Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

Kuukausi

maaliskuu 2018

Koulutusammattilaisten kiireiset diat estävät oppimisen

Istun kansainvälisen lääkärien koulutukseen keskittyvän kongressin suuressa IMG_4533luentosalissa. Puhuja on oman alansa palkittu huippu. Hän pitänyt satoja vastaavia esityksiä. Istun salin keskiosassa. Puhuja selvittää lääkärin työn arvioinnin kriteereitä oman tutkimuksensa perusteella. Hän kertoo, että hänellä on tässä kiireinen dia, ”a busy slide”. Tihrustan salin keskiosassa kalvoja, joille on survottu taulukko tieteellisestä julkaisusta ja virkistävä liikkuva nuoli. Puhuja kertoo, miten emme näe väsyä enkä jaksaisi seurata puhetta, vaikka olen motivoitunut aiheeseen. Miksi näin?

Me oppimisemme rajautuu työmuistimme varaan.  Yksinkertaistan nyt rajusti. Aivomme pitkäkestoisessa muistissa meillä on valtava määrä tavaraa, kuten tunnemuistoja, tietoa, havaintoja ja kokonaisuuksia. Teemme jatkuvasti havaintoja aivojen monella kanavalla yhtä aikaa, kun näköaisti tuo kuvia ja liikettä, kuuloaisti puhetta ja kohinaa sekä tuntoaisti tilatietoa ja joskus hajuaisti vaikkapa pullan tuoksua. Ne kaikki pyrkivät saman suppilon, työmuistimme kautta tallentumaan pitkäkestoiseen muistiin. Jotta pääsisimme hyvään rajallisen työmuistin hyötysuhteeseen, tulisi eri kanavilta tulevien tietojen liikkua samaan suuntaan yhtäaikaisesti, olla koherentteja. Jos puhuja kertoo kokemuksiaan lääkärien arvioinnista ja näkökentässä on valtava tekstimassa, ne kilpailevat samasta suppilosta. Syntyy epäkoherenssia ja aivomme käyttävät osan kapasiteetistaan ristiriidan selvittelyyn: kumpaan keskityn?

Esityksessä kuvalla tulisi olla puheen viestiä vahvistava vaikutus. Kuvan tehtävä on täydentää ja vahvistaa oppimisjälkeä. Jos sana ja kuva eivät noudata tätä periaatetta, syntyy häiriö tiedon jatkumoon. Liikkuva kuva on erityisen hankala.  Sen voima on suuri. Kongressissa puhuja käytti kuuluisaa Tacoma-sillan sortumista esimerkkinä terveydenhuollon ja lääkärikoulutuksen tilasta. Sillan sortuessa sille jää auto ja koira. Juutuin miettimään, miten sen koiran kävi ja miksi sitä ei kutsuttu pois. Sillalla oli auto ja sen merkitys ihmetytti. Minulta menikin muutama minuutti esityksestä ohi, kun tunnetila esti tietoa pääsemään läpi tietoisuuteeni. Liikkuvan kuvan aikana ei voi puhua ja se tulee huolella kytkeä ideaan, johon palaa myöhemmin. Puhuja ei varsinaisesti jatkanut esitystä sillasta sen enempää, joten sen merkitys kokonaisuudelle jäi epäselväksi.

Kulttuuriset vinkit ja kokonaisuuksiin tai käsitteisiin sitominen auttavat kuulijaa. Kuulija voi käyttää merkityksellistä rakennetta uuden tietomöykyn omaksumiseen ja aiempaan tietoon liittämiseen. Asiakokonaisuuteen liittäminen, kontektualisointi kannattaa tehdä heti alussa. Kansainvälisen yleisön kanssa tässä voi hyvin epäonnistuakin. Eräässä kongressissa muslimimaassa amerikkalainen puhuja käytti mahdottomista asioista esimerkkinä sikojen lentämistä (if pigs could fly). Hän näytti videon, jossa sika lentää. Kylmä hiljaisuus salissa paljasti pilalle menneen kontekstualisoinnin. Koettu loukkaus taisi estää monien tiedonsiirtoa. Viitekehys, ympäristö tai ajanjakso kannattaa kuvata yhdellä havainnollisella, neutraalilla kuvalla.

Koulutuksen ammattilaisten olettaisi osaavan tehdä selkeitä esityksiä vaan eipä näin ole. Se lohduttakoon kaikkia esityksen diojen kanssa tuskailevia. Kongressin työpajassa sain yksinkertaiset opit. Täyteen tuupatut diat ovat puhujaa varten, eivät kuulijaa.  Puhuja on asiansa osaaja ja osaa kertoa ilmankin, tekstimassa on tehoa vievä turha turvatekijä. Tee diat ensin ja siirrä kaikki teksti sitten muistiinpanokenttään. Poimi muistiinpanoista sitten 1-4 keskeistä sanaa tai mieti mikä kuva tukee viestiäsi. Kuvatekstejä ei tarvita vaan kerro mitä kuvassa on. Korosta tärkeitä asioita sanottamalla ja toistamalla. Muista pitää kuvan ja äänen älyllinen ja tavoitteellinen yhteys. Silmät voittavat korvat yleensä, liikkuva kuva voittaa aina kaiken.  Musiikki vie puheelta voiman. Hyvän esityksen tekeminen on kova työ, varsinkin, kun luopuminen on vaikeaa. Vähemmän on enemmän.

Osallistuin Ottawa-konferenssissa 2018 inspiroivaan Dr. Briseida Meman työpajaan:Using multi-media in light of how human mind works.

Tacoma bridge https://www.youtube.com/watch?v=lXyG68_caV4

Lisää aiheesta tästä

 

 

Sanat ja kieli lääkärin työvälineenä

Olin puhumassa lukiolaisille kielestä lääkärin työvälineenä. Päivän lähestyessä kieli alkoi kuivua. Kieli on työvälineenä niin itsestään selvä, ettei sen eri ulottuvuuksia tule ajatelleeksi. IMG_4486Harjoitus oli kuitenkin antoisa.  Piti pohtia, miten kieli palvelee minua ammatissani eri rooleissa: kuultuna, puheena, tekstinä sekä myös ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden välineenä. Keskustelu nuorten kanssa avasi vielä lisää kiinnostavia kysymyksiä kielen ja ammattimielen yhteyksistä. Me olemme lääkäreitä kielen kautta.

Lääkärin työstä iso osa tehdään sanoilla. Kaikki alkaa kuuntelemisesta. Potilaan kertoessa kuulemme sanat, sanojen painot ja merkitykset. Samalla kuulemme puheen rytmistä hengityksen kulun, katkot ja käheydet. Kielellisestä ilmaisusta saamme tietoa koulutustaustasta, mielen liikkeistä ja huolen painosta. Kielen vaikeudet tuovat tärkeää tietoa ja ajatukset siirtyvät heti kriittisiin aivosairauksiin. Hajanainen kieli ajatukset vievät psyykkiseen haurauteen. Yhteisen kielen puuttuminen tekee vuorovaikutuksesta raskasta, olisi niin tärkeä ymmärtää. Kielen kautta teemme merkittävimmät havainnot, joita sitten tarkastelemme tutkimalla potilasta. Potilaan aktiivinen kuuntelu ja kuuleminen ovat kielen käyttömme ensimmäinen tavu.

Lääkärin oma puhe on osa hoitoprosessia. Kielen asettaminen tilanteeseen ja potilaan vastanottamisen tasoon on tärkeää, mutta joskus vaikeaa. Sanoilla voi hoitaa ja estää paranemista. Tunteemme välittyvät kielen kautta ja empatian osoittaminen tapahtuu useimmiten sanoilla. Sanojen valitseminen tutulle potilaalle on helpompaa vaikeassakin tilanteessa ja vieraan kanssa valitsemme mieluummin ehkä neutraalin linjan. Kieli on joustava työväline ja antaa toisaalta lääkärille anteeksi pienet kankeudet, sillä sellaista meiltä vähän voidaan odottaakin, joskus. Toinen tavu on hoitava sana.

Lääkärinä puheemme määrä on helposti liiallinen. Kerromme kaiken mitä olemme tottuneet sanomaan. Haluamme kertoa ja opettaa. Unohdamme, että potilaalle tilanne on ainutkertainen, vaikka meille kyseessä on päivän viides saman tyyppinen sairausvastaanotto. Kieli on valtaa ja voimme ohittaa vaikeilla käsitteillä oman epävarmuutemme karikot. Sanavalinnoilla voi pelata aikaa ja hämätä, tahtomattaankin. Olen varmasti itsekin käyttänyt koukeroista diagnoosikieltä ihan turhan monta kertaa.

Ilmaisemme asioita kirjoitetussa muodossa. Kirjoitettu lääkäriteksti oli aiemmin tarkoitettu lähinnä toiselle lääkärille tai muulle terveydenhuollon ammattilaiselle. Se sai olla lyhyttä, sisältää lyhenteitä ja latinaperäistä slangia. Se oli nopeaa tuottaa ja lukea. Hyvinkin selkeä teksti oli muotoa: ”Cor et pulm ausk 0, yt hyvä, vatsa palp. 0, periferia lämmin.” Sitten sama piti avata suomeksi lauseiksi: ” Yleistila hyvä, sydämen ja keuhkojen auskultaatiossa ei poikkeavaa, vatsan alueella ei kipua eikä painamusta, raajat lämpimät”. Nyt tekstit ovat samaan aikaan potilaan ja ammattilaisen. Tämä tuottaa joskus hilpeitäkin keskusteluja. Yleinen tyytymättömyyden kohde on fraasimme ”Yleistila hyvä”. Se aiheutti ylilääkärinä toimiessa useita puheluja. Kansalainen oli sitä mieltä, että teksti poistettava, koska hän oli todella sairas tullessaan päivystykseen omalla autollaan. Lääkärille fraasi kertoo, että potilas ei ole vaarassa menettää tajuntaansa tai muuten heikkenemässä äkillisesti, mutta potilas voi kokea sen tilaansa väheksyvänä. Ehkä lääkärikieleen on tehtävä muutos, sillä tuskin kannattaa opettaa kansalle selvän ilmaisun epäselvää tulkintaa. Lääketieteen kieli elää ajassa kansalaisten ehdoilla. Kolmannella tavulla asuu muutos.

Kirjoittamaamme liittyy myös kansalaisen kannalta taloudellisia riskejä. Lääkärin kannanotto eläkehakemukseen, kuntoutuslausuntoon tai lääkekorvauksiin lasketaan euroina kansalaisen arjessa. Todistukset ja lausunnot ovat lääkärien kielenkäytössä erityistehtäviä, joista emme juuri pidä. Niiden sisältö on yhtä aikaa säännelty ja samalla perustelun tulee olla kattava. Kielenkäytön kannalta muodon oppiminen tuntuu välillä olevan oleellisempaa kuin asian välittyminen. Opimme, millaisin sanamuodoin vakuutamme toisen lääkärin puoltamaan näkemystemme. Toisaalta merkittävä osa lääkekorvauslausunnoista voitaisiin korvata hyvinkin luottamuksella lääkärin diagnostisiin kykyihin. Sanoilla halutaan korostaa tehdyn päätöksen merkitystä, kun se täytyy oikein lausunnoksi sanoittaa. Se pitää myös lääkärin kynän varuillaan. Lääkärinä suhtaudumme vakavasti tähän kielenkäytön muotoon, ymmärtäen sen merkityksen potilaalle. Neljäs tavu on sanan merkityksen vakavuus.

Kieli on lääkärin työväline. Hyvillä sanoilla hoidetaan. Harvoin pysähdymme pohtimaan miten ja millaista kieltä me käytämme. Kiitänkin espoolaisia lukiolaisia hyvästä haasteesta. Lääkärinä käytän paljon muiden tekstiä. Näin teen nytkin. Päätän pohdinnan kielestä Kalevalaan, kun oma kieli on vajavainen. Väinämöinen lausuu manalan majoilta:

 ”Vielä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin lateli

nuorisolle nousevalle, kansalle ylenevälle;

Elkätte, imeisen lapset, sinä ilmoisna ikänä

tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle!”

 

 

Digi-loo-Digi-lei- Mitä odotan Big Datalta jo nyt?

Kanta-kirjautuminen jo puolipäivää alhaalla, argh!  Reseptisovelluksessa väärät annokset lääkkeistä! Uusi potilastietojärjestelmä ajaa hulluuden partaalle! IMG_4430Järjestelmäpäivitys hävitti sanelut! Puolipäivää olen purkanut lappusilta lääkitystietoja potilastietojärjestelmään, toivotaan, että kaikki laput tallessa. Näin lääkärit purkavat arkisia kokemuksiaa sosiaalisessa mediassa. Työtunteja kuluu, hermoja vaaditaan ja potilaiden hyvä hoito vaarantuu. Digitalisaatiota hehkutetaan ratkaisuna ongelmiin ja tekoälyä kerrotaan olevan systeemeissä jo nyt. Missä päin, kysyy lääkäri?

Tietojärjestelmien ongelmat ovat kammottavan yleisiä ja alkeellisia. Terveydenhuolto on täynnä numeerista tietoa. Numeroiden käsittelemisen luulisi olevan tietokoneelle juuri helpointa. Mittaamme erilaisia asioita numeroilla, kuten verestä proteiineja, solujen määrää tai näiden suhteellisia osuuksia. Käytämme ihan kansainvälisiä mittayksiköitä, kuten millilitroja tai millimooleja.

Tämä syntyvä tieto diagnostisista tutkimuksista ei tietojärjestelmä muodosta mitään älykästä tällä hetkellä. Siitä ei osata tehdä yhteenvetoja, vertailuja tai graafisia esityksiä. Se ei osaa edes muodostaa aikajanaa välttämättä. Ainoa algoritmi on lääkärin sisukkuus, jolla hän vyöryttää näytöllä pitkää numerovanaa. Poikkeamien esiintyminen kerrotaan pienin merkein kuvaruudun sivussa. Häytysjärjestelmää ei ole saatu tehtyä mihinkään systeemiin luotettavasti. Sivussa voi kulkea tekstivana, jossa kerrotaan vuosien takaistenkin satunnaislöydosten tiedoista johdettuja varotteita.(päätöksentuki).  Jos nyt ihan jotain ensin tältä digitalisaatiolta voisin toivoa, niin numeraalisen tiedon esittämistä työtä helpottavalla tavalla.

Toinen ihmetys on tiedon ja ajan välisen yhteyden hukkaaminen. Prosessia ei osata lainkaan visualisoida. Hoitoon saavutaan yhteisesti ymmärretyn päivämäärän ja kellon ajan puitteissa ja koneelle kirjautuu tieto siitä. Käyttäjät tunnistetaan sähköisen numeerisen tunnisteen perusteella eikä tietoja saa kirjata kenenkään muun nimissä. Miten voi olla vaikeaa kuvata potilaan prosessia aikajanalla? Se on monen kroonisen sairauden hoidossa oleellinen tieto. Onko potilas käynyt sovituissa kokeissa? Onko hän joutunut käymään sovittujen käyntien välissä ensiavussa? Missä kohti hoitoprosessi pysähtyi? Tämän tyyppisen tiedon esittämistä voi katsoa vaikkapa Facebookin tai Googlen raporttilehdeltä, josta voi saada graafisesti tai numeroina tietoa omasta ja muiden aktiivisuudesta sekä siitä miten olemme toimineet sovelluksessa. Tämä ei ole edes tekoälyä vaan ihan perusohjelmointia.

Moneen kertaan saman asian kirjaaminen melkein samalla tavalla tekee terveydenhuollon tiedosta kimuranttia. Kirjaamme koodattua tietoa, kuten lääkkeitä, diagnooseja tai toimenpiteitä, . Kirjaaminen tapahtuu ammattilaisen valinnan mukaan. Miksi ihmeessä tietojärjestelmä ei osaa ehdottaa mitään? Kun alan kirjoittaa potilaalle diagnoosia, niin miksi en saa listaa potilaan samanryhmän diagnooseista, jotka hänelle on jo asetettu? Miksi minun annetaan valita se yhdellä desimaalilla eroava verenpainediagnoosi, kun sillä ei ole mitään merkitystä ja samalla vain kuormitan uudella numerolla systeemiä. Eikö minulle voisi näyttää vaikkapa sellaista kehon kuvaa, jossa on näytetty henkilön diagnoosikoodien ryhmät eri kehonosissa? Voisin sitten katsoa, olenko päätynyt samaan numeroon kuin kollegani. Vai haluanko todella muuttaa sen viimeisen pilkun jälkeisen kuutosen seiskaksi, kun olen tottunut käyttämään juuri sitä numeroa. Vai olisiko jopa niin, että pysyvien diagnoosien osalta en saisi edes muuttaaa koodia? Lääketietokanta on samanlainen numerokoodattu järjestelmä. Siinä jo heti kaksi arjen työtä helpottavaa digitoitua systeemiä. Toivon siis näihin sujuvuutta ja heti saatte lisää tuottavuutta ja laatua.

Minä odotan tiedonkäsittelyn kehittymiseltä ensin niitä samoja asioita, joita on kehitetty kuluttajatuotteisiin. Tiede on selvittänyt tapaamme hahmottaa tietoa ja se on pitkälti visuaalista. Graafikkaohjelmien huima kehitys on ollut ilo lehtien lukijoille, puhelinapplikaatioiden käyttäjille ja viihteen tekijöille. Missä se luuraa terveydenhuollossa? Hyvällä esittämisen tavalla voidaan lisätä selkeyttä, ehkäistä tiedon hukkumista ja parantaa sen hyödyntämistä. Se olisi ihan iso osa potilasturvallisuutta sekä ammattilaiselle että potilaalle.

Riskien tunnistamisessa kone on ihmistä parempi ja on ihmeellistä, miten tiedon louhintaa ei ole tehty ollenkaan tästä näkökulmasta, paitsi  piloteteissa vaikkapa keskosten monitoroinnissa. Päätöksentukisysteemi on hyvä alku, vaikkakin sen käytettävyys on pulma. Algortimien tekeminen on vaikeaa ja kompleksisen hoidon osalta sellaisena pysyy. Silti esimerkiksi laboratoriokokeiden ja aikaleimojen osalta paljon olisi jo tehtävissä. Koetamme ratkoa suurta määrää ongelmaa ja jätämme mielellämme vanhat arkiset hautumaan ja odottamaan. Hyvästä esitystavasta olisi arjessa hyötyä, kun ei tartvitsisi käyttää aikaa vuosien takaisen tiedon etsimiseen.

Odotan digitalisaatiolta älykkäitä tekoja arkeen. Usein toistuvan asian miettiminen uudella tavalla säästää enemmän aikaa kuin suuren systeemin vuosien rakentaminen. Odotan Big Datalta osallistavaa kehittämistä, jossa ammattilaiset voisivat kertoa työn sujumisen pulmista ja niitä ratkottaisiin avoimin ajatuksin. Kehittämisessä Big Data voi auttaa meitä tunnistamaan niitä arjen pullonkauloja, joita työn vilskeessä ei havaitse. Odotankin innolla siihen uusia toimivia työvälineitä – Digi-loo-digi-lei!

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑