Etsi

Kristiina Patja

Ajattelen, siis olen

Kuukausi

tammikuu 2017

Huomio huomio – olen olemassa

img_0232Lordi Byron oli julkkis. Hän eli piittaamatta ajan moraalisäädöksistä ja kaatoi aatelisia ja aatelittomia naisia nuoresta iästä lähtien. Hän oli tarkka ruoastaan, jopa ortorektikko, joka eli päiviä viinillä ja kekseillä, vegaani lihan aikakaudella. Ilmeisesti hänellä oli ihopulmia, ehkä kärsi atooppisesta ihosta, koska hän oli tarkka vaatteidensa materiaaleista ja nautti meressä uimisesta. Hänen elämänsä skandaalit siivittivät varmasti hänen ansiokasta runoilijan lahjakkuuttaankin. Kauniita naisia Byron rakasti läpi elämänsä. Yhden vaimon kommentti miehestä oli: ” Hän on hullu, paha ja vaarallinen tuntea”. Lordi Byron oli huomionkohteena monesta syystä, läpi elämänsä.  Hän varmasti pyrki saamaan huomioita tempauksillaan.

Huomiohakuisuus ei ole mikään uusi ilmiö. Lordi Byron oli tunnettu sanomalehtien, lentolehtisten, kuplettien ja kirkonmiesten paheksunnan kautta. Maailmassa, jossa tieto liikkuu viikoissa, voi brändätä itsensä tuotteeksi. Näinhän voi Byronista sanoa. Hänen kirjallinen tuotantonsa, kuten Don Juan, varmasti voisi kuulua kirjallisuuden kaanoniin ilman hänen elämäntyyliäänkin, muttei siitä mitään haittaa ollut.

Nykyaika tarjoaa yhtä aikaa hienot ja surkeat mahdollisuudet julkiseen huomioon. Tiedonvälityksen nopeus ja rajattomuus antavat mahdollisuuden kaikille mahdollisuuden tuoda esiin itsensä hetkeksi. Viidentoista minuutin julkisuus on tarjolla salarakkaille ja väkivaltarikollisille ilman kertakorvausta. Koska kilpailu on kova ja temppujen kierroksia pitää nostaa jatkuvasti, on huomion saamiseen tavallaan nykyisin surkeat mahdollisuudet. Julkea avionrikkoja lordi Byron saisi panna paremmaksi nykyaikana. Huomion kokemus on niin voimauttava, että siihen pyritään yhä uudestaan ja uudestaan.  Olemme luoneet keinotodellisuuden, jossa olemassa olon tunnus on: ”Näyn netissä, siis olen”. Varsinaisen läpilyönnin mahdollisuus on silti pienempi kuin romantiikan ajalla, vaikka osaamista ja näytettävää riittäisi. Huomiota on tarjolla nyt millisekunneissa ja uusi tähti klikkautuu tilalle etusormen napsauksella.

Samaan aikaan verkossa tieto on tiukkaan linkitetty toisiinsa. Laskentakaavojen avulla sanoista ja numeroista tulee indikaattoreita, jotka yhdistävät verkossa sisältöjä toisiinsa. Uutissivusto ehdottaa minulle uutisia aiemman lukemani perusteella. Sosiaalisen median omana pitämäni sivu suoltaa minulle mainoksia sen perusteella, millaisiin sisältöihin linkityn, mihin keskusteluihin osallistun tai mitä tykkäilen. Kun huomio tiivistyy johonkin ihmiseen tai ilmiöön, alkaa tämä koneisto vahvistaa sen merkitystä näkymässäni. Alan siiloitua oman kuplani sisälle, jossa kone valitsee minulle asioita ja huomionkohteita, jottei minun tarvitse nähdä muita todellisuuksia kuin omani. Lordi Byron pomppaa ruudulleni, vaikka vain inhoan hänestä kertovia uutisia ja kommentoin niitä pahuksen.

Huomio on rahaa ja valtaa. Lordi Byron olisi eittämättä keskusteluohjelmien ja visailujen kestotähti, jolta kysellään ”ollaanko huolissaan” tai mikä biisi tulee mieleen sanasta ”korsu”. Huomiohakuisuutensa perusteella voisi ajatella hänet kertomaan tiiviitä ja vulgaareja mieleen juolahduksiaan sosiaalisessa mediassa.  Hän kertoisi meille kymmeniä kertoja päivässä miten loistokas rakastaja hän on sekä miten juuri kirjoitti maailman parhaan runon. Hän tekisi runoudesta jälleen mahtavan, juuri hän. Kirjallisena luomuksena ne varmasti ylittäisivät monen meistä 160 merkin jonot.  Ehkä hän olisi korkeassa poliittisessa asemassa juuri nyt, kun aikakausi tuntuu kaipaavan yksinkertaisia vastauksia ja kevyitä viihdyttäviä heittoja.

Huomio on koukuttavaa. Se antaa virheellisen tunteen, että asioita on aidosti tapahtumassa. Jos olen saanut huomion itseeni ja kerron kohta tekeväni jotain, ei se tarkoita, että sillä aidosti olisi välttämättä vaikutusta. Nuoret tuntevat tämän lainalaisuuden selvästi paremmin kuin me vasta aikuisiällä tähän sosiaalisen median leikkiin lähteneet. Iso haaste on vain saada nyt luotua luotettavia ja laajasti seurattuja väyliä luotettavan ja puntaroidun tiedon välittämiseen. Vastuullinen tiedonvälitys on kriisissä. Toivon, että se kasaa itsensä ja löytää uudet välineet ja huomiomme. Miten totuudellisuuden voisi brändätä niin, että se saa laajan huomion? Miten sosiaalinen media voisi tukea totuudellisuutta eikä rajata meitä omiin kupliimme? Onko algoritmien ja monikansallisten mediayritysten luotava yhteisiä demokratiaa tukevia pelisääntöjä? Näin ihmiskunta toimi toisen maailmasodan jälkeen luodessaan Yhdistyneet kansakunnat. Mihin me laitamme huomisen huomion?

Siilautuisiko Byron minun sosiaalisen median suodattimeeni? Varmasti. Paheksuisin hänen seksistisiä kommenttejaan, röyhkeitä valintojaan, piittaamattomuuttaan yhteisesti sovituista säännöistään ja ylellistä elämäntapaansa. Salaa ihailisin ehkä hänen kauniita runojaan ja rohkeuttaan. Lordi Byron tunnisti omat heikkoutensa ja puristi niistä runoutta ja sitaatteja. Hänen huomiohakuisuutensa jätti jälkeen varmasti kärsimystä, mutta sentään kirjallisuutta nautittavaksi.

Ikuinen itserakkaus ryömii ulos meistä, kuin käärme, pistäen mitä tahansa, joka yrittää talloa sitä.

Lähde: https://www.brainyquote.com/quotes/authors/l/lord_byron.html

 

Mitattaisiinko vapauden tuottamista?

Ihminen haluaa tuntea, että hallitsee oman elämänsä tapahtumia. Silloin hän kokee olevansa vapaa. Vapauden vastakohta on pakottaminen. Hallinnan tunne syntyy mahdollisuudesta tehdä valintoja, joista sitten kyllä joutuu vastuutakin kantamaan. Vapaa ihminen voi käyttää vapaata tahtoa. Vapaa tahto määritellään ihmisen kyvyksi tehdä harkittuja tekoja ja valintoja. Valinta tai teko perustuu harkintaan, jonka tukena yksilöllä on tietoa harkinnan kohteesta. Valittavaa riittää läpi elämän. Lapsi tyytyy valitsemaan kaksien eri väristen sukkahousujen välillä, aikuiselle on oltava monta eri tuotetta kaupan hyllyllä. Tavaroiden ja palvelujen hankkiminen tuottaa meille paljon tyydytystä.  Näennäisesti tunnemme toimivamme itsenäisinä ja vapaina. Valitsen, minkä auton hankin ja missä hiukseni leikataan. Valintatilanteessa meitä ohjaavat aina samat asiat: mielihyvän tarve, mielentila ja henkilökohtainen kokemushistoriamme, ympäröivä yhteisö, kulttuuri, mainokset ja tuotteiden sijoittelu. Kokemus ohjaa valintojamme ja palaamme palveluun, josta meillä hyviä kokemuksia, vaikka tuote ei olisi se paras mahdollinen. Ihan rationaalinen ei ihminen valitsijana ole.

Nyt poliittisessa keskustelussa yksi keskeinen arvo, jota korostetaan, on yksilön vapaus. Kiinnostavasti vapauden kanssa käsikkäin kulkeva vastuu jätetään sivulauseeseen. Vapauden nähdään tuottavan kansantaloudelle taloudellista tuottavuutta automaattisesti. Mahdollisimman suuren tavara- ja palvelumäärän kuluttaminen nähdään hyvänä, seurauksista välittämättä. Kuluttaja kansalaisen tulee saada valita vapaasti siitä valikoimasta, joka on tarjolla. Valinnan oletetaan ilmeisesti olevan aina rationaalinen. Vapaus edellyttää kyvykkyyttä käyttää sitä vastuullisesti. Kukaan meistä ei tee valintoja aina punniten vaan heittäydymme hetkeen. Sivutuotteena syntyy haittoja, meille tai muille.

Terveydenhuollon tavoite on lisätä ihmisen kykyä elämänhallintaan toimintakykyä parantamalla ja sairautta poistamalla tai oiretta lievittämällä. Se siis pyrkii lisäämään ihmisen kykyä tehdä valintoja. Vapaus ja kyky tehdä valintoja on yksi terveydenhuollon sivutuotteista. Ehkä sitä voisi jopa mitata? Olisiko vapaus ja kyky tehdä valintoja sellainen arviointikohde, joka siirtäisi keskustelua enemmän arjen kokonaisuuteen kuin yksittäiseen sairauteen? Pitäisikö kansalaisen saada tietää, miten nämä palvelut ovat onnistuneet tuottamaan toimintakykyä ja elämänhallintaa, joka lisää asiakkaan kykyä autonomisena toimijana?

On hyvin merkityksellistä, mitä pidämme hyvän terveyspalvelun uudistuksen tavoitteena. Pyrimme tuottamaan toimintaa ja tietoa lähinnä niistä asioista, joihin uskomme ja pyrimme. Jos uskomme saatavuuteen, niin edistämme sitä ja mittaamme sitä. Jos uskomme eriarvoisuuden loiventumiseen, mittaamme sitä. Jos koulutusryhmien välinen ero terveyspalvelujen käytössä pienenee, on sosiaalipoliittinen tavoite toteutunut. Jos asetamme elämänhallinnan, toimintakyvyn ja vapauden tärkeiksi, niin alamme mitata niitä. Elämänhallinnan ja toimintakyvyn lisääminen on vapauden edellytys ja tuottaessaan näitä, terveydenhuolto on mukana tuottamassa vapautta.  Voisimme arvioida elämänlaadun kehittymistä, toimintakyvyn muutosta ja koettua terveyttä, joitta tarvitaan vapaan valinnan perustaksi. Varmasti se on monimutkaisempaa kuin käyntien, rahan tai laboratorioarvojen puntarointi, mutta se voisi ohjata palvelujen tuottamisen tavoitteita ja toimia lähemmäs kansalaisen arkea.

Harkintaa varten sitten tarvitaan tietoa. Kansalaisen tulisi tietää, millaiset palvelut parhaiten lisäävät hänen kykyään autonomisena toimijana ja mistä hän saa nuo palvelut parhaalla sen hetkisellä osaamisella tuotettuna. Käytännössä siis kysyä, onko palveluntuottaja onnistunut lisäämään esimerkiksi mielenterveyden pulmien kanssa painivien ihmisten kykyä toimia arjessa ja lisännyt heidän sosiaalisia kontaktejaan ja huomioinut liitännäissairauksien aktiivisen omahoidon. Kaikki nämä lisäävät yksilön elämänhallintaa ja sitä kautta kykyä ja mahdollisuutta tehdä valintoja eli yksilön vapautta. Olisiko terveydenhuollon toiminnan yksi arviointiperuste se, miten se pystyy edistämään vapaan tahdon toteutumista?

Koska elämän sattumanvaraisuus voi heittää kenelle tahansa meistä vaikean sairauden, onnettomuuden tai työttömyyden, on hyvä tietää, miten valitsemani palvelu onnistuu lisäämään toimijuuttani elämän vaikeissa karikoissa. Tietoa tarvitaan monenlaiselle kansalaiselle. Osa meistä syynää jokaisen yksityiskohdan ennen valintaa ja toiset liihottavat perhosen lailla halki elämän. Miten me mahdollistamme, että näin tärkeässä valinnassa ääripäät voivat toimia edes kohtuullisen vastuullisesti? Millaista tietoa ihmiset tarvitsevat valintojensa perusteeksi? Onko se vain potilasvahinkojen määrää, hymynaamaindeksi ja talouden luvut? Kun kyseessä on se ainoa elämäni, niin itseasiassa tahtoisin tietää, että minua kohdellaan arvokkaasti ja vapauttani kunnioitetaan sekä toiminta pystyy palauttamaan tai korjaamaan tai lievittämään elämänhallintaani uhkaavaa sairautta.

Elämänhallinnan tunnetta tarvitaan, edes hetkittäin, jotta voimme kokea olevamme vapaita. Terveydenhuolto on yksi toimija, joka mahdollistaa kansalaiselle elämänhallinnan saavuttamisen ja sitä kautta vapauden tunteen. Terveydenhuollon toiminnan tarkastelu toimintakyvyn, elämänlaadun ja koetun terveyden kautta vie välittömästi arkeen.

Mitattaisiinko vapauden tuottamista?

 

img_4984

Mikäs asiantuntijaa nyppii?

Tieto on kaikkien saatavilla, niin totuudellinen kuin vääristelty tieto. Se on erinomainen asia. Ihmisten erilaiset näkökulmat saadaan näkyville. Se on johtanut asiantuntijuuden murrokseen, jossa yhtäkkiä jokainen on asiantuntija omassa asiassaan. Niin, omassa asiassaan. Miksi siis perinteistä asiantuntijaa närästää hetkittäin? Onko se asia, johon hän on paneutunut hänelle henkilökohtainen vai onko hän henkilönä paneutunut asiaan?

Ainakin lääkärinä pidän ajoittain hieman kummallisena sitä, että ilman minkäänlaista perusymmärrystä ihmisen elimistön toiminnasta otetaan kantaa fysiologisiin terveyttä koskeviin asioihin. Ihmisen elimistö on todella mutkikas kokonaisuus. Asiantuntijana olen käynyt pitkän tien, jotta uskallan sanoa ihmisen ruumiista ja siihen vaikuttavista tekijöistä varmuudella asioita. Kuusi vuotta perustutkintoa opetellen solujen toimintaa, anatomiaa, sairauksien ominaisuuksia ja farmakologiaa. Siihen päälle erikoislääkärin tutkinto työskennellen lääkärinä ja syventyen erikoisalaan. Vielä väitöskirja, jossa opitaan tieteen tekemisen menetelmät ja ollaan arvioitavana omassa tutkimustyössä julkisesti. Tieteen tekemisen jatkona dosentuuri. Matkaa on tehty yli 20 vuotta ja jossain siinä puolen välin jälkeen, alkoi tuntua, että olen jossain asiassa asiantuntija. Asiantuntija ymmärtää tehtävänsä hyvinkin vakavasti.

Kun syvästi johonkin asiaan perehtynyt henkilö asetetaan televisio kameroiden jännittävään kuumuuteen vastaamaan erityisalansa kysymykseen ja vastapuolelle istutetaan aiheesta kiinnostunut kansalainen, onko kyse tasapuolisuudesta. Toimittajat perustelevat sitä jännitteen luomisella, saadaan kiivas keskustelu. Asiantuntijan näkökulmasta tunteellinen puhe ei kerro itse aiheesta mitään. Huudettuna fakta ei ole sen enempää fakta kuin kuiskattunakaan. Kansalainenkatsojana taas eläytyy enemmän omaa kokemusmaailmaa paremmin vastaavan kansalaisen kommentteihin. Ne ovat yleensä yksiselitteisempiä ja varmemman oloisia. Asiat ovat oikein tai väärin, totta tai valhetta. Asiat ovat tapahtuneet juuri hänelle tai jollekin lähipiirissä. Vallanpitäjät ja asiantuntijat eivät vain ymmärrä, miten oikeassa kansalainen siinä pöydän toisella puolella on. Toimittaja haluaa olla tasapuolinen ja antaa aikaa kaikille. Hän on perehtynyt asiaan pintapuolisesti ja kansalaisen kokemus tuo ohjelmaan kaivattua draamaa. Asiantuntijakin voi kiivastua. Tieteellisen tiedon perusteella kansalaisen käsitys voi olla aivan humbuugia. Asetelma keikahtaa vielä vinommaksi – asiantuntija ei ymmärrä siis miten merkittävästä asiasta on kyse juuri tämän ihmisen kohdalla. Yksilön sairaus on koskettava, myös lääkäristä. Sen perusteella emme vain voi yleistää asioita koskemaan kaikkia. Kameroiden valo kuumentaa ja kärventää.

Tieteellinen ajattelu ei ole erityisen mediaseksikästä. Tieteen tehtävä on pyrkiä kohti totuutta niillä menetelmillä, joita sillä on tällä hetkellä käytettävissään. Se on ollut silti ainoa menetelmä, jolla olemme päässeet eteenpäin. Olemme ratkoneet tieteen menetelmin sairauksien syntyä, perimän selvittämistä, luomiamme ympäristöongelmia ja luoneet teknologiaa. Asiantuntijan aivot on sopeutettu ajattelemaan kriittisesti. Ei ole yhtä oikeaa vastausta eikä totuus pysy samana jatkuvasti. Luonnontieteissä edellytetään useita samansuuntaisia tutkimustuloksia riittävän samankaltaisissa olosuhteissa. Emme voi vetää suoria johtopäätöksiä hiirikokeista ihmiseen. Asiantuntija tuntee tietonsa rajallisuuden. Hän seuraa omaa alaansa ja tuottaa sinne arvioita toisten tutkimuksesta. Hän tietää, että se voi mullistua uudesta tieteellisestä löydöstä, jossa kumotaan vallitseva ajattelu. Tieteessä näin tapahtuu. Olemme olettaneet maan olevan litteä, ihmisen koostuvan neljästä nesteestä, ja oletimme vielä 1990-luvulla, että aivosolut eivät uusiudu. Kunnes toisin todistettiin. Ei kuitenkaan niin, että ensin uskotaan kymmenestuhanteen osaan laimennetun veden vaikutukseen ja sitten todistetaan, että eipä se vaikutakaan enempää kuin lume. Kaksoissokkokokeet, vertaisarviointi, kilpailu rahoituksesta ja tieteelliset julkaisut luovat luottamusta. Tiede on itseään korjaava mekanismi, jossa tiedeyhteisö vahtii toisiaan.

Media saa kysyä ja asiantuntijan pitää vastata. Kaikilla on oikeus kertoa ajatuksensa ja mielipiteensä. Elämme ajassa, jossa propagandaa levitetään tietoisesti ja aktiivisesti markkinoinnin, politiikan ja kansan kiihottamisen tarkoituksissa. Jopa poliitikkomme halveksivat tieteen tekijöitä ja asiantuntijoita. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Jos vahvistamme käsitystä, että asiantuntijuus ei ole mitään erityistä, hukkaamme mahdollisuuden saada tieteellistä tietoa. Se ei ole välttämättä neutraalia tai arvovapaata, mutta se on tuotettu avoimesti ja sitä arvioi suuri joukko saman alan osaajia. Pieni joukko rajoittaa silloin oikeutta saada tieteellisesti punnittua tietoa. Asiantuntijatätien  ja –setien on vaan jaksettava heilua.

Lisää aiheesta kirjassa Maito tappaa ja muita tiedeuutisia. toim. Ulla Järvi ja tTuukka Tammi. Vastapaino 2016.

Hoitosuhde bitteinä – mihin olemme menossa?

Perustuu johdantoon Lääkäripäivien 2017 kurssilla Vuorovaikutus bitteinä. 2014-06-22 22.23.56 HDR

Lääkärintyö on muuttunut kautta historian. Lääketiede, sellaisena kuin me sen nyt tunnemme, on nuori ilmiö, sen kehitys alkoi 1800-luvun lopulta ja kiihtyi 1950-luvulta.  Uudet lääkkeet, laboratoriotutkimukset ja kuvantamislaitteet mullistivat lääkärin työn 1970-luvulta lähtien. Alkoi diagnoosin aikakausi. Nyt mullistuksen tekee tietotekniikka. Alkaako nyt kuluttajapotilaan aikakausi?

Olen digitalisaation, tiedon louhinnan ja robotiikan kannattaja. En vastusta rutiinimaisen ja turhauttavan työn siirtämistä tietoverkkoihin tai koneille jos se helpottaa työn tekemistä. En vastusta sitä, että laitteiden ja robottien avulla leikkausten tulokset paranevat ja tieto löytyy nopeammin. En vastusta sitä, että kansalaiset saavat tietoa terveydestään, terveyspalveluista ja ottavat aktiivisen roolin toimijoina, jos heillä on siihen kykyä ja halua.

Edellytän kuitenkin, että myös seuraava terveydenhuollon vallankumous onnistuu. Sen tulee tuottaa terveyttä, turvaa ja hyvinvointia. Se ei saa aiheuttaa kohtuuttomia haittoja. Sen pitää olla kustannusvaikuttava. Sen seurauksena ammattilaisilla pitää olla hyvä tehdä työtä. En halua, että uusien menetelmien kauppamiehet leikkivät messiasta. Teknologia voi parantaa terveyttä, mutta väliin tarvitaan ihminen. Tarvitaan tiedon tuottajia, tiedon arvioijia, algoritmien testaajia, visuaalisuuden kehittäjiä, käytettävyyden arvioijia ja pellillisyyden rakentajia ja sitten aktiivisia käyttäjiä. Teknologia rakentuu tiedon, tavoitteen ja toiminnan päälle. Sisältö ratkaisee. Tiedettä tarvitaan työn pohjaksi. Internetin kehittyminen rakentui tieteelle. Kielitieteen semantiikka tarvittiin hakukoneisiin ja matematiikkaa algoritmien toimintaan. Ymmärrystä tullaan tarvitsemaan ja siinä ihminen on verraton käyttöliittymä.

Haluan, että digitaaliset palvelut ja niiden käytännön toteuttaminen tehdään ammattimaisesti ja palvelu on hyvää ja vaikuttavaa. Muutoin palveluihin investoitu raha ja aika menevät hukkaan. Vuorovaikutus säilyy kaikissa välineissä. Ihmisen käyttöliittymä ei ole muuttunut 10 000 vuoteen. Kaipaamme kasvoja, haluamme ruokkia pelisolujamme ilmeillä. Kuuntelemme mielellämme ihmisääntä ja haluamme vaihtaa ajatuksia samassa tilassa. Digitalisaatio karsii vuorovaikutuksen elementtejä. Sen rajat ja sudenkuopat pitää tuntea. Haluan, että tuotamme terveyttä hyvässä vuorovaikutuksessa. Myös digitaalisesti.

Palvelut ovat jo siirtyneet verkkoon ja puhelimiin. Monet asiat soveltuvat hyvin hoidettaviksi videon, verkon tai puhelimen välityksellä. Ihmistyön määrä saatu putoamaan murto-osaan uudella teknologialla ja datan uudenlaisella hyödyntämisellä. Tämä edellyttää uudenlaista osaamista terveydenhuollon palvelujen suunnittelussa, tuotannossa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Olemme uuden äärellä optimisteja ja hyvä niin. Muutamaa yleisesti esitettyä oletusta voi olla hyvä pohtia ennen toimiin ryhtymistä, jottei kompastu ihan ensi metreillä.

Oletus 1.  Tapaamisiin perustuva hoitoprosessi siirtyy helposti verkkoon tai puhelimeen.

Kun olemme vain kuullun tai luetun varassa, tulkintamme kaventuu molempiin suuntiin. Väärinymmärryksen mahdollisuus kasvaa potentiaalisesti. Se edellyttää systemaattista ja niukkaa toimintatapaa. Yhteen vuorovaikutustilanteeseen otetaan vain sen verran asiaa ja tavoitteita kuin minimissään tarvitaan. Ymmärrys tarkistetaan kertaamalla toistuvasti. Palvelun rakenteisuus korostuu. Hyvä verkko- ja puhelinpalvelu etenee suunnitellusti kohti tavoitetta. Potilan kysymykset ohjaavat vuorovaikutusta enemmän kuin ammattilaisen tavoitteet. Siirtyminen koppihoidosta verkkoon vaatii aikaa, työtä ja osaamista.

Oletus 2: Puhelimessa ja verkossa laatua voidaan mitata samalla tavalla kuin tapaamisissa.

Kehittäessäni puhelinpalvelua tupakoinnin lopettajille vuonna 2004, havaitsimme heti, että puhelujen laadun arviointi oli vaikeaa. Vuorovaikutuksen muutos ei ollut helppoa. Puheluja alettiin äänittää, niitä kuunneltiin, arviointiin onnistumisia ja pulmatilanteita. Ammattilaiset saivat työnohjausta. Palautetta kerättiin soittajilta. Laatu oli sitä, että soittaja oli enemmän äänessä, kysymykset olivat avoimia, puhelussa saatiin muodostettua käytännöllinen tavoite ja puhelun eteneminen oli joustavaa ja soittajalähtöistä. Sopii toki tapaamisiinkin, mutta niissä teoilla voidaan täydentää sanallista viestintää. Laatu ei voi olla vain kokemus vaan sille on sovittava yhteisiä vertailtavia mittareita, jotta kuluttajakansalainen voi valita. Millainen on Suomen digiviestinnän laatustandardi terveydenhuollossa?

Oletus 3: Puhelin ja verkko vähentävät kohtaamisen tarvetta.

Ihminen toivoo varmuutta ja selkeyttä elämään. Sairauden uhka synnyttää pelkoa ja epävarmuutta. Epävarmuudessa haluamme kysyä asiantuntijalta. Juuri nyt teknologialla koetetaan korvata kohtaaminen. Varmistava kansalainen hakeutuu silti palveluihin. Suuri mahdollisuus on potilaan oman osaamisen ja tiedon lisääminen teknologian avulla. Kohtaamiseen voi valmistautua ja olla osallinen. Silloin kohtaamisessa ei käytetä aikaa taustojen selvittämiseen vaan enemmän pulmien ratkomiseen. Teknologia tulee luomaan kohtaamisen tarpeita. Proaktiiviset riskien tunnistusohjelmat ohjaavat ihmisiä matalalla kynnyksellä palveluihin. Yhdysvalloissa riskilaskurien tulosten perusteella soitetaan kansalaiselle ja selvitetään lievän masennuksen oireita ja hoidon tarvetta. Läsnäolo oikeassa paikassa on vaikuttavaa. Kohtaamisen tarve kasvaa epävarmuudesta tai koska aktiivisesti valikoimme tarpeessa olevia. Digimaailma tulee luomaan uusia tarpeita kohtaamiselle, mutta ei välttämättä lääkärin kanssa.

Oletus 4. Puhelin ja videopuhelujen osaaminen ovat kaikilla hallussa.

Digiosaamisessa on repeämässä sukupolvikuilu. 2000-luvulla syntyneet osaavat tulkita verkon sisältövirran merkityksiä ja ohittaa kohinaa. Keski-ikäisten oppimateriaalina oli kirja, jossa oli painettu sen hetkinen totuus. Puhelin oli perheen yhteinen väline kotona. Jakamisen kulttuuri on todella nuorta. Puhelimessa ohjaamiseen tarvitaan osaamista ja videovälitteisessä yhteydenpidossa on omat pulmansa. Puhuessamme tunnistamme puheen tauot ja vuoronvaihto käy luontevasti. Reagoimme millisekunneissa. Puhelimen tai videon välityksellä viiveet hidastuvat ja vuorovaikutuksen pelisääntöjen on oltava selkeät. Kummankin on tiedettävä, miten vuoro vaihtuu ja miten edetään. Digimaailman haltuun ottamiseen on annettava koulutusta ja aikaa harjoitella. Missä on kansallinen terveydenhuollon verkkovuorovaikutuksen koulutusohjelma?

Oletus 5. Puhelin ja verkko ovat vaikuttavia terveydenhuollossa

Emme tiedä vaikuttavuudesta ilman tutkimusta. Usein tutkimme ns. kovia muuttujia. Terveysvalmennusohjelmassa tutkimme puhelinvalmennuksen tehoa aikuistyypin diabetekseen vuoden seurannassa. Ruokavalinnat muuttuivat terveellisimmiksi, lääkkeiden käyttö tehostui ja liikunta lisääntyi. Sokeriarvoissa muutos oli kohtalainen. Myöhemmin näkyy, että palvelujen käyttö alkoi laskea kolmantena vuonna ja kuolleisuuden ero näkyä viiden vuoden kohdalla. Johtuiko se teknologiasta interventio välineestä vai pelkästään interventiosta?  Näyttöön perustuvasta lääketieteestä en soisi luovuttavan teknologian takia. Se on toteutusväline sisällölle. Mitkä asiat ovat tehokkaita verkossa? Mitä ei kannata tehdä verkossa? Millaiset interventiot ovat tehokkaita ja vaikuttavia? Mitkä tekijät tekevät digivälineestä vaikuttavan? Millaista on vaikuttava digi-vuorovaikutus?  Miten eri välineet nivotaan yhteen? Mitä lisäarvoa digi tuottaa muihin tuotantotapoihin verrattuna? Miten digi-vuorovaikutus vaikuttaa ammattilaisen jaksamiseen? Aika paljon kysymyksiä ilmassa. Lääketieteen tulee edellyttää tutkittua tietoa.

Oletus 6. Terveydenhuoltomme voi välttyä virtuaalimaailmalta

Ei voi, eikä pidä. Terveydenhuolto toimii aina osana yhteiskuntaa. Sen pitää suhtautua teknologiaan ihan samalla tavalla kuin mihin tahansa hoitoon tai välineeseen: kokeilla, tutkia ja arvioida ja katsoa kenelle se sopii ja etenkin, kenelle siitä on haittaa. Jos potilas on tuttu ja kroonisesti sairas ansaitsee oman lääkärin ja hoitotiimin perustasolle, niin silloin osan asioista voi hoitaa kohtaamalla verkossa tai puhelimessa, aina välillä. Se voi vapauttaa meitä vuorovaikutukseen niiden kanssa, jotka sitä eniten kaipaavat ja siitä hyötyvät.

Digitalisaatio, tiedon louhinta tai robotit eivät sellaisenaan ole hyvä tai huono asia. Se riippuu, miten me niitä käytämme parhaalla mahdollisella tavalla terveyden potilaan hyväksi. Ne haastavat osaamisemme ja vanhat tapamme. Joudumme muuttamaan rutiinejamme ja niin joutuvat kansalaisetkin. Olemme saaneet työssämme voimaa potilaan kohtaamisesta. Nyt se muuttuu osin persoonattomammaksi. Lääkäri ei voi olla chattikone – vai voiko? Tutun potilaan kanssa puhelin ja chat toimivat jo nyt. Digitalisaation myötä työn kuormittavat asiat muuttuvat ja ne on hyvä tunnistaa.

Mihin olemme siis menossa? Vaikea sanoa, mutta toivon, että lääkärit ovat mukana ennemmin kartan piirtäjinä kuin sen lukijoina. Lääkärin vastaanotoille tullaan huolen kanssa. Potilas tulee etsimään sitä, että hänen kokemuksensa jaetaan, hyväksytään selvitettäväksi, lääkäri tutkii koskettamalla ja arvioi tilannetta.  Miten turvataan potilaalle hyvä hoito, jos kohtaaminen muuttuu biteiksi? Miten lääkärin työtä tehdään tulevaisuudessa? Vuorovaikutuksen tulee olla hyvää. Kaikissa välineissä.  Ei tehdä siis digiövereitä.

 

Kohti hyvää

Kohti hyvää

Lupauksia muutokseen on taas ilmassa, kun vuoden vaihtuessa koetamme laihtua, kuntoilla enemmän, aloittaa uuden harrastuksen ja olla enemmän läsnä läheisille. Käytännössä muutumme koko ajan ja teemme pieniä lupauksia päivittäin. Muutos on hiipivää.  Sama koskee yhteisöjä, vaikkapa tätä satavuotiasta kotimaata. Se on luonut itsensä kansakuntana 1800-luvulla, rimpuillut teininä itsenäisyyteen sisällissodan kautta, kipuillut nuorta aikuisuutta ison naapurin vierellä, kokenut suuren taloudellisen menestyksen ja tasaantunut sitten kypsään kansakuntien keski-ikään. Suomen ajatus on ollut kasvaa, kehittyä ja nousta ylöspäin. Se edellyttää vertailua muihin, uhoa, pettymyksiä ja kompromisseja. Matalalta aloitettiin ja korkealle on kohottu. Matkan varrella olemme tottuneet hyvinvointiimme, toimivaan yhteiskuntaan ja sisäiseen luottamukseen toistemme välillä. Se on ollut uhattuna monta kertaa talouden ja sotien takia, mutta nyt uhka taitaa tulla meistä itsestämme. Emme pyri kohti hyvää vaan katsomme sivussa, kun vihainen ilmapiiri laskeutuu yllemme sumun lailla.

Suomalaisen sanotaan olevan parhaimmillaan tiukoissa paikoissa. Ulkoisen uhan ja paineen alla olemme tiivistyneet puolustamaan elämäntapaamme ja kansallisia uskomuksiamme. Hyvää on tehty toisille, jotta selviämme kaikki tiukasta tilanteesta. Miksi sitten olemme kansakuntana viimeiset 30 vuotta vieneet maatamme eri arvoisempaan suuntaan. Kun 1960-luvulla koulutuksella sai eväät hyvän elämään, on 1990-luvulta lähtien epävarmuus kohtuulliseen elämään selviytymiseen laajentunut kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Olemme hyväksyneet ajatustapana, että talouden kriisit saavat pakottaa yhteiskunnallisiin päätöksiin, jotka eriarvoistavat yhteiskuntaa yhä syvemmin. Kansalainen on säästökohde, syrjäytyvä lisäkustannus, jonka edellytetään osallistuvan vaaleissa valkoisen lappusen täyttämiseen. Samalla sosiaalinen media on avannut kaikille mahdollisuuden ottaa tässä ja nyt kantaa mihin tahansa asiaan. Ei mikään ihme, että vihainen puhe saa vallan. Emmekö me kaikki olekaan arvokkaita sellaisenaan?

Yhteiskunta syntyy ihmisistä, heidän ajatuksistaan ja valinnoistaan, joten ilman muutosta meidän ajattelussamme, ei synny yhtään muutosta. Pääsääntöisesti pidämme muutoksista, jotka vahvistavat ajattelutapaamme eivätkä haasta sitä. Siksi satavuotias maamme tarvitsee kokonaisen ajattelutavan muutoksen. Meidän pitää kaikkien pyrkiä kohti hyvää arjessa. Aletaan etsiä hyviä hetkiä, asioita ja tekoja. Käyttäydytään ihmisiksi, tervehditään toisiamme ystävällisesti. Kiitetään toisiamme. Otetaan kantaa vihapuheeseen eikä seisota sivussa. Jos tämä ehdotus tuntui ärsyttävältä, on todennäköistä, että se haastaa ajattelutavassasi jotain olennaista tai jotain sellaista, josta et halua luopua.  Onko helpompaa siis olla tyytymätön tai keksiä ilkeä kommentti kuin hymyillä ja miettiä ystävällinen sana? Mitä se kertoo?

Yhteiskunta syntyy meistä, ei päinvastoin. Jos riittävän suuri määrä meistä liikkuu samaan suuntaan, muuttuu yhteiskunta. Näin on käynyt kielteisen asenteen ja vihaisen puheenkin suhteen. Toinen suunta on yhtä mahdollinen. Muutos voidaan tehdä vain tahtomalla sitä, toimimalla itse ja haastamalla lähellä oleviamme samaan. Yhteisöissä on hyvää voimaa. Otetaan oppia itsenäisyyden alkutaipaleelta. Suomalaisen kansakoulun seinät rakennettiin kylän lahjahirsistä ja opettajan palkkaan kerättiin kolehti. Se oli tahtoa mennä kohti hyvää yhdessä.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑