Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

Kuukausi

huhtikuu 2017

Taas myö tavattii – Hoitosuhteen jatkuvuutta tarvitaan

IMG_0262.JPGMummoni puki parhaimmistoon kuuluvan mekkonsa ja laittoi hiuksensa ennen kuin lähti lääkäriin. Joskus kassissa kulki pussillinen omatekoisia herkullisia karjalanpiirakoita, toisinaan villasukat. Kahdeksankymmenvuotias mummoni kävi ”Ihalaisen pojan luona”. Tuo poika oli jo kuusissa kymmenissä, mutta kotoisin samoilta seuduilta. Mummoni arvosti yleislääkäriään. Potilas-lääkärisuhde jatkui vuosikymmeniä luottamuksellisena. Hoidon jatkuvuus tuotti terveyttä, hyvinvointia ja elinvoimaisen isovanhemman meille lapsenlapsille.

Hoidon jatkuvuudesta ei juuri nyt SOTE-uudistuksessa puhuta, vaikka syytä olisi. Terveydenhuollon hoidon jatkuvuudella tarkoittaa kahta asiaa:  1) hoitokokonaisuuden jatkuvuutta eli jatkumoa, jossa potilas siirtyy saumatta, oikea-aikaisesti ja turvallisesti palveluista toiseen sekä 2) hoitosuhteen jatkuvuutta, joka syntyy potilaan kokemasta hoitosuhteesta (hoitajan tai lääkärin kanssa). Terveydenhuollon suunnittelussa ja arvioinnissa tärkeää erotella nämä kaksi asiaa. Hoitokokonaisuuden jatkuvuuden arvioinnissa toimenpiteet, kirjaukset, siirtymät, ajat ja odottamiset voidaan mitata kohtalaisen luotettavasti. Potilaan kokemus jatkuvuudesta vaihtelee yksilöiden, tarpeiden ja sairauden suhteen ja arvioinnin kehittäminen on ollut vaikeampaa. Ihmissuhteen laadun mittaaminen ei ole helppoa.

Potilaat arvostavat hoitosuhteen jatkuvuutta, mutta sen painoarvo vaihtelee. Lyhytkestoisessa sairaudessa, kuten lievässä infektiossa tai akuutissa selkäkivussa ei ole välttämätöntä saada juuri sitä samaa lääkäriä, kunhan arvioon pääsee nopeasti. Silloin potilaat arvottavat nopeuden jatkuvuuden edelle. Tämä pätee myös teknologisissa sovelluksissa, jotka toimivat hyvin rajatun yhden terveyshuolen selvittämiseksi. Selkäkivun neurologiset oireet voi seuloa kohtalaisella luotettavuudella, saada sähköisen reseptin ja kuntoutusohjeet puhelimeen. Ihan aina ei tarvita edes käyntiä.

Monen sairauden kanssa arjessa kamppaileva potilas haluaa mielellään jatkaa saman lääkärin kanssa, jottei aina tarvitse aloittaa pitkää tarinaa alusta. Silloin tutkimuksissa potilaan mielestä juuri hoitosuhteen jatkuvuus nousee tärkeämmäksi kuin nopea hoitoon pääsy. Monen sairauden oireet ja toimintakyvyn haitat ovat samankaltaisia eikä niiden luokitteleminen ole kovin helppoa algoritmiksi. Kuka meistä jaksaa vastata yli kymmeneen väittämään? Sen ovat vahvistaneet jo iltapäivälehtien ”päivän kysymys” –tehtävät. Pitkäaikaisen sairauden, kivun, vamman tai mielen pulmien kanssa on merkityksellisempää saada vahvistusta pärjäämiseen kuin tietoa lisäriskeistä. Juuri silloin lääkkeiden oikein ottaminen, arkisten terveyttä edistävien valintojen tekeminen ja ympärillä elävien ihmisten kanssa toimiminen ovat kantavia asioita.

Hoidon jatkuvuus vaikuttaa potilaan luottamukseen terveydenhuoltoon ja hoito-ohjeisiin. Uudelta ja vieraalta lääkäriltä tai hoitajalta saatu neuvo jää todennäköisemmin noudattamatta kuin tutun ammattilaisen. Terveyskäyttäytymiseen liittyvien neuvojen noudattamisessa, jossa potilaan muutettava arkista käyttäytymistä, on hoidon jatkuvuus yksi hyvää lopputulemaa ennustava tekijä tutkimuksissa. Se on loogista, sillä me luotamme tuntemiimme ihmisiin enemmän kuin tuntemattomiin. Luottamus syntyy tapaamisissa.

Sairauteen liittyy paljon huolta, epävarmuutta ja epätietoisuutta. Perusterveydenhuollossa potilas ei tule aina vastaanotolle diagnoosin tai epäilyn kanssa vaan huolen, oireen tai epäilyn kanssa. Kun lääkäri tuntee potilaan ja hänen sairaushistoriansa, hän osaa paremmin arvioida tuntemuksia ja hälventää turhia huolia ja toisaalta tunnistaa lievistäkin oireista hälyttäviä merkkejä. Se parantaa potilasturvallisuutta, kun potilaalle ei tehdä tarpeettomia tutkimuksia tai sairauden diagnoosiin päästään varhemmin.

Hoitosuhteen jatkuvuuden ylläpitäminen on lääkärin osaamista. Se syntyy, kun tekee työtä, jossa on jatkuvuutta. Kanadalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että potilaiden luottamus lääkäriin oli vähäisempi, kun lääkärin työskentelyssä korostui nopeus ja hoitoon pääsyn korostaminen. Vastaavasti luottamus oli korkeampi, jos lääkäri pyrki työskentely tyylissään hoitosuhteen jatkuvuuteen. Hoitosuhteen jatkuvuuden tunne syntyy avoimilla kysymyksillä, ajan käyttämisellä potilaan käsityksiin tilanteestaan ja rauhallisin ohjein. Mahdollisuus jatkokäyntiin, puheluun tai verkkoyhteyteen tai sähköisiin ohjeisiin vahvistavat jatkuvuutta. Potilaan eivät useinkaan käytä näitä mahdollisuuksia, mutta jo niiden tarjoaminen lisää turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Jatkuvuuden ylläpitäminen edellyttää lääkäriltä osaamista. Yleislääketieteen, työterveyshuollon ja psykiatrian erikoisaloilla hoitosuhteen jatkuvuus on luontaista ja näillä aloilla koulutuksessa siihen panostetaan eniten.

Miksi jatkuvuus on vaikuttavaa? Tutkimusten potilas luottaa enemmän lääkärin tai hoitajan ohjeisiin ja toimii niiden mukaan, kun hänellä on antajaan hoitosuhde. Syy voi olla se, että kun lääkäri tuntee potilaan ja hänen tilanteeseensa, hän osaa räätälöidä hoitoa ja ohjausta juuri tälle ihmiselle sopivaksi. Sama lääkäri voi tarpeettomien tutkimusten tekemistä ja hoitojen aloittamista. Turhista tutkimuksista ja hoidoista voi olla potilaalle myös haittoja, ei vain hyötyä. Luottamus auttaa potilasta hyväksymään sairauden aiheuttamat rajoitukset paremmin luottamuksellisessa suhteessa. Tuttu ammattilainen voi antaa paremmin tukea elämänhallintaan ja tukea emotionaalisesti.

Hoitosuhteen jatkuvuus säästää kustannuksia. Maissa, joissa perusterveydenhuollon palvelujen saatavuus on hyvä, ovat terveydenhuollon kustannukset matalat. Jatkuvuus ei koske vain lääkärin hoitoa vaan myös esimerkiksi hoitajia ja neuvolaa. Terveyspalvelun tuottajan vapaa valinta voidaan yhdistää jatkuvuuteen ja yhdessä ne näyttävät tuottavan parhaan tuloksen pitkäaikaissairauksien hoidossa ja sairauksien ennalta ehkäisyssä. Iso-Britanniassa on laskettu, että perusterveydenhuollon lääkärin vastaanoton kustannusvaikuttavuus on sama kuin anonyymin neuvontapuhelinkonsultaation loppuhinta.

Terveyspalvelut halutaan lähelle. Suomi on laaja maa ja suurella osalla väestöä lähin terveysasemakin on kymmenien kilometrien päässä. Lähiterveyspalvelujen laatu on tärkeä terveyttä edistävä tekijä. Hoitosuhteen jatkuvuuden on todettu olevan yhteydessä parempiin hoitotuloksiin, potilastyytyväisyyteen ja alempiin hoidon kustannuksiin. Terveydenhuollon uudistuksissa tulisi siis huomioida myös hoidon prosessin jatkuvuuden lisäksi hoitosuhteen jatkuvuus niille potilasryhmille, jotka siitä hyötyvät erityisesti. Tämä kaikki lähipalveluna.

Miksi hoitosuhteen jatkuvuus ei ole yksi laatukriteereistä? Terveydenhuollossa on ollut vahva erikoistumisen kehitys, jossa ammattilaisten osaaminen on kapeutunut. Se on johtanut pirstaleiseen hoitoon, jossa yksi ammattilainen ottaa kantaa rajattuun terveysongelmaan. Olemme yhdessä asettaneet hoidon laaduksi mahdollisimman erikoistuneen asiantuntijan näkemyksen. Se markkinoidaan kansalaisille korkeana laatuna. Puhumme jopa terveyskeskuksista ”arvauskeskuksina” ikään kuin sairauksien alkuvaiheen tunnistamisella tai huolen kuuntelemisella ei olisi merkitystä ja vasta erikoissairaanhoidossa tapahtuu ”oikeita” asioita. Unohdamme, että suuri osa terveyspulmista ei vaadi leikkausrobottia ja ennaltaehkäisy tehdään lähellä arkea. Käytännössä ihmiset arvostavat hoitosuhteen jatkuvuutta, erityisesti vaikeissa ja pitkäaikaisissa sairauksissa. Niissä laatumittarina voisi hyvinkin olla hoidon jatkuvuus. Lääketieteellisen hoidon kannalta se tuottaa myös parempaa hoitoa, kun hoitoa koordinoidaan yhdestä paikasta suunnitellusti. Omaa ”Ihalaisen poikaa” eivät kaikki tarvitse, mutta tilastojen mukaan noin joka viidennelle työikäiselle sellainen kannattaa järjestää.

Kuusi minuuttia ja kolme sekuntia, riittääkö?

IMG_3711.jpgPuhelin on kätevä koje. Sen avulla voi olla yhteydessä matkojen päästä ystäviin, tuttaviin, työasioissa ja hoitaa monenlaisia asioita. Puhelin on terveydenhuollossa yksi tärkeitä työvälineitä. Joka päivä vastaamme kymmeniin puheluihin ja välitämme tietoa kahteen suuntaan: laboratoriovastauksia, hoitotietoja, oireita ja ongelmia kulkee hoitavan ja hoidettavan välillä. Tilanne on ammattilaiselle toistuva. Listalta noukitaan aina seuraava numero ja avataan uudet paperit. Ehkä joku tuo soittopyynnön lapulla ja puhelin kaivetaan muiden töiden väliin. Puhelin on muotoutunut arkiseksi osaksi terveydenhuoltopalveluita.

Ammattilaisen näkökulmasta tuo puhelu on osa arkista työn virtaa, jossa asiat, ihmiset ja pulmat kulkevat nauhana. Jokainen tapaaminen on merkittävä ja ammatillisesti kohdattava, osa haastavia ja toiset rutiinilla sujuvia. Kohtaaminen ei ammattilaiselle ole välttämättä yhtä ainutlaatuinen kuin se on potilaalle tai hänen omaiselleen. Ammattilainen on jo lukenut vastaukset, tekstit ja muodostanut itselleen kuvan tapahtumista, tulevasta tai mahdollisesta. Hän kulkee askeleen edellä. Toisaalta se merkittävä toiminta tapahtuu siellä potilaan päässä ja sinne se tieto pitää siirtyä, jotta se muuttuu toiminnaksi.

Havahduin tähän omaisena, joka kuuntelin lääkärikollegan puhetta vaikeasta tilanteesta, jossa ei ollut välttämättä hyviä tai selkeitä ratkaisuja. Puhe tulee selkeänä, yhtenäisenä ja rauhallisena kertomuksena. Ymmärsin sisällön varsin hyvin, ammattilaisena. Keskellä puhetta alan pudota, kun mieleen alkaa nousta omia kysymyksiä ja huolia. Lakkasin kuuntelemasta tarkkaavaisesti ja koetin keskeyttää kysyäkseni. Kuulin vähän ärtymystä lääkärin äänessä ja ymmärsin hyvin, että puhelut oli sijoitettu varmasti jonnekin vastaanottojen ja paperitöiden väliin. Kahvitauko oli ehkä kiireessä jäänyt pitämättä. Tunnen yhtä aikaa myötätuntoa ja ärtymystä. Nyt on kyse minun omaisestani ja meidän hädästämme, josta haluan saada tietoa.  En saa kysymystäni loppuun saakka vaan vastauksen toiseen asiaan, joka sekin merkittävä. Se vain menee minulta ohi. Tarkkaavaisuuteni ja kykyni hahmottaa asioita on sumentunut huolesta. Hämäännyin ja lääkäri toivotti hyvää päivän jatkoa. Minusta tuntuu, että puhelu oli liian lyhyt ja tarkistan sen keston. Kuusi minuuttia ja kolme sekuntia. Onhan se lyhyt aika puhua elämästä ja kuolemasta.

Terveys, sairaus ja kuolema ovat aina henkilökohtaisia ja ainutlaatuisia. Myönnän itsekin välillä turtuneeni työssä rutiiniin. Yksittäinen vastaus on tuntunut selkeältä ja nopeasti hoidettavalta asialta. Kysymykset ja toistaminen ovat tuntuneet tarpeettomilta, kun asia on aivan selvä. Siis minulle ammattilaisena. Puhelimessa on erityisen vaikeaa välittää turvallisuuden tunnetta, kun ei jakaa kannustavaa hymyä. Siksi on hyvä havainnoida omia tuntemuksiaan siellä toisessa päässä viestintäkanavaa. Jos oma odotus on pahin mahdollinen, ei hyväkään uutinen heti tunnu hyvältä. Huonoon uutiseen varustautuneena sitä haluaa kuulla sen kahteen kertaan, että tietää ymmärtäneensä edes jotain sinne päin. Kyseleminen ja varmistaminen kuuluvat asiaan.

Terveydenhuollossa on hämmästyttävän heikosti mietitty huoltajille ja omaisille viestimistä. Se tehdään summittaisesti, vasta kysyttäessä ja siihen ei varata erityistä aikaa tai merkitä sitä potilaan hoitoon tai hoitavan ammattilaisen ohjelmaan. Kuitenkin monen sairaan hoidon kannalta juuri omaisille tiedottaminen ja heidän kanssaan keskusteleminen voisi parantaa hoitoa, auttaa diagnostiikassa ja lisätä potilaan turvallisuuden tunnetta. Vastaamattomat kysymykset aiheuttavat huolta ja lisäävät varmasti käyntejä. Voihan jossain päin olla systemaattinen tapa olla yhteydessä tiettyjen potilasryhmien omaisiin potilaan luvalla automaattisesti. Ehkä jossain on omaisille varattu soittoaikoja kysymyksille tai huolille? Ehkä jossain päin toimii sairaala-Wilma, jossa voi huoltaja tai omainen olla yhteydessä sairaalaan verkossa.

Omaisten ja huoltajien epävarmuudesta ei puhuta lääkärikoulussa. Itse en muista harjoitelleeni sitä koskaan. Emme myöskään koskaan asettuneet aktiivisesti omaisen tai potilaan rooliin opinnoissamme.  Puhelimessa työskentelyyn emme saaneet mitään ohjausta, se vain hiipi salaa työhön. Kokemuksen myötä siihen kasvoi oma rutiini, ehkä juuri se vääränlainen. Toki iän myötä joudumme kaikki toiselle puolelle vastaanottopöytää potilaan, vanhemman tai omaisen rooliin. Silloin sitä herkistyy pohtimaan, miltä se tuntuu, näyttää tai vaikuttaa. Se on vaikuttanut omaan työhön ja lisännyt kunnioitusta omaisten huoleen. Oman kokemukseni mukaan aika saa erilaisen merkityksen. Se on paljon hitaampaa ja jähmeämpää. Sitä tarvitaan vähän enemmän. Yhteen minuuttiin mahtuu ammattilaisella kaksi asiaa, kun omaisena ehkä saa yhden asian puoleen väliin.

Meillä on yhä enemmän ikäihmisiä, joiden huolta kantavat puolisot ja omaiset yrittävät pitää huolta resepteistä, laboratoriotuloksista ja ajanvarauksista. Palvelujen koostaminen kaukana asuvalle omaiselle on välillä salapoliisityötä. Puhelin on se väline, jolla sitä tehdään. Kyseleminen, kertaaminen, huolipuhe ja varmistaminen ovat omaisen keinoja varmistaa puhelimessa, että he toimivat oikein. Onhan kyse heille tärkeistä ihmisistä. Silloin kuusi minuuttia ja kolme sekuntia ei aina riitä.

Torjuntavoitto vai hyökkäystappio?

IMG_5425Saimme kuntavaaleissa poliittisen retoriikan kertauskurssin ja jälleen opimme, miten tappio käännetään torjuntavoitoksi tai marginaalinen kannatuksen nousu tulkitaan merkittäväksi poliittiseksi käänteeksi. Pieni kannatuksen muutos ei kanavoidu suoraan valtuustopaikoiksi ja silloin voi valita sen luvun, joka parhaalta näyttää. Kannatuksen iso lasku kuitattiin kunnialla, vaikka sitten vähän kuittailtiinkin toiselle puolueelle paikkaluvuista tai alueellisuudesta. Torjuntavoiton silti taisivat saada kaikki kansalaiset.

Suomalaisia on johdettu pelolla kautta aikojen: herran pelko, sodan pelko, talouden romahduksen pelko ja kestävyysvajeuhka vilahtavat hallitsevien poliitikkojen puheissa. Varmasti monet asiat ovat totta, pelkoon on ollut syytäkin. Voimavarojakaan ei riitä kaikkeen. Joudumme tekemään valintoja. Maailman talouden aaltojen pyyhkiessä 2008 lähtien viennistä elävää pientä kansantalouttamme, on hallitus käyttänyt pelon ja uhkailun retoriikkaa vääntökahvana haluamilleen muutoksille. Osa puolueista on pelotellut maahanmuutolla tai ilmastokatastrofilla. Näissä vaaleissa pelottelun linja koki hyökkaystappion. Hyökkäävä tyyli ei tuntunut luotettavalta. Ne puolueet, joiden sisältö oli kielteistä syyttelyä tai huolta kasvattavaa puhetta, taisivat hävitä vaalit. Se koskee niin hallituspuolueita, jotka kaikki olivat häviäjiä sekä niitä oppositiopuolueita, joilla ei ollut juuri mitään parempaa huomista luvassa. Negatiivisuus sai torjuntavoiton kansalaisilta!

Elämme aina tulevaisuuden edellä emmekä tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tutkimusten mukaan epävarmuudesta selviämistä tukee toivo ja myönteinen näkemys tulevasta. Ehkä pessimisti ei pety, mutta elää tutkimuksen mukaan lyhyemmän elämän ja uskaltaisin väittää ehkä ikävämmän. Päälle liimattu positiivisuuskaan ei ole sama kuin tulevaisuuteen luottaminen. Myönteinen elämänasenne on enemmän ratkaisujen yhdessä miettimistä niihin ongelmiin, joita kyllä riittää. Äänestyskopissa päätös perustuu enemmän tunteeseen kuin järkeen ja on hyvä, jos se tunne on tulevaisuuden usko.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, totesi Paasikivi. Se on siis alku yhteiselle työlle, ei peruste painaa asiat pakolla. Todellisuus on mutkikasta ja tosiasiat monesti suhteellisia. Yksinkertaistaminen houkuttaa. Yhteisessä päätöksenteossa ei voi lukita vain yhtä vastausta eikä kilauttaa vain yhdelle kaverille vaan tosiasioiden sondeeraamiseen voi joutua käyttämään aikaa. Hyökkäystappion on kokenut monessa asiassa myös hallitus. Tekemällä pikaisen esityksen siitä, mihin päätökseen on ”pakko” päätyä, on ajauduttu kiistelemään prosessista tai yksityiskohdista ja suunta on kadonnut. Kun asiat solmuuntuvat, niin solmut aukaistaan löysäämällä narua, ei kiristämällä. Olisiko näissä vaaleissa ollut pientä vihjettä siihen, että me kansana arvostamme yhdessä tekemistä ja mukaan ottamista?

Olemme Suomi yhdessä. Minun Suomeni on vähän erilainen kuin sinun Suomesi, koska olemme eri ikäisiä, asumme eri puolilla maata ja teemme eri asioita. Suomalaisen demokratian ydin on oikeus  omaan mielipiteeseen, oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan. Yhteiskunta on yhteenkuuluvuuden tunne, joka liittää meitä yhteen. Näissä kunnallisvaaleissa oli hyvä havaita, miten kaikkien ääni sai kuulua eikä se ollut enää vain pelkkää pelon ja uhan puhetta. Kaikissa puolueissa oli ideoita ja ratkaisuja tarjolla. Puolueissa toimivat ihmiset rakentavat yhdessä ideat ja tulevaisuuden. Heitä on kiittäminen siitä, että tällä kertaa Suomella on toivoa paremmasta. Jospa voisimme katkaista sen pelon kierteen ja hyökätä kohti ratkaisuvaihtoehtojen punnitsemista, kokeiluja ja toimintaa. Hyvän hyökkäys on paras pahan puolustus?

Kiitos kaikki ehdokkaat ja valitut!

Munaleikkuri ja muita härpäkkeitä

IMG_0348.JPGKun elää riittävän pitkään, täyttyy koti sekalaisesta tavarasta. Jos kaappitilaa on riittävästi, kaappien takaosiin alkaa pesiytyä outoa esineistöä. Kaapistani löytyy esimerkiksi useampikin munaleikkurimalli: ostettu, peritty ja saatu. Osalle meistä tavaran poisheitto sujuu helposti. Osa meistä taas ei jaksa miettiä esineiden tarpeellisuutta vaan säilöö niitä, varmuuden vuoksi. Toisille tavara tuo turvaa. Nyt on trendikästä ahdistua tavarasta ja heittää sitä pois. Minimalistinen koti ja puolityhjä vaatekaappi näyttävät hyvältä sosiaalisessa mediassa.

Suhteessa tavaraan on sukupolvissa eroja. Sota-ajan lasten on turvallista säilyttää pahan päivän varalle tavaraa. Paha päivä on koettu lapsuudessa. Heidän lapsensa eivät vielä saaneet ketjukaupasta strechfarkkuja kympeillä vaan muotivaatteisiin säästettiin satasia. Vaatteiden ja tavaroiden määrä oli rajallinen ja kaikilla oli samaa tavaraa. Seuraava sukupolvi taas on hukkunut vaatteisiin ja tavaroihin. Suhde tavaraan on löysä: sen voi korvata uudella paremmalla. Suuri yhteiskunnallinen pyörä pyörittää suhdettamme esineisiin. Ulkoiset uhat muuttavat arkeamme. Ideaalitila on aina se, jota emme voi tässä ja nyt saavuttaa.

Taloudellisen kasvun moottori on länsimaissa ollut uusien tarpeiden luominen ja niihin loputon tavaroiden valmistaminen. Olemme ostaneet itsemme rikkaiksi tarvitsemalla yhä enemmän tavaroita. Samalla maapallon kantokyky on tulossa vastaan eikä kaikille ehkä riitä samaa määrää tavaroita kuin meille. Se on ikävä ajatus, sillä taloudelliseen kasvuun perustuva kuluttava elämäntyyli on merkinnyt meille isompia taulutelevisioita ja tuoreita mansikoita vuoden ympäri. Olemme yksilöinä ja yhteisöinä tämän ideologian nauttijoita. Kuluttaminen on suurelle osalle meistä kivaa ja tuottaa nautintoa. Olemme luoneet korvaavia systeemejä mielemme rauhoittamiseksi, kuten lentokilometrien vapaaehtoiset maksut tai kierrätyskustannusten lisääminen uusien tuotteiden hintaan. Päästökauppa on saman ilmentymä kansakuntien välillä.

Tietoisuutemme maapallon rajallisuudesta on lisääntynyt ja se on tullut yhä lähemmäs arkea. Ihminen on kekseliäs ja ymmärtänyt kierrätyksen mahdollisuudet. 1970-luvulla olisi ollut ennen kuulumatonta hankkia mekkoa, joka on valmistettu kierrätysmuovipusseista tai pyyhkiä naamansa kierrätysfarkkupyyhkeeseen. Koetamme rimpuilla tavaramme ja pakkaustemme kanssa roskiksilla ja kierrätyskeskuksissa. Ostamme aikaa kuluttamisellemme kierrättämällä ja kompensoimalla kulutuksen haittoja taloudellisesti tai laskennallisesti esim. hiilinieluilla tai lentomaksuissa.

Suurten ikäluokkien kuolinpesiä tyhjentäessä kohtaamme tulevaisuuden. Tavaran varastoiminen pahan päivän varalle on meilläkin käynnissä, mutta nyt sitä ei tehdä rintamamiestalojen ullakoille vaan yritysten varastoihin ja tuotantolaitoksiin. Olemme aloittelemassa uutta niukkuuden aikaa, jossa vaihdamme ja tuunamme tavaraa yhä enemmän. Digitalisaatio mahdollistaa tuon vaihtopyörän pyörivän yhä suuremmalla nopeudella. Koska ideaalimme on vielä kiinni uudessa tavarassa, on täyteen kiertävään materiaalitalouteen vielä matkaa. Tietyllä tavalla palaamme sotien jälkeiseen kiertotalouteen, jossa naapurin talvitakista kuoriutui kuopuksen koulutakki, kun kangas vain käännettiin. Arjessa jätteiden kierrätys on alkusoittoa.

Tavara tuo turvaa ja siksi haluamme, että meitä ympäröivät tutut tavarat. Se määrä tavaraa, jolla tuo tunne saadaan aikaan, on ehkä muutoksessa. Tavarapaljouden sijaan niiden kestävyys, kauneus ja vaihtoarvo voivat olla tulevaisuudessa tärkeitä ominaisuuksia. Kun haluan uuden sohvan, vanha sohva toimii osana valuuttaa, jolla hankinta mahdollistuu. Vastuuni tavarasta lisääntyy, sillä jätteeksi päätyvästä joudun maksamaan enemmän. Tietoisuutemme lisäksi tarvitsemme apua kaappien nurkkien kanssa, jotta saamme liikkeelle ne kaikki härpäkkeet, joita olemme keränneet vuosien varrella. Tarpeen ja tavaran kohtaamisessa on vielä kehitettävää. Minimalistisuuden mainostaminen vie samaan suuntaan, kondoilu lievittää kaaoksen tunnetta. Facebook-kirpparit ovat alkusoittoa, veikkaan. Pidän siis kiinni munanleikkureistani, nehän ovatkin nyt sijoitus tulevaan.

Kiire ja rima

vesiletkuIhmisen suorituskyky on rajallinen. Vaikka aivojemme suorituskyky on huima, niiden toiminnassa kiire ja paine aiheuttavat pulmia. Ulkoisen tai sisäisen paineen alla aivomme aktivoituvat toimimaan siten, että pysymme elossa. Huomiokykymme kapenee, havaintojen tekeminen samoin. Kiireessä emme näe näkökentän sivulla seisovaa lasta suojatiellä. Kiireessä avaimet jäävät eteisen pöydälle ja lounas jää välistä. Sopiva paine voi saada asioita tapahtumaan, mutta kiire on eri asia. Tavoite ylittää siihen tarvittavan ajan ja tekemisen määrän. Asiantuntijatyössä rima alkaa laskea suorassa suhteessa kiireen määrään. On tilanteita, joissa melkein hyvä ei riitä ja niissä ei parane luoda kiireen painetta.

Suomessa on nyt kova kiire. Mullistuksia on saatava aikaan nopeasti. Luodut ulkoiset uhat ovat valtavat, kun globaalit kansat vievät leipämme, naisemme ja viimeiset tuhkatkin kesämökin saunanuunista. Politiikan saamattomuudet verhoillaan nyt pakon punaiseen samettiin. Kiireellä perustellaan monenlaista tekemistä. Se näyttää tarttuvan meihin todella helposti. Se saa aikaan tunteen siitä, että asioita on tapahtumassa ja ollaan tärkeällä asialla, onhan kiire. Kiire ja tärkeily ovat toistensa tovereita.

Asiantuntijatyössä kiireen pulma on siinä, että se madaltaa rimaa. Lukeminen, perehtyminen ja ajatteleminen edellyttävät aikaa. Kun kiire luo olotilan, jossa aikaa on vielä rajallisemmin kun, ihmisen mieli kapeuttaa ajatteluaan paineessa. Suorituksen rima alkaa automaattisesti madaltua, kun ajattelusta urautuu etsimään kapeaan putkeen sopivia palasia tiedon ja kokemuksen sekamelskasta. Olen tämän havainnut tämän itsessäni ja omassa tekemisessäni enkä moiti ketään.

Tämä ajatus putkahti mieleeni, kun olen luin Valtioneuvoston raporttia ehdotukseksi tulevan SOTE:n terveydenhuollon mittareista. Asiahan on todella tärkeä, koska me tuotamme pääosin sitä mitä mittaamme. Raportissa nimittäin oli keräilty eri maiden terveydenhuollon toiminnan mittaristoja ja kopioutu niitä sekä alkuperäiskielellä, että huonolla suomen kielellä noin 40 sivun verran. Tekstissä oli niin paljon kirjoitusvirheitä, että kiireen pystyi aivan aistimaan. Ehdotusta oli vaikea löytää toiston seasta ja toinen kiireen elementti: ulkoinen kaaos ja paine hyppelivät rivien välistä.

Paineen alla kykymme asettua toisen asemaan rajoittuu. Asioiden väliset suhteet yksinkertaistuvat. Näemme lähellä olevat ihmiset ja asiat, mutta emme niiden välisiä suhteita. Alamme toistaa mantroja tekstissä. Kiire tuottaa asiantuntijatyössä pahimmillaan kapulakielisen tuotoksen, syvälle menevän analyysin kohtalaisen näennäisestä yksityiskohdasta tai mainostyyppistä sanahelinää tai pahimmillaan kaikkia näitä. Selkeän ja ymmärrettävän ajatuksen koostaminen ja sen kirjoittaminen eivät synny helposti.

Näkökulman kapeutumisesta esimerkki löytyi tästä Valtioneuvoston raportista. Siinä on unohdettu esimerkiksi kokonaan tuotannontekijöihin liittyvät mittarit. Terveydenhuollossa kustannuksista kaksikolmasosaa syntyy henkilöstökustannuksista ja kaikki tuotanto riippuu henkilöstön osaamisesta. Osaamiseen tai kehittämiseen investointia ei löydy lainkaan mittaristosta. Miten siis tiedämme, että olemme investoineet riittävästi osaamiseen, jos emme seuraa sitä? Miten työhyvinvointi on huomioitu, kun tiedämme sen vaikuttavan laatuun ja tuottavuuteen? Miten osaamisen ja laadun välinen yhteys voidaan arvioida, kun toinen puuttuu? Henkilöstö on edelleen terveydenhuollossa kustannus, vaikka on tärkein tuottavuuden tekijä.

Valitsemme kiireessä sen lähellä olevan ja helpon ratkaisun, jotta saamme edes jotain tehtyä. Tekemättä jättämiseen tarvitaan enemmän ajatteluenergiaa kuin tekemiseen. Tämän opin lääkärikoulussa. Kirurgian professori valaisi tilannetta elävästi, kun hän kertoi pystyvänsäopettamaan kenet tahansa teurastajan leikkaamaan varsin nopeasti, mutta sen opettamiseen, milloin ei pidä leikata hänellä menee vuosia. Esimerkki valaisee hyvin kiirettä: pinnalliseen oppimiseen riittää tiedon pänttääminen, mutta ymmärrys vaatii aikaa ja vuorovaikutusta.

Kansanvälisten ratkaisujen tutkiminen ja arviointi on todella tärkeää, koska pyörää ei kannata keksiä uudestaan ja jotain vertailtavuutta tarvitaan. Mittareita on tuhansia erilaisiin asioihin, tauteihin, tiloihin ja tuotoksiin. Niitä koettavat lukea sitten kiireiset terveydenhuollon ammattilaiset, johtajat ja kansalaiset. Niistä olisi nyt valittava rajallinen joukko asioita, joita oikeasti pystytään kirjaamaan, laskemaan, arvioimaan ja seuraamaan. Siksi riman pitää olla korkealla. Ulkoinen poliittinen paine puristaa kiireeseen monella rintamalla juuri nyt. Asiantuntijat ovat protestoineet kiireettä ja siihen liittyvää poukkoilua monessa yhteydessä. He taitavat olla oikeassa, kiire on laskenut rimaa.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑