Koronakriisi pakotti koulujärjestelmän ja terveydenhuollon siirtymään nopealla aikataululla verkon kautta tapahtuvaan viestintään ja toimintaan. Nyt yksityisellä terveyssektorilla jo jopa kolmasosa työterveyshuollon lääkärinvastaanotoista tapahtuu verkon kautta, ei perinteisenä vastaanottona (Talouselämä 13.1.2023). Muutos on hurja, kun vuosikymmenen ajan on yritetty saada digitaalisia palvelupolkuja käyttöön eri terveydenhuollon alueilla aina ennalta ehkäisystä ja terveyden edistämisestä hoidon tukena toimiviin sovelluksiin. Miksi vasta pakko johti toiminnanmuutokseen?

Terveydenhuollon kustannuskriisi ja toimintakriisi on todellinen. Osaajat ovat ilmeisimmin osin väärässä paikoissa, suuri osa tekee ammattikoulutuksen ulkopuolelle jääviä töitä ja suurin osa töistä on niin ammattikorvamerkitty, että kaikenlainen joustava toiminta tai rekrytointi on vaikeaa. Kriisi on kuitenkin syvempi ja syntynyt pitkän ajan kuluessa ja osin ehkä kulttuurinen. Korona oli opettavainen ja paljasti monen tasoista kehittämisen tarvetta koko systeemissä. Yksi niitä on innovaatioiden, erityisesti palveluinnovaatioiden ja digitaalisten palvelujen hidas ja tehoton käyttöönottaminen. Nyt, kun kaikkialla esitetään digitaalisuuden lisäämistä terveyenhuoltoon vastauksena kriisiin (esim. Hakonen et. al. Tyypin 1 diabetes koronapandemian aikana. DUODECIM2023;139(1):7) pitäisi huolellisesti selvittää, miksi digitaalisten palveluketjujen ja sovellusten hyödyntäminen on ollut niin hidasta ja mitkäovat ne keskeiset esteet. Ne ovat edelleen olemassa ja tulevaisuudessa haittaavat edelleen terveyshyötyä tuottavien innovaatioiden jalkautumista terveydenhuoltoon.

Yksi tekijä, joka on tullut selvityksissä esille (esim Mikola ja Pinomaa, Terveysalan innovaatiotoiminnan kiihdyttämismalli. Tekes 2017) on Puutteellinen yhteistyö̈ innovaattorien, yritysten, sote-tuottajien, ja tutkimuslaitosten kesken He nostavat erityisesti ongelma-alueiksi sen, että julkiset ostot hajanaisia, eivätkä tue innovatiivisten ratkaisuiden ostamista, tuki innovaatioiden kaupallistamiseen ja yhteiskehitykseen ja pilotointiin puuttuu. Nyt, kun hyvinvointialueet ovat kooltaan suurin osa suurempia kuin keskikokoinen kunta, niin nyt viimeistään olisi aika varmistaa, että kotimainen kilpailukyky säilyy myös terveydenhuollon tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa.

Terveydenhuolto ei ole erillinen saareke yritystoiminnasta ja sillä tulisi olla innovaatiotoiminnan tukemiseen kiinnostus, sillä kaupallistamisorientaation aikaansaamiseksi on kansainvälistymisen kannalta olennaista, että innovaatioita on tutkittu kotimaassa. Julkisen terveydenhuollon pitäisi myös saada näkyvä tuki tutkimukseen sekä yritysten vastaavasti tukea tuotteistukseen. Suomi on kutienkin pieni markkina-alue ja tänne ei ole kannattavaa kehittää teknologiaa, koska sen ylläpitoon vaadittava asiakaskunta pieni. Vuonna 2017 Mikola ja Pinomaa toteavat, että terveysalalla kaivataan systemaattisesti tukea ratkaisuiden testaamiseen, validointiin, ja merkittäviin kotimaisiin referensseihin. Se takaisin kansainvälisen kasvun ja rahoituksen merkittävä vahvistumisen.

Soten kannalta on elintärkeää turvata innovaatioiden levittäminen, muidenkin kuin lääkkeiden ja laitteiden tai ostettujen palvelujen digitaalisen toiminnan kautta. Jos ajatellaan väestön terveyttä, niin ravitsemus, arkiliikkuminen, päihteet, uni ja tupakointi ovat kaikkien kroonisten sairauksien taustalla, kun 60 % sairauksista on seurausta elintavoista. Niihin voidaan vaikuttaa.No, millaiselta ns. track record näyttää sitten? Tarkastelen tätä nyt terveyskäyttäytymisen näkökulmasta, koska sillä alueella olen ollut tekemässä erilaisia palvelukonsepteja, härpäkkeitä ja interventioita ja seurannut alan kehitystä monissa muissa maissa.

Ensimmäinen esimerkki tulee tupakkariippuvuuden hoidosta. Rakensimme Hengitysliton kanssa yhteistyösä (toiminKansanterveyslaitoksessa, nyk. THL) vuonna 2004 tupakasta vierotuksen palvelupuhelin Stumpin (Quit UK:n sisällöllisellä tuella) ja seuraavana vuonna avattiin jo vastaava vierotusportaali www.stumppi.fi sekä nuorille Syöpäjärjestöjen kanssa vastaava palvelu Fressis. Jo alkuvaiheessa soittajista kolmasosa oli alle 18-vuotiaita. Verkkopalvelussa oli tuhansia lopettajia ja sitä on kehitetty edelleen useaan otteeseen.

Tavoitteena oli, että terveyenhuollossa kysyttäisiin tupakoinnista enemmän, jos olisi mahdollisuus ohjata potilas edelleen vierotuksen tukeen. Nyt erilaisia valmennusohjelmia on tarjolla runsaasti puhelimen sovelluksena ja niitäkin olen ollut tekemässä. Otettiinko nämä teknologian tuomat mahdollisuudet käyttöön kattavasti kautta maan? Kyllä otettiin. Apteekit veivät matalan kynnyksen ohjelmia eteenpäin. Yksityiset työterveyshuollon palvelut ovat käyttänet niitä osana palvelujaan ja nyttemmin luoneet omia sovelluksiaan. Tosin mitään dataa ei ole saatavissa palvelutuottajilta kattavuudesta, laadusta tai tuloksista, joten innovaatioportaalla ollaan edelleen ensimmäisellä askelmalla. Joku voisi sanoa, että happamia totesi kettu pihlajanmarjoista. Ehkä niinkin, mutta olisi hyvä tutkia ja oppia siitä, miksi näin keskeinen terveysriskin ehkäisy teknologian voimin jäi puolitiehen. Se kohtalo on seuraavillakin edessä.

Toinen esimerkki tulee palvelukonseptista, joilla voidaan tehostaa tietyn sairauden hoidon vaikuttavuutta. Terveysvalmennus on nosteessa, ainakin juhlapuheissa. Olin mukana puhelinvalmennuksena toteutetun satunnaistetun tutkimuksen suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja tieteellisessä raportoinnissa vuosien 2006–18 välillä. Se opetti monia asioita ja samalla auttoi ymmärtämään, miksi Suomessa terveyden edistäminen ei jalkaudu kokonaisvaltaiseksi toiminnaksi ja tässä muutama.

Ensimmäinen huomio oli, että terveydenhuolto ei tiedä miten paljon ja kattavasti heillä on jonkun sairausryhmän potilaita hoidossaan. Tätä ei seurata lainkaan eikä vertailla lukuja väestötutkimuksen lukuihin. Kaikista teho- ja kustannuslaskennasta puuttuu nimittäjä. Kun ei tiedetä määrää, niin ei voida arvioida vaikutusta, työmäärää tahi kustannuksia. Skaalaaminen ja segmentointi ovat ihan hakuammuntaa ilman näitä tietoja. Tietojohtamisesta puhutaan, mutta ainakaan 2010 se ei vielä ollut todellisuutta, ehkä nyt jo?

Toinen ihmetyksen aihe oli tutkimuksen aikana syntynyt sisäinen kilpailuasenne. Intervention tavoitteena oli lisätä ihmisen kykyä ottaa vastuuta omasta sairaudestaan, hakeutua hoitoon oikeaan aikaan ja tehdä itselleen hyviä terveystavoitteita ja tekoja. Pyrittiin lisäämään vastuunottamista, pystyvyyttä, osallisuutta ja arjen valintoihin uutta osaamista. Olisi voinut ajatella, että terveyspalveluissa ilahduttiin, että suuri joukko pitkäaikaissairaita oppii ja kehittyy oman hyvinvointinsa aktiivisemmaksi toimijaksi. Olikin yllätys, että osa ammattilaisista vastusti terveysvalmennusta ja jopa mitätöi sitä tutkimuksen interventioryhmän osallistujille. He kokivat siis potilaan voimaantumisen uhkana omalle toiminnalleen. Jalkauttaminen ja toimintaan vakiinnuttaminen ovat ihan oma osaamisensa, jota johto edellyttää, seuraa ja resursoi. Se on osa laadun varmistamista. Aika harvassa terveydenhuollon organisaatiossa Suomessa on tähän rakenne, prosessit ja seuranta.

Miten sitten kävi?  Interventio kasvatti odotetusti perusterveydenhuollon käyntien määrää kahden vuoden ajan. Niinpä kuntien päättäjät eivät laajentaneet toimintaa. Onneksi se on kuitenkin tutkimushanke, joten ihmisiä voitiin seurata rekistereistä ja kustannusten kertymistä seurata. Kustannusten nousu taittui kolmen vuoden kohdalla. Silloin oli käytetty vuosi valmennukseen ja uuden oppimiseen, pantu toimeen muutoksia ja saatu onnistumisia. Sitten jatkettu samalla linjalla.

Kahdeksan vuoden aikana valmennukseen osallistuneiden kustannukset olivat 35 863 euroa ja kontrolliryhmän 41 816 euroa. Valmennuksen kustannus oli 415 euroa, joten sijoituksella saatiin takaisin 1734 euroa. Kun tarkastellaan kakkostyypin diabeetikkoja, niin kustannusten ero on 5963 euroa eli investointi tuotti 5548 säästöä (return of investment, ROI 13,3). Valmennuksessa olleiden 844 diabeetikon tuottama säästö noin 4,6 miljoonaa euroa kahdeksan vuoden aikana noin 270 000 väestössä. Koko Suomessa olisi samalla tavalla onnistuttu tyypin 2 diabeetikkojen hoidon tuella ja elintapoihin vaikuttamalla, Sote-kustannustensäästö olisi vuositasolla noin 96 miljoonaa euroa vuodessa. Kuolleisuus ja sairastavuus luvut osoittavat, että estettiin lisäsairauksia ja siirrettiin laitoshoitoon siirtymistä. Molemmat inhimillisesti arvokkaita asioita, kun tuotettiin toimintakykyä ja hyvinvointia. Kustannussäästöt eivät kuitenkaan ole johtaneet valmentavien palvelujen kasvuun.

Palveluinnovaatioiden tehokkaan käyttöönottamisen tiellä on esteitä lähes kaikilla terveydenhuollon toiminnan tasoilla. Näitä tulisi nyt analysoida, pyrkiä poistamaan ja mahdollistamaan palvelujen tarkoituksenmukainen keventäminen digitaalisten välineiden avulla. Ei kuitenkaan hallitsemattomasti vaan laatua, tehoa ja vaikuttavuutta seuraten. Muuten teknologinen kehityksemme on tuonnin varassa ja niistä saatu hyöty pysyy edelleen hajanaisena. Kansalaisten kannalta se merkitsee heikompaa, epätasa-arvoisempaa ja kalliimpaa terveydenhuoltoa.