Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

Kuukausi

syyskuu 2017

Tärkeät kuoleman ammattilaiset

hautajaiskimppuIhmisen elämän molemmissa päissä me kohtaamme samat ammattilaiset. Lääkärin ja papin ammateissa saa olla mukana syntymän ihmettä todistamassa sekä elämästä luopumisen vaikeuden äärellä. Tehtävä on vastuullinen ja merkityksellinen. Muistan mitä lääkäri sanoi vastasyntyneen tarkastuksessa tuoreena äitinä ja vanhemman poismenon hetkellä sanotut sanat jäivät mieleen. Ammattilaiset jakavat työssään ihmisen ainutkertaista ja merkityksellistä hetkeä. Se on vaikeaa ja antoisaa.

Kirkon merkitys yhteiskunnassa on joutunut monella tapaa suurennuslasin alle, kun yhteiskunta ympärillä näyttää muuttuvan vauhdikkaasti. Haluankin nostaa esiin kirkon merkittävän tehtävän kuoleman ammattilaisena. Elämän rajallisuus ja sen tuoma ahdistus ja tuska ovat kirkon arkea. Kuolemaa kohdatessa on hienoa, että meillä on kokenut toimija, jolla on selkeät toimintamallit omaisille uuden tilanteen edessä.

Kuolema aina yllättää. Vakavasti sairaan ihmisen kuolema voi olla hänelle vapautus kivuista ja tuskasta, silti luopuminen tutusta ihmisestä on vaikeaa. Lopullisuuden mahdollisuus omassa elämässä tulee eteen ja aiemmat surut nousevat pintaan. Ajatukset vilistävät ja toimintakyky ei ole parhain. Silloin on todella hienoa, että on olemassa ammattilaisia, joiden osaamiseen voi luottaa. Kokemukseni siitä ammattimaisesta avusta, jota kirkko antaa, on erittäin hyvä. Ohjeet omaisille ovat selkeät ja ne käydään hienotunteisesti yhdessä läpi. On todella helpottavaa, ettei tarvitse miettiä ja selvittää yksittäisiä asioita vaan se on koottu tiiviiksi paketiksi.  Kirkon työntekijällä on merkittävä tehtävä auttaa sureminen alkuun. Selkeä ja lämmin ohjaus hautaamiseen liittyvissä asioissa on hieno asia.

Kuoleman edessä me jätämme hyvästit meille tärkeälle ihmiselle. Hautaamisen ei tarvitse olla uskontoon liittyvä tilaisuus,  se on arvokas tilaisuus kaikissa eri muodoissaan. Hautajaiset ovat hyvää palvelua. Ne järjestyvät lyhyellä aikataululla, niihin on selkeä kaava ja kirkko tarjoaa tilat, ammattilaiset, musiikin ja rakenteen. Kun on työssä järjestänyt erilaisia tilaisuuksia, oppii arvostamaan näennäistä helppoutta, jolla kirkko hoitaa erilaisten kirkolliset riitit ja tapahtumat. Luulen, että se emme tule sitä useinkaan ajatelleeksi, niin sujuvaa se on.

Kirkon ammattilaiset jättävät näin tilaa surun suremiseen, kun omaisten ei tarvitse tietää, miten hautajaisten kulku menee tai mitä asioita tehdään milloinkin. Joustavuus ja omaisten huomioiminen ovat kirkolle itsestään selvyys ja omaisille varataan aikaa kertoa kuolleesta ja jakaa suruaan. Papin puhe voi olla yksilöivä ja edesmenneen elämää sivuava tai sitten ei. Omaisilla on mahdollisuus kertoa toiveensa.

Kirkko on yksin eläneiden kuolemankin mukana. Ehkä se voi olla lohdullista tietää, että ainakin hautaamisen hetkellä pääsee osaksi yhteisiä riittejämme. Ihmisen siunaaminen ilman ketään surevaa läsnä, on varmasti raskasta. Ihmisen elämän kunnioittaminen sen alussa ja lopussa on hieno tehtävä. Arvostan, että kirkko huolehtii molemmista kaikille sitä haluaville.

Terveydenhuollon ammatissa olemme tekemisissä kirkon kanssa. Katastrofien, onnettomuuksien ja muiden yllättävien kuolemien yhteydessä terveydenhuolto saa olla yhteydessä kirkkoon, jos omaiset niin tahtovat. On helpottavaa tietää, että on ammattilaisia, joiden tukee voi menetyksen kokeneen ihmisen luovuttaa luottamuksella. Kirkon kynnys on matala eikä katso uskontokuntaa. Yleisemminkin kirkolla on paljon toimintaa, joka menee vaikeisiin paikkoihin, jonne muut eivät enää mene. Köyhyyden ja syrjäytymisen seurausten lievittäminen on kirkon näkymätöntä työtä. Näin sitä terveydenhuollossa, kun pienellä paikkakunnalla tehdään yhteistyötä laajasti moneen suuntaan. Se toiminta oli vapaata uskonnosta. Vakavien uhkien varautumissuunnitelmissa oli kirkon työntekijöiden numerot yhtenä osana varautumista kriisien henkiseen hoitoon psykologien ja muiden ammattilaisten kanssa.

Kirkolla on varmasti paljon kehitettävää ja se kipuilee muutosten kanssa samalla tavalla kuin muut yhteiskunnalliset toimijat. Kuoleman kohtaamiseen tarvitaan ammattilaisia. Kirkolla on meidän yhteiskunnassamme merkittävä rooli isolle osalle suomalaisia. Se on ehkä niin itsestään selvä, ettemme sitä näe. Itsekin tulin sitä ajatelleeksi vasta, kun kuolema kohtasi omassa elämässä. Siksi aloin pohtia tässä kirkkokriittisessä ilmapiirissä, että onpa hyvää palvelua ja kirkollisveron vastinetta tällaiselle tapaluterilaiselle. Kuoleman kunnioittava kohtaaminen on omaiselle lohduttava kokemus. Ihmisen elämän kunnioittaminen on kuoleman ammattilaisten yhteinen ominaisuus.

Korvataan linja-autot takseilla – vertaileminen on monimutkaista

Processed with VSCOcam with c1 preset
Processed with VSCOcam with c1 preset

Linja-autoyhtiöt ja taksiyhtiöt ovat liikkumisen mahdollistavia yritysmuotoisia palvelujen tuottajia. Molemmat ovat osa julkista liikennettä. Taksi on selvästi linja-autoa joustavampi tapa liikkua paikasta toiseen. Taksien saatavuus on parempi kuin linja-autojen. Taksiyhtiöt pystyvät mukautumaan muuttuneisiin kilpailutilanteisiin linja-autoyhtiöitä paremmin. Linja-autot ovat isompia ja niillä ei pääse yhtä moneen paikkaan kuin taksilla. Olisiko tästä nyt vedettävä se johtopäätös, että suuri osa linja-autot tulisi korvata takseilla?

Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon suora vertaileminen on vielä hedelmättömämpää. HS:n pääkirjoitustoimittaja vertasi 6.9.2017 Kiuruveden muutaman yksityisen ammatinharjoittajan toimintaa 230 000 asukkaan terveyskeskuksen kunnallisen päätöksenteon alaiseen julkiseen palvelutuotantoon. Ensimmäinen pulma oli selkeä: koko luokka on aivan eri. Toinen liittyy tuotantotapaan. Suomessa yksityisen ja julkisen terveydenhuollon säätely on osin erilaista. Julkisen tuotannon tulee kattaa noin 50 eri lain edellyttämät palvelut ja niiden sisällöt kuntalaisilleen. Valvontaviranomaiset valvovat näiden lakien noudattamisesta. Yksityisen terveydenhuollon pitää valita sellaisia palveluja, joissa on yritystoiminnan periaatteiden mukaisesti syntyvää katetta, jotta yritys voi olla olemassa jatkossakin. Kumpikin toimii tällä hetkellä erilaisen säätelyn alla, joka ei tee kummastakaan toista parempaa. Näitä ei voi vain verrata yksioikoisesti.

Julkisen palvelutuotannon ei tule tuottaa voittoa vaan pyrkiä mahdollisimman alhaisiin kustannuksiin. Kustannuksia säätelevät kuntien vaaleilla valitut päätöksentekijät, jotka asettavat raamit kustannuksille. Yksityisellä palvelun maksajia ovat suoraan potilaat tai välillisesti työnantajat, vakuutuslaitokset tai KELA. Kustannuksia säätelevät palvelun käyttäjien tarpeet yhdessä kannattavuuden kanssa. Aivan varmasti se vaikuttaa ajoittain ihmisten kokemuksiin palveluissa eikä julkisen palvelutuotannon tule piiloutua rakenteensa taakse, jos ihmiset saavat huonoa kohtelua.

 

Julkinen tarjoaa tällä hetkellä myös yksityiselle mahdollisuuden lähettää asiakkaitaan julkisten kustannusten piiriin. Kunta korvaa kaikki erikoissairaanhoidon menot kunnan alueella asuvien hoidosta. Tavallaan siis yksityinen myy maksusitoumusta julkiselle ilman, että maksaja eli kunta voi siihen vaikuttaa. Yksityisellä voidaan suoraan hakeutua erikoislääkärille, joka voi olla samalla julkisen puolen palveluksessa. Julkiselle on määritelty hoitoketju, jota on noudatettava. Kansalaiselle se on hyvä asia ja mahdollistaa nopeamman pääsyn erikoislääkärin vastaanotolle. Muistettava on, yksityisellä ei ole samaa riskiä antaa maksusitoumusta kuin julkisella toimijalla, jonka oma toiminta suoraan vaikuttaa sen käytettävissä oleviin resursseihin. Organisoimalla toimintaa uudella tavalla voidaan päästä pienempiin erikoissairaanhoidon kustannuksiin. Näin lääkärinkäynti sisältää kustannusten muodostumisen kannalta hyvin erilaisen polun julkisella ja yksityisellä. Tämä muuttuu nyt Sotessa, ehkä. Vertailu vain juuri nyt ei ole kovin hedelmällistä. Korostettakoon, että tämä on poliittisen päätöksenteon myötä syntynyt tilanne.

Työsopimuslainsäädäntö vaikuttaa lääkärien saatavauuteen julkisella. Julkisen terveydenhuollon lääkäripalvelujen riittämättömyyden taustalla on julkisen työvoiman palkkaukseen, työsuhteisiin ja työnkuviin luotu säätely. Terveyskeskuksen toimintamenot eivät ole ainoa asia, joka säätelee lääkärien määrää. Kunnallisessa maailmassa sitä säätelee käsite virkapohja ja palkkaa ei voida maksaa ilman virkapohjaa, vaikka rahaakin olisi. Siksi osa-aikaisuus, eläköitymiset tai virkavapaat aiheuttavat harmaita hiuksia esimieslääkäreille, kun työvoimaa olisi tarjolla, rahaa budjetissa, mutta virkapohjat täynnä. Osa kunnallisista palkkausjärjestelmistä vielä on sellaisia, että samaa virkapohjaa ei voi jakaa kahden lääkärin kesken. Yksityisellä lääkärit ovat ammatinharjoittajia eli ovat itse oman työnsä säätelijöitä. He tekevät sopimuksen yrityksen kanssa ja maksavat osuuden asiakasmaksuistaan yritykselle tilojen, vakituisen henkilöstön laitteiden ja markkinoinnin kustannuksista. Heidän määräänsä säätelee asiakkaiden kysyntä ja toisaalta saatavissa olevien lääkärin määrä. Ammattiyhdistysliike ei ole tässä juurikaan osallisena, kuten julkisella puolella. Vertailu siis saatavuuden suhteen on aika turhaa, kun työvoiman säätelymekanismit erilaiset. Voikohan tulevaisuudessa julkinen ottaa ammatinharjoittajia tiloihinsa?

Asiakasvirtojen taloudellisten riskien kantaminen on julkisessa palvelutuotannossa kokonaan työnantajalla. Jos varatulle ajalle ei tule potilasta, niin menetetyn kustannuksen kärsiin julkinen toimija, sillä palkka maksetaan riippumatta potilaista. Lääkärien suhteen tämä ei ihan pidä paikkansa, sillä suuressa osassa peruspalveluja osa palkasta maksetaan käyntipalkkioina. Joku kompensaatio silti seuraa tyhjää aikaa. Työntekijöiden määrää kannattaa pitää hieman alle kysynnän, jos pyritään vähentämään taloudellisia riskejä, joita ylitarjonta aiheuttaisi.  Yksityisellä puolella lääkärien ylitarjonnasta ei ole samanlaisia ongelmia. Ajan saa aina, tuntuu olevan tunnuslause vähän jokaisella yrityksellä. Ammatinharjoittajalääkäri kantaa täysin riskin tyhjästä ajasta. Riippuen sopimuksesta, hän voi joutua korvaamaan myös vuokrakustannuksia, vaikka aika ei täyty. Yrityksen näkökulmasta tilojen hukkakäyttö on iso riski eikä hukkaa haluta sinnekään syntyvän ylimäärin. Kun tilojen osuus on alle 10 % ja asiantuntijan palkan osuus 50-60 %, niin riskin siirto ammatinharjoittajalle kannattaa. Siksi saatavuuden vertailu tällä hetkellä tuntuu kovin kummalliselta.

Palataksemme liikenteeseen. Julkisen liikenteen kaksi merkittävää toimijaa ovat molemmat hyviä, toimivia ja tärkeitä. Jos aiomme vertailla julkisen liikenteen eri kulkumuotojen laatua, kustannuksia, vaikuttavuutta tai jopa asiakaskokemusta, niin monta asiaa on otettava sitten huomioon. Taustamuuttujat eivät käy selitteeksi huonolle palvelukokemukselle tai vaikuttamattomille hoidoille. Kumpaakin esiintyy sekä linja-autoissa että takseissa, koettu on. Sen sijaan meidän täytyy ehdottomasti luoda vertailukelpoisia lukuja ja palvelukuvauksia, joiden perusteella sitten kehitämme julkista liikennettä. Sama koskee terveydenhuoltoa.

Pohdinnan kirvoitti HS:n kirjoitus 6.9.2017, jossa verrattiin Espoon terveyskeskusta Kiuruveden kolmen lääkärin yksityiseen vastaanottoon. Jutun ydinasiasta, siitä että potilaan yhteydenotto on myönteinen asia ja huolet otettava vakavasti olen aivan samaa mieltä.  Linkki juttuun: http://www.hs.fi/paivanlehti/06092017/art-2000005354747.html

Muutosjohtamisen vuoristoradalla

IMG_0241.JPGMuutosjohtamisen metaforaksi sopii vuoristorata, sellainen puinen ja tervalta tuoksuva suomalainen klassikko. Muutos tuntuu joskus jossain määrin turhakkeelta, ainakin tilanteessa, jossa kaikki tuntuu toimivan. Silti se houkuttaa meitä. Koemme saavamme siitä kuitenkin nautintoa, kokemuksia ja oppimista. Vuoristoratakin on periaatteessa turha. Vuoristoradassa viehättää vaara. Jos rata ei ole huollettu, rakenteissa vikoja tai puutteita eikä jarrumiehellä ole riittävää osaamista, hupi voi muuttua kivuksi. Näin tapahtuu muutoksessakin.

Muutoksessa vauhti vaihtelee. Alkukiihdytys on jännittävää ja vähän pelottavaa. Ensimmäisessä mutkassa tuntuu, että olikohan tämä nyt aivan viisasta istua tähän muutosvaunuun. Näkymä huimaa ja kohta vatsanpohjassa leimahtaa. Saavutettu nautinto innostaa nauttiman seuraavasta mäestä. Sitten koittaa ylämäki ja vaunua hinataan kamalalla metelillä ja vaivalla ylöspäin. Se pysähtyy melkein kokonaan ja jarrumies huudahtaa: ”Pitäkää kiinni!”. Taas mennään tuplapomppuihin. Matka tuntuu jatkuvan ja paranevan. Osaan nauttia vuoristoradasta. Ja sitten aivan liian pian olemme lähtöpisteessä. Olemme oppineet ajamaan vuoristoradassa ja nauttimaan siitä. Muutos on oppimista uuteen asiaan, toimintaan tai tapaan. Uusi kierros on aiempaa helpompi ja hauskempi.

Muutosjohtaminen ja vuoristorata sisältävät paljon samoja tarveaineita. Kumpikin tarvitsee uteliaisuutta ja innostusta. Uuden kokeminen ja tekeminen on meille luontaista. Turvallisuus on molemmissa tärkeää. Osaava ja riittävästi kokemusta hankkinut jarrumies tarvitaan turvalliseen matkaan. Vaunun ja radan tulee olla oikeanlaisia ja sopia toisiinsa. Rakenteiden ja välineiden on oltava oikeanlaisia, kunnossa ja niitä pitää osata käyttää. Huollon ja osaamisen kehittämisen pitää pelata. Aina tapahtuu odottamatonta. Lapsi nousee seisomaan yllättäen vaunussa tai muutosvastarinta hyökyy kokouksessa päälle. Varautumista vaaditaan todennäköisiin ja odottamattomiin asioihin ja tapahtumiin.

Vauhti vaihtelee. Alkukiihdytystä tarvitaan, että saadaan massa liikkeelle. Muutoksen alkuun saaminen tarvitsee kiihdytysvoimaa. Mutkissa ja tiukoissa paikoissa pitää osata höllätä ja käyttää aikaa. Uudelleen kiihdytyksen paikat pitää havaita ja niissä on oltava tehoa. Ylämäessä on jaksettava panna voimia likoon, että voi taas nauttia etenemisen hurmaa. Vaununkuljettajan ja muutoksen vetäjän on osattava hoitaa työnsä ja tehtävä jatkuvia havaintoja etenemisestä.

Vuoristoradan vaunussa ei olisi hauskaa istua ihan yksin. Yhdessä kiljuminen ja lasten riemu synnyttävät tunnelmaa. Muutos tehdään yhdessä. Erilaiset ammattilaiset ja asiakkaat tekevät sitä yhdessä. Vuoristoradalle ei liian pienellä ole asiaa tai hänen tulee istua aikuisen kanssa. Muutoksessa kokeneiden on autettava kokemattomampia ja pidettävä huolta, että kokemus istuu tarvittaessa viereen oikealla hetkellä. Vastuullinen yhteisöllisyys tuo parhaan tuloksen.

Molempia mitataan. Jos emme nauti vuoristoradan kokemuksesta, emme palaa takaisin. Jos jarrumies ei saa työstä nautintoa, hän ei pestaudu seuraavan kesänä töihin. Tyytyväisyyttä kysellään ja seurataan, jotta toiminta voi jatkua. Palautteen perusteella mietitään uudistuksia ja uusia muutoksia ja hankintoja. Yhdistää vuoristorataan virtuaalista todellisuutta ja palveluun sosiaalista mediaa.

Mielikuvat ohjaavat ajatuksiamme. Jos muutos on enemmän karuselli, jossa pyöritään ikuisessa ympyrässä pääsemättä minnekään, se ei innosta. Vuoristoratakin on ympyrä, mutta sen varrelle mahtuu tapahtumia ja sattumuksia. Jos panostamme rakenteisiin, osaamiseen, huoltoon ja yhteiseen kokemuksellisuuteen, pääsemme pitkälle.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑