IMG_3599Seksuaalisen ahdistelun ja –häirinnän keskustelu nousi pintaan ja keskusteluun aivan uudella tavalla #meetoo twiitin myötä. Aihe on vaikea, koska se on väärin, koskettaa monia, se tapahtuu ihmisten välisessä toiminnassa ja sitä pohtiessa nousee ikäviä tunteita. Silloin me ihmiset alamme saivarrella, kierrellä ja pyöriä aiheen ympärillä ja sen ydin alkaa hämärtyä. Näin me teemme tiedostamattamme, kun koetamme olla ns. objektiivisia. Samalla hävitämme ytimen ja keskustelu harhautuu väittelyyn siitä, voiko kukaan enää halata työtoveria koskaan tai saako toisen uutta kampausta kehua. Hulluimpana huolena aletaan miettiä, miten pariutuminen onnistuu, kun kaikesta flirtistä tulee ahdistelua. Onko siis niin, että väestöräjähdys saadaan loppumaan seksuaaliseen ahdisteluun puuttumalla?

Kyse on vallasta. Miksi miehet kokevat, että heillä on kulttuurissamme sellainen valta-asema, että he voivat kommentoida heille tuntemattoman naisen vartaloa julkisella paikalla ja koskea siihen ilman lupaa? Kun 15-vuotias tyttö kävelee rautatieasemalla ja nelikymppinen pukumies huutaa perään: ”Hyvä perse, anna pilluu”. Ajatteleeko tämä mies todella, että tämä kaunis, nuori tyttö pysäyttää koulumatkansa ja hihkaisee riemusta, että missä ja milloin. Syntyykö tästä se syvä ihmissuhde, jollaisesta me yleensä haaveilemme. Entä miehen poika, joka koulussa sitten puristaa tätä samaa tyttöä takapuolesta? Ihan läpällä vai? Kumpikaan ei ole humalassa, jolla Suomessa huonoa käytöstä voi puolustella (miksi?). Miksi kulttuurissamme emme paheksu syvästi toisen seksuaaliseen koskemattomuuteen julkisessa tilassa? Se, että myös joskus naiset huutelevat miehille, ei merkitse sitä, että se saa jatkua. Huutelijat ovat vähemmistöä joka tapauksessa. Sitä ei lailla saa yksin kuriin vaan meidän on muutettava asenteitamme. Siis meidän kaikkien. Sen pienen joukon miehiä on luovuttava tästä tympeästä vallasta ja kunnioitettava ihmisen oikeutta koskemattomuuteen. Myös naisten, jos toimivat samalla tavalla ja meidän muiden on puututtava siihen nähdessämme sitä. Ruumiini on minun ja se on koskematon muille, kunnes toisin päätän.

Me kaikki tunnistamme ahdistelun sen kohdatessamme. Jos työkaveri halaa kevyesti lohduksi tai tavatessa, se ei ole ahdistelua. Jos et ole halaaja-tyyppiä niin vetäydyt ja olette vain vähän noloina kummatkin. Yleensä tämä ei toistu. Kun halaava työkaveri samalla vetää sinut aivan liki ja puristaa sinua pakarasta, se on ahdistelua. Tai istut työkoneella ja työkaverisi tulee takaapäin ja puristaa rinnoista, se on ahdistelua. Kun hississä työkaverisi puristaa sinut seinää vasten ja hönkii kaulaasi. Kun työkaverisi siirtää sinua jonossa tarttumalla pakaroihisi. Kun työkaverisi sivelee polviasi lounaspöydän alla. Kaikki nämä ovat ahdistelua eivätkä mitään tuttavallista ystävällisyyden osoitusta. Kun korvaa vielä työkaveri sanan sanalla esimies, niin ahdistelun vakavuus vain kasvaa. Sukupuoliset alueet eivät kuulu työkaverien käsille vaan ne on varattu yksityiskäyttöön. Se oikeus kuuluu kaikille ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai kulttuuriseen taustaan riippumatta.

Sanallinen ahdistelu ja häirintä koetaan vaikeiksi määritellä. Huumori on rankka laji eikä siinä aina voi onnistua. Kun seisotaan ylibuukatussa bussissa tuttujen kesken ja mies heittää naiselle, että voit istua polvelleni, niin mitä se sitten on? Se riippuu siitä, miten hyvin henkilöt tuntevat toisensa. Ihan tuntemattomalle se on häirintää, tutulle naiselle ehkä huonoa huumoria. Oma sukunimeni on sen verran humoristinen, että sen varjolla on saanut oman osansa huonosta huumorista. Kun baarissa opiskelukaveri kysyy minulta, että millainen patja on paras panna, niin häkellyn. Nyt osaisin jo vastata, että sinun tapauksessani ei minkäänlainen. Mutta vain elokuvissa ihmiset osaavat kivan napakasti vastata seksuaaliseen häirintään. Tosielämässä me jähmetymme, kauhistumme ja sitten vasta tunnin päästä osaisimme reagoida. Jos vitsin kohde siis jähmettyy, niin pieleen meni. Silloin voi pyytää anteeksi ja oppia, että tämän ihmisen kanssa ei tämä huumorinalalaji toimi. Koeta muuta huumorin aihetta tai tee pilaa itsestäsi. Erehtyminen on inhimillistä, mutta oppimattomuus ei. Vonkaamisellakin on rajansa.

Parinmuodostuksen anatomia on kummallista ja siinä tullaan varmasti liki. Se tapahtuu yhteisymmärryksessä. Ylilyöntejä tapahtuu illan humussa. Silti muistan kyllä baarista miehiä, jotka tanssilattialla vain kähmivät tanssivia naisia sen kummemmin mitään tavoittelematta. Tai niitä, jotka kumartuivat baaritiskillä vuorena ylitsesi ja tunkivat kädet kaula-aukkoon. Molemmissa oli kyse vallankäytöstä, ei mistään flirtistä tai parinmuodostuksesta. Usein he olivat vähän vanhempia kuin me tuolloin ja heidät ns. tunnettiin. Tässä naiset varmaan ovat myös ahdistelijoina ja nuoret miehet kokevat samaa ahdistelua baareissa. Baarielämä ei voi muodostua tilaksi, johon ihmisen tulee asettua vapaaksi riistaksi kaikille. Kyllä sen silmäpelin, juttelun, puoleen kumartumisen, pienen hipaisun ja keinuvan tanssin jälkeen puhutaan parinmuodostuksesta. Sen voi itse valita, kumpikin. Kyllä sen yleensä tietää. Ja sen voi sitten panna poikki siitä kohtaa, kun se ei enää tunnu luontevalta. Ei sillä ahdistelua voi perustella.

Keskustelussa seksuaalisesta ahdistelusta ja -häirinnästä keskustellaan vallasta ja ihmisarvosta. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa kaikilla ihmisillä on sama ihmisarvo, oikeus vapauteen ja koskemattomuuteen. Näitä kaikkia loukataan seksuaalisessa ahdistelussa ja häirinnässä. Kun suurin osa fyysisistä ahdistelijoista on miehiä, niin on kysyttävä, miten saamme muutettua kulttuuriamme niin, että miehet eivät näe koe voivansa loukata naisen koskemattomuutta. Jos etsimme ratkaisuja, on ongelmien juurisyyt tunnistettava. Eikö meillä siis kunnioiteta ihmistä lähimmäisenä? Miksi esineellistämme toisiamme ja näin koemme voivamme kohdella heitä huonosti? Silloin emme puhu miehistä tai naisista vaan meistä kaikista.

 

Karu jatkolukemisto aiheesta on WHO:n raportti aiheesta