Perustuu puheenvuoroon Pohjois-Karjalan Lääkäriyhdistyksen 100-vuotisjuhlaklubilla.

img_4987Lääkärin ja potilaan kohtaaminen noudattaa ihmisten välisen kohtaamisen yleisiä lainalaisuuksia, mutta sillä on omat erityismausteensa. Pohdin, mitä vaikutuksia teknologian lisääntymisellä terveydenhuollossa on kohtaamiseen. Lääkärin ja potilaan välille muodostuu terapeuttinen liitto. Se syntyy potilaan odotuksista lääkäriä kohtaan ja lääkärin odotuksista omaa ammattisuoritustaan kohtaan. Siinä on kummallakin velvollisuuksia, vastuita ja oikeuksia. Mitä asioita digitalisaatio tuo tähän liittoon?

 

Kulttuurinen odotus lääkärin vastaanotolle on meihin niin sisäänrakennettu, ettemme sitä edes huomaa. Teknologian vaikutusta siihen voisi havainnollistaa toisesta kulttuurista tulevan potilaan kautta. Koska hän ei välttämättä jaa kanssamme samaa kokemusmaailmaa, hänen odotuksensa lääkärille voivat yllättää meidät. Sama viesti ja viestinnän tapa eivät tavoita kielimuurin yli hädässä olevaa kanssa ihmistä. Neuvolassa kielitaidottoman, puoli vuotta sitten perheen yhdistämisen kautta maahan tulleen äidin kuukautiskiertoanamneesia ei voi selvittää, vaikka mukana on hyvin suomen kieltä puhuva aviomies. Monille teknologia tuottaa samanlaisen tilanteen. Koetamme haparoida vieraalla kielellä, kulttuuristen paineiden ristiaallokossa ja epämääräisten odotusten vallassa. Kommunikaatio on se väylä, jolla terapeuttinen liitto muodostetaan. Koska teknologia muuttaa nimenomaan vuorovaikutuksen väylää, on ammattilaisen hyvä pohtia, mikä siis muuttuu ja miten muutan nykyisiä toimintatapojani ollessani tällä väylällä.

Tieteellisemmin samaa on kuvannut tutkija Anne Rahikka väitöskirjassaan ”Dialogi auttavissa verkkopalveluissa”, jossa hän toteaa, että kommunikaatio nähdään keinona jakaa kahden tai useamman henkilön ajatuksia nimenomaan puheen välityksellä. Dialogi on kahden ihmisen välinen eleiden ja puheentuottamisen tapahtuma, jossa tuotetaan yhteistä ajattelua. Lääkärin työssä dialogi on työn ydintä: miten saan luotettavan anamneesin tehtyä, jos en kuuntele, kuule enkä havainnoi.  Todellisuudessa monet vastaanottojen keskustelut eivät johda aitoon dialogiin vaan puhe jää pinnalliseksi tietojen hankkimiseksi tai rinnakkaismonologeiksi. Kliinisesti merkittävä tieto jää saamatta, kun ryntäämme päätelmästä toiseen mielessämme. Ihminen ei aina onnistu.

Tutkija Sherry Turkle esittää erinomaisen kysymyksen: ”Miksi odotamme enemmän teknologialta kuin toisiltamme?” Tietoyhteiskunnan kehityksen logiikka on pitkälti perustunut ajatukselle, että teknologian avulla voimme vastata ihmisten tarpeisiin vaikkapa kehittämällä sosiaalista mediaa. Turkle haluaa ihmisten tarpeiden sijaan ottaa teknologisen kehityksen lähtökohdaksi ihmisten herkkyyden ja arvokkaina pidettyjen asioiden huomioimisen. Pidän tästä ajatuksesta. Teknologiaa luodaan tarpeisiin, mutta kenen, millaisiin ja keiden tarpeet jäävät ulkopuolelle. Voisimmeko pyrkiä tukemaan sosiaalista herkkyyttä ihmisten välisessä kommunikaatiossa tietoteknologialla. Runebergin päivän sunnuntain Helsingin Sanomissa professori Timo Honkela kertoo kielellisestä karttateknologiasta, jolla pyritään kielellisten väärinymmärrysten havaitsemiseen, tulkitsemiseen ja ratkaisukeinojen antamiseen konflikteissa. Hän haluaa edistää maailman rauhaa teknologialla. Teknologia siis pystyisi tekemään sen, johon ihmiskunta ei ole pystynyt ainakaan 5000 vuoteen. Se, mihin me teknologiaa käytämme terveydenhuollossa, tulisi perustua syvällisempään pohditaan merkityksestä kuin se, että joku sairaus estyy tai säästämme kustannuksissa. Meidän tulisi kysyä itseltämme, miksi odotamme teknologiasta messiasta?

Sherry Turklekaan ei esitä teknologian hylkäämistä, mutta hän haluaisi muokata sen käyttöä siten, että kunnioitus arvokkaina ja tärkeinä pidettyjä asioita kohtaan säilyy. Tarpeiden ei tule olla kommunikaatiota ohjaavana tekijänä, vaan kommunikaation tulee perustua toisten ihmisten huomioimiseen yksilöinä. Kyse on siitä, että ei tyydytä helppoihin ratkaisuihin, joita nykyinen teknologia mahdollistaa. Tämä sopii mielestäni hyvin lääkärin ja potilaan kohtaamisen väliin tulevan teknologian kehittämisen lähtökohdaksi.

Terapeuttisessa liitossa tarvitaan arvostusta ja kunnioitusta, joista syntyy luottamus. Se on hyvin tilannesidonnaista. Itse huomasin, että luottamukseni pankin chat-palveluun on erilainen kuin neuvontatapaamiseen. Chat sopi hyvin, kun halusin tietää, mihin palkkakuitit tallentuvat, mutta lainanehtojen neuvottelussa se ei toiminut. Kumpikin palvelutapahtuma vei yhtä paljon aikaa, jos ei huomioida matkaa pankkiin. Teknologia rakentaa meille vuorovaikutuksellisen tilan, joka mahdollistaa ihmisten välisen sosiaalisen kanssakäymisen. Meidän täytyy itse rakentaa kulttuuri, jossa tämä tapahtuu. Luottamus verkossa syntyy, kun osaamme toimia tuossa toimintaympäristössä ja koemme saavamme odotuksiamme vastaavaa apua, ainakin useimmiten.

 

Tutkija Anne Rahikka jatkaa, että auttavissa verkkopalveluissa suuri merkitys on sillä, että ne ovat riippumattomia ajasta ja paikasta. Mitä se tarkoittaa lääkärin työssä tulevaisuudessa? Pitkä ja luottamuksellinen hoitosuhde on potilaan ja lääkärin etu. Potilaan ei tarvitse aloittaa aina alusta ja lääkäri näkee työnsä tulokset ajassa. Pirstoutuvat ja erikoistuvat terveydenhuollon tuotantoyksiköt ja lääkärien työsuhteiden lyheneminen voivat viedä meiltä osan työn nautittavuudesta ja tuottavuudesta. Ehkäpä meille voi muodostua digitaalisia omapotilaita, joiden kanssa meillä voi olla aikaan ja paikkaan sitomaton terapeuttinen liitto. Tapaamme heitä riippumatta hallintohimmeleistä tai rahan rajoitteista, joko livenä tai verkossa. Jokaisella on oma lääkäri, ainakin verkossa.

Teknologiaan perustavassa hoidossa korostuvat prosessimaisuus ja tekstuaalisuus, kieli. Niillä luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita, mutta rakenteisemmin ja jäykemmin. Lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen väliin syntyy päätöksentukisääntöjä, jotka tuottavat tekstiä potilaalle ilman hoitavan lääkärin osallisuutta.  Lisäksi kumpikin osapuoli tuottaa tekstiä ajallisesti vuorotahtiin, joka ei ole tasainen biitti vaan satunnainen paukaus virtuaalisesta rumpukoneesta. Tämän ajallisen yhteyden rikkoutuminen on minusta lääkärinä vaikeaa. Se poistaa työstä osan palkitsevuudesta: kohtaamisen ja kosketuksen.

Lääkärin ammatissa kieli on työväline. Sen merkitys korostuu.  Kieli ohjaa ajattelua ja toimintaa sekä vuorovaikutusta. Työn kielellistyminen merkitsee tutkija Anne Rahikan mukaan työntekijöiden subjektiivisten tulkintojen suurempaa vaikutusta toimintaan. Lääkärien koulutukseen tulee varmasti ajan myötä lingvistiikkaa, semantiikkaa sekä viestintää. Kielenkäytön tapojen moninaistuminen on jo tapahtunut.  Tässä on repeämässä sukupolvikuilu, kun 2000-luvulla syntyneet osaavat tulkita verkon sisältövirran merkityksiä ja ohittaa kohinaa. Meidän keski-ikäisten oppimateriaalina oli kirja, jossa oli painettu sen hetkinen totuus. Puhelin oli perheen yhteinen väline kotona. Missä on kansallinen terveydenhuollon verkkovuorovaikutuksen koulutusohjelma, siis meille keski-ikäisille?

Terapeuttisen liiton syntyminen tapahtuu varmasti verkossakin, mutta mikä muuttuu? Maalauksesta sanotaan, että se syntyy vasta sitä katsottaessa, musiikki sitä kuultaessa ja kirja luettaessa. Samalla tavalla hoitoon liittyvän ilmaisun merkitys syntyy vasta, kun materiaalin vastaanottaja antaa sille persoonallisen tulkinnan. Terapeuttinen liitto syntyy jakamisen hetkellä. Potilas on se tulkitsija eikä virtuaalisessa hoitosuhteessa aina samassa hetkessä kuin lääkäri. Tulkinta voi myös muuttua ajassa ennen kuin siihen tulee vastine. Olette ehkä olleet mukana Facebookissa jossain keskustelussa, joka lähtee niin sanotusti lapasesta. Itselläni oli sellainen tässä viime talvena, kun yksi henkilö alkoi kommentoida asiattomasti ketjuun osallistuneiden ulkonäköä ja ominaisuuksia. Kollega soitti minulle kesken työpäivän, että profiilissani käydään asiatonta keskustelua.

Kielentutkijat ovat havainneet, että verkossa kommunikaatio on sosiaalisempaa, säädellympää ja intiimimpää kuin kasvokkain. Hienommin sanottuna hyperpersoonallisessa kommunikaatiossa keskeinen vaikuttaja on viiveellä toteutuva kommunikaatio, jossa toimijoilla on enemmän aikaa keskittyä viestin muotoiluun eikä heidän tarvitse samanaikaisesti käyttää sekä kognitiivisia voimavaroja että sosiaalisia taitoja keskustelun eteenpäin viemiseen. Ei siis tarvitse katsoa miten toisen naama vääntyy ja reagoida siihen. Fokus kapeutuu tekstiin.  Potilaalla ja lääkärillä on enemmän aikaa lukea rivien välejä ja tulkita hymiöiden ironiaa. Lääkärin ohjeet voivat aloittaa uuden elämän. Snapchat-kuva kuvaruudusta ja hups – lääkärin konsultaatiovastaus on netissä. Se voi johtaa lääkäreitä ylivarovaisuuteen ja lakipykälämäiseen tekstiin, jossa virhetulkinnan mahdollisuutta yritetään välttää kaikin keinoin eikä sanota mitään koskettavaa. Viestinnän tutkijat ovat pohtineet, että viestien monitulkintaisuus ohjaa vuorovaikutusta monologisuuden suuntaan.

Internetissä teksti ei ole myöskään lineaarista, mikä edellyttää vastaanottajalta valintojen tekoa. Vastaanottaja silmäilee tekstiä ja sen perusteella valitsee, lukeeko tekstin kokonaan vai valitseeko siitä vain joitakin osia tarkempaan tarkasteluun. Itse huomaan tämän aina, kun postinkantaja on jättänyt Hesarin tuomatta ja luen sen sähköisenä. Luen pienemmän osan lehdestä ja katselen kuvia paljon enemmän ja joskus olenkin klikannut itseni jonnekin muualle verkkoon. Mielestäni se on näkynyt jo lääkärin vastaanotoilla.  Olemme alkaneet käydä keskustelua vastaanottojen äänittämisestä. Miksi kukaan haluaa äänittää vastaanoton ja kuunnella sen, ehkä jopa kaverin kanssa? Olisiko taustalla sama tarve palata tilanteeseen ja valita sieltä itselleen mieleiset asiat?

Jonkinlainen kontrollintunteen lisääntynyt tarve nykyihmisellä on ja ilmeisesti internet on yksi tekijöistä.  Lääkärin kannalta työstä tulee haastavaa, sillä meillä ei ole tarjota varmuutta. Hyvinvoinnin kannalta keskeinen elämänhallinnan tunne on monelta kadoksissa, kun mahdollisuuksien maailma on rajaton. Kalenteri-Apps ei yksin auta hallitsemaan elämää. Lääkärinä minulla on tarve auttaa ihmistä ja siksi houkutus antaa teknologisia ratkaisuja on suuri. Huolen ja pelon tunnistaminen ja rajaaminen ovat jatkossakin osa lääkärin työtä. Voimme vähentää epävarmuutta, muttemme sitä poistaa.

Merkittävä muutos on, että potilas pääsee itse tuottamaan tietoa terveydestään. Kannattaa huomioida, että muokkaaminen on aina luonteeltaan rajallista ja henkilökohtaista, käyttäjän omiin tarpeisiin soveltuvaa. Se pätee molempiin terapeuttisen liiton osapuoliin. Toimijuuden ja osallisuuden kokemus lisääntyy osalla potilaista ja toisaalla se säilyy ennallaan tai vähenee. Emme puhu vain syrjäytymisestä vaan digitaalisesta syrjäytymisestä. Kaikki potilaamme eivät ole tasavertaisia tässäkään. Miten saisimme teknologisen kehityksen lähtökohdaksi ihmisten herkkyyden ja arvokkaina pidettyjen asioiden huomioimisen, kuten Sherry Turkle ehdottaa. Se varmasti ehkäisisi digitaalista syrjäytymistä.

Köyhyyden ja osattomuuden vaikutukset näyttäytyvät erilaisina eri aikakausina. Ajallisten mahdollisuuksien ja keksintöjen hyödyntämistä ovat aina  yksilöiden ja sosiaaliluokkien materiaaliset, sosiaaliset ja kulttuuriset voimavarat. Internet ei eroa reaalimaailman syrjäyttävistä mekanismeista: lukutaito, koulutustaso, perhetausta ja taloudellinen tilanne syrjäyttävät, ei sinänsä digitalisaatio. Lääkärin työssä sosiaalisen eriarvoisuuden lievittäminen on ollut aina vahvana mukana. Se tulee olemaan pysyvää, vaikka yhteiskuntien vaurastuessa absoluuttinen köyhyys vähenee. Ehkä meidän tulee olla siitä erityisen painokkaasi äänessä, kun näemme seurannaisvaikutukset karuimmillaan. Karrikoiden voisi sanoa, että ennen hankala potilas oli sellainen, joka tiesi paljon asioita, koska hän oli harvinainen. Nykyisin hankala potilas on sellainen, joka ei tiedä mitään eikä edes osaa ottaa selvää, vaan kaikki on kerrottava juuresta jaksaen, hän on harvinaisuus.

Millaista on lääkärin työ tulevaisuudessa?  Arki muuttui jo. Olemme joutuneet muuttamaan rutiinejamme ja niin joutuivat kansalaisetkin. Digitalisaation myötä työtä kuormittavat asiat muuttuvat. Työyhteisökin voi olla virtuaalinen. Miten saamme empatiaa ja kannattelevaa palautetta arkeemme, jos työmme muuttuu yhä yksinäisemmäksi? Digityö on eri tavalla kuormittavaa ja tauottaminen vaatii tahtoa, taitoa ja sääntöjä. Martti Lindvist toteaa meistä auttajista: ”Auttajan kannalta ei ole kohtuullista tehdä työtänsä sen varassa, että on vain hänestä itsestään kiinni, tuhoutuvatko ihmiset vai eivät.” Millainen on digiajan auttaja varjo?

Lääkärin vastaanotoille tullaan huolen kanssa. Potilas toivoo, että hänen kokemuksensa jaetaan, hyväksytään selvitettäväksi, lääkäri tutkii koskettamalla ja arvioi tilannetta. Miten käytämme digitalisaation parhaalla mahdollisella tavalla potilaan hyväksi? Yhden soisi säilyvän – ihmisen kohtaamisen hyvässä vuorovaikutuksessa. Kaikissa välineissä. Lääkäri halutaan kohdata ja me lääkärit haluamme kohdata ihmisiä, ilman digiövereitä.

Kursivoidut tekstit lainauksia:

Anne Rahikka. Dialogi auttavissa palveluissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ammattilaisten kertomuksia kommunikaatiosta. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2013:16 Väitöskirjaan tästä

Timo Honkelan haastattelu Helsingin Sanomissa 5.2.2017 Haastatteluun tästä

Martti Lindqvist. Auttajan varjo. Otava 2006.

 

Advertisements