasti vähäiset, jos ihminen ei jätä hoitamatta vakavaa sairautta tai arjen talous ei koe haittoja hoidon maksuista. Esimerkit vain kuvaavat, miten tärkeä uskominen on ihmiselle. Me kaikki uskomme johonkin, ainakin hetkellisesti.

Emme ole uskomusvapaita vaan itsekin uskon tieteelliseen maailmankuvaan. Minun uskoni on, että ihmisen toiminta nimeltä tiede tieto synnyttää tietoa ja tietämättömyyttä yhtä aikaa. Ratkaisemalla maailman ja maailmankaikkeuden kysymyksiä löydämme uusia kysymyksiä ratkottaviksi. Siksi en usko enkeleihin, enkä usko myöskään ikuiseen talouskasvuun tavoitteena. Voin olla väärässä, sekin sisältyy tieteelliseen maailmankuvaani.

Kuukausiliite osoitteesta hs.fi

Elokuvasta https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Big_Short

Sotea saippuasarjatyyliin – in the next episode

Muistat ehkä amerikkalaisen komediasarjan Kupla (orig. Soap), jonka alussa kerrattiin  IMG_4648edellisen jakson tapahtumat. Ohjelmassa tapahtui hullunkurisia kiemuroita ja lopuksi tehtiin yhtä hulluja kysymyksiä seuraavien jaksojen tapahtumista. Sarja tuli mieleeni, kun kuuntelin eduskunnan kyselytunnin keskustelua.

Tähän mennessä tapahtunutta. Viisi hallitusta on laatinut pelastussuunnitelman suomalaisen terveydenhuollon korjaamiseksi. Terveydenhuolto on henkitoreissaan ja tähän mennessä rikki ovat olleet muun muassa rahoitusjärjestelmä, päätöksenteko, hallintosysteemi, lääkekorvausjärjestelmä, järjestämisvastuut, moniammatillisuus, palveluintegraation, potilastietojärjestelmät, kustannusrakenne, kunnallispolitiikka, väestöpohja, ja väestökin on väärän ikäistä.

Edellisessä jaksossa hallitus perui osan ehdotuksistaan perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen, mutta laati uusia ehdotuksia hylättyjen tilalle. Sitten Lapin seudun kunta toteutti julkisesti tiedossa olleen suunnitelmansa ja sairaalalaitoksen yksityistäminen otti takapakkia. Hallitus kasasi uuden paperinivaskan ja pisti sen pikapostina eduskuntaan. Yksi hallituspuolueen kansanedustaja luki ehdotuksen ajatuksella ja olikin yllättäen eri mieltä hallituksen kanssa. Sitten suuri eteläsuomalainen kaupunki sai hepulit.  Miten nyt käy? Saako hallitus edes omiltaan tukea? Miten sinertävät kestävät kaiken jännityksen, jos ministerikyydit päättyvät ennen aikojaan? Saako joku avustaja taas takakonttikyytiä? Millaisin gallupein edetään päätöksenteossa? Saako oppositio lainkaan ääntään kuuluviin?  Näihin saat vastauksen seuraavassa episodissa, katso siis – Sote- saippuaa.

Jakson aikana nähdään runsaasti puhetta asiasta ja asian vierestä. Uhkakuvia maalaillaan kannattajien ja vastustajien taholta. Kansakunnan elinehto tulee olemaan vahvat maakunnat ja kansalaisten vapaus. Toisaalta Suomi tulee kaatumaan maakuntiin ja valinnanvapauteen. Kustannuksia tullaan säästämään tai ainakin kustannuskehitystä hillitsemään. Sitten käykin ilmi, että säästöjä ei ehkä tulekaan vaan lisäkustannuksia. Syyllisiksi todetaan terveydenhuollon tuhlailevat ammattilaiset, digitalisaatio ja huonon johtaminen. Sydäntä särkeviä tarinoita Pihtiputaan mummoista ja Inarin koululaisten hammastarkastuksista alkaa kertyä mediaan. Talvisodan henki kaivetaan naftaliinista.

Seuraavassa jaksossa selviää saadaanko avoterveydenhuoltoon järjellinen  toimintaa säätelevä lainsäädäntö?  Miten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja terveysneuvonta järjestetään? Millaisia palveluja on tarjolla verkossa ja puhelimessa ja sovelluksissa? Miten ensineuvopalvelut järjestetään? Onko lasten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto osa avopalveluita vai liikelaitosten toimintaa? Kuka rokottaa ja kenet? Onko odottavan perheen suun terveydenhuollon palveluja tarjolla? Mitä on neuvolan perhetyö? Kuka huolehtii  lasten ja koululaisten terveystarkastukset ja terveysneuvonnan? Mitä tapahtuu nuorten hyvinvointiasemille? Mistä saa apua ehkäisyn pulmiin? Kuka hoitaa kutsunnat ja kirjoittaa nuorten terveystodistukset?

Mistä saa ennaltaehkäisevää neuvontaa ravitsemuksen, liikunnan ja päihteiden kanssa? Miten ikääntyvien ennaltaehkäisevä terveydenhuolto hoituu? Missä kausirokotteet pistetään? Millaisin keinoin hoidon tarpeen arviointi tehdään ja millaisin kriteerein? Riittääkö nyt kaikille kiireettömiä avovastaanottoja?  Missä lasten infektiot hoidetaan? Missä vainajat todetaan kuolleiksi ja missä heitä säilytetään? Kenen vastuulla on saattohoito? Miten kotisairaala organisaoidaan? Kenen on kirjoitettava todistuksia ja kenelle ja miksi? Millaisia terveystarkastuksia on tarjolla? Kuka arvio ajokykyä tai aselupaa?

Mitä diagnostisia tutkimuksia on pakko tarjota ja mihin aikaan? Missä päivystetään? Mitä hoitotarvikkeita jaetaan, kenelle ja miksi? Mitä saa tuottaa ostopalveluina ja mitä on tuotettava itse? Millaisia fysioterapeuttisia palveluita on oltavasaatavilla? Kuka kilpailuttaa apuvälineet? Kuka päättää niiden myöntämisestä? Kuka korjaa apuvälineet? Miten puhe- ja toimintaterapia järjestyy osana avopalveluita? Onko ravitsemusterapiapalveluita oltava tarjolla ja kenelle? Millaista lääkehuollon arviointia tehdään ja onko tarjolla farmaseuttista neuvontaa? Miten välineet huolletaan?

Mitä erityisryhmiä on huomioitava?  Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, korvaushoitoa saavat, osatyökykyiset,  pakolaiset? Missä ovat vammaisten terveyspalvelut, mielenterveyspalvelut ja päihdepalvelut? Onko enää erityistä tukea tarvitsevien perheiden palveluja? Onko terveyskeskuksella yhteistyötä sosiaalipalvelujen kanssa? Kuka organisoi yrittäjien työterveyshuollon? Kenelle ohjataan pyynnöt, kyselyt, muistutukset ja kantelut? Kuka antaa poliisille annettava virka-apua? Kuka on ympäristöterveydenhuollon kumppani? Missä arvioidaan väestön terveyspalvelujen tarve? Millainen kehittämisvastuu avopalveluilla on? Kuka kouluttaa seuraavan sukupolven ammattilaiset? Vai saako kuka vaan kouluttaa ketä vaan ja miten vaan? Kenellä on raportointi vastuu ja minne? Mikä kaikki unohtuu huomioida kiireessä?

Saippuakomedia Kuplassa luvattiin lopuksi, että näihin ja moniin muihin kysymyksiin, saamme vastauksen seuraavassa episodissa. Toivottavasti saamme vastaukset näihin kysymyksiin aivan seuraavassa episodissa. Tai käytännön arkea pyörittävää voi pelottaa.

Ps. Kysymykset perustuvat terveyskeskuksen nykyisiin tehtäviin, jotka perustuvat noin 50 eri lakiin, joista johdetaan terveyskeskuksen tehtävät. Kansainvälisesti terveyskeskus-konseptia pidetään onnistuneena ideana, mutta ilmeisen aliresursoinnin takia konseptin kehitys jäi jälkeen jo 1990-luvun alussa. Uudistus tarvitaan, siitä ei ole epäilystä.

Tästä linkki Soap-sarjan tietoihin

Koulutusammattilaisten kiireiset diat estävät oppimisen

Istun kansainvälisen lääkärien koulutukseen keskittyvän kongressin suuressa IMG_4533luentosalissa. Puhuja on oman alansa palkittu huippu. Hän pitänyt satoja vastaavia esityksiä. Istun salin keskiosassa. Puhuja selvittää lääkärin työn arvioinnin kriteereitä oman tutkimuksensa perusteella. Hän kertoo, että hänellä on tässä kiireinen dia, ”a busy slide”. Tihrustan salin keskiosassa kalvoja, joille on survottu taulukko tieteellisestä julkaisusta ja virkistävä liikkuva nuoli. Puhuja kertoo, miten emme näe väsyä enkä jaksaisi seurata puhetta, vaikka olen motivoitunut aiheeseen. Miksi näin?

Me oppimisemme rajautuu työmuistimme varaan.  Yksinkertaistan nyt rajusti. Aivomme pitkäkestoisessa muistissa meillä on valtava määrä tavaraa, kuten tunnemuistoja, tietoa, havaintoja ja kokonaisuuksia. Teemme jatkuvasti havaintoja aivojen monella kanavalla yhtä aikaa, kun näköaisti tuo kuvia ja liikettä, kuuloaisti puhetta ja kohinaa sekä tuntoaisti tilatietoa ja joskus hajuaisti vaikkapa pullan tuoksua. Ne kaikki pyrkivät saman suppilon, työmuistimme kautta tallentumaan pitkäkestoiseen muistiin. Jotta pääsisimme hyvään rajallisen työmuistin hyötysuhteeseen, tulisi eri kanavilta tulevien tietojen liikkua samaan suuntaan yhtäaikaisesti, olla koherentteja. Jos puhuja kertoo kokemuksiaan lääkärien arvioinnista ja näkökentässä on valtava tekstimassa, ne kilpailevat samasta suppilosta. Syntyy epäkoherenssia ja aivomme käyttävät osan kapasiteetistaan ristiriidan selvittelyyn: kumpaan keskityn?

Esityksessä kuvalla tulisi olla puheen viestiä vahvistava vaikutus. Kuvan tehtävä on täydentää ja vahvistaa oppimisjälkeä. Jos sana ja kuva eivät noudata tätä periaatetta, syntyy häiriö tiedon jatkumoon. Liikkuva kuva on erityisen hankala.  Sen voima on suuri. Kongressissa puhuja käytti kuuluisaa Tacoma-sillan sortumista esimerkkinä terveydenhuollon ja lääkärikoulutuksen tilasta. Sillan sortuessa sille jää auto ja koira. Juutuin miettimään, miten sen koiran kävi ja miksi sitä ei kutsuttu pois. Sillalla oli auto ja sen merkitys ihmetytti. Minulta menikin muutama minuutti esityksestä ohi, kun tunnetila esti tietoa pääsemään läpi tietoisuuteeni. Liikkuvan kuvan aikana ei voi puhua ja se tulee huolella kytkeä ideaan, johon palaa myöhemmin. Puhuja ei varsinaisesti jatkanut esitystä sillasta sen enempää, joten sen merkitys kokonaisuudelle jäi epäselväksi.

Kulttuuriset vinkit ja kokonaisuuksiin tai käsitteisiin sitominen auttavat kuulijaa. Kuulija voi käyttää merkityksellistä rakennetta uuden tietomöykyn omaksumiseen ja aiempaan tietoon liittämiseen. Asiakokonaisuuteen liittäminen, kontektualisointi kannattaa tehdä heti alussa. Kansainvälisen yleisön kanssa tässä voi hyvin epäonnistuakin. Eräässä kongressissa muslimimaassa amerikkalainen puhuja käytti mahdottomista asioista esimerkkinä sikojen lentämistä (if pigs could fly). Hän näytti videon, jossa sika lentää. Kylmä hiljaisuus salissa paljasti pilalle menneen kontekstualisoinnin. Koettu loukkaus taisi estää monien tiedonsiirtoa. Viitekehys, ympäristö tai ajanjakso kannattaa kuvata yhdellä havainnollisella, neutraalilla kuvalla.

Koulutuksen ammattilaisten olettaisi osaavan tehdä selkeitä esityksiä vaan eipä näin ole. Se lohduttakoon kaikkia esityksen diojen kanssa tuskailevia. Kongressin työpajassa sain yksinkertaiset opit. Täyteen tuupatut diat ovat puhujaa varten, eivät kuulijaa.  Puhuja on asiansa osaaja ja osaa kertoa ilmankin, tekstimassa on tehoa vievä turha turvatekijä. Tee diat ensin ja siirrä kaikki teksti sitten muistiinpanokenttään. Poimi muistiinpanoista sitten 1-4 keskeistä sanaa tai mieti mikä kuva tukee viestiäsi. Kuvatekstejä ei tarvita vaan kerro mitä kuvassa on. Korosta tärkeitä asioita sanottamalla ja toistamalla. Muista pitää kuvan ja äänen älyllinen ja tavoitteellinen yhteys. Silmät voittavat korvat yleensä, liikkuva kuva voittaa aina kaiken.  Musiikki vie puheelta voiman. Hyvän esityksen tekeminen on kova työ, varsinkin, kun luopuminen on vaikeaa. Vähemmän on enemmän.

Osallistuin Ottawa-konferenssissa 2018 inspiroivaan Dr. Briseida Meman työpajaan:Using multi-media in light of how human mind works.

Tacoma bridge https://www.youtube.com/watch?v=lXyG68_caV4

Lisää aiheesta tästä

 

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑