Olemme rakentaneet terveyspalvelut ja monet muutkin palvelut ongelmien ympärille, joka varsin looginen toimintatapa. Ongelmaksi olemme nimenneet sairauden tai oireen ja sen ympärille olemme rakentaneet palvelupolkuja, tiimejä, organisaatioita ja rakennuksia. Terveydenhuollon tuotanto on rakentunut pikkuhiljaa diagnoosien mukaisesti ja noudattaa varsin uskollisesti ICD-luokitusta. Tämä varmasti tehokas tapa tuottaa pistäytymislääketiedettä, mutta osoittautunut teknistyvässä yhteiskunnassa varsin sekavaksi tavaksi tuottaa laajemmin terveyttä ja hyvinvointia, sillä vastauksemme kaikkeen on ollut sairauslähtöisen palvelun lisääminen. Se on suistanut arkea lähellä olevat terveyspalvelut kaaokseen, jonka seurauksena sitten olemme lisänneet sairauslähtöistä terveyspalvelua aina vaan lisää. Mitä jos kuvitellaan, että palvelut olisikin rakennettu väestöterveyden riskit edellä?? Miltä se näyttäisi?

Idean tähän tarjosi entinen esimieheni Pekka Puska HS:ssä 31.10.2021. Hän kirjoitti: ”Rakenteellisen terveyspolitiikan mahdollisuudet on nähty muun muassa tupakoinnin ja liikenneonnettomuuksien vähenemisen suurissa menestystarinoissa. Nyt olisi aika panostaa lisää terveyspoliittiseen työhön. Kansantautiemme syntyyn ja terveyseroihin vaikuttavat riskitekijät tunnetaan varsin hyvin. Ne eivät poistu vain terveyskasvatuksella.”

Kun aikanaan aloitin Kansaterveyslaitoksen ensimmäisenä tupakka-asiantuntijalääkärinä vuonna 2001 muuttamaan tupakkapolitiikan ohjelman ehdotuksia toiminnaksi, niin käytännön toiminta oli juuri terveyskampanjointia ja kansalaiselle ei ollut juurikaan välineitä ja ammattilaisten tietotaito oli varsin suppea. Tehtiin Käypä hoito -suositus, rakennettiin vierotuspuhelin, vierotusportaali ja koottiin järjestöjen osaajia yhteen ja aloitettiin tutkijoiden verkostot. Tuolloin pääjohtaja Huttunen opasti minua: meillä on kolme kansanterveysongelmaa: tupakka, alkoholi ja ylipaino. Mitä jos systeemimme rakentuisikin riskien hoitamiseen eikä sairauksien hoitamiseen??

Mitä ovat terveyden yleisimmät riskitekijät? Suomalaisista ylipainoisia on arviolta 2,9 miljoonaa, alkoholin riskikäytön rajan ylittää noin 700 000 suomalaista, vaikeasti huumeriippuvaisia on arviolta 40 000 (mutta kustannukset noin 1,2 mrd. €/vuosi), päivittäin tupakoi noin 400 000. Eriarvoisuus on merkittävä terveyden riskitekijä. Suhteellisesti pienituloisia on 670 000. Lapsuuden kokemukset ovat merkittäviä terveyden riskitekijöitä ja köyhiä lapsiperheitä on Suomessa vuonna 2019 63 400 ja niissä 126 000 lasta, joissa tulot 60 % mediaanitulosta (1280 € kuukaudessa).

Jos palveluja halutaan erityisesti kohdentaa riskitekijöihin, niin meillä olisi elintapaklinikoita, joissa olisi mahdollisuus matalalla kynnyksellä saada tukea ravitsemuksen ja liikkumisen arjen muutosten tekemiseen. Tarjolla olisi digitaalisia valmennuksia erilaisille tarpeille, kohderyhmille ja monella kielellä, selkokielellä ja aistivammat huomioiden. Intensiivisempää tukea tarvitseville olisi ryhmävalmennusta, yksilövalmennuksia tai rinnalla kulkijoita. Sairastuessa suunniteltaisiin sairauden kannalta paras mahdollinen ravitsemus ja mietittäisiin liikkumisen rajoituksien huomioimista. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa olisi mukana oman harjoittelun tuki ja matalankynnyksen tilat ja ohjaus. Häpeä poistettaisiin liikkumispuheista kokonaan. Käytössä olisi käyttäytymislääketieteen parhaat menetelmät. Yhteisöllisyyttä hyödynnettäisiin laajasti. Palvelujen kehittäminen olisi osallistavaa, kansalaiset ovat sentään arkensa parhaita asiantuntijoita. Taloudellista tukea saisi terveempien valintojen tekemiseen ja hankintoihin KELA:lta. Lääkkeitä ja leikkauksia voitaisiin käyttää tarvittaessa, nämähän eivät ole toisiaan poissulkevia. Niihin ohjattaisiin tarpeen mukaan. Puntarin lukema ei olisi loppumuuttuja vaan mieluummin hyvää kehitystä vahvistavat positiiviset merkit, kuten kasvikset lautasella, säännöllinen ruokarytmi ja arkiliikkumisen lisääntyminen. Klinikoiden motto voisi olla opitaan yhdessä!

Tupakoinnin lopettamisen tuki noudattelisi samoja periaatteita psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus edellyttävät poisoppimista, mutta koska kyse on kemiallisesti riippuvuudesta, niin tarvitaan käyttäytymisenmuutoksen rinnalle hoidon alkuun lääkkeitä helpottamaan fyysistä riippuvuutta. Jos tupakka on jo sairastuttanut, asiallinen lääketieteellinen hoito ja sen seuranta tärkeää, mutta silloinkin tuki arjessa olisi mukana. Sairauksienhoidon seurannassa matalan kynnyksen seuranta tupakoinnissa voisi toimia osana kuntoutumista ja siihen voisi liittää ravitsemuksen ja liikunnan keinoja jouhevasti. Tavoite olisi päästä tupakasta eroon, mutta jos näin ei käy, niin ainakin vähentämiseen pitää voida tyytyä ja seurata sitten arjessa valmiutta uuteen yritykseen.

Päihderiippuvuuden hoidossa alkoholin suurkuluttajat ja huumeriippuvaiset kohdattaisiin avoimin mielin. Päihdesairauksien moninaisuus ymmärrettäisiin ja keinovalikoima olisi laaja, erityisesti eri elämäntilanteisiin ja ikään liittyen. Päihteisiin liittyvät mielenterveyden haasteet otettaisiin heti alussa napakasti haltuun. Psykologiset ja lääketieteellisen tukikeinot olisivat saatavilla, vaikka vasta olisi huolissaan päihteiden käytöstään. Huoleen napattaisiin kiinni. Digitaalisia palveluita olisi tarjolla kattavasti ja samoilla periaatteilla kuin muissakin elintapa-asioissa. Vertaistuen merkitys ymmärrettäisiin ja sitä olisi runsaasti tarjolla halutessa. Arjen paineiden kestämiseen olisi tarjolla muitakin keinoja kuin päihteet ja tässä kansalaisyhteiskunnalla olisi vahva panos. Järjestökentän yhteistyö ulottuisi liikunnasta ideologisiin yhdistyksiin ja terveysjärjestöistä kulttuuriin. Yhteys työelämään olisi vahva. Päihteiden käytön riskeihin elinympäristössä olisi monipuolista tukea: kuntoutusta, työkokeiluja, työtapojen kehittämistä, asumista, arjen tekemistä ja huolenpitoa. Tavoitteena olisi saada oma polku kaikille päihdeongelmaisille. Tulos olisi sillä tekemisen vahvistuminen, asenteiden muutos sitä kautta ja hyvän arjen vahvistuminen. Ne nimittäin ennustavat päihteiden käytän saamista haltuun.

Yksi palvelu olisi elämäntilannepalvelut. Meillä pitäisi olla sellainen yksi paikka, jonne voisi mennä elämän murjoessa ja kertoa tilanteestaan. Nyt sellaisia ovat terveyskeskuksen päivystykset.  Ohjaamot Sinne voisi tehdä huoli-ilmoituksia. Sinne voisi olla yhteydessä monella eri keinolla; chatissä, sähköpostilla, puhelimella, verkon viestikanavia käyttäen ja vaikka avattarena, mutta olisi tärkeää, että sinne voisi mennä myös käymään. Sieltä mietittäisiin yhdessä, miten tilanteesta voisi päästä eteenpäin. Niiden kautta otettaisiin yhteyttä tarvittaessa YHDESSÄ eri palveluhiin ja siellä olisi mahdollisuus saada tolkullinen ihminen tueksi, jonka taustakoulutus voisi olla monenlainen. (Nimikkeestä voidaan järjestää kilpailu). Taloudellisiin asioihin saisi tukea nopeasti eikä vuokravelat kaataisi koko perheen tilannetta ja työkyky romuttuisi karenssien viidakkoon. Kouluttautumiseen ja elinikäiseen oppimiseen olisi ideoita ja tukea tarjolla. Vaikka tämä tolkullinen ihminen ei olisi kaikkien alojen asiantuntija, niin hänellä olisi mahdollisuus kysyä ja selvitellä, mutta etenkin kulkea mukana: kannatella, lisätä toimijuutta ja luoda toivoa. Toiminta voisi olla verkottunut eri yhteiskunnan sektoreille, kunhan sille olisi sovittu pelisäännöt, laatuvaatimukset ja seuranta. Tulosta mitattaisiin sillä, onko henkilö kokenut saaneensa elämänhallintaan lisää osaamista ja onko tuen tarve vähentynyt pitemmän ajan kuluessa eli osallisuus lisääntynyt.

Jos palvelujen tarkoitus olisi vähentää terveyden riskitekijöitä niin keskittyisimme kahteen kokonaisuuteen: elintapoihin ja elämänhallintaan. Tämä toki yksinkertaistus ja kummatkin monimutkaisia ja toisiinsa kietoutuneita. Ne kuitenkin lähes kaikkien sairauksien ja toimintakykyongelmien taustalla ja palvlut olisivat osa hoitoa ja kuntoutusta. Terveyskeskuksesta ja sairaalasta ohjattaisiin näissä asioissa ammattimaiseen ja kattavaan tukeen. Nyt ne sivuutetaan riskitekijöinä, mutta ehkä kuvittelemalla palvelut uusiksi, näkisimme mahdollisuuksia. Riskien ehkäisyyn ja loiventamiseen panostaminen nimittäin pitemmällä aikavälillä alkaa vähentää haittoja, kun kansalaisten arjen terveellisemmät valinnat yleistyvät ja osallisuus yhteiskuntaan paranee. Olen samaa mieltä Pekan kanssa: ” Kestävää kehitystä ei ole, että kaikki ongelmat pyritään ratkaisemaan julkista taloutta rasittavilla palveluilla.” Tarvitaan uudenlaisia investointeja terveyteen ja tuottavuuteen, myös terveyteen. Mitäs jos otetaan riskitekijät käsittelyyn lopputulemien sijaan?

Kirjoitusta inspiroineita lähteitä:

Nyt on taas aika ryhtyä toimiin terveyserojen pienentämiseksi HS 29.10.2021 Linkki tästä

Köyhyyden anatomia – tältä näyttää suomalainen köyhyys tilastoissa, YLE:n verkkojulkaisu Linkki tästä