Kansallissäveltäjällämme oli kausittain hurvittelutaipumusta, joka kasasi arjen kuroman puolison hartioille ja hän ymmärrettävästi väsyi. Aika-ajoin sitten arkihuolien alle painunut puoliso pakkasi laukkunsa ja matkasi raikkaalle mäntykankaalle läheiseen kaupunkiin toipumaan. Kunnolliset unet, myötäelävät keskustelut ja hyvä ruoka palauttivat voimat ja toipuminen tapahtui. Joskus meni kuukausi ja joskus tarvittiin useampi. Myös pientilallisen tuberkuloosiin sairastanut emännälle saatettiin myöntää toipumiskuukausia samassa Hyvinkään sanatoriossa tai vielä modernimmassa arkkitehtuurin merkkiteoksessa Paimion parantolassa. Sairautta tai uupumista seurasi toipilaisuus ja toipuminen.

Lääketieteellisesti toipuminen on sairauden diagnostisten tunnusmerkkien häviämistä tai sairauden haitan merkittävää vähenemistä. Kaikista sairauksista ei toivuta kliinisesti, mutta henkilökohtaisesti voi toipua, vaikka sairaus jää. Elämä jatkuu sairaudesta huolimatta arvokkaana, mielekkäänä ja toimijuus palautuu. Hyvinkään sanatoriossa oli aikaa kerätä voimia ja koota elämän merkityksen ja oman toimijuuden palaset käsilaukkuun ja palata omaan elämään. Ehkä sen aikana hahmottui omia vahvuuksia, taitoja ja kykyjä elää kansallissäveltäjän rinnalla. Toipumisen mahdollisuus jo sinällään kannattelee, kun sairaudesta ei tarvitse siirtyä suoraan toimijaksi. Aina ei voi parantua, mutta toipumista voi silti tapahtua.

Toipumisajalle on olemassa ICD-10 diagnoosikoodinsa Z54, jossa yhdeksän eri alalajia toipumista. Z54.9 on määrittämättömän hoidon jälkeinen toipumisaika ja Z54.8 on muun hoidon jälkeinen toipumisaika. AvoHilmossa lääkärin tekemien Z-diagnoosien osuus on kaikista vastaanottokäyntien diagnooseista 1 %. Toipumisen diagnoosi ei tässä joukossa liene yleinen vaan terveystarkastukset (Z00-10). Olisiko diagnoosille tarvetta muustakin kuin kulttuurihistoriallisesta perinteestä?

Monien infektiosairauksien jälkeen, elimistö palautuu lähtötilanteeseensa viikkoja. Ihminen kuntoutuu sairauden jälkeen eli tulee kuntoon. Keuhkokuumeen jälkeen toipumiseen menee 3-6 viikkoa ja mitä vaikeampi sairaus, sitä pidempi on toipumiseen kuluva aika. Luut luutuvat 5-6 viikossa, mutta lihasten voiman palauttamiseen menee vielä siitä sitten viikkoja. Mutta tulemmeko me mieleltämme kuntoon? Miksi puhua toipumisesta? Onko niillä jotain eroa?

Tähän aiheeseen törmää mielenterveyden ja päihdesairauksien parissa, kun sairauden jälkeen voi kuntoutua, muttei välttämättä samalla toivu. Duodecimin artikkelissa tämä on hienosti eritelty: ”

Kuntoutuksessa mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset nähdään passiivisina kuntoutuspalveluita vastaanottavina henkilöinä, jotka oppivat sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin, ja kuntoutuminen tarkoittaa paluuta sairautta edeltävään tilanteeseen. Toipumiseen liittyvässä ajattelussa korostuvat yksilön elämänkokemukset ja kokemukset, joiden avulla hän on pystynyt selviytymään psyykkisen sairauden mukanaan tuomista ongelmista.” Päihdehoidossa toipumisorientaatio tarkoittaa yhdessä pohtimista riippuvuuden, psyykkisen terveyden, sosiaalisen pärjäämisen, ihmissuhteiden ja työllisyyden näkökulmista. Toipuminen tapahtuu kerroksittain kuntoutumisen edetessä. Mennään siis samaan aikaan direktiivisesti palvelujen logiikalla ja otetaan samalla ihmisen oma näkökulma mukaan toipumiseen.

Olemme rajanneet toipumisen pois sosiaalisesti hyväksyttävistä keinoista palautua sairauksista, raskaista kokemuksista tai riippuvuuksista ja tulemme luoneeksi lisää medikalisaatiota. Jollain diagnoosilla terveydenhuolto joutuu toipumiseen ottamaan kantaa. Olemme luoneet uusia diagnoosikoodistoja epämääräisille oireille, joiden todenmukaisuudesta kiistelemme. Potilaat ahdistuvat, kuten mekin. Naputtelemme kuntoutussuunnitelmia, lausuntoja ja todistuksia toipumista varten. Jossain näiden todistusurakoiden välissä ajattelen Aino Sibeliusta, marsalkka Mannerheimia, Signe Reladeria ja Hugo Simbergiä sekä tuhansia keuhkotautiparantoloiden toipujia. Heille oli mahdollista hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä ja vain toipua. Enkä tarkoita pitkitettyä keskiluokkaista joogaretriittiä vaan yhteisesti hyväksyttyä toimintaa, jolla on jonkinlaiset raamit.

Voisiko pitkittyvä uupumustila tai infektion jälkitilan voimattomuus estyä, jos riittävään toipumiseen olisi kunniallinen mahdollisuus? Näen päihdetyössä tarpeen toipumiselle erityisesti siinä vaiheessa, kun mennään työhön, arki rullaa, mutta mieli ei vielä olekaan mukana. Tarvittaisiin vielä toipumista. Sosiaalisesti hyväksytty aika toipumiselle voisi ehkä olla vaikuttavampaa kuin somaattisin vaivoin kirjoitetut sairaslomat tai unilääkkeet ylivirittyneisyyteen. Tällä hetkellä vaan Z-diagnoosilla ei pääse kuin AvoHilmon tilastoon, sillä sairauspäivärahaa ei näillä voi kirjoittaa. Toipumiselle ei tässä ajassa ole tilaa, aikaa eikä paikkaa. Olisikohan syytä olla?

Blogin innoittajat:

Nordling E. Mitä toipumisorientaatio tarkoittaa mielenterveystyössä? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim.2018;134(15):1476-83 https://www.duodecimlehti.fi/duo14435

Tornion naiset myivät lehmäarpoja keuhkotautiparantolan hyväksi https://yle.fi/uutiset/3-10696541

Sekä ikuisesti kiinnostava AvoHilmo, jossa voi seikkailla terveydenhuollon ihmeellisessä tilastoinnissa