Korona-virus myllää yhteiskuntia kaikkialla. Pelko, huoli ja epäluottamus viriävät tuntemattoman edessä. Talous sukeltaa, kun ihmiset, tavarat ja palvelut eivät liiku. IMG_7410_kirkkoTerveydenhuolto alkaa kuormittua ja huoli sen riittävyydestä on aiheellinen. Yhteisöjen kyky toimia poikkeustilanteissa vaihtelee ja kehittyvien maiden tilanne on erityisen vaikea. Mutta on se paljastanut muutakin yhteiskunnista länsimaissa. Se on muistuttanut siitä, miten luottamus  on yhteydessä yhteiskunnan kykyyn kohdata kriisejä. Onko viime kädessä kysymys siitä, keihin voimme luottaa, kun terveys on uhattuna? Ainakin pintapuolisesti katsoen on ainakin kolme kohdetta: yksilöt, lähiyhteisö tai yhteiskunta.

Kun Korona-viruksen pahin aalto laantuu, olisi hyvä tarkastella terveysjärjestelmiä ja niiden tuottamista niiden katastrofikestävyyden näkökulmasta. Vakavissa, ihmisten henkeä ja terveyttä uhkaavissa tilanteissa on olennaista, että toimintaketju on selkeä kaikille, tehtävät ja roolit sovittu etukäteen, välineitä on opittu käyttämään jo valmiiksi, viestien kulku ennalta sovittua ja ammattilaiset sitoutuneita toimintaan. Erityisen olennaista on, että kansalaisilla on luottamus järjestelmään ja ammattilaisiin, riittävästi tietoa ja helppoja kanavia saada tuoreinta tietoa. Lisäksi hoitoon hakeutumisessa ei saa olla fyysisiä tai sosiaalisia esteitä.

Suomi on selvinnyt hyvin epidemian alkuvaiheessa. Valmiussuunnitelmat on kaivettu esiin ja niitä on harjoiteltu alueellisissa valmiusharjoituksissa. Altistuneisiin on saatu yhteys hämmästyttävän hyvin. Työnantajat ovat olleet ennakoivia ja etätyönohjeita jaetaan sellaisissa töissä, joissa se mahdollista. Valtiolla on varastoja lääkkeille ja suojavarusteille. Väestölle viestitään keskitetysti ja tiheään eri kanavia myöten. Kaikki tämä luo turvaa kansalaiselle. Se lisää kykyä pysyä rauhallisena ja olla aiheuttamatta lisää työtä viranomaisille ryntäilyllä ja kaaoksella. Luottamus yhteiskunnallisten toimijoiden kykyyn on Suomessa  hyvä. Suomessa luotamme kuntaan ja valtioon ja näemme ne myönteisinä toimijoina arjessa.

Korona-virus saapui myös Italiaan ja on levinnyt siellä laajasti, maa on suljettu käytännössä. Italiassa on yli 50 miljoonaa ihmistä tiheästi asutuilla alueilla, joten tilanne aivan erilainen. Mutta niin on myös luottamuksen laita. Suurin turva saadaan laajasta suvusta, joten yhteiskunta on vähän ulkopuolinen toimija, jopa häiriötekijä. Se näkyy nyt karanteerin muun muassa uhmaamisena. Luottamus viranomaisten kykyyn huolehtia kansalaisten turvallisuudesta horjuu. Kokemus voi olla oikea, sillä Italian terveydenhuolto ei ollut varautunut riittävästi epidemiaan. Erikoissairaanhoito toimii valtion järjestämänä hyvin, mutta perusterveydenhuolto toimii yksittäisten perhelääkärien kautta eikä systemaattisuutta ole helppo luoda kymmeniin tuhansiin yksittäisiin klinikkoihin. Toiminta on normaaliolosuhteissa joustavaa, mutta kriisitilanteissa hajanaista. Tieto ei kulje viranomaisten välillä ja varusteita ja lääkkeitä ei ole varastoissa riittävästi. Korona on paljastunut terveydenhuollon huonon katastrofikestävyyden ja siihen kohdistuvan luottamuspulan.

Yhdysvalloissa on myös pulmia edessä. Luottamus on mukana tässäkin yhtälössä, mutta eri tavalla. Terveysviranomaiset ovat Yhdysvalloissa erittäin osaavia ja katastrofeihin tottuneita. Hoitokapasiteettiä maassa riittää. Pulmaksi saattaakin muodostua terveydenhuollon tuotantotapa, jossa hoito kilpailutetaan, se liittyy työpaikkaan, on kallista, eikä sosiaalisia tukia ei sairauden varalle juuri ole. Lisäksi työpaikka määrittää laajasti koko perheen terveydenhuoltoa. Yksilölle alkaa tulla esteitä varhaiselle hoitoon hakeutumiselle. Jo nyt nähdään, että ihmiset eivät hakeudu hoitoon hinnan vuoksi tai työpaikan menettämisen pelosta. Yksilön vapautta ja toimintaa korostavassa kulttuurissa luottamus itseen on tärkeää ja pärjääminen sekä sinnittely ovat kunniassa. Hoitoon hakeutumisen esteet ja sinnittely voivat olla taustalla esim. hoivakotiepidemiassa. Tauti on todennäköisesti tullut työntekijöiden mukana hoivakotiin tai ainakaan sen rajoittamisessa ei olla oltu napakoita. Yksilön oikeuteen tehdä työtä on vaikea puuttua.

Kenellä sitten on vastuu luottamuksen rakentamisessa tai sen heikentämisessä? Poliitikoilla. Lyhyen tähtäimen oman edun tavoittelu, tietojen vääristely, mustavalkoinen ajattelu ja viranomaisten samanaikainen moittiminen ja selän taakse piiloutuminen ovat niitä tekoja, jotka syövät kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan. Suomessa nähdään tätä yhä enemmän. Se kuitenkin heikentää meidän kykyämme selvitä katastrofeista. Kansainvälisen katastrofikestävyyden arvioinnissa maskien varastot ja lääkärien määrä eivät yksi ratkaise. Poliittisen järjestelmän kyky tuottaa luottamusta yhteiskunnan toimintaan taitaa olla se villakoiran ydin.

Olen seurannut Korona uutisia ja kirjoittanut oppimateriaalia terveyden edistämisestä sekä muun muassa terveyspolitiikan edellytyksistä. Kaksi asiaa vain yhdistyi oudolla tavalla…