Olen seurannut lehdistä Helsingin hiippakunnan ja seurakunnan toimintaa piispan taloudellisten epäselvyyksien ja toimintatapojen selvittämisessä. IMG_3556En tunne osapuolia lainkaan. Pohdin tätä enemmän uteliaana näytelmän katsojana koettaen tunnistaa yleisiä kuvioita, joita ristiriitatilanteissa näyttää syntyvän. Myrskyn silmässä niitä ei itse helposti tunnista, mutta ehkä sivusta katsoen jotain tarttuu opiksi. Ristiriitojahan on elämässä aina tarjolla.

Väärinkäytösten paljastaminen on tarkkaa puuhaa. Pääsääntöisesti kannattaa varautua saamaan runsaasti kuraa niskaan. Ensimmäisenä näyttää heräävän paljastusmenetelmän arvosteleminen. Miten Wikileaks olisi paljastanut laajan salakuuntelun oikein? Miten median olisi pitänyt valelääkäri paljastaa, kun viranomaiset eivät tarttuneet toimeen?  Jos organisaation oma valvontaprosessi on pettänyt ja johto haluaa salata tämän, ei asiaa taida olla kovin helppo edistää päätöksentekokoneistossa.

Oman pesän likaaminen on moraalisesti paheksuttava teko, vaikka se lisäisi yhteisön uskottavuutta. Enemmistö aina kääntyy pilliin viheltäjää vastaan, koska hänen koetaan uhkaavan yhteisön olemassa oloa ja oikeutusta. Siksi me yleensä jätämme kertomatta pienet vilpit, välistävedot ja epäasialliset kommentit emmekä nosta eettisesti vaikeita kysymyksiä keskusteluun.  Terveydenhuollossa on käytössä systeemi, johon raportoidaan ”läheltä piti” -tilanteet, haittatapahtumat ja prosessipoikkeamat anonyymisti, jotta niihin voidaan puuttua ennen kuin jotain vakavaa tapahtuu eikä virhe heti henkilöidy. Vakavat tapahtumat käsitellään aina toki nimien kanssa. Yhdysvalloissa on järjestöjä, joiden kautta voi kertoa valtion- ja osavaltion hallinnon mahdollista väärinkäytöksistä (whistler blowers).  Näin hallinnossa ja toiminnassa väärinkäytökset mahdollistavat käytännöt voidaan korjata. Ensisijaisesti silti organisaatiolla tulisi olla avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa epäselvyyksistä voidaan kertoa ja niihin puututaan.

Kriisissä tunteet leiskuvat kaikilla. Kiusaus ikävän asian kertojan mustamaalaamiseen on suuri. Tässäkin kertomuksessa on ollut monesta suunnasta tunnepohjaista puhetta puolesta ja vastaan. Oikeudentunto herää molempiin suuntiin, kun tunnemme henkilön. Puolustamme ystäviämme ja oman sosiaalisen piirimme jäseniä, kuten ihmisen luontoon kuuluu tehdä. Puolet alkavat vetäytyä siilipuolustukseen ja etsivät oikeutusta puolustautua toista ryhmää vastaan. Kirkon perustehtävä luo tähän ehkä jopa lisämausteen. Syntisen puolustaminen on kirkon perustehtäviä. Ensimmäisen kiven heittämistä seuraa posken kääntäminen. Tässä se taisi nyt lyödä poskelle, kun ei pohdittu mihin se johtaa. Kirkon tulot ovat vähentyneet ja se joutuu supistamaan diakoniaan käytettäviä varoja heikko-osaisten auttamisessa. Harkinnan puute yhteisten varojen käytössä johtotehtävissä on vakava asia.

Ristiriidat ovat henkilöiden välillä. Ulkopuolisena näyttää siltä, että piispanvaalissa jätettiin kertomatta merkityksellistä tietoa tarkoitushakuisesti. Ylimmän viranhaltijan tulee hallita taloudenjohtaminen ja olla siinä uskottava. Miten kirkon vaaliprosessissa ehdokkaiden taustoja ei tarkistettu toimen vastuualueilla? Jos taas taloussotkuista tiedettiin, niin miksi ne salattiin. Kumpikaan näistä ei ole miellyttävä kysymys kirkon kannalta. Ymmärrän hyvin, että ne herättävät ärtymystä. Kirkko on kuitenkin kansalaisensa verovaroilla ja lahjoituksilla toimiva yhteisö, jonka toiminnan tulee kestää läpivalaisu. Henkilöristiriitaa korostamalla saadaan asia näyttämään yksioikoisesti pahansuopuudelta ja heikolta pettymyksen sietämiseltä kriitikon osalta ja uhriutumiselta puolustajien toimesta. Kumpikaan positio ei auta kirkkoa vaan lopulta sinne peiliin on katsottava.

Sananlasku sanoo, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Se tapahtuu aina ja on hyvä tiedostaa. Jokainen tiimi, hallitus, valtuuskunta, projektiryhmä, joukkue ja kirjapiiri muodostaa yhteisön, jossa pyritään luomaan oma toimintatapa ja roolitus. Saman mielisyyden paine on suuri. Yhteisön sisäisestä luottamuksesta riippuu kuinka se kestää erimielisyyttä ja salliiko se kyseenalaistamisen.

Mitä aatteellisempi toiminta on, sitä uhkaavampana erimielisyys koetaan. On ”me” ja ”ne”.  Ihmiselle suurin rangaistus on joutua sosiaalisesti hylätyksi.  Samanlaisia yhteisöjä ovat puolueet, ammattiyhdistysliike tai urheiluseura, jotka perustuvat samanmielisten yhteenliittymiseen ja oman oikeutuksen vahvaan kokemukseen. Se on hyvä asia ja kantaa toimintaa ja toimijoita. Riskit on hyvä tiedostaa. Jos kyseenalaistava puheenvuoro saa sykkeesi nousemaan niin kysy itseltäsi miksi. Siilipuolustuksesta on vaikea tulla kunniallisesti ulos. Tiedän tämän ihan kokemuksesta.  Kannattaa muistaa, että ulkopuolisen on erittäin vaikea ymmärtää, ettei yhteisö tunnista väärinkäytöksiä, resurssien tuhlaamista ja haluaa jopa ne salata.

Kirkon tapaus merkittävä. Se viestii pahimmillaan siitä, miten oman pesänlikaajalle käy. Parhaimmillaan se johtaa tärkeän yhteisön toiminnan avoimuuden lisääntymiseen. Kriisit paljastavat yhteisön kyvykkyyden ja kehitystarpeet. Niitä tulee ja menee. Käytetään ne hyödyksi. Rohkeus tarttua yhteiskunnallisiin ongelmiin tai organisaation kipupisteisiin ei saisi horjua. Oman pesän moraalinen nenä on pidettävä herkkänä. Pilliin pitää voida välillä viheltää.