Cmaalis26 234Lääkärin oikeudet ammattinsa harjoittamiseen ovat periaatteessa elinikäiset.  Työuran varrella lääkärin ammattitaitoa arvioivat työnantajat, potilaat ja työtoverit, mutta muodollista ja toistuvaa arviointia työuralle välttämättä satu. Erikoistuminen, erilaiset pätevyydet tai väitteleminen ovat tutkintoon tai pätevyyteen oikeuttavia arviointeja. Suomi on vähemmistöä, ja seitsemän maata kymmenestä arvioi lääkärien oikeudet määrä vuosin, 5-7 vuoden välein. Lääkärin oikeuksien uusiminen (ns. resertifikaatio) on usein luotu ylläpitämään kansalaisten luottamusta lääkärikuntaan. Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa käytännöt syntyivät yksittäisten lääkärien osaamisen vajeiden takia syntyneiden potilasvahinkojen ja yksittäisten lääkärien vakavien väärinkäytösten seurauksena. Millä asioilla määräaikaisia oikeuksia on perusteltu eri maissa?

Luottamuksen säilyttäminen lääkärikuntaan näyttää olevan yleisin peruste. Lääkärin ammatissa toimitaan ihmisen sairauden, hädän ja huolen kanssa ja voidaan puuttua ihmisen perusoikeuksiin: vapauteen ja koskemattomuuteen. Siksi lakiin on kaikissa maissa kirjattu lääkärille vahva velvoite pitää olla osaamistaan ja tunnistaa toimintansa rajat. Osassa maita osaamisen ylläpitäminen tulee osoittaa kuvaamalla mitä ja miten on ammattitaitoaan kehittänyt. Kanadassa nähdään lääkäri luottamuksen arvoisena ja autonomisena ammattilaisena, jos hän kuvaa osaamisen kehittymistään säännöllisesti omalle ammattikunnalleen. Ammattikunta on luonut yhteiskunnan kanssa luonut tavoitteet ja pelisäännöt. Jos lääkäri täyttää ne, säilyvät oikeudet. Yhteiskunta luottaa ammattilaisen sitoumukseen pyrkiä kohti parempaa osaamista sekä hänen harkintaansa.

Terveydenhuollon organisaatio vastaa työntekijöidensä osaamisesta. Potilasturvallisuus on toinen asia, joka nousee esiin lääkärin oikeuksien rajaamisen perusteena. Terveydenhuolto on asiantuntijatoimintaa ja sen turvallisuus perustuu osaaviin ammattilaisiin. Potilasturvallisuus vaarantuu harvoin lääketieteellisen osaamisen puutteisiin. Lääkärit kouluttautuvat aktiivisesti lääketieteellisessä tiedossa. Haittoja tapahtuu enemmän vuorovaikutuksen ja tiedon siirtymisten yhteydessä. Osaaminen ei ole kuitenkaan vain sisältöjä vaan myös käytäntöjä, toimintatapoja, asenteita ja viestintää. Potilasturvallisuuden parantamisessa onkin pyritty lisäämään ammattilaisten osaamista näillä ns. ei-lääketieteellisillä osaamisen alueilla. Iso-Britanniassa arviointiin sisältyy arvioita vuorovaikutuksesta ja hoitoprosessien tuntemuksesta. Osaamisperustaisuus palvelee terveydenhuollon organisaation toimintaa, kun laajentaa osaamisen arviointia enemmän käytännön työtä tukevaksi.

Terveydenhuollon laadun kehittäminen on oppimista, kehittämistä ja muutosta. Koska kyse on asiantuntijatyöstä, ei laatua ole ilman osaamista. Tämä on kolmas tekijä, joka on nostettu esiin ammattioikeuksien valvonnassa. Terveydenhuollon laatu ei ole puhdas potilaan kokemus vaan sitä tulee arvioida hoidon vaikutus potilaan toimintakykyyn, arkeen, elämänlaatuun ja terveydentilaan. Laatu syntyy investoimalla oikeisiin asioihin. Yksi tapa näyttää investoinnit, on seurata osaamisen kertymiseen käytettäviä resursseja ja niiden tuloksellisuutta. Laatutyövälineissä on monella alalla mukana henkilöstön osaamisen kehittämiseen käytetyt rahat, joiden pitää sitten näkyä laadun pysymisenä ja mielellään kehittymisenä. Saksassa on vakuutusperustainen terveydenhuolto ja siellä lääkärillä tulee olla suoritettuna riittävä täydennyskoulutusmäärä, jotta hän voi ottaa vastaan potilaita vakuutusyhtiön korvauksella. Oikeuksien uudistaminen on osa vakuutusyhtiöiden laadunvalvontaa. Laadunvalvonta velvoittaa sekä lääkäriä, että terveydenhuollon palvelun tuottajaa. Kummankin on investoitava: toisen aikaa ja toisen rahaa.

Lääkärillä on velvoite kehittyä ammatissaan jatkuvasti, kun lääketieteellinen tieto lisääntyy, hoitomahdollisuudet muuttuvat ja uusia käytäntöjä kehitetään. Lääkäreillä on vahva halua tähän. Terveydenhuollon resurssit ovat rajalliset ja terveyspalveluja rahoittavilla voi olla halua rajoittaa lääkärien mahdollisuuksia osallistua täydennyskoulutukseen ja ammatilliseen kehittymiseen. Lyhyellä tähtäimellä voi olla houkuttavaa ottaa ns. kaikki irti lääkäristä potilastyössä. Lääkäreillä on itselläänkin vahva sitoumus potilaiden hoitamiseen ja vajaalla miehityksellä toimivasta työpisteestä voi olla vaikea irtautua kehittämään ammattitaitoa. Ammattioikeuksien valvonta on nähty tällöin ammatillisen osaamisen edunvalvontana, joka turvaa lääkärin oikeuksia. Alankomaissa potilashaittatapahtumissa haetaan tiedot lääkärin ammatillisen kehittymisen toimista ja arvioidaan, onko työnantaja mahdollistanut riittävät mahdollisuudet kehittyä. Resetifikaatio toimii osana lääkärin oikeusturvaa haittatapahtumien viranomaiskäsittelyssä. Se lisää työnantajan vastuuta lääkärien ammatillisesta kehittymisestä.

Suomessa on lääkärien ammatillisesta kehittymisestä keskusteltu ammattikunnan piirissä pitkään. Kaikkien yhteinen kanta on, että lääkärillä on velvoite ja halu ylläpitää ammattiaan oppimalla jatkuvasti uutta. Ammattioikeuksien määräaikaisuus on ollut ajoittain keskusteluissa ja sitä ei ole nähty tarpeellisena. Se ei yksin takaa lääkärille oikeutta saada aikaa ammatilliseen kehittymiseen, ei terveydenhuollon hyvää laatua eikä potilasturvallisuutta. Se voi olla yksi osatekijä luomassa luottamusta kansalaisten, lääkärien ja terveyspalvelujen kolmiossa. Mullistuksissa tahtoo olla luottamus kovilla, joten ammattikunnan pohdinta aiheesta jatkuu varmasti. Se, että kansalaiset eivät ole olleet Suomessa aiheesta kiinnostuneita voi kertoa hyvästä luottamuksesta. Jos luottamus on hyvä, sitä ei pidä rikkoa luomalla tiukkaa säätelyä perusteettomasti. Kaikella arvioinnilla tulee pyrkiä mahdollisimman moneen hyötyyn: potilaan, yhteiskunnan ja myös lääkärin.