Vastuuvapauslauseke tähän alkuun. Pohdiskelen tätä terveydenhuollon kehitystä ja nykytilaa eri suunnista. En esitä mitään ratkaisuja tai ole minkään tuotantomallin kannattaja. Katselen tätä koko väestön terveyden ja yhteiskunnan tasoilta, en minkään tiimin, tuottajan tai alueen. Perusoletuksena on, että palvelujen tulisi olla turvallisia, laadukkaita ja vaikuttavia ja näitä tulisi kuvata läpinäkyvästi. Tutkittu tieto ja punnittu kokemus perusasioita kaikelle terveydenhuollossa, ne otan itsestään selvyytenä.

Terveydenhoito ei ole tavallinen palvelu, se ei kysy: ”Mitä saisi olla?” vaan kysymys on ennemmin: ”Mikä on hätänä?” Terveydenhuoltoon ei voi mennä tilaamaan parempaa suorituskykyä, lisää älyä tai edes jaksamista raskaaseen arkeen. Laatu ja hoitovaikutus syntyy kahden ihmisen vuorovaikutuksessa. Siitä, miten pulmallisessa tilanteessa oleva henkilö onnistuu kuvaamaan tilanteensa ja miten hyvin asiantuntija pystyy häntä tässä auttamaan. Ja vielä miten asiantuntijan osaaminen osuu ihmisen tarpeeseen. Tämä on ymmärrettävä terveydenhoidosta palveluna.

Me olemme kaikki hyvin eri ikäisiä, eri kokoisia ja meillä on omat erityiset piirteemme. Terveystarpeemme ovat erilaisia eri elämäntilanteissa. Ammattilaiset ovat ihmisiä ja ammattien perustehtävät ovat erilaisia. Kansalaisen ja ammattilaisen kohtaaminen terveyden ja sairauden äärellä on terveydenhoidon ydin. Järjestelmätasolla tätä moninaisuutta koetetaan puristaa yhdenmukaisuudeksi ja luodaan prosesseja ja kaavioita sekä matriiseja ja organisaatiokaavioita. Tiettyyn pisteeseen saakka se on välttämätöntä, jotta voidaan hahmottaa, sanoittaa ja tehdä näkyväksi sitä, mitä tapahtuu. Jossain on kuitenkin piste, jossa hukkaamme sen ihmisen, sekä potilaan ja ammattilaisen. Koetamme pakottaa elämänsä hallinnan ja puhelimensa hukannutta ihmistä varaamaan aikaa digitaaliseen viidakkoon.

Terveydenhoitoa voidaan vakioida toisaalta sairauksien kautta ja toisaalta terveyden määritelmin. Sairauksia ja niiden hoitoa vakioidaan diagnoosien ja erilaisten luokitusten kautta. Selkäkivulle on monta numerosarjaa riippuen siitä, millaisia havaintoja asiantuntija tekee. Koettua kipua mitataan kipujanalla tai toimintakykyä sanallisista kuvauksista muunnetuin numeroin. Pyrkimyksessämme olla mahdollisimman tarkkoja sairauden määrittämisessä tieteellisiltä kuulostavin sanoituksin, olemme hukkaamassa ihmisten terveyden: sairauden rinnalla on aina terveyttä jäljellä. Se on avannut markkinat niille, joilla on aikaa kuunnella ja kuulla. Samalla palveluun pääsemisestä mahdollisimman pian eli saatavuudesta on tullut laadun määrite, kun niukkuus on vallannut osan terveydenhoidosta. Karrikoiden voi sanoa, että terveydenhoidosta on osalle suomalaisia tullut työsuhde-etu, hyvinvointipalvelu tai identiteetin jatke, kun resurssien antaessa myöten sen voi saada osana kuulumista työllisten joukkoon, rahalla tai vakuutuksin. Työllisten kesken kakku jakaudu tasaisesti, se usein unohtuu. Suurella osalla työssä käyvistä käytettävissä vain tärkeät lakisääteiset työterveyspalvelut ja he jonottavat terveysasemalle samalla tavalla kuin työelämän ulkopuolella olevat.

Terveydenhoito alkaa kohtaamisesta ja siksi olisi tärkeää päästä ammattilaisen arvioon tarvitaanko hoitoa, hoivaa, parantaako aika vai tarvitaanko kaikkia. Se tulisi saada viiveettä. Se voidaan antaa paljon kevyemmin seinin, konein ja tietoteknisin systeemein kuin luullaan. Itseasiassa länsimaissa suurimmassa osassa tämä ensimmäinen porras voi olla muutama huone kerrostalossa, kuten Saksassa. Todellisen henkeä uhkaavan hädän äärellä kansalainen pääsee kyllä hoitoon edelleen, mutta kaiken muun kohdalla on suurta vaihtelua. Osalle kansalaisista vatsakivun kanssa joutuu odottamaan, kiertämään ja kärsimään, kunnes pääsee edes ensimmäiseen tutkimukseen ja ne sappikivet löydetään. Toinen voi marssia samassa tilanteessa kuvantamiseen puhelimella saadun lähetteen kanssa. Valitettavasti sairauksien toteaminen viivästyy ja osalle se on kohtalokasta. Tämä on se kansalaisten aito ja koettu epäoikeudenmukaisuus, joka on todellinen. Tämä on se ohjauksen puutteen ongelma, jota pitäisi ratkoa. Tavoite olisi siis tasa-arvoinen ja tasavertainen saatavuus, ei osaoptimoitu saatavuus osalle väestöä. Kohtaamisen ei tulisi olla terveydenhuollossa bonusta vaan itseisarvo.

Uutta rahaa ollaan pumppaamassa systeemiin Kela-korvauksiin. Vaihtoehtoisia laskelmia systeemisistä hyödyistä en ole nähnyt. Esitän nyt yhden mahdollisen investointikohteen tälle rahalle.  Päihdepalveluiden kokonaisuudistus olisi hyvä investointi, varsinkin jos 3. sektori saa ottaa kopin koko palveluketjusta asumisesta kroonisten sairauksien perustason hoitoon. He osaavat kohdata tämän ryhmän silmät samalla tasolla ja luoda uskoa toipumiseen. Nyt tämän väestön osan palveluja ei ole suunniteltu tarpeiden mukaan vaan systeemin ehdoilla. Seurauksena perusterveydenhuolto ja päivystykset kuormittuvat ja ammattilaiset ja potilaat (ja omaiset) turhautuvat, kun eivät pysty auttamaan. Syntyy vakavia infektioita ja tehohoitoa tarvitaan vaivoissa, jotka olisi olleet hoidettavissa ajoissa kevyemmin keinoin. Investointi 200 miljoonaa toisi eri reittejä itsensä takaisin inhimillisen ja taloudellisen tuoton kautta sekä rauhoittaisi todennäköisesti turvattomaksi koettuja päivystyksiä. Samalla sitten vaikutetaan huumemarkkinoihin ja pitemmän ajan kuluessa huumerikollisuuteen. Tämä on niitä matalalla roikkuvia hedelmiä, jos ymmärretään tarkastella hyötyjä laajemmin kuin teveydenhuollon piirissä. Jonkun on luovuttava toisten hyväksi. Arvovalintoja on edessä.