Kerroin lääkärien johtamiskoulutuksen kuulumisia kollegoille. Kommentit eivät koskeneet aiheen tärkeyttä tai merkitystä vaan sitä, että lääketieteen opiskelijat ja erikoislääkäriksi kouluttautuvat ja työssään pätevöityvät eivät olisi motivoituneita oppimaan terveydenhuollon rakenteita, ohjausta ja johtamista. Hämmennyin, sillä kokemukseni kouluttajana ja palautteita lukevana ei vastannut todellisuutta. Jäin pohtimaan syitä siihen.

Ensin on katsottava peiliin. Me kokeneet taidamme olla vastuullisia tähän. Muistan itsekin, miten valmistuneena kuulin vielä puhetta, jossa viesti oli, että jos ei kelpaa kliiniseen työhön, joutuu hallintoon. Perusopetuksen keskusteluissa edelleen tuodaan esiin, ettei sinne voi lisätä perusasioita terveydenhuoltojärjestelmästä, koska opiskelijat eivät ole kiinnostuneita ja kokevat ne pakkopullana. Mehän sen viestimme, että se ei ole kiinnostavaa tällä puheella. Ajattelemmeko tosiaan, että opetuksen aiheiden pitää olla opiskelijoiden valittavissa. Miten he voivat tietää, mitä tietoja ja taitoja he tarvitsevat työssään? Puhe siis heijastelee enemmän kouluttajien omia asenteita kuin opiskelijoiden. Jos koko koulutuksen ajan korostetaan, että Sote-järjestelmän osaaminen on perustaito, jota kerrataan läpi koulutuksen, niin asenne ehkä muuttuisi.

Tämä jatkuu erikoistumiskoulutuksesta puhutettaessa. Aihe kuulemma kiinnostaa vasta sitten kokeneena erikoislääkärinä tai jos siirtyy johtamaan yksikköä. Se on hämmentävää, koska johtamisopintojen vastuuhenkilönä kuulen useammin erilaista viestiä. Monet kertovat palautteessa ymmärtäneensä vasta nyt, miten systeemi toimii ja saaneensa paljon hyötyä juuri tästä ymmärryksestä. Olen miettinyt joskus, että olisiko tilanne hyväksyttävä jonkun pienen erikoisalan, vaikkapa kohdalla. Tuskin olisi. Todellisuudessa kaikki tarvitsevat tietoa omasta toimintaympäristöstä, vain osa suppeista erikoisalueista.

Puhumme edelleen johtamisesta ajoittain irrallisena varsinaisesta työstä. Se on jotain, jossa potilastyötä tekevät eivät ole osallisena. Työyhteisössä jokainen johtaa itseään ja on osallisena yhteisön tekemisessä ja sen tuottavuudesta ja yhteisön työhyvinvoinnista. Johtamista syytetään lähes kaikesta, toki osin aivan syystäkin. Terveydenhuollon johtamiskäsitys on edelleen aika antiikkinen ja ammattilaisten näkeminen osaavina kehittäjinä ja todellinen valtuuttaminen muutokseen tehdään varsin usein vain ylhäältä alas. Valmentavasta ja osallistavasta johtamisesta ollaan takamatkalla, mutta näitä on viety eteenpäin lukuisissa työyhteisöissä ja juuri ammattilaisten yhteistyöllä. Jos ei ole omaa kokemusta toisenlaisesta johtamisesta, voi olla vaikeaa kuunnella johtamisammattilaisten puhetta, kun siihen ei saa mitään tarttumapintaa omasta arjesta. Sen voi kokea höttöpuheena.

Se kertonee myös johtamistietojen ja taitojen puutteesta. Suuri osa nyt työskentelevistä lääkäreistä on 20 tuntia hallintoa erikoistumisen aikana. Oppi on tullut kokemuksen ja täydennyskoulutuksen kautta. Lääketiede on kehittynyt huikeasti ja jatkaa kehittymistä. Edelleen on jatkuvasti opiskeltava lääketiedettä, The Science of Medicine. Sehän on suppeassa merkityksessä terveyden ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä sairauksien ehkäisemiseen ja hoitoon kohdistuvaa soveltavaa tiedettä. Peruskoulutus on kehittynyt paljon lääkintätaidon opetuksessa, The Art of Medicine, joka on ihmisen koko persoonaan kohdistuvaa lääkärin työtä: havainnointia, vuorovaikutusta, välittämistä. Se kolmas palanen arjessa, joka itseasiassa mahdollistaa nuo kaksi ensimmäistä on hoitosysteemi, The Process of Medicine, Hoitosysteemi. Se on muuttunut ja kehittynyt itseasiassa vielä nopeammin digitalisaation takia. Ajatteleeko joku voivansa työskennellä ilman rakenteita, resursseja ja niiden muodostamaa kokonaisuutta. Käytännössä suurin osa työkitkasta syntyy juuri prosessikitkasta. Sen hallinta auttaa näkemään oman työroolin merkityksen järjestelmässä ja toimii karttana potilaan hoidossa.

Lääkäri suunnitelee, organisoi ja seuraa potilaiden hoitoa. Se on yhdenlaista prosessin johtamista (engl process management). Lääkärin on merkittävä talouden hallinnoija, sillä terveydenhoidon kustannuksista 70 % on seurausta lääkärin tietoon pohjautuvasta päätöksenteosta suoraan tai epäsuorasti. Lääkäri on juridinen toimija, jonka toimintaa säätelevät kymmenet lait. Oman toiminnan johtamisen taito heijastuu paitsi omaan työhyvinvointiin, myös työn laatuun ja turvallisuuteen sekä koko työyhteisöön. Vuorovaikutustyöläisenä itsensä johtamisessa merkittävää on ovat mm. oman psyykkisen toiminnan johtaminen: tunteet, ajatukset, toiminta, reaktiot, reflektio, resilienssi. Moni lääkäri vetää tiimiä, kehittää ja arvioi. Johtaminen ei ole jotain päälle liimattua eikä liity pelkästään organisaatiokaavioihin tai talousarvioihin. Johtamiskäsityksemme ja tapamme puhua siitä heijastelevat tietoja ja asenteita johtamiseen.

Sote-uudistuksen ja terveydenhuollon kriisin ratkaisut löytyvät ammattilaisten työn kehittämisestä, uudelleen järjestämisestä ja vaikuttavien käytäntöjen ja hoitojen tehokkaasta toteuttamisesta. Se edellyttää johtamista joka tasolla. Puhutaan johtamisesta, johdettavana olemisesta, itsensä johtamisesta ja johtajuudesta eri rooleissa. Muistetaan välillä puhua hyvästä johtamisestakin. Johtaminen on edellytys kaikelle toiminnalle, niin potilasvastaanotolla kuin terveyspolitiikassa.