Ihminen on kehittynyt olennoksi, joka tarvitsee unta ja lepoa ollakseen IMG_6093toimintakykyinen. Kriittisissä tilanteissa jaksaminen venyy ja toimintakykyä saa puristettua hieman lisää, mutta se kuluttaa voimavaroja, niin fyysisiä, psyykkisiä kuin henkisiä. Adrenaliinin sisäisellä voimalla (ja kofeiinin) voi ylittää oman jaksamisen rajoja. Tätä tapahtuu ajoittain työelämässä ja arjessa, koska elämä ei ole ennakoitavaa. Jatkuvana tilana se kuluttaa toimintakykyämme, alamme suoriutua tavallisistakin tehtävistämme omaa tasoamme heikommin ja palautuminen hidastuu. Työ muuttuu harmaaksi putkeksi yksinäisiä suorituksia. Tätä prosessia kuvaa nuoren lääkärin työelämän ensimmäisiä vuosia kuvaava suosittu kirja ”Kohta voi kirpaista – nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat”. Kirja antaa karun (ja valikoidun) kuvan yhden vastavalmistuneen lääkärin kokemuksista Iso-Britanniassa. Samalla se tulee kuvanneeksi järjestelmätason ongelmia ja miten voimaton yksittäinen työntekijä on niiden edessä. Pohdin kirjaa suomalaisena erikoislääkärinä, jonka sairaalakokemuksista on kulunut jo tovi.

Adamin matka opinhaluisesta ja innostuneesta kyyniseksi on surullinen ja hämmentävä. Se on systeeminen mylly, jossa hän pyörii. Kahvitunteja ei tunneta ja työpaikkalounas on poikkeus. Tuntuu kuin hän koskaan tapaisi kollegoita tai muita ammattilaisia. Kirjassa ei käydä koskaan toimipaikkakoulutuksessa, täydennyskoulutuksessa eikä osallistuta työn kehittämiseen. Viikoittaiset palaverit ja konsultaatiot loistivat poissaolollaan. Niihin osallistuvat kaikki terveydenhuollossa. Ammattilaisten on tärkeää osallistua säännölliseen toimipaikkakoulutukseen, jossa jaetaan tietoa hoitoprosesseista, kokemuksista ja jaetaan kokemuksia. Täydennyskoulutus on osa laatu- ja turvallisuussysteemiä ja pitää yllä työkykyä. Olen juuri ollut mukana kuvaamassa yhden sairaanhoitopiirin täydennyskoulutussysteemiä ja se on varsin kattava ja monipuolinen, vaikka toki kehittämistä aina löytyy.

Terveydenhuollon kulttuuri korosti pitkään yksilöiden suorituksia ja jaksamista. Lääkärit ovat tottuneet tekemään pitkiä vuoroja. Muistan, miten ammattikuntani vastusti EU:n työaikadirektiivin laajentamista koskemaan lääkäreitä. Nyt ei voisi tehdä enää töitä ns. sämpylänä eli aloittaa perjantaina, käydä nukkumassa lauantaina ja jatkaa maanantaiaamuun. Kun ajoin sämpylän jälkeen valvontapuhallutukseen, niin poliisi ihmetteli olemustani, mutta kerroin tulevani päivystämästä ja sain jatkaa kotiin (20 tunnin valvominen vastaa 0,8 promille humalatilaa). Iso-Britannian terveydenhuollon toiminta näyttää perustuvan edelleen ammattilaisten loputtomaan venymiseen. Iso-Britanniassa Lääkäriliiton sivuilla säännöllinen keskimääräinen viikkotyöaika on 48 tuntia viikossa ja Suomessa 38 tuntia ja 15 minuuttia. Britannian nuoret lääkärit lakkoilivat vuonna 2016, kun hallitus aikoi leikata heidän palkkojaan. Lääkäreitä syytettiin epäeettisestä toiminnasta, mutta kirjaa lukiessa pohtii kyllä enemmän systeemin logiikkaa, arvoja ja etiikkaa. Terveydenhuollon tärkein pääoma ovat osaavat ja työkykyiset ammattilaiset.

Lääkärien hierarkian pyramidi perustuu alempana olevien kohtuuttomaan työtaakkaan.  Iso-Britannian systeemissä, kun jaksaa painaa päivystykset, kiertää eri toimipaikat ja kouluttautua vapaa-ajalla, voi päästä virka-aikaan ja vakituiseen työsuhteeseen. Onko ajatus, että nuorena pitäisi kestää enemmän?  Järjestelmätasolla ongelman korjaaminen vaatisi kaikkien lääkärien työnkuvien muuttamista. Suomessa tilanne on saman tyyppinen. Suomessakin usein kokemattomimmat lääkärit hoitavat päivystyksiä ja tekevät vaativaa yleislääkärin työtä. Adam Kayn unelmoi kirjassa pääsystä aina seuraavalle portaalle, joka toisi työtaakkaan helpotusta. Hän innostuu uudesta, mutta kun työtä on liikaa, niin sitä ei vain jaksa. Tyypillisenä sitoutuneena ammattilaisena, hän kokee huonouden tunnetta. Kirjassa hän ei juurikaan jaa kokemuksiaan kollegoiden kanssa, jota pidän outona. Itse muistan uran alkuvaiheessa kahvihetket palauttavina jakamisen hetkinä, joissa oppi, että kaikille sattuu mokia, potilaat yllättävät aina eikä kukaan koe osaavansa kaikkea. Eräs kollega totesi viisaasti: ”Nuoret seisovat kokeneiden hartioilla.” Epämuodolliset keskustelut työssä ovat oppimisen paikkoja. Ehkä uupuneena Adam ei vain jaksanut jakaa kokemuksiaan?

Lääkärin työhön kuuluu epävarmuus, yllätykset ja kärsimys. Ne eivät koskaan poistu työstä vaan muuttavat muotoaan. Kirurgikollegani kertoi, miten hänen leikkauskuolleisuutensa on klinikan korkein, sillä hän on taitava työssään ja saa kaikki vaikeimmat tapaukset hoitaakseen. Kirjan nuori lääkäri olettaa, että pääsisi varmuuden tilaan eikä potilaiden kohtalot koskettaisi yhtä viiltävästi. Ihmisyys ei poistu lääkäristä ja hyvä niin. Tunteet ja kokemukset jäävät lääkäriin ja niitä pitäisi voida purkaa. Kirjassa kokenut synnytyslääkäri kertoo, miten hänen monen vuosikymmenen uransa aikana vammautuneet tai kuolleet lapset täyttäisivät jo linja-auton. ”Läheltä piti”- tilanteet ja potilasvahingot ovat myös lääkärille raskaita ja jos niissä ei saa tukea, ne voivat jäädä tunnekuormaksi. Kirjan Adam ei saanut tukea näissä väistämättömissä tilanteissa. Hän mainitse lainkaan erikoistumisohjausta, jossa näitä pitäisi käsitellä. Suomessa vaikeiden tilanteiden purku (debriefing) on terveydenhuollossa arkea, mutta työkykyä ylläpitävää työnohjausta edelleen vain vähän tarjolla.

Nuoren lääkärin ensimmäiset työvuodet ovat monella tapaa ratkaisevia. Silloin valitaan erikoisala ja suunta kymmenille työvuosille. Kokemukset vaikeista potilaista ensimmäisinä vuosina muistaa vieläkin. Lääkärin käyttämä ns. peruslääkevalikoima vakiintuu. Niinä vuosina opitaan työnyhteisössä toimimisen pelisäännöt ja luodaan oma työtapa. Kirjassa on hauska esimerkki, miten Adam kokeilee ystävällisyyttä suoran toiminnan sijaan uudessa työpaikassa, heikolla menestyksellä. Kokemukset työssä ohjaavat valintoja tietoisesti ja tiedostamatta. Siksi on tärkeää, että kaikkien nuorten ammattilaisten ensimmäiset vuodet työssä sallisivat oppisen, ajattelemisen, kasvun ja kehittymisen. Työn tulee olla haastavaa ja sitä voi ajoittain olla liikaakin. Kunhan sen taakan saa purkaa välillä. Meidän kokeneiden ammattilaisten vastuulla on kehittää systeemiä niin, että ammatillinen kasvu ja kehitys on mahdollista. Yksi asia tuli kyllä kirjassa selväksi: yliväsynyt lääkäri on vaaraksi itselleen ja muille. Pidetään huolta ammattilaisista ja toistamme.

Kirja pohdinnan taustalla: Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista: nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat. Art House, 2019. Alkuteos: This Is Going To Hurt : Secret Diaries of a Junior Doctor (Picador, 2017).
Jos pääset BMJ:n artikkeleihin, kirjan arvio tässä: https://www.bmj.com/content/359/bmj.j5227.full 

Lisäksi taustakirjallisuutta:

Christina Schmidt, Fabienne Collette, Christian Cajochen & Philippe Peigneux (2007) A time to think: Circadian rhythms in human cognition, Cognitive Neuropsychology, 24:7, 755-789, DOI: 10.1080/02643290701754158 To link to this article: https://doi.org/10.1080/02643290701754158

BMA: Doctors and the European Working Time Directive.   https://www.bma.org.uk/pay-and-contracts/working-hours/european-working-time-directive-ewtd/doctors-and-the-european-working-time-directive

Keski-Suomen keskussairaalan koulutustoiminnan kuvaus. https://www.ksshp.fi/download/noname/%7B68AEDC00-AB83-4C0A-B7D2-381104C3B031%7D/74102