Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

Kuukausi

helmikuu 2017

Luottamus halpa, epäily kallis

img_5302Kahden tutun ihmisen välillä vallitsee lähtökohtaisesti luottamus. Se on rakentunut ihmisen tarpeelle luottaa läheisiinsä sekä kummankin kokemuksiin toisen teoista ja sanoista. Luotamme, kunnes luottamukseen tulee särö.
Luontaisesti meidän luottavaisuutemme vaihtelee ja osaa meistä voi sanoa herkkäuskoisiksi ja toista osaa meistä epäluuloisiksi. Herkkäuskoisuudella ei ole diagnoosikoodia, mutta paranoidia on luokiteltu sairaudeksi. Suurimmaksi osaksi olemme siltä väliltä. Luottamus toiseen palkitaan arjessa, kun yhteiselomme perheessä, ystävyyssuhteissa, työssä, harrastuksissa ja palveluissa sujuu. Luotamme, että toinen toimii sosiaalisen roolinsa rajoissa: vanhempana, puolisona, ystävänä, opettajana tai lääkärinä.

Ammattilaisiin luotetaan ammattiin liittyvien odotusten ja ammattiryhmän yhteisen luottamuspääoman varassa. Jokainen ammattilainen on vastuussa oman ammatillisen toiminnan laadusta myös ammattikunnalleen. Jokainen luottamuksen menetys syö muiden ammattilaisten kuormasta. Opettajan luotetaan osaavan opettaa ja hänen luotetaan sisäistäneen opettajakunnan sisäiset pelisäännöt ja ammattietiikan. Huonolla ammattitaidolla toimiva heikentää oppilaiden ja vanhempien luottamusta opettajien ammattikuntaan. Jokainen ammattilainen nauttii ammattikunnalta saatua imagoa, jossa on mukana ripaus luottamusta. Sitä mitataan iltapäivälehtien vuosittaisessa ”mikä on arvostetuin ammatti” -kyselyissä.

Ammattiryhmä luovuttaa luottamusta jäsenelleen ottamalla tämän jäseneksi erilaisiin yhteisöihin. Yhteiskunnalliset orgaanit, kuten valvontaviranomaiset, antavat sitten luottamuksen ammattiryhmälle. Suomessa ammattiyhteisöjen luottamus on perustunut samaan kuin yksilöiden luottamus – luottamukseen, että yksilöt noudattavat ammattiyhteisön sääntöjä.  Viranomaisia kiinnostavat erityisesti ammattiryhmät, joissa on panoksena elämä, terveys tai suuret taloudelliset menetykset. Näissä ammattikunnilta edellytetään tiukempaa sisäistä kontrollia kuin muilta.

Luottamuksen ansaitakseen ammattikunnan on pystyttävä osoittamaan, että se pystyy tukemaan yksittäisiä ammattilaisia ammatillisuudessa ja itse toimii avoimesti. Tämä avoimuus on aina muutoksessa. Kun aiemmin riitti vakuutus, nyt tarvitaan toimintaa. Kansalaisten luottamuksen säilyttämiseksi tunnutaan tarvitsevan tiedon tuottamista, ja näkyväksi tekemistä. Kun tieto on näkyvissä, sitä tulee arvioida, ehkäpä jopa valvoa. Valvonta taas edellyttää uusia ammattilaisia, pelisääntöjä ja työvälineitä. Se edellyttää rahaa. Mitä enemmän epäillään, sitä tiukemmin valvotaan. Ääripääksi voisi sanoa vakoilua, jossa seurataan epäiltyä yötä päivää, se on todella kallista. Käytännössä valvonta on työn tekemisestä ja omista ilmoituksista koostuvaa tietoainesta, jota myllätään jollain yhteisesti sovitulla kammalla. Luottamuksen palauttaminen edellyttää tekoja. Näin on sekä lähisuhteissa että yhteisöissä. Valvontaan ei kannata yli-investoida, mutta ihan pellossa ei voi elää. Yleensä ohjaaminen toivottuun käyttäytymiseen toimii paremmin kuin syyllistävä vahtiminen, niin kotona kuin kansakunnissa.

Miten paljon ja mitä asioita siis pitää tietää, jotta voi luottaa ammattilaiseen? Ytimessä on se, miten riippuvaisia olemme ammattilaisen tiedoista ja taidoista. Ostaessa kallista uutta kotia tai harkitessamme leikkausta olemme eri tilanteessa kuin mennessämme parturiin. Naapurin kaunis hiusleikkaus vakuuttaa vaihtamaan uuteen parturiin eivätkä seuraukset epäonnistuneesta värjäyksestä romuta elämää tai taloutta. Lääkärit, lentäjät tai ydinvoimalaitosten työntekijät voivat ammattitaidottomina viedä ihmiseltä elämän tai terveyden. Siksi luottamuksen ylläpitäminen voi edellyttää tekoja. Lääkärien ammatinharjoittamisoikeudet ovat julkisesti esillä. Lentäjien on käytävä säännöllisesti laajoissa terveystarkastuksissa ja ydinalalla toimiville tehdään Suojelupoliisin turvallisuusselvitys. Sekä lentäjille että ydinvoimalaitosten ohjaajille kuuluu lakisääteinen simulaattorikoulutus määräajoin. Lasten kanssa työskentelevien rikostausta selvitetään. Kyse on luottamuksesta ja sen säilyttämisestä. Kansalaiset antavat luottamuksen ja käyvät keskustelun siitä, millä edellytyksillä luotetaan ja mitä sen varmistaminen saa maksaa.

Luottamus kulkee kahteen suuntaan. Ammattilaisten on voitava luottaa kansalaisiin ja oikeudenmukaiseen kohteluun.  Ammattilaisten tulee voida toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikissa ammateissa on päästävä oppimaan jatkuvasti uutta ja pidettävä se ammattitaito yllä. Se on kansalaisen kannalta oiva sijoitus. Hän saa ajantasaista palvelua, opetusta, terveyspalvelua, hoivaa. Kansalaisen kannattaa tarjota ennemmin porkkanaa ja siihen seuraksi pikkuisen keppiä, jos ei muuten pysty luottamaan.

Voiko flunssa opettaa?

Talvikausi ja sadat virukset kiertävät pintojen, käsien ja pirskahdusten kautta elimistöön img_5429kokeilemaan onneaan. Virus toivoo, että jos nyt saisi yhden immuunijärjestelmän hämättyä, lisääntymisen käyntiin ja kiertokulun jatkumaan. Ei yksinäinen virus flunssaa tee, mutta ne liikkuvat joukoissa ja tarjokkaita riittää. Kylmä kokoaa ihmiset sisätiloihin ja ehkä oma osuutensa on pimeydelläkin. Juuri nyt ei mieliala ole ihan virkein. Virus saa vallan ja elimistön puolustus iskee päälle. Lämpö nousee ja nenä vuotaa.

Sairaus kohtaa yllättäen, aina sopimattomalla hetkellä. Sitä ei voi suunnitella, kuten kylpylämatkaa tai ruskavaellusta. Sitä ei voi tilata verkosta eikä jättää väliin tekstiviestillä. Flunssa sotkee arjen rytmin ja pakottaa pysähtymään. Kaikki jää keskeneräiseen tilaan, jota ei ole suunnitellut. Se kiukuttaa. Roolit perheessä muuttuvat, kun kaikille sen jäsenille sukeutuneet askareet jaetaan hetkeksi uudelleen. Töissä paikataan poissaolevaa jakamalla työt jäljellä olevien kesken ja syntyy aikaruuhkaa. Tai työt vain odottavat sairastajaa, joka tietää, että paluun jälkeen odottaa hetkellinen kaaos. Sairaus stressaa.

Sairaaksi antautuminen on osalle meistä vaikeaa. On ikävää olla suorituskyvytön, kun on tottunut suorittamaan. Kun pystyy vain makaamaan kuumeisena eikä pysty edes lukemaan. Oma hyötyajattelu tuijottaa yöpöydällä: nythän olisi voinut lukea sen Finlandia voittajan. Äänet kolisevat korvissa eikä äänikirjojenkaan maailmaan voi nyt upota. Valonarat silmät vuotavat television katselusta. Nyt maataan hiljaa ja puidaan flunssaviljaa.

Flunssa opettaa. Ihan totta. Se valmistaa meitä tulevaan. Kun elämme riittävän vanhaksi, oman ruumiimme rajallisuus tulee lähemmäksi. Hieman enemmän elämää nähnyt ystävä totesi, että jos aamulla ei kolota, niin ei voi olla varma olevansa elossa. Sairaan rooli on erilainen kuin terveen rooli, vaikka pitkäaikaissairas voi olla myös yhtä aikaa terve. Olisiko luonto järjestänyt meille vuosittaisia lyhyitä harjoituksia, jotta saisimme hidasta oppia sairauden kanssa elämisestä? Jos siis maltamme oppia jotain itsestämme flunssassa tai sen jälkeen.

Yksi harjoiteltava asia on avun vastaanottaminen, joka ei ole kaikille helppoa. Kuumeessa maatessa voi harjoitella kiitollisuutta perhettä ja ystäviä kohtaan ja kiittää avusta. Ystävien kannustavat sosiaalisen median viestit oikeasti lohduttavat. Vaikka oma ääni kähisee puhelimeen, niin isotädin huoli tuntuu hyvältä. Lapset nujuavat peiton nurkassa huomiota, olen heille tärkeä. Nenäliinapaketin voi tuoda pienin kätösin. On taito ottaa apua vastaan niin, että toiselle tulee siitä hyvä mieli.

Korvaamattomuuden harha paljastuu flunssassa. Työelämä korostaa yksilöiden suoritusta ja palkitsee yksilöitä eikä työyhteisöjä. Tämä yhteinen kollektiivinen harha omasta korvaamattomuudesta saa huutia flunssassa. Mihin maailma kaatuu, jos en lue sähköpostia kuumehoureissa? Onkohan puhelimeen kähisemäni pikakommentti ”sopimustekstin kohtaan 1.2.6 artiklaan vikatilanteiden sanktioiden soveltamisalasta” nyt todella paras mahdollinen? Miksi projektin loppuraportti lojuu sängyllä, kun romaanin rivit hyppivät silmissä? Oliko ihan pakko vetää kuumelääkettä ja käydä tartuttamassa virus työkokouksessa? Flunssa pysäyttää ja auttaa tekemään havaintoja korvaamattomuudestamme. Loiva ahdistus on sen tunnusmerkki. Ota se haltuun.

Toimintakyky on mahtava juttu. Kun kuume alkaa laskea ja pääsee television ääreen eivätkä rivit hypi silmissä, tuntuu hyvältä. Terveys on suhteellinen asia kuin pakkanen. Kun sitä on ensin todella vähän ja sitten sitä saa osan takaisin, se tuntuu hyvältä. Muistakaamme tämä. Ihmistä ei määritä sairaus tai vaje vaan jäljellä oleva terveys ja toimintakyky. Me rakennamme niiden päälle emmekä jää murehtimaan menetettyä. Juuri flunssan jälkeen elämä tuntuu hymyilevän, kun ilma kulkee nenän läpi, askel ei yskitä ja ruoassa on taas makua. Perheen arkiroolit palautuvat uomiinsa. Töissä odottaa normaali kaaos ja tyytyväiset työkaverit, kun palaat osaksi koneistoa. Ihan tavallinen elämä hymyilee.

Flunssa voi opettaa. Jokaisella kierroksella ei tarvitse tehdä omista sairausominaisuuksista havaintoja, sehän kuitenkin vierailee luonamme kymmeniä kertoja. Jos flunssa iski juuri nyt, niin sairasta huoletta, ehkä ensi kerralla.  Ihan selvyyden vuoksi todettakoon, että vatsatauti ei sovellu oman sairausominaisuuksien tarkkailuun. Se on liian kiihkeää ja nopearytmistä, joten sen voi vain läpisairastaa ihan ajattelematta.

Kerro googlehuolesi lääkärille

picture-183Olkapää vaivaa. Aluksi ylähyllyltä kurottaminen vihlaisee, sitten tietokoneella ei pysty
viettämään kuin viitisen tuntia, sitten enää kaksi. Kaivat verkosta hakukoneen ja kirjoitat sanat: ”olkapää ja kipu”. Saat ensimmäisenä mainoksen, jossa tarjotaan nopeaa kirurgista hoitoa kipeään olkapäähän, toisena suomalaisen lääkäriyhteisön ylläpitämän
terveyssivuston ja sitten listan lehtien juttuja olkapäävaivoista. Sivun alalaidassa on oirelaskuri, jota alat täyttää. Se mainostaa kiropraktikkoja ja tarjoaa hoitopaikkoja GPS-tunnistukseen perutusten läheltäsi. Ajan voit saada jo tänään Fysiokimppa Reinolle ja Raisalle. Kipulääkemainos alkaa vilkkua oikeassa yläkulmassa: geeliä ja pilleriä kipuun on tarjolla nettiapteekista kotiin toimitettuna ja kapun päälle yli 40 euron ostoksista muumimuki. Alat klikkailla. Kysyt nettilääkäriltä neuvoja pika-chatissä (20 euroa per keskustelu) ja saat ohjauksen fysioterapeutille ja tilaat kipulääkityksen nettiapteekista (28 e). Varaat ajan Fysiokimppaan. Lämpöä ja liikettä olkapäähän ja geeliä yöksi (45 e), mutta kipu vain pahenee.

Olkapää vaiva ei parane. Päätät silti mennä terveysasemalle, kun sinulla on ollut sama lääkäri jo muutaman vuoden. Astut lääkärin vastaanotolle (0-29 e). Mietit, kertoisitko lääkärille jo hoidattaneesi vaivaasi verkossa? Mitähän lääkäri ajattelee? Pahensinkohan vaivaani, kun sitä ei ensin tutkittu? Miten tämän nyt kertoisi? Nolottaako, jos ensin onkin maksanut turhasta vai maksoinko?

Suuri osa ihmisitä etsii tietoa vaivoistaan ja oireistaan verkosta.  Ihmisen oma kiinnostus terveyttä kohtaan on hyvä asia. Tieto voi parantaa, kun se osuu oikeaan kohtaan ja hetkeen. Miten paljon verkosta saatu tieto sitten näkyy lääkärin vastaanotolla? Kysyin lääkärikollegoilta, miten usein he kysyvät aiheesta. Menetelmä oli täysin epätieteellinen sosiaalinen media ja vastasi omia kokemuksiani. Useimmiten asia tulee sille ihmisen omana huolena, kun hän on selvitellyt oiretta ja saanut vastaukseksi vakavan sairauden mahdollisuuden. Lääkärit kokevat, että vastaanotolla on tärkeä kertoa, että potilas on huolestunut verkosta saamistaan tiedoista. Turhista huolista pitää päästä irti. Huimaus ja pahoinvointi ovat aivokasvaimenkin oireita, vaikka tavallisimmin tietotyöläisellä jumiutuneiden niskalihasten aiheuttamia. Huimauspotilaalta tutkitaan aivohermojen toimintaa, mutta sitä ei aina tule kertoneeksi ääneen, että se on normaali. Nielun symmetrisyys, karvojen liikkeet ja silmien normaali liike näkyvät lääkärille automaattisesti eikä siitä tule aina sanottua. Kannattaa kertoa huolesta ja mistä tieto on peräisin. Verkkodiagnostiikkaa tulee lisää ja sen tulkitsemiseen arjessa ei vielä ole meillä paljoa kokemusta.

Kun vaiva tai sairaus on vakava, monet lääkärit kysyvät, onko henkilö hakenut tietoa verkosta. Jos lääkäri ei kysy, niin kannattaa kertoa. Tiedon pohjalta on hyvä jatkaa. Nythän potilas tietää jo perusasioita. Lääkäri voi jatkaa kysymällä, mitä asioita on jäänyt mieleen tai mitä vielä haluaisi kysyä. Monet terveyteen liittyvät asiat ovat monimutkaisia eikä niihin ole yksiselitteistä vastausta. Yleinen tieto ei aina sovellu yksilön tilanteeseen. Siksi ei kannata arastella kysyä, vaikka se tuntuisi jopa nololta. Kyse on omasta terveydestä. Lääkärille ei yleensä mikään inhimillinen ole vierasta. Jos hän suhtautuu väheksyvästi kysymykseen vaikkapa vaihtoehtohoidoista tai homeopatiasta, niin pyydä perusteita. Sellaisia nimittäin löytyy eikä niiden kuuleminen ole haitallista. Ihminen on vapaa valitsemaan, miten terveydestään huolehtii. Avoimuus on sallittua kumpaankin suuntaan.

Koska verkossa liikkuu asiallista tietoa sekä markkinatietoa, on ihan hyvä kysyä vastaanotolla mihin tietolähteisiin voi luottaa.  Terveys on myös liiketoimintaa, joten kaikki tieto ei ole puolueetonta ja riippumatonta. Siksi tässäkin kolumnissa on mukana hintatiedot. Lääkärit suosittavat verkon tietolähteitä, jotka ovat havainneet luotettaviksi. Monet kertoivat tutkivansa sairauteen liittyviä tietolähteitä ja muodostavansa sellaisen oman työkalupakin niistä lähteistä, joita omille potilailleen suosittavat. Samalla tavalla kuin muista terveyspalveluista, kuten fysioterapeuteista tai psykologeista. Kysyvä ei luotettavasta tiedosta sivuun eksy.

Miten olkapään sitten oikein kävi? Oireet ja löydökset vastasivat kiertäjäkalvosimen oireyhtymää ja fysioterapeutille vei tie lääkärin vastaanotoltakin. Kun lääkäri tiesi, että olkapäätä oli jo yritetty hoitaa asianmukaisesti, hän otti tehostetumman linjan.  Kortisoni-puudutepistos (0 e) vastaanotolla ja kipulääkityksen tehostaminen kahdeksi viikoksi (15 e), jotta uni saataisiin takaisin normaaliksi. Fysioterapeutin harjoitteluohjeilla (3 x 11,50 e) alkoi kuntoutua, mutta hiirikäsi piti silti vaihtaa. Verkosta sama onnistui, melkein. Jos vaiva olisi ollut alkuvaiheessa, niin verkkohoito olisi varmasti riittänyt. Jos vaivaa olisi haluttu ehkäistä, niin siinä se verkko vasta hyvä onkin. Työterveyslaitoksen taukojumppa päivittäiseen tietotyöläisen rutiiniin ja nivelet ja lihakset kiittävät. Verkosta löytyvä tieto ei ole huonoa tai hyvää vaan kaikkea näiden väliltä. Tieto ei yksin paranna vaan sen käyttäminen viisaasti.

Lääkärin ja potilaan kohtaaminen – onko mikään pysyvää vai muuttuuko kaikki?

Perustuu puheenvuoroon Pohjois-Karjalan Lääkäriyhdistyksen 100-vuotisjuhlaklubilla.

img_4987Lääkärin ja potilaan kohtaaminen noudattaa ihmisten välisen kohtaamisen yleisiä lainalaisuuksia, mutta sillä on omat erityismausteensa. Pohdin, mitä vaikutuksia teknologian lisääntymisellä terveydenhuollossa on kohtaamiseen. Lääkärin ja potilaan välille muodostuu terapeuttinen liitto. Se syntyy potilaan odotuksista lääkäriä kohtaan ja lääkärin odotuksista omaa ammattisuoritustaan kohtaan. Siinä on kummallakin velvollisuuksia, vastuita ja oikeuksia. Mitä asioita digitalisaatio tuo tähän liittoon?

 

Kulttuurinen odotus lääkärin vastaanotolle on meihin niin sisäänrakennettu, ettemme sitä edes huomaa. Teknologian vaikutusta siihen voisi havainnollistaa toisesta kulttuurista tulevan potilaan kautta. Koska hän ei välttämättä jaa kanssamme samaa kokemusmaailmaa, hänen odotuksensa lääkärille voivat yllättää meidät. Sama viesti ja viestinnän tapa eivät tavoita kielimuurin yli hädässä olevaa kanssa ihmistä. Neuvolassa kielitaidottoman, puoli vuotta sitten perheen yhdistämisen kautta maahan tulleen äidin kuukautiskiertoanamneesia ei voi selvittää, vaikka mukana on hyvin suomen kieltä puhuva aviomies. Monille teknologia tuottaa samanlaisen tilanteen. Koetamme haparoida vieraalla kielellä, kulttuuristen paineiden ristiaallokossa ja epämääräisten odotusten vallassa. Kommunikaatio on se väylä, jolla terapeuttinen liitto muodostetaan. Koska teknologia muuttaa nimenomaan vuorovaikutuksen väylää, on ammattilaisen hyvä pohtia, mikä siis muuttuu ja miten muutan nykyisiä toimintatapojani ollessani tällä väylällä.

Tieteellisemmin samaa on kuvannut tutkija Anne Rahikka väitöskirjassaan ”Dialogi auttavissa verkkopalveluissa”, jossa hän toteaa, että kommunikaatio nähdään keinona jakaa kahden tai useamman henkilön ajatuksia nimenomaan puheen välityksellä. Dialogi on kahden ihmisen välinen eleiden ja puheentuottamisen tapahtuma, jossa tuotetaan yhteistä ajattelua. Lääkärin työssä dialogi on työn ydintä: miten saan luotettavan anamneesin tehtyä, jos en kuuntele, kuule enkä havainnoi.  Todellisuudessa monet vastaanottojen keskustelut eivät johda aitoon dialogiin vaan puhe jää pinnalliseksi tietojen hankkimiseksi tai rinnakkaismonologeiksi. Kliinisesti merkittävä tieto jää saamatta, kun ryntäämme päätelmästä toiseen mielessämme. Ihminen ei aina onnistu.

Tutkija Sherry Turkle esittää erinomaisen kysymyksen: ”Miksi odotamme enemmän teknologialta kuin toisiltamme?” Tietoyhteiskunnan kehityksen logiikka on pitkälti perustunut ajatukselle, että teknologian avulla voimme vastata ihmisten tarpeisiin vaikkapa kehittämällä sosiaalista mediaa. Turkle haluaa ihmisten tarpeiden sijaan ottaa teknologisen kehityksen lähtökohdaksi ihmisten herkkyyden ja arvokkaina pidettyjen asioiden huomioimisen. Pidän tästä ajatuksesta. Teknologiaa luodaan tarpeisiin, mutta kenen, millaisiin ja keiden tarpeet jäävät ulkopuolelle. Voisimmeko pyrkiä tukemaan sosiaalista herkkyyttä ihmisten välisessä kommunikaatiossa tietoteknologialla. Runebergin päivän sunnuntain Helsingin Sanomissa professori Timo Honkela kertoo kielellisestä karttateknologiasta, jolla pyritään kielellisten väärinymmärrysten havaitsemiseen, tulkitsemiseen ja ratkaisukeinojen antamiseen konflikteissa. Hän haluaa edistää maailman rauhaa teknologialla. Teknologia siis pystyisi tekemään sen, johon ihmiskunta ei ole pystynyt ainakaan 5000 vuoteen. Se, mihin me teknologiaa käytämme terveydenhuollossa, tulisi perustua syvällisempään pohditaan merkityksestä kuin se, että joku sairaus estyy tai säästämme kustannuksissa. Meidän tulisi kysyä itseltämme, miksi odotamme teknologiasta messiasta?

Sherry Turklekaan ei esitä teknologian hylkäämistä, mutta hän haluaisi muokata sen käyttöä siten, että kunnioitus arvokkaina ja tärkeinä pidettyjä asioita kohtaan säilyy. Tarpeiden ei tule olla kommunikaatiota ohjaavana tekijänä, vaan kommunikaation tulee perustua toisten ihmisten huomioimiseen yksilöinä. Kyse on siitä, että ei tyydytä helppoihin ratkaisuihin, joita nykyinen teknologia mahdollistaa. Tämä sopii mielestäni hyvin lääkärin ja potilaan kohtaamisen väliin tulevan teknologian kehittämisen lähtökohdaksi.

Terapeuttisessa liitossa tarvitaan arvostusta ja kunnioitusta, joista syntyy luottamus. Se on hyvin tilannesidonnaista. Itse huomasin, että luottamukseni pankin chat-palveluun on erilainen kuin neuvontatapaamiseen. Chat sopi hyvin, kun halusin tietää, mihin palkkakuitit tallentuvat, mutta lainanehtojen neuvottelussa se ei toiminut. Kumpikin palvelutapahtuma vei yhtä paljon aikaa, jos ei huomioida matkaa pankkiin. Teknologia rakentaa meille vuorovaikutuksellisen tilan, joka mahdollistaa ihmisten välisen sosiaalisen kanssakäymisen. Meidän täytyy itse rakentaa kulttuuri, jossa tämä tapahtuu. Luottamus verkossa syntyy, kun osaamme toimia tuossa toimintaympäristössä ja koemme saavamme odotuksiamme vastaavaa apua, ainakin useimmiten.

 

Tutkija Anne Rahikka jatkaa, että auttavissa verkkopalveluissa suuri merkitys on sillä, että ne ovat riippumattomia ajasta ja paikasta. Mitä se tarkoittaa lääkärin työssä tulevaisuudessa? Pitkä ja luottamuksellinen hoitosuhde on potilaan ja lääkärin etu. Potilaan ei tarvitse aloittaa aina alusta ja lääkäri näkee työnsä tulokset ajassa. Pirstoutuvat ja erikoistuvat terveydenhuollon tuotantoyksiköt ja lääkärien työsuhteiden lyheneminen voivat viedä meiltä osan työn nautittavuudesta ja tuottavuudesta. Ehkäpä meille voi muodostua digitaalisia omapotilaita, joiden kanssa meillä voi olla aikaan ja paikkaan sitomaton terapeuttinen liitto. Tapaamme heitä riippumatta hallintohimmeleistä tai rahan rajoitteista, joko livenä tai verkossa. Jokaisella on oma lääkäri, ainakin verkossa.

Teknologiaan perustavassa hoidossa korostuvat prosessimaisuus ja tekstuaalisuus, kieli. Niillä luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita, mutta rakenteisemmin ja jäykemmin. Lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen väliin syntyy päätöksentukisääntöjä, jotka tuottavat tekstiä potilaalle ilman hoitavan lääkärin osallisuutta.  Lisäksi kumpikin osapuoli tuottaa tekstiä ajallisesti vuorotahtiin, joka ei ole tasainen biitti vaan satunnainen paukaus virtuaalisesta rumpukoneesta. Tämän ajallisen yhteyden rikkoutuminen on minusta lääkärinä vaikeaa. Se poistaa työstä osan palkitsevuudesta: kohtaamisen ja kosketuksen.

Lääkärin ammatissa kieli on työväline. Sen merkitys korostuu.  Kieli ohjaa ajattelua ja toimintaa sekä vuorovaikutusta. Työn kielellistyminen merkitsee tutkija Anne Rahikan mukaan työntekijöiden subjektiivisten tulkintojen suurempaa vaikutusta toimintaan. Lääkärien koulutukseen tulee varmasti ajan myötä lingvistiikkaa, semantiikkaa sekä viestintää. Kielenkäytön tapojen moninaistuminen on jo tapahtunut.  Tässä on repeämässä sukupolvikuilu, kun 2000-luvulla syntyneet osaavat tulkita verkon sisältövirran merkityksiä ja ohittaa kohinaa. Meidän keski-ikäisten oppimateriaalina oli kirja, jossa oli painettu sen hetkinen totuus. Puhelin oli perheen yhteinen väline kotona. Missä on kansallinen terveydenhuollon verkkovuorovaikutuksen koulutusohjelma, siis meille keski-ikäisille?

Terapeuttisen liiton syntyminen tapahtuu varmasti verkossakin, mutta mikä muuttuu? Maalauksesta sanotaan, että se syntyy vasta sitä katsottaessa, musiikki sitä kuultaessa ja kirja luettaessa. Samalla tavalla hoitoon liittyvän ilmaisun merkitys syntyy vasta, kun materiaalin vastaanottaja antaa sille persoonallisen tulkinnan. Terapeuttinen liitto syntyy jakamisen hetkellä. Potilas on se tulkitsija eikä virtuaalisessa hoitosuhteessa aina samassa hetkessä kuin lääkäri. Tulkinta voi myös muuttua ajassa ennen kuin siihen tulee vastine. Olette ehkä olleet mukana Facebookissa jossain keskustelussa, joka lähtee niin sanotusti lapasesta. Itselläni oli sellainen tässä viime talvena, kun yksi henkilö alkoi kommentoida asiattomasti ketjuun osallistuneiden ulkonäköä ja ominaisuuksia. Kollega soitti minulle kesken työpäivän, että profiilissani käydään asiatonta keskustelua.

Kielentutkijat ovat havainneet, että verkossa kommunikaatio on sosiaalisempaa, säädellympää ja intiimimpää kuin kasvokkain. Hienommin sanottuna hyperpersoonallisessa kommunikaatiossa keskeinen vaikuttaja on viiveellä toteutuva kommunikaatio, jossa toimijoilla on enemmän aikaa keskittyä viestin muotoiluun eikä heidän tarvitse samanaikaisesti käyttää sekä kognitiivisia voimavaroja että sosiaalisia taitoja keskustelun eteenpäin viemiseen. Ei siis tarvitse katsoa miten toisen naama vääntyy ja reagoida siihen. Fokus kapeutuu tekstiin.  Potilaalla ja lääkärillä on enemmän aikaa lukea rivien välejä ja tulkita hymiöiden ironiaa. Lääkärin ohjeet voivat aloittaa uuden elämän. Snapchat-kuva kuvaruudusta ja hups – lääkärin konsultaatiovastaus on netissä. Se voi johtaa lääkäreitä ylivarovaisuuteen ja lakipykälämäiseen tekstiin, jossa virhetulkinnan mahdollisuutta yritetään välttää kaikin keinoin eikä sanota mitään koskettavaa. Viestinnän tutkijat ovat pohtineet, että viestien monitulkintaisuus ohjaa vuorovaikutusta monologisuuden suuntaan.

Internetissä teksti ei ole myöskään lineaarista, mikä edellyttää vastaanottajalta valintojen tekoa. Vastaanottaja silmäilee tekstiä ja sen perusteella valitsee, lukeeko tekstin kokonaan vai valitseeko siitä vain joitakin osia tarkempaan tarkasteluun. Itse huomaan tämän aina, kun postinkantaja on jättänyt Hesarin tuomatta ja luen sen sähköisenä. Luen pienemmän osan lehdestä ja katselen kuvia paljon enemmän ja joskus olenkin klikannut itseni jonnekin muualle verkkoon. Mielestäni se on näkynyt jo lääkärin vastaanotoilla.  Olemme alkaneet käydä keskustelua vastaanottojen äänittämisestä. Miksi kukaan haluaa äänittää vastaanoton ja kuunnella sen, ehkä jopa kaverin kanssa? Olisiko taustalla sama tarve palata tilanteeseen ja valita sieltä itselleen mieleiset asiat?

Jonkinlainen kontrollintunteen lisääntynyt tarve nykyihmisellä on ja ilmeisesti internet on yksi tekijöistä.  Lääkärin kannalta työstä tulee haastavaa, sillä meillä ei ole tarjota varmuutta. Hyvinvoinnin kannalta keskeinen elämänhallinnan tunne on monelta kadoksissa, kun mahdollisuuksien maailma on rajaton. Kalenteri-Apps ei yksin auta hallitsemaan elämää. Lääkärinä minulla on tarve auttaa ihmistä ja siksi houkutus antaa teknologisia ratkaisuja on suuri. Huolen ja pelon tunnistaminen ja rajaaminen ovat jatkossakin osa lääkärin työtä. Voimme vähentää epävarmuutta, muttemme sitä poistaa.

Merkittävä muutos on, että potilas pääsee itse tuottamaan tietoa terveydestään. Kannattaa huomioida, että muokkaaminen on aina luonteeltaan rajallista ja henkilökohtaista, käyttäjän omiin tarpeisiin soveltuvaa. Se pätee molempiin terapeuttisen liiton osapuoliin. Toimijuuden ja osallisuuden kokemus lisääntyy osalla potilaista ja toisaalla se säilyy ennallaan tai vähenee. Emme puhu vain syrjäytymisestä vaan digitaalisesta syrjäytymisestä. Kaikki potilaamme eivät ole tasavertaisia tässäkään. Miten saisimme teknologisen kehityksen lähtökohdaksi ihmisten herkkyyden ja arvokkaina pidettyjen asioiden huomioimisen, kuten Sherry Turkle ehdottaa. Se varmasti ehkäisisi digitaalista syrjäytymistä.

Köyhyyden ja osattomuuden vaikutukset näyttäytyvät erilaisina eri aikakausina. Ajallisten mahdollisuuksien ja keksintöjen hyödyntämistä ovat aina  yksilöiden ja sosiaaliluokkien materiaaliset, sosiaaliset ja kulttuuriset voimavarat. Internet ei eroa reaalimaailman syrjäyttävistä mekanismeista: lukutaito, koulutustaso, perhetausta ja taloudellinen tilanne syrjäyttävät, ei sinänsä digitalisaatio. Lääkärin työssä sosiaalisen eriarvoisuuden lievittäminen on ollut aina vahvana mukana. Se tulee olemaan pysyvää, vaikka yhteiskuntien vaurastuessa absoluuttinen köyhyys vähenee. Ehkä meidän tulee olla siitä erityisen painokkaasi äänessä, kun näemme seurannaisvaikutukset karuimmillaan. Karrikoiden voisi sanoa, että ennen hankala potilas oli sellainen, joka tiesi paljon asioita, koska hän oli harvinainen. Nykyisin hankala potilas on sellainen, joka ei tiedä mitään eikä edes osaa ottaa selvää, vaan kaikki on kerrottava juuresta jaksaen, hän on harvinaisuus.

Millaista on lääkärin työ tulevaisuudessa?  Arki muuttui jo. Olemme joutuneet muuttamaan rutiinejamme ja niin joutuivat kansalaisetkin. Digitalisaation myötä työtä kuormittavat asiat muuttuvat. Työyhteisökin voi olla virtuaalinen. Miten saamme empatiaa ja kannattelevaa palautetta arkeemme, jos työmme muuttuu yhä yksinäisemmäksi? Digityö on eri tavalla kuormittavaa ja tauottaminen vaatii tahtoa, taitoa ja sääntöjä. Martti Lindvist toteaa meistä auttajista: ”Auttajan kannalta ei ole kohtuullista tehdä työtänsä sen varassa, että on vain hänestä itsestään kiinni, tuhoutuvatko ihmiset vai eivät.” Millainen on digiajan auttaja varjo?

Lääkärin vastaanotoille tullaan huolen kanssa. Potilas toivoo, että hänen kokemuksensa jaetaan, hyväksytään selvitettäväksi, lääkäri tutkii koskettamalla ja arvioi tilannetta. Miten käytämme digitalisaation parhaalla mahdollisella tavalla potilaan hyväksi? Yhden soisi säilyvän – ihmisen kohtaamisen hyvässä vuorovaikutuksessa. Kaikissa välineissä. Lääkäri halutaan kohdata ja me lääkärit haluamme kohdata ihmisiä, ilman digiövereitä.

Kursivoidut tekstit lainauksia:

Anne Rahikka. Dialogi auttavissa palveluissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ammattilaisten kertomuksia kommunikaatiosta. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2013:16 Väitöskirjaan tästä

Timo Honkelan haastattelu Helsingin Sanomissa 5.2.2017 Haastatteluun tästä

Martti Lindqvist. Auttajan varjo. Otava 2006.

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑