Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

Kirjoittaja

krpatja

Nirppalive, leppoistamaton luontokanava

Kaupunkien perusrakenteita, tien rakenteita, vesi- ja lämpöputkia, korjataan Suomessa kesäisin, ymmärrettävästi. Kaupunkien keskustat muuttuvat kaivaustyömaiksi, kapeiksi poikkeusreiteiksi ja nutiseviksi sepelipoluksi. Päivittäinkin muuttuvat reitit aiheuttavat päänvaivaa. Autolijoiden aggressivisuus nousee suorassa suhteessa ruuhkajonon pituuteen. Pyöräilijällä ja kävelijällä menee hermot toisiinsa ja yhdessä remontteihin.2014-09-05 18.14.14

Teiden kaivannot aiheuttavat suurinta kiusaa siellä missä kuljemme suurina joukkoina. Työntekijät saavat kokea kiukkuista huutelua, huomautuksia ja vähintäänkin mulkoilua. Työt alkavat aamuvarhaisella ja työmatkalaisten ruuhka-aikaan työmailla voi olla hyvin ansaittu kahvitauko. Työn tekeminenkin voi olla vaikeaa, kun emme noudatakaan annettuja reittejä vaan poukkoilemme keskelle työmaata.

Seurasin yhden kiireisen risteyksen kaaosta liikennevaloja odotellessa. Se oli melkoinen näytös. Se olikin melkoinen nirppailijoiden kokoontumisajo. Jalankulkijat mutisivat pyöräilijöille, pyöräilijät toisilleen, molemmat puivat nyrkkiä autoilijoille, joista sitten osa näytti sormien vilautteluosaamistaan. Liikennevaloja korvannut liikenteen ohjaaja sai varoa niin autoja, pyöriä kuin jalankulkijoita, jotka jättivät huomioimatta ohjaajan kiellot. Aina joku ajatteli ehtivänsä livahtaa autojonon edestä tai autoilija jalankulkijoiden välistä.

Kaikki eivät pääse kokemaan kesäkaupunkilaisten parhaita kokemuksia. Siksi ehdotankin luontokokemuskameroiden vastapainoksi kaupunkikokemuskameroita. Pahimpiin teiden kaivantojen läheisyyteen asetetaan livekamera kuvaamaan kaaosta. Näin tarjoutuu mahdollisuus seurata livenä kaupunkilaisten ja tieremonttien kohtaamisia. Nirppalivestä voisi seurata sitä, miten me arvostamme katujemme kunnostajia, lämpöputkien asentajia tai raitiolinjojen rakentajia. Tietenkin häiritsemättä itse kohteita, kuten luontokameroissakin.

Näkyväksi tekeminen on ensimmäinen askel muutoksessa. Nirppaliveä katselemalla voimme oppia, miltä nirppailumme näyttää ja mitä siitä seuraa. Toisaalta se voisi avata kaupunkien suunnittelijoille sitä todellisuutta, jota huonosti suunnitellut remontit aiheuttavat. Vaikka kolme kuukautta tuntuu suunnittelijan pöydällä lyhyeltä ajalta, niin arjessa lastenrattaiden puskeminen sepelissä muutamia viikkojakin tuntuu ikuisuudelta. Nirppaliveä seuraamalla ehkäpä seuraava katuremontti alkaakin suunnittelemalla jalankulkijoille ja pyöräilijöille turvalliset reitit ennen kuin katu kaivetaan auki.

Nirppalive-lähetyksille löytyy varmasti muitakin kaupunkikokemuksen elämyskohteita, sillä nirpat eivät ole harvinaisia, toisin kuin Saimaan norpat.

Millerin pyramidin huipulla saa tuulettaa

Juice Leskisen laulussa lauletaan: ”Ne, jotka osaa, ne tekee mitä vaan. Jotka ei, ryhtyy opettamaan.” Teini-ikäisen psyykeen lause kilahti kivasti ja se auttoi kestämään opettajia kohtaan tuntemaa pelonsekaista tunnetta. Opettajaksi ajautuvat Leskistä mukaillen siis vain osaamisessaan keskinkertaiset wanna-be-asiantuntijat.

Processed with VSCOcam with c1 preset
Processed with VSCOcam with c1 preset

Opetan harvakseltaan ja lähinnä ammattilaisia. Pidän itseäni kohtalaisena asiantuntijana niissä asioissa, joita opetan. Olen pohtinut, onko osaamiseni sen väärti, että voisin opettaa muita. Pohdinnassani on ollut apuna Millerin pyramidi, joka on osaamisen kertymistä kuvaava kaavio. Siinä pohjalla lukee ”tietää” (knows), sen päällä ”tietää miten” (knows how), sitten voi ”näyttää mitä ja miten osaa” (shows how) ja lopuksi homman sitten tekee (does). Tutkijat ovat esittäneet uusia palikoita pyramidiin niin, että tietoa edeltää tarve saada tietoa lisää eli nöyrä ymmärrys jatkuvan oppimisen tarpeesta (knows about). Pyramidin huipun muodostaisi asiantuntijuus (Integrated into identity), jossa osaamiseen sulautuvat omat arvot ja kokemukset.

Opettaminen on oman osaamisen, tietojen, taitojen ja näkemysten, jakamista toiselle ihmiselle. Se edellyttää ensiksi asiantuntijuuden jossain tietosisältökokonaisuudessa tai hankitut ja osoitetut taidot. Se on vasta lähtökohta. Tiedot ja taidot eivät siirry toiselle millään taikatempulla vaan ne opetetaan. Tarvitaan osaamista opettamisesta ja kykyä käyttää näitä menetelmiä tarkoituksenmukaisesti. Haavan ompelua ei opi luennoilla, tilastomatematiikkaa ilman laskemista eikä ryhmässä työskentelemistä ilman harjoittelua. Opettamaan voi toki vain ryhtyä, mutta muiden oppimista siitä ei aina seuraa.

Opetusmenetelmät ovat muutoksessa. Nyt puhutaan sulautuvasta oppimisesta (blended learning), jossa yhdistetään erilaisia menetelmiä oppijalle mukavaksi kokonaisuudeksi. Mukana voi olla verkko-oppimista, ilmiöoppimista, luentoja, käsillä tekemistä ja itse tehtävää pohdintaa. Opetettaessa tarvitaan aivan uutta osaamista aiemman lisäksi: tietotekniikan hyödyntämistä, palautteen antamisen keinoja ja ryhmäyttämistä. Millerin pyramidin huipulle kiivettäessä joutuu kokeilemaan, harhailemaan ja onnistumaan opettamisessaan. Opettamisen oppiminen on riskin ottamista.

Opettaminen haastaa opettavan käsityksen sen hetkisestä osaamisesta. Vaikka tuntee asian sisällön hyvin, niin miettiessään olennaisia asioita tiiviiseen muotoon, huomaa väistämättä uutta tiedontarvetta. Opettaminen opettaa. Jokainen luennon valmistelu alkaa Millerin pyramidin pohjalta: mitä minun pitäisi tietää tästä aiheesta. Sitä seuraa usein tietokantahaku (esim. Pub Med) tai kirjan selaaminen ja heti löytyy luettavaa valmistelutyöhön. Sitten se uusi tieto linkittyy aiempaan osaamiseen eli tapahtuu omaa oppimista. Sitä tietää tietävänsä ja silti tietää tietonsa rajalliseksi.

”Ne, jotka osaa tekee mitä vaan.”  Juuri he itseasiassa ryhtyvät opettamaan. He seisovat Millerin pyramidin huipulla tiedoissaan, taidoissaan ja näkemyksessään ja opettamisen osaamisessaan. Opettajalla on kaksinkertainen osaaminen: tiedollinen ja pedagoginen. Juice oli väärässä. Opettajat osaavat, eivät he ole siirtyneet opettamaan taitojen puutteen takia, päinvastoin. Millerin pyramidin huipulla voi huoletta tuulettaa!

Millerin alkuperäinen julkaisu tästä

Ps. Kiitos kaikille opettajille kaikilla koulutuksen asteille ja Hangosta Ivaloon!

 

Ping-pong-tehokkuus

Oletko istunut kokouksessa, jossa iso osa naputtelee jotain joko tietokoneelle tai

Processed with VSCOcam with a6 preset
Processed with VSCOcam with a6 preset

puhelimeensa? Mitä ihmettä he tekevät? Koska olen itsekin sortunut olemaan vain paikalla enkä kuitenkaan läsnä, taidan tietää. He lukevat sähköpostejaan ja laittavat niihin pika-pikaa kommentteja. Heidän työtoverinsa saavat kryptisiä viestejä: ”asap ok joo tai ok, sopii, katso kohta 5”. Vastaanottaja ihmettelee, kun suoraan kysymykseen kahden vaihtoehdon välillä ei saa nyt tolkkua eikä viestissä ollut kohtaa viisi.

Olen nimennyt tämän toimintatavan ping-pong-tehokkuudeksi. Näpäytän puhelimen viestin ja hätäisesti luen sen läpi. Kun kirjoitan siihen jotain ja lähetän sen takaisin, minulla on sellainen tunne, että olen tehnyt jotakin. Usein olenkin, nimittäin tuhlannut omaa aikaani ja varsinkin lähettäjän aikaa. Erityisen kalliita ovat viestini, jotka menevät suurelle jakelulle. Tehottomuuteni kertautuu vastaanottajien lukumäärällä.

Yleensä joudun palaamaan viestiin ja miettimään, mitä toimia se edellyttää ja kenelle tieto pitäisi välittää. Monia asioita ei voi hoitaa yhdellä kertaa vaan tietoa pitää kerätä. Sähköpostien hoitelua kokouksissa häiritsee kokous. En pysty todellisuudessa keskittymään kumpaankaan kunnolla ja tehokkuuteni mitätöityy kahteen kertaan. Onnistun näyttämään kokouksessa välinpitämättömältä ja epäkohteliaalta. Vastaukseni taas sisältävät tyhjiä lauseita kuten: ”Tässä on nyt tehty hienoa työtä, sen merkitys kyllä on suuri” tai ”Palaan tähän, hyvältä näyttää”.  Miksi siis en vain malta mieltäni ja hoida asiaa myöhemmin ajatuksen kanssa? Ehkä kokous sujuisi joutuisammin, kun siinä ei tarvitsisi kerrata asioita henkisesti poissaoleville. Ping-pong-tehokas on ding-dong-kokoustaja.

Miksi siis toimimme näin? Tärkeys houkuttaa. Kun minulle oikein on laitettu sähköpostia ja sitä on paljon, niin tunnen oloni merkittäväksi. Minulta odotetaan vastausta, jolla on merkitys. Tyhjä sähköpostilaatikko tuntuu hylkäykseltä, liian täysi ahdistaa, joten siivoilemalla sitä pitkin päivää, tasapaino säilyy. Useat asiat on laitettu vain tiedoksi, mutta sähköpostissa usein tulee laitettua kaikki vastaanottajat samaan kenttään. Sähköpostiohjelma voisi muuttaa viestin eri väriseksi, jos olen vain valittu kenttään ”kopio”. Voisin jo lähtökohtaisesti tarkastella niitä viestejä rennosti.

Sähköposti tuntuu joskus dialogilta. Keskustellessamme vuoro vaihtuu sekunneissa, minuuteissa.  Vastavuoroisuuden aikajänne sähköisissä välineissä aikayksikkö on vuorokausi tai enemmän. Siksi kiire vastaamiseen tuntuu erikoiselta. Jos tieto on saatava heti, niin henkilölle voi soittaa tai laittaa tekstiviestin tai somen kautta viestin. Sähköposti viestii nykyisin hitautta, ei nopeutta. Onneksi sentään on takana ne ajat, kun joku soitti heti perään ja kysyi, olenko ehtinyt avata hänen sähköpostinsa.

Ping-pong-tehokkuudesta luopuminen ei ole helppoa. Kiireen tunne on tuttua ja turvallista.  Vanhat tavat istuvat lujassa. Arjen pienet muutokset vaativat itsekuria ja työtä. Kokouksista, joissa näprätään tietokonetta tai puhelinta, on luovuttava ensimmäisenä. Ehkä sen kokouksen asian voi hoitaa vaikkapa sähköpostilla tai keskustelualustalla. Niin ei sidota viittä ihmistä seuraamaan kuudennen sähköpostin näpräämistä. Toki kokouskahvit jäävät nauttimatta, mutta vastaavasti työaikaa syntyy monelle ihmiselle lisää. Ne voi sitten käyttää sosiaalisen pääoman luomiseen työyhteisössä eli yhteisiin kahvihetkiin.

Kokousten kustannuksia voi laskea huvikseen vaikkapa ilmaisessa laskurissa 

Onko sijoittamisella ja enkelihoidolla jotain yhteistä?

HS:n huhtikuun 2018 kuukausiliite kertoi enkelihoidoista. Hoitojen pääasiallinen 2015-06-09 08.04.36vaikuttava asia on usko. Ihmisen, joka antaa hoitoa, pitää uskoa enkeleiden olevan olemassa. Hänen on oltava varman oloinen ja kerrottava yksityiskohtia enkeleiden olemuksesta, teoista ja voimista. Hän tietää ja tuntee enkelit. Enkeleissä on ikuinen, henkinen kasvu. Heidät on perehdytetty enkelien saloihin. Heidät on valittu ja koulutettu. Heille on annettu diplomit. Työstään he peritään rahaa.

Hoidon kohteenkin pitää uskoa, että enkelit voivat vaikuttaa ihmisen elämään. Ihmisen tulee enkelihoitoon mukanaan toive paremmasta. Hänellä on huoli, tarve tai kipu. Hoidon toivotaan lisäävään onnistumisia arjessa, terveyttä ja onnellisuutta. Ne ovat meille kaikille yhteisiä tavoitteita. Hoitoihin antautuminen tuntuu hyvältä ratkaisulta, kun tulee kuulluksi. Ratkaisukin on yksinkertainen: usko. Hän on valmis sijoittamaan siihen rahaa.

Luin jutun heti sen ilmestyttyä. Samana iltana televisiossa esitettiin vuoden 2008 pörssiromahdukseen johtanutta kehitystä kuvaava elokuva Big Short. Elokuvassa pörssimeklarit ja pankinjohtajat kiihdyttävät taloutta yhä suurempien voittojen toivossa. He uskoivat taloudellisen kasvun olevan ikuista. He olivat siitä varmoja ja vakuuttivat toisiaan ja asiakkaitaan ikuisesta kasvusta. He olivat oppineet puhumaan talouden salakieltä, antamaan yksityiskohtia ennusteista ja tuotoista. He olivat luoneet mutkikkaita johdannaisia, joiden sisällöstä eivät ymmärtäneet. Heidät oli perehdytetty sijoittajien saloihin. Heidät oli valittu ja koulutettu. Heille oli annettu diplomit. He perivät työstään rahaa.

Sijoittajien oli tärkeä uskoa, että talouden kasvu on ikuista. He uskoivat, että taloudellinen menestys vaikutta heidän elämäänsä. Tuotot tuovat toiveen paremmasta. Kun arjessa on huolta, tarpeita ja kipua, niin taloudellinen turva ja menestys tuntuvat hyvältä. Sijoittamisten onnistuminen tuo hyvää tunnetta ja onnellisuutta. Sijoitusneuvojan puheisiin tuntuu hyvältä luottaa, kun tuntee arvostusta. Ratkaisu on yksinkertainen: sijoita. Näin raha liikkuu.

Elokuvassa uskomuksen sisäistänyt rahoitusmaailma kaatuu omaan sokeuteensa. Syy on siinä, että rahan arvo sopimuksena syntyy työstä ja tavaroista. Raha on vaihdannainen eikä itsenäinen asia. Kun talot, tavarat ja palvelut menettivät yliarvostuksensa, niin yritysten arvo laski. Niiden tulevaisuuden tuottojen arvio eli osakkeiden arvo romahti. Samalla osakkeista luotujen mutkikkaiden johdannaisten kauppa kiihdytti romahdusta. Usko esti näkemästä kokeneita, pitkälle koulutettuja ammattilaisia, mitä oli tapahtumassa. Ne, jotka näkivät, pelastautuivat ajoissa varakkaina. Kansa maksoi laskut asuntohuutokauppoina, työttömyytenä ja veroina.

Enkelihoidot eivät romahduta kansantaloutta. Niiden haitat varmasti vähäiset, jos ihminen ei jätä hoitamatta vakavaa sairautta tai arjen talous ei koe haittoja hoidon maksuista. Esimerkit vain kuvaavat, miten tärkeä uskominen on ihmiselle. Me kaikki uskomme johonkin, ainakin hetkellisesti.

Emme ole uskomusvapaita vaan itsekin uskon tieteelliseen maailmankuvaan. Minun uskoni on, että ihmisen toiminta nimeltä tiede tieto synnyttää tietoa ja tietämättömyyttä yhtä aikaa. Ratkaisemalla maailman ja maailmankaikkeuden kysymyksiä löydämme uusia kysymyksiä ratkottaviksi. Siksi en usko enkeleihin, enkä usko myöskään ikuiseen talouskasvuun tavoitteena. Voin olla väärässä, sekin sisältyy tieteelliseen maailmankuvaani.

Kuukausiliite osoitteesta hs.fi

Elokuvasta https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Big_Short

Sotea saippuasarjatyyliin – in the next episode

Muistat ehkä amerikkalaisen komediasarjan Kupla (orig. Soap), jonka alussa kerrattiin  IMG_4648edellisen jakson tapahtumat. Ohjelmassa tapahtui hullunkurisia kiemuroita ja lopuksi tehtiin yhtä hulluja kysymyksiä seuraavien jaksojen tapahtumista. Sarja tuli mieleeni, kun kuuntelin eduskunnan kyselytunnin keskustelua.

Tähän mennessä tapahtunutta. Viisi hallitusta on laatinut pelastussuunnitelman suomalaisen terveydenhuollon korjaamiseksi. Terveydenhuolto on henkitoreissaan ja tähän mennessä rikki ovat olleet muun muassa rahoitusjärjestelmä, päätöksenteko, hallintosysteemi, lääkekorvausjärjestelmä, järjestämisvastuut, moniammatillisuus, palveluintegraation, potilastietojärjestelmät, kustannusrakenne, kunnallispolitiikka, väestöpohja, ja väestökin on väärän ikäistä.

Edellisessä jaksossa hallitus perui osan ehdotuksistaan perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen, mutta laati uusia ehdotuksia hylättyjen tilalle. Sitten Lapin seudun kunta toteutti julkisesti tiedossa olleen suunnitelmansa ja sairaalalaitoksen yksityistäminen otti takapakkia. Hallitus kasasi uuden paperinivaskan ja pisti sen pikapostina eduskuntaan. Yksi hallituspuolueen kansanedustaja luki ehdotuksen ajatuksella ja olikin yllättäen eri mieltä hallituksen kanssa. Sitten suuri eteläsuomalainen kaupunki sai hepulit.  Miten nyt käy? Saako hallitus edes omiltaan tukea? Miten sinertävät kestävät kaiken jännityksen, jos ministerikyydit päättyvät ennen aikojaan? Saako joku avustaja taas takakonttikyytiä? Millaisin gallupein edetään päätöksenteossa? Saako oppositio lainkaan ääntään kuuluviin?  Näihin saat vastauksen seuraavassa episodissa, katso siis – Sote- saippuaa.

Jakson aikana nähdään runsaasti puhetta asiasta ja asian vierestä. Uhkakuvia maalaillaan kannattajien ja vastustajien taholta. Kansakunnan elinehto tulee olemaan vahvat maakunnat ja kansalaisten vapaus. Toisaalta Suomi tulee kaatumaan maakuntiin ja valinnanvapauteen. Kustannuksia tullaan säästämään tai ainakin kustannuskehitystä hillitsemään. Sitten käykin ilmi, että säästöjä ei ehkä tulekaan vaan lisäkustannuksia. Syyllisiksi todetaan terveydenhuollon tuhlailevat ammattilaiset, digitalisaatio ja huonon johtaminen. Sydäntä särkeviä tarinoita Pihtiputaan mummoista ja Inarin koululaisten hammastarkastuksista alkaa kertyä mediaan. Talvisodan henki kaivetaan naftaliinista.

Seuraavassa jaksossa selviää saadaanko avoterveydenhuoltoon järjellinen  toimintaa säätelevä lainsäädäntö?  Miten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja terveysneuvonta järjestetään? Millaisia palveluja on tarjolla verkossa ja puhelimessa ja sovelluksissa? Miten ensineuvopalvelut järjestetään? Onko lasten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto osa avopalveluita vai liikelaitosten toimintaa? Kuka rokottaa ja kenet? Onko odottavan perheen suun terveydenhuollon palveluja tarjolla? Mitä on neuvolan perhetyö? Kuka huolehtii  lasten ja koululaisten terveystarkastukset ja terveysneuvonnan? Mitä tapahtuu nuorten hyvinvointiasemille? Mistä saa apua ehkäisyn pulmiin? Kuka hoitaa kutsunnat ja kirjoittaa nuorten terveystodistukset?

Mistä saa ennaltaehkäisevää neuvontaa ravitsemuksen, liikunnan ja päihteiden kanssa? Miten ikääntyvien ennaltaehkäisevä terveydenhuolto hoituu? Missä kausirokotteet pistetään? Millaisin keinoin hoidon tarpeen arviointi tehdään ja millaisin kriteerein? Riittääkö nyt kaikille kiireettömiä avovastaanottoja?  Missä lasten infektiot hoidetaan? Missä vainajat todetaan kuolleiksi ja missä heitä säilytetään? Kenen vastuulla on saattohoito? Miten kotisairaala organisaoidaan? Kenen on kirjoitettava todistuksia ja kenelle ja miksi? Millaisia terveystarkastuksia on tarjolla? Kuka arvio ajokykyä tai aselupaa?

Mitä diagnostisia tutkimuksia on pakko tarjota ja mihin aikaan? Missä päivystetään? Mitä hoitotarvikkeita jaetaan, kenelle ja miksi? Mitä saa tuottaa ostopalveluina ja mitä on tuotettava itse? Millaisia fysioterapeuttisia palveluita on oltavasaatavilla? Kuka kilpailuttaa apuvälineet? Kuka päättää niiden myöntämisestä? Kuka korjaa apuvälineet? Miten puhe- ja toimintaterapia järjestyy osana avopalveluita? Onko ravitsemusterapiapalveluita oltava tarjolla ja kenelle? Millaista lääkehuollon arviointia tehdään ja onko tarjolla farmaseuttista neuvontaa? Miten välineet huolletaan?

Mitä erityisryhmiä on huomioitava?  Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, korvaushoitoa saavat, osatyökykyiset,  pakolaiset? Missä ovat vammaisten terveyspalvelut, mielenterveyspalvelut ja päihdepalvelut? Onko enää erityistä tukea tarvitsevien perheiden palveluja? Onko terveyskeskuksella yhteistyötä sosiaalipalvelujen kanssa? Kuka organisoi yrittäjien työterveyshuollon? Kenelle ohjataan pyynnöt, kyselyt, muistutukset ja kantelut? Kuka antaa poliisille annettava virka-apua? Kuka on ympäristöterveydenhuollon kumppani? Missä arvioidaan väestön terveyspalvelujen tarve? Millainen kehittämisvastuu avopalveluilla on? Kuka kouluttaa seuraavan sukupolven ammattilaiset? Vai saako kuka vaan kouluttaa ketä vaan ja miten vaan? Kenellä on raportointi vastuu ja minne? Mikä kaikki unohtuu huomioida kiireessä?

Saippuakomedia Kuplassa luvattiin lopuksi, että näihin ja moniin muihin kysymyksiin, saamme vastauksen seuraavassa episodissa. Toivottavasti saamme vastaukset näihin kysymyksiin aivan seuraavassa episodissa. Tai käytännön arkea pyörittävää voi pelottaa.

Ps. Kysymykset perustuvat terveyskeskuksen nykyisiin tehtäviin, jotka perustuvat noin 50 eri lakiin, joista johdetaan terveyskeskuksen tehtävät. Kansainvälisesti terveyskeskus-konseptia pidetään onnistuneena ideana, mutta ilmeisen aliresursoinnin takia konseptin kehitys jäi jälkeen jo 1990-luvun alussa. Uudistus tarvitaan, siitä ei ole epäilystä.

Tästä linkki Soap-sarjan tietoihin

Koulutusammattilaisten kiireiset diat estävät oppimisen

Istun kansainvälisen lääkärien koulutukseen keskittyvän kongressin suuressa IMG_4533luentosalissa. Puhuja on oman alansa palkittu huippu. Hän pitänyt satoja vastaavia esityksiä. Istun salin keskiosassa. Puhuja selvittää lääkärin työn arvioinnin kriteereitä oman tutkimuksensa perusteella. Hän kertoo, että hänellä on tässä kiireinen dia, ”a busy slide”. Tihrustan salin keskiosassa kalvoja, joille on survottu taulukko tieteellisestä julkaisusta ja virkistävä liikkuva nuoli. Puhuja kertoo, miten emme näe väsyä enkä jaksaisi seurata puhetta, vaikka olen motivoitunut aiheeseen. Miksi näin?

Me oppimisemme rajautuu työmuistimme varaan.  Yksinkertaistan nyt rajusti. Aivomme pitkäkestoisessa muistissa meillä on valtava määrä tavaraa, kuten tunnemuistoja, tietoa, havaintoja ja kokonaisuuksia. Teemme jatkuvasti havaintoja aivojen monella kanavalla yhtä aikaa, kun näköaisti tuo kuvia ja liikettä, kuuloaisti puhetta ja kohinaa sekä tuntoaisti tilatietoa ja joskus hajuaisti vaikkapa pullan tuoksua. Ne kaikki pyrkivät saman suppilon, työmuistimme kautta tallentumaan pitkäkestoiseen muistiin. Jotta pääsisimme hyvään rajallisen työmuistin hyötysuhteeseen, tulisi eri kanavilta tulevien tietojen liikkua samaan suuntaan yhtäaikaisesti, olla koherentteja. Jos puhuja kertoo kokemuksiaan lääkärien arvioinnista ja näkökentässä on valtava tekstimassa, ne kilpailevat samasta suppilosta. Syntyy epäkoherenssia ja aivomme käyttävät osan kapasiteetistaan ristiriidan selvittelyyn: kumpaan keskityn?

Esityksessä kuvalla tulisi olla puheen viestiä vahvistava vaikutus. Kuvan tehtävä on täydentää ja vahvistaa oppimisjälkeä. Jos sana ja kuva eivät noudata tätä periaatetta, syntyy häiriö tiedon jatkumoon. Liikkuva kuva on erityisen hankala.  Sen voima on suuri. Kongressissa puhuja käytti kuuluisaa Tacoma-sillan sortumista esimerkkinä terveydenhuollon ja lääkärikoulutuksen tilasta. Sillan sortuessa sille jää auto ja koira. Juutuin miettimään, miten sen koiran kävi ja miksi sitä ei kutsuttu pois. Sillalla oli auto ja sen merkitys ihmetytti. Minulta menikin muutama minuutti esityksestä ohi, kun tunnetila esti tietoa pääsemään läpi tietoisuuteeni. Liikkuvan kuvan aikana ei voi puhua ja se tulee huolella kytkeä ideaan, johon palaa myöhemmin. Puhuja ei varsinaisesti jatkanut esitystä sillasta sen enempää, joten sen merkitys kokonaisuudelle jäi epäselväksi.

Kulttuuriset vinkit ja kokonaisuuksiin tai käsitteisiin sitominen auttavat kuulijaa. Kuulija voi käyttää merkityksellistä rakennetta uuden tietomöykyn omaksumiseen ja aiempaan tietoon liittämiseen. Asiakokonaisuuteen liittäminen, kontektualisointi kannattaa tehdä heti alussa. Kansainvälisen yleisön kanssa tässä voi hyvin epäonnistuakin. Eräässä kongressissa muslimimaassa amerikkalainen puhuja käytti mahdottomista asioista esimerkkinä sikojen lentämistä (if pigs could fly). Hän näytti videon, jossa sika lentää. Kylmä hiljaisuus salissa paljasti pilalle menneen kontekstualisoinnin. Koettu loukkaus taisi estää monien tiedonsiirtoa. Viitekehys, ympäristö tai ajanjakso kannattaa kuvata yhdellä havainnollisella, neutraalilla kuvalla.

Koulutuksen ammattilaisten olettaisi osaavan tehdä selkeitä esityksiä vaan eipä näin ole. Se lohduttakoon kaikkia esityksen diojen kanssa tuskailevia. Kongressin työpajassa sain yksinkertaiset opit. Täyteen tuupatut diat ovat puhujaa varten, eivät kuulijaa.  Puhuja on asiansa osaaja ja osaa kertoa ilmankin, tekstimassa on tehoa vievä turha turvatekijä. Tee diat ensin ja siirrä kaikki teksti sitten muistiinpanokenttään. Poimi muistiinpanoista sitten 1-4 keskeistä sanaa tai mieti mikä kuva tukee viestiäsi. Kuvatekstejä ei tarvita vaan kerro mitä kuvassa on. Korosta tärkeitä asioita sanottamalla ja toistamalla. Muista pitää kuvan ja äänen älyllinen ja tavoitteellinen yhteys. Silmät voittavat korvat yleensä, liikkuva kuva voittaa aina kaiken.  Musiikki vie puheelta voiman. Hyvän esityksen tekeminen on kova työ, varsinkin, kun luopuminen on vaikeaa. Vähemmän on enemmän.

Osallistuin Ottawa-konferenssissa 2018 inspiroivaan Dr. Briseida Meman työpajaan:Using multi-media in light of how human mind works.

Tacoma bridge https://www.youtube.com/watch?v=lXyG68_caV4

Lisää aiheesta tästä

 

 

Sanat ja kieli lääkärin työvälineenä

Olin puhumassa lukiolaisille kielestä lääkärin työvälineenä. Päivän lähestyessä kieli alkoi kuivua. Kieli on työvälineenä niin itsestään selvä, ettei sen eri ulottuvuuksia tule ajatelleeksi. IMG_4486Harjoitus oli kuitenkin antoisa.  Piti pohtia, miten kieli palvelee minua ammatissani eri rooleissa: kuultuna, puheena, tekstinä sekä myös ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden välineenä. Keskustelu nuorten kanssa avasi vielä lisää kiinnostavia kysymyksiä kielen ja ammattimielen yhteyksistä. Me olemme lääkäreitä kielen kautta.

Lääkärin työstä iso osa tehdään sanoilla. Kaikki alkaa kuuntelemisesta. Potilaan kertoessa kuulemme sanat, sanojen painot ja merkitykset. Samalla kuulemme puheen rytmistä hengityksen kulun, katkot ja käheydet. Kielellisestä ilmaisusta saamme tietoa koulutustaustasta, mielen liikkeistä ja huolen painosta. Kielen vaikeudet tuovat tärkeää tietoa ja ajatukset siirtyvät heti kriittisiin aivosairauksiin. Hajanainen kieli ajatukset vievät psyykkiseen haurauteen. Yhteisen kielen puuttuminen tekee vuorovaikutuksesta raskasta, olisi niin tärkeä ymmärtää. Kielen kautta teemme merkittävimmät havainnot, joita sitten tarkastelemme tutkimalla potilasta. Potilaan aktiivinen kuuntelu ja kuuleminen ovat kielen käyttömme ensimmäinen tavu.

Lääkärin oma puhe on osa hoitoprosessia. Kielen asettaminen tilanteeseen ja potilaan vastanottamisen tasoon on tärkeää, mutta joskus vaikeaa. Sanoilla voi hoitaa ja estää paranemista. Tunteemme välittyvät kielen kautta ja empatian osoittaminen tapahtuu useimmiten sanoilla. Sanojen valitseminen tutulle potilaalle on helpompaa vaikeassakin tilanteessa ja vieraan kanssa valitsemme mieluummin ehkä neutraalin linjan. Kieli on joustava työväline ja antaa toisaalta lääkärille anteeksi pienet kankeudet, sillä sellaista meiltä vähän voidaan odottaakin, joskus. Toinen tavu on hoitava sana.

Lääkärinä puheemme määrä on helposti liiallinen. Kerromme kaiken mitä olemme tottuneet sanomaan. Haluamme kertoa ja opettaa. Unohdamme, että potilaalle tilanne on ainutkertainen, vaikka meille kyseessä on päivän viides saman tyyppinen sairausvastaanotto. Kieli on valtaa ja voimme ohittaa vaikeilla käsitteillä oman epävarmuutemme karikot. Sanavalinnoilla voi pelata aikaa ja hämätä, tahtomattaankin. Olen varmasti itsekin käyttänyt koukeroista diagnoosikieltä ihan turhan monta kertaa.

Ilmaisemme asioita kirjoitetussa muodossa. Kirjoitettu lääkäriteksti oli aiemmin tarkoitettu lähinnä toiselle lääkärille tai muulle terveydenhuollon ammattilaiselle. Se sai olla lyhyttä, sisältää lyhenteitä ja latinaperäistä slangia. Se oli nopeaa tuottaa ja lukea. Hyvinkin selkeä teksti oli muotoa: ”Cor et pulm ausk 0, yt hyvä, vatsa palp. 0, periferia lämmin.” Sitten sama piti avata suomeksi lauseiksi: ” Yleistila hyvä, sydämen ja keuhkojen auskultaatiossa ei poikkeavaa, vatsan alueella ei kipua eikä painamusta, raajat lämpimät”. Nyt tekstit ovat samaan aikaan potilaan ja ammattilaisen. Tämä tuottaa joskus hilpeitäkin keskusteluja. Yleinen tyytymättömyyden kohde on fraasimme ”Yleistila hyvä”. Se aiheutti ylilääkärinä toimiessa useita puheluja. Kansalainen oli sitä mieltä, että teksti poistettava, koska hän oli todella sairas tullessaan päivystykseen omalla autollaan. Lääkärille fraasi kertoo, että potilas ei ole vaarassa menettää tajuntaansa tai muuten heikkenemässä äkillisesti, mutta potilas voi kokea sen tilaansa väheksyvänä. Ehkä lääkärikieleen on tehtävä muutos, sillä tuskin kannattaa opettaa kansalle selvän ilmaisun epäselvää tulkintaa. Lääketieteen kieli elää ajassa kansalaisten ehdoilla. Kolmannella tavulla asuu muutos.

Kirjoittamaamme liittyy myös kansalaisen kannalta taloudellisia riskejä. Lääkärin kannanotto eläkehakemukseen, kuntoutuslausuntoon tai lääkekorvauksiin lasketaan euroina kansalaisen arjessa. Todistukset ja lausunnot ovat lääkärien kielenkäytössä erityistehtäviä, joista emme juuri pidä. Niiden sisältö on yhtä aikaa säännelty ja samalla perustelun tulee olla kattava. Kielenkäytön kannalta muodon oppiminen tuntuu välillä olevan oleellisempaa kuin asian välittyminen. Opimme, millaisin sanamuodoin vakuutamme toisen lääkärin puoltamaan näkemystemme. Toisaalta merkittävä osa lääkekorvauslausunnoista voitaisiin korvata hyvinkin luottamuksella lääkärin diagnostisiin kykyihin. Sanoilla halutaan korostaa tehdyn päätöksen merkitystä, kun se täytyy oikein lausunnoksi sanoittaa. Se pitää myös lääkärin kynän varuillaan. Lääkärinä suhtaudumme vakavasti tähän kielenkäytön muotoon, ymmärtäen sen merkityksen potilaalle. Neljäs tavu on sanan merkityksen vakavuus.

Kieli on lääkärin työväline. Hyvillä sanoilla hoidetaan. Harvoin pysähdymme pohtimaan miten ja millaista kieltä me käytämme. Kiitänkin espoolaisia lukiolaisia hyvästä haasteesta. Lääkärinä käytän paljon muiden tekstiä. Näin teen nytkin. Päätän pohdinnan kielestä Kalevalaan, kun oma kieli on vajavainen. Väinämöinen lausuu manalan majoilta:

 ”Vielä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin lateli

nuorisolle nousevalle, kansalle ylenevälle;

Elkätte, imeisen lapset, sinä ilmoisna ikänä

tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle!”

 

 

Digi-loo-Digi-lei- Mitä odotan Big Datalta jo nyt?

Kanta-kirjautuminen jo puolipäivää alhaalla, argh!  Reseptisovelluksessa väärät annokset lääkkeistä! Uusi potilastietojärjestelmä ajaa hulluuden partaalle! IMG_4430Järjestelmäpäivitys hävitti sanelut! Puolipäivää olen purkanut lappusilta lääkitystietoja potilastietojärjestelmään, toivotaan, että kaikki laput tallessa. Näin lääkärit purkavat arkisia kokemuksiaa sosiaalisessa mediassa. Työtunteja kuluu, hermoja vaaditaan ja potilaiden hyvä hoito vaarantuu. Digitalisaatiota hehkutetaan ratkaisuna ongelmiin ja tekoälyä kerrotaan olevan systeemeissä jo nyt. Missä päin, kysyy lääkäri?

Tietojärjestelmien ongelmat ovat kammottavan yleisiä ja alkeellisia. Terveydenhuolto on täynnä numeerista tietoa. Numeroiden käsittelemisen luulisi olevan tietokoneelle juuri helpointa. Mittaamme erilaisia asioita numeroilla, kuten verestä proteiineja, solujen määrää tai näiden suhteellisia osuuksia. Käytämme ihan kansainvälisiä mittayksiköitä, kuten millilitroja tai millimooleja.

Tämä syntyvä tieto diagnostisista tutkimuksista ei tietojärjestelmä muodosta mitään älykästä tällä hetkellä. Siitä ei osata tehdä yhteenvetoja, vertailuja tai graafisia esityksiä. Se ei osaa edes muodostaa aikajanaa välttämättä. Ainoa algoritmi on lääkärin sisukkuus, jolla hän vyöryttää näytöllä pitkää numerovanaa. Poikkeamien esiintyminen kerrotaan pienin merkein kuvaruudun sivussa. Häytysjärjestelmää ei ole saatu tehtyä mihinkään systeemiin luotettavasti. Sivussa voi kulkea tekstivana, jossa kerrotaan vuosien takaistenkin satunnaislöydosten tiedoista johdettuja varotteita.(päätöksentuki).  Jos nyt ihan jotain ensin tältä digitalisaatiolta voisin toivoa, niin numeraalisen tiedon esittämistä työtä helpottavalla tavalla.

Toinen ihmetys on tiedon ja ajan välisen yhteyden hukkaaminen. Prosessia ei osata lainkaan visualisoida. Hoitoon saavutaan yhteisesti ymmärretyn päivämäärän ja kellon ajan puitteissa ja koneelle kirjautuu tieto siitä. Käyttäjät tunnistetaan sähköisen numeerisen tunnisteen perusteella eikä tietoja saa kirjata kenenkään muun nimissä. Miten voi olla vaikeaa kuvata potilaan prosessia aikajanalla? Se on monen kroonisen sairauden hoidossa oleellinen tieto. Onko potilas käynyt sovituissa kokeissa? Onko hän joutunut käymään sovittujen käyntien välissä ensiavussa? Missä kohti hoitoprosessi pysähtyi? Tämän tyyppisen tiedon esittämistä voi katsoa vaikkapa Facebookin tai Googlen raporttilehdeltä, josta voi saada graafisesti tai numeroina tietoa omasta ja muiden aktiivisuudesta sekä siitä miten olemme toimineet sovelluksessa. Tämä ei ole edes tekoälyä vaan ihan perusohjelmointia.

Moneen kertaan saman asian kirjaaminen melkein samalla tavalla tekee terveydenhuollon tiedosta kimuranttia. Kirjaamme koodattua tietoa, kuten lääkkeitä, diagnooseja tai toimenpiteitä, . Kirjaaminen tapahtuu ammattilaisen valinnan mukaan. Miksi ihmeessä tietojärjestelmä ei osaa ehdottaa mitään? Kun alan kirjoittaa potilaalle diagnoosia, niin miksi en saa listaa potilaan samanryhmän diagnooseista, jotka hänelle on jo asetettu? Miksi minun annetaan valita se yhdellä desimaalilla eroava verenpainediagnoosi, kun sillä ei ole mitään merkitystä ja samalla vain kuormitan uudella numerolla systeemiä. Eikö minulle voisi näyttää vaikkapa sellaista kehon kuvaa, jossa on näytetty henkilön diagnoosikoodien ryhmät eri kehonosissa? Voisin sitten katsoa, olenko päätynyt samaan numeroon kuin kollegani. Vai haluanko todella muuttaa sen viimeisen pilkun jälkeisen kuutosen seiskaksi, kun olen tottunut käyttämään juuri sitä numeroa. Vai olisiko jopa niin, että pysyvien diagnoosien osalta en saisi edes muuttaaa koodia? Lääketietokanta on samanlainen numerokoodattu järjestelmä. Siinä jo heti kaksi arjen työtä helpottavaa digitoitua systeemiä. Toivon siis näihin sujuvuutta ja heti saatte lisää tuottavuutta ja laatua.

Minä odotan tiedonkäsittelyn kehittymiseltä ensin niitä samoja asioita, joita on kehitetty kuluttajatuotteisiin. Tiede on selvittänyt tapaamme hahmottaa tietoa ja se on pitkälti visuaalista. Graafikkaohjelmien huima kehitys on ollut ilo lehtien lukijoille, puhelinapplikaatioiden käyttäjille ja viihteen tekijöille. Missä se luuraa terveydenhuollossa? Hyvällä esittämisen tavalla voidaan lisätä selkeyttä, ehkäistä tiedon hukkumista ja parantaa sen hyödyntämistä. Se olisi ihan iso osa potilasturvallisuutta sekä ammattilaiselle että potilaalle.

Riskien tunnistamisessa kone on ihmistä parempi ja on ihmeellistä, miten tiedon louhintaa ei ole tehty ollenkaan tästä näkökulmasta, paitsi  piloteteissa vaikkapa keskosten monitoroinnissa. Päätöksentukisysteemi on hyvä alku, vaikkakin sen käytettävyys on pulma. Algortimien tekeminen on vaikeaa ja kompleksisen hoidon osalta sellaisena pysyy. Silti esimerkiksi laboratoriokokeiden ja aikaleimojen osalta paljon olisi jo tehtävissä. Koetamme ratkoa suurta määrää ongelmaa ja jätämme mielellämme vanhat arkiset hautumaan ja odottamaan. Hyvästä esitystavasta olisi arjessa hyötyä, kun ei tartvitsisi käyttää aikaa vuosien takaisen tiedon etsimiseen.

Odotan digitalisaatiolta älykkäitä tekoja arkeen. Usein toistuvan asian miettiminen uudella tavalla säästää enemmän aikaa kuin suuren systeemin vuosien rakentaminen. Odotan Big Datalta osallistavaa kehittämistä, jossa ammattilaiset voisivat kertoa työn sujumisen pulmista ja niitä ratkottaisiin avoimin ajatuksin. Kehittämisessä Big Data voi auttaa meitä tunnistamaan niitä arjen pullonkauloja, joita työn vilskeessä ei havaitse. Odotankin innolla siihen uusia toimivia työvälineitä – Digi-loo-digi-lei!

Pilliin vihelletään harkiten

Olen seurannut lehdistä Helsingin hiippakunnan ja seurakunnan toimintaa piispan taloudellisten epäselvyyksien ja toimintatapojen selvittämisessä. IMG_3556En tunne osapuolia lainkaan. Pohdin tätä enemmän uteliaana näytelmän katsojana koettaen tunnistaa yleisiä kuvioita, joita ristiriitatilanteissa näyttää syntyvän. Myrskyn silmässä niitä ei itse helposti tunnista, mutta ehkä sivusta katsoen jotain tarttuu opiksi. Ristiriitojahan on elämässä aina tarjolla.

Väärinkäytösten paljastaminen on tarkkaa puuhaa. Pääsääntöisesti kannattaa varautua saamaan runsaasti kuraa niskaan. Ensimmäisenä näyttää heräävän paljastusmenetelmän arvosteleminen. Miten Wikileaks olisi paljastanut laajan salakuuntelun oikein? Miten median olisi pitänyt valelääkäri paljastaa, kun viranomaiset eivät tarttuneet toimeen?  Jos organisaation oma valvontaprosessi on pettänyt ja johto haluaa salata tämän, ei asiaa taida olla kovin helppo edistää päätöksentekokoneistossa.

Oman pesän likaaminen on moraalisesti paheksuttava teko, vaikka se lisäisi yhteisön uskottavuutta. Enemmistö aina kääntyy pilliin viheltäjää vastaan, koska hänen koetaan uhkaavan yhteisön olemassa oloa ja oikeutusta. Siksi me yleensä jätämme kertomatta pienet vilpit, välistävedot ja epäasialliset kommentit emmekä nosta eettisesti vaikeita kysymyksiä keskusteluun.  Terveydenhuollossa on käytössä systeemi, johon raportoidaan ”läheltä piti” -tilanteet, haittatapahtumat ja prosessipoikkeamat anonyymisti, jotta niihin voidaan puuttua ennen kuin jotain vakavaa tapahtuu eikä virhe heti henkilöidy. Vakavat tapahtumat käsitellään aina toki nimien kanssa. Yhdysvalloissa on järjestöjä, joiden kautta voi kertoa valtion- ja osavaltion hallinnon mahdollista väärinkäytöksistä (whistler blowers).  Näin hallinnossa ja toiminnassa väärinkäytökset mahdollistavat käytännöt voidaan korjata. Ensisijaisesti silti organisaatiolla tulisi olla avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa epäselvyyksistä voidaan kertoa ja niihin puututaan.

Kriisissä tunteet leiskuvat kaikilla. Kiusaus ikävän asian kertojan mustamaalaamiseen on suuri. Tässäkin kertomuksessa on ollut monesta suunnasta tunnepohjaista puhetta puolesta ja vastaan. Oikeudentunto herää molempiin suuntiin, kun tunnemme henkilön. Puolustamme ystäviämme ja oman sosiaalisen piirimme jäseniä, kuten ihmisen luontoon kuuluu tehdä. Puolet alkavat vetäytyä siilipuolustukseen ja etsivät oikeutusta puolustautua toista ryhmää vastaan. Kirkon perustehtävä luo tähän ehkä jopa lisämausteen. Syntisen puolustaminen on kirkon perustehtäviä. Ensimmäisen kiven heittämistä seuraa posken kääntäminen. Tässä se taisi nyt lyödä poskelle, kun ei pohdittu mihin se johtaa. Kirkon tulot ovat vähentyneet ja se joutuu supistamaan diakoniaan käytettäviä varoja heikko-osaisten auttamisessa. Harkinnan puute yhteisten varojen käytössä johtotehtävissä on vakava asia.

Ristiriidat ovat henkilöiden välillä. Ulkopuolisena näyttää siltä, että piispanvaalissa jätettiin kertomatta merkityksellistä tietoa tarkoitushakuisesti. Ylimmän viranhaltijan tulee hallita taloudenjohtaminen ja olla siinä uskottava. Miten kirkon vaaliprosessissa ehdokkaiden taustoja ei tarkistettu toimen vastuualueilla? Jos taas taloussotkuista tiedettiin, niin miksi ne salattiin. Kumpikaan näistä ei ole miellyttävä kysymys kirkon kannalta. Ymmärrän hyvin, että ne herättävät ärtymystä. Kirkko on kuitenkin kansalaisensa verovaroilla ja lahjoituksilla toimiva yhteisö, jonka toiminnan tulee kestää läpivalaisu. Henkilöristiriitaa korostamalla saadaan asia näyttämään yksioikoisesti pahansuopuudelta ja heikolta pettymyksen sietämiseltä kriitikon osalta ja uhriutumiselta puolustajien toimesta. Kumpikaan positio ei auta kirkkoa vaan lopulta sinne peiliin on katsottava.

Sananlasku sanoo, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Se tapahtuu aina ja on hyvä tiedostaa. Jokainen tiimi, hallitus, valtuuskunta, projektiryhmä, joukkue ja kirjapiiri muodostaa yhteisön, jossa pyritään luomaan oma toimintatapa ja roolitus. Saman mielisyyden paine on suuri. Yhteisön sisäisestä luottamuksesta riippuu kuinka se kestää erimielisyyttä ja salliiko se kyseenalaistamisen.

Mitä aatteellisempi toiminta on, sitä uhkaavampana erimielisyys koetaan. On ”me” ja ”ne”.  Ihmiselle suurin rangaistus on joutua sosiaalisesti hylätyksi.  Samanlaisia yhteisöjä ovat puolueet, ammattiyhdistysliike tai urheiluseura, jotka perustuvat samanmielisten yhteenliittymiseen ja oman oikeutuksen vahvaan kokemukseen. Se on hyvä asia ja kantaa toimintaa ja toimijoita. Riskit on hyvä tiedostaa. Jos kyseenalaistava puheenvuoro saa sykkeesi nousemaan niin kysy itseltäsi miksi. Siilipuolustuksesta on vaikea tulla kunniallisesti ulos. Tiedän tämän ihan kokemuksesta.  Kannattaa muistaa, että ulkopuolisen on erittäin vaikea ymmärtää, ettei yhteisö tunnista väärinkäytöksiä, resurssien tuhlaamista ja haluaa jopa ne salata.

Kirkon tapaus merkittävä. Se viestii pahimmillaan siitä, miten oman pesänlikaajalle käy. Parhaimmillaan se johtaa tärkeän yhteisön toiminnan avoimuuden lisääntymiseen. Kriisit paljastavat yhteisön kyvykkyyden ja kehitystarpeet. Niitä tulee ja menee. Käytetään ne hyödyksi. Rohkeus tarttua yhteiskunnallisiin ongelmiin tai organisaation kipupisteisiin ei saisi horjua. Oman pesän moraalinen nenä on pidettävä herkkänä. Pilliin pitää voida välillä viheltää.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑