Pöyhönen3.vasemmaltaSairauden hoidossa on riskinsä. Osa niistä tunnetaan hyvin, osaan voidaan varautua ja osaa tiedetään odottaa, mutta riski on pakko ottaa. Ihoon kajoamisessa on aina tulehdusriski. Lääkkeistä on hyvä muistaa, että jos sillä on tehoa, niin sillä on haittojakin – kaikki riippuu annoksesta. Kun sairaus on vakava, tiedetään, että joudutaan ottamaan riskejä haittojen ja hyötyjen välillä. Täysin haitattomaksi terveydenhuoltoa ei saa tai sitten joudumme jättämään vaikeita sairauksia hoitamatta. Se ole lääketieteen etiikan mukaista. Riskien kanssa lääkärit joutuvat työskentelemään ja sietämään niitä. Ammattitaitoa on olla ottamatta turhia riskejä, jättää siis tekemättä asioita. Se on joskus kaikkein vaikeinta sekä potilaalle, että lääkärille.

Potilasturvallisuus tarkoittaa sitä, että potilas saa tarvitsemansa ja oikean hoidon, josta aiheutuu hänelle mahdollisimman vähän haittaa. Hyvä hoito koostuu osaavan ammattilaisen ajantasaisesta tilannearviosta ja suunnitelmasta, jotka perustuvat keskusteluun potilaan kanssa, potilaan fyysiseen tutkimiseen ja tarvittaviin lisätutkimuksiin. Lääkärin ammattitaito on olennainen osa hyvää hoitoa. Jokainen potilas ansaitsee lääkärin, jonka tiedot ja taidot ovat ajantasaisia ja ammatillinen asenne kohdillaan.

Hoitovirheet ovat tavallisia ja arviolta kahdeksan prosenttia potilaista on altistunut haittatapahtumalle hoidon aikana sairaalahoidossa. Arviot hoitovirheisiin kuolleista liikkuvat 700 ja 1500 välillä. Suomessa ei seurata haittatapahtumia valtakunnallisesti ja arviot perustivat kansainvälisiin tutkimuksiin tai muiden maiden rekisteritietoihin. Potilashaitat syntyvät suurelta osin virheellisten toimintatapojen tai hyvien puutteen takia. Myös viestiketjun katkeaminen tai vuorovaikutuksen ongelmat johtavat potilashaittoihin. Asioita unohtuu kertoa, tarkistaa tai selvittää. Harvoin ne syntyvät suoraan yksilöiden osaamattomuutena, sillä suurin osa terveydenhuollon ammattilaisista kouluttautuu jatkuvasti, vaikka omalla ajalla jos työnantaja ei huolehdi velvoitteistaan.

Miten sitten pidämme yksittäiset ammattilaiset potilaille mahdollisimman turvallisina? Huolehtimalla siitä, että he noudattavat lain mukaista velvoitettaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen ja työssä oppimiseen. Osaamiseen panostaminen on osa potilasturvallisuutta. Kun turvallisuus uhka havaitaan, siihen puututaan. Jos pulmat ovat hoitoprosesseissa ja siirtymissä, niin silloin panostetaan niiden kehittämiseen, kouluttamiseen eli ammattilaisten osaamisen lisäämiseen riskitilanteissa. Jos vuorovaikutus potilaan kanssa ontuu, panostetaan siihen. Kun yhteistyö ei toimi ja havaitaan ”läheltä piti” –tilanteita, niin silloin kehitetään yhteisiä toimintamalleja ja opetellaan olemaan ihmisiksi ristiriitatilanteissakin. Jos diagnostisia tutkimuksia käytetään hoitosuositusten vastaisesti, opetellaan talouden aakkosia, niin että saadaan resurssit riittämään. Monipuolinen uuden oppiminen on hyvä investointi, kansalaiselle.

 

Miten tähän päästään? Monissa maissa on pohdittu samaa eikä mitään yhtä helppoa ratkaisua ole olemassa. Olemme varmasti samaa mieltä, että kaikki potilaat ansaitsevat hyvän lääkärin ja hyvän hoidon. Sairaus, vaiva, haitta ja huoli ovat potilaan. Potilaskeskeinen ajattelu ja tavoitteiden asettaminen potilaan kautta tekevät monet riskit selkeiksi ymmärtää. Kun riskit ymmärtää, niiden ehkäisyyn on valmiimpi investoimaan. Läpinäkyvyys toiminnassa, myös haittojen raportoinnissa tai osaamiseen panostamisessa, koituu pitemmällä ajalla potilaan hyväksi. Vain mitattua ja seurattua voi arvioida, muutoin elämme luulon ja mielipiteen varassa. Terveydenhuollossa pitää voida arvioida suoriutumista ja sen perusteella panostaa osaamisen kehittämiseen. Kukaan ei koskaan ole valmis vaan aina riittää uutta opittavaa. Käyttäytymisen arviointi on hyvä asia, muttei ohjaa automaattisesti vaikuttavaan ja turvalliseen hoitoon.

Ammattilaisten osaamisessa on eroja ja se on hyvä asia. Emme kaipaa standardoituja robotteja vaan moninaisia osaajia erilaisiin terveyden ja sairauden tarpeisiin. Perusasioissa ei sen sijaan saisi yksilöiden välillä olla suuria laadullisia eroja. Hoitokertomuksessa pitää olla kuvattuna keskeiset asiat aina ymmärrettävästi eikä potilaalle saa jättää kertomatta hoidon riskeistä. Suomessa meillä ei ole sovittuja käytäntöjä terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen seuraamiseen vaan luotamme ammattilaisten ja palveluntuottajien omaan toimintaan. Valvonta on jälkikäteisvalvontaa eli jotain on jo tapahtunut. Luottamus on kantanut pitkälle.

Terveydenhuollon myllerryksessä on edessä paljon siirtymiä: tietoja, ammattilaisia, osaamista, potilaita, laitteita ja rahaa siirtyy paikasta toiseen. Potilasturvallisuudessa siirtymät ovat aina vaaran paikka. Näin on järjestelmien siirtymissä, yhdistymisissä tai hajoamisissa eli tulevissa Sote-muutoksissa. Itseasiassa muutostilanteissa oppimisen tarve kasvaa. Toivottavasti hoidon laatumittareita mietittäessä muistetaan se, että terveydenhuollon koneet tai seinät eivät ketään yksin paranna. Myllerryksessä osaamiseen tulee panostaa eli käyttää rahaa, ammattilaisten ja kansalaisten.

Riskitilanteiden ehkäisyssä ammattilaisten toiminnan arviointi, nopea puutteiden korjaaminen ja osaamisen panostaminen ovat hyvä panostus. Osaamispääomaan kannattaa investoida ja investoinnin tuottavuutta pitää voida seurata. Mitattu potilasturvallisuuden kehittyminen sopii yhdeksi mittareista. Osaava ammattilainen on turvallinen ammattilainen.